Kaupunkivaltio
Kaupunkivaltio on kaupungin ja mahdollisesti sen lähialueen käsittävä pieni valtio. Kaupunkivaltion käsite on erityisen tuttu antiikin Kreikan historiasta, jossa kaupunkivaltiot tunnetaan nimellä polis.[1][2] Kaupunkivaltiot olivat samoihin aikoihin tyypillisiä myös etruskeilla.[3]
Jo ennen antiikin aikaa kaupunkivaltioita oli esiintynyt muun muassa Sumerin ja Foinikian alueella. Kreikan kaupunkivaltioiden katoamisen jälkeen kaupunkivaltiot ovat kuuluneet Euroopan historiaan varsinkin keskiajan ja renessanssin Italiassa. Nykyään kaupunkivaltioita on maailmassa enää muutama. Näistä hyvänä esimerkkinä toimii Monacon ruhtinaskunta. Kaupunkivaltioita ja erityisesti poliksia tutkinut The Copenhagen Polis Centre -tutkimusyksikkö on tunnistanut historiasta yhteensä 37 erilaista kaupunkivaltiokulttuuria.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähi-idän pronssikautiset kaupunkivaltiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäisenä kaupunkivaltiot kehittyivät pronssikaudella Sumerissa noin 3100–2350 eaa., jossa tunnetuimpia varhaisia kaupunkivaltioita olivat Uruk, Ur ja Lagaš. Tämän jälkeen kaupunkivaltioita syntyi 2000–1000-luvuilla eaa. muun muassa Syyriaan (mm. Ebla), Palestiinaan (Hazor), Assyriaan (Assur), Anatoliaan (Kanesh, Durhumit, Purushattum) ja Foinikiaan (Arwad, Byblos, Sidon, Tyros) sekä foinikialaisten perustamina siirtokuntina eri puolille Välimerta (mm. Karthago).[3]
Antiikin Kreikan kaupunkivaltiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Polis
Antiikin kreikkalaiset kaupunkivaltiot eli polikset kehittyivät varhaisella rautakaudella Kreikan niin kutsuttujen ”pimeiden vuosisatojen” aikana, ja ne levisivät ympäri itäisen Välimeren aluetta noin 750–550 eaa. Kreikkalaisten kaupunkivaltioiden ydinaluetta olivat Manner-Kreikka ja Kreikan saaristo sekä Vähän-Aasian rannikko, mutta niitä perustettiin myös muun muassa niin kutsuttuun Suur-Kreikkaan Italian eteläosiin, Pohjois-Afrikan rannikolle, Mustallemerelle sekä läntisen Välimeren rannikolle.[3]
Polis oli tyypillinen tapa, jolla kreikkalaiset yhteisöt olivat antiikin aikana järjestäytyneet. Kukin polis oli oma poliittinen kokonaisuutensa, jolla oli omat poliittiset instituutionsa, lakinsa ja oikeudenkäyttönsä sekä omat uskonnolliset ja yhteisölliset käytäntönsä, ja näin niitä voidaan pitää itsenäisinä valtioina. Polikset olivat tyypillisesti pieniä ja kaupunkikeskeisiä. Valtion asioista päätettiin kansankokouksissa, jotka pidettiin hallinnon keskuspaikalla, joka oli normaalisti kaupungin agora eli tori.[2][4][5]
Poliksien valta-kautta Kreikassa olivat arkaainen ja klassinen kausi noin 700–323 eaa. Tärkeimmät kaupunkivaltiot olivat Ateena, Sparta ja Theba. Yhteensä poliksia on arvioitu olleen eri laskutavoilla 500–1 500.[6] Koska antiikin ajan Kreikka ei muodostanut yhtä tiettyä valtiota, aikakauden historia esitetään usein yksittäisten polisten historiana sekä niiden välisten suhteiden kautta. Hellenistisellä ja roomalaisella kaudella polikset menettivät itsenäisyytensä ja poliittisen merkityksensä, vaikkakin kaupungit säilyttivät monia polisten ulkoisia muotoja.[4][5]
Antiikin Italian kaupunkivaltiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Etruskeilla oli kaksitoista kaupunkivaltioita, joihin lukeutuvat muun muassa Caere, Tarquinii ja Vulci. Rooman valtakunta sai alkunsa Rooman kaupunkivaltiosta, joka oli alun perin suurin Latiumin alueen 20 kaupunkivaltiosta. Muita Latiumin kaupunkivaltioita olivat alun perin muun muassa Tibur ja Praeneste.[3]
Keski- ja uuden ajan kaupunkivaltiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskiajalla pohjoisen Italian kaupungeista kehittyi kaupunkivaltioita Ludvig II:n kuoleman vuonna 875 jälkeen. Alun perin niitä hallitsi usein paikallinen piispa, ja myöhemmin niistä kehittyi neuvostojen johtamia tasavaltoja. Sydänkeskiajalla tällaisia kaupunkivaltioita oli Pohjois-Italiassa noin 300. 1400-luvulle tultaessa suurin osa niistä oli päätynyt kolmen suurimman eli Firenzen, Milanon ja Venetsian vallan alle.[3]
Myöhäiskeskiajan Saksassa, erityisesti sen eteläosissa, oli noin 100 kaupunkivaltiota (Reichsstädte, Freie Städte). Sveitsiin kehittyi 1200–1300-luvuilla kahdeksan kaupunkivaltiota, jotka säilyivät 1800-luvulle saakka. Utrechtin unionin yhdistämän Alankomaiden tasavallan voidaan katsoa koostuneen 57 yhteen liittyneestä kaupunkivaltiosta.[3]
Nykyisiä kaupunkivaltioita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Itsenäiset kaupunkivaltiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Itsehallinnolliset kaupunkivaltiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ceuta ja 
Melilla (Espanja) [7]
Hongkong ja 
Macao (Kiina)[8]
Gibraltar (Britannia)[9]
Abu Dhabi, 
Dubai ja 
Sharjah (Yhdistyneet arabiemiirikunnat)
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maailman historian käännekohtia 1, Muinaiset imperiumit 3000 eKr.–70 jKr., s. 74. Helsinki: Otava, 1980. ISBN 951-1-05788-X
- ↑ a b Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Polis”, Antiikin käsikirja, s. 436–437. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
- ↑ a b c d e f g Hansen, Mogens Herman: A Survey of the 37 Identified City-State Cultures Copenhagen Polis Centre. Arkistoitu 18.8.2011. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ a b Cartwright, Mark: Polis Ancient History Encyclopedia. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ a b Polis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ Sakellariou, M. B.: The Polis-State. Definition and Origin helios-eie.ekt.gr. Viitattu 9.10.2017.
- ↑ Lulat, Y. G.-M.: A History of African Higher Education from Antiquity to the Present, s. 197. Greenwood Publishing, 2015. ISBN 9780313320613 Teoksen verkkoversio. Arkistoitu 2 .11.2017.
- ↑ Mogens, Hansen. 2000. "Introduction: The Concepts of City-States and City-State Culture." In A Comparative Study of Thirty City-State Cultures, Copenhagen: Copenhagen Polis Centre. s. 19
- ↑ Europe Since 1945: An Encyclopedia, Bernard A. Cook s.506, ISBN 0815313365 [1]
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hansen, M. H.: Polis and City-State. An Ancient Concept and its Modern Equivalent. (Acts of the Copenhagen Polis Centre 5. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 76) Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1998.