Visentti
| Visentti | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Onttosarviset Bovidae |
| Alaheimo: | Nautaeläimet Bovinae |
| Suku: | Bison |
| Laji: | bonasus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Bison bonasus |
|
 Visentin levinneisyys |
|
| Alalajit [2] | |
|
|
| Katso myös | |
.jpg)
Visentti eli euroopanbiisoni (Bison bonasus) on suurikokoinen nautaeläinlaji ja eurooppalainen vastine amerikkalaiselle biisonille. Se oli vähällä kuolla sukupuuttoon 1900-luvun alussa, mutta laji säilyi eläintarhoissa kasvatettujen yksilöiden ansiosta. Tarhoista luontoon palautettuja visenttejä elää nykyisin monilla alueilla eri puolilla Eurooppaa.
Ulkonäkö ja koko
Visentti on Euroopan suurin maanisäkäs.[3] Täysikasvuinen yksilö on noin 2,9 metriä pitkä ja 1,8–1,95 metriä korkea.[3] Häntä on 80 cm mittainen.[3] Uros voi painaa 800 kilogrammaa.[3] Visentti on amerikkalaisen biisonin lähisukulainen ja voi jopa risteytyä sen kanssa, mutta on sitä hieman pienempi ja lyhytkarvaisempi.
Levinneisyys
Alkuperäinen levinneisyys
Keskiajalle asti visenttejä on elänyt lähes koko Euroopan alueella, esimerkiksi Sveitsissä niitä tavattiin vielä 1000-luvulla[3] ja Espanjassa vielä 1200-luvulla[4]. Myös Englannista ja eteläisestä Skandinaviasta on löydetty niiden jäänteitä. Ruotsin Skånen metsissä eläneet visentit hävisivät keskiajalla[5]. Alkuperäinen esiintymisalue on käsittänyt lisäksi ainakin osia Länsi-Siperiasta, idempää tietoa Euraasiasta ei ole.
Esihistoriallisena aikana visenttejä on elänyt myös Suomen lähialueilla. Jatkosodan aikana Karjalasta, Syvärin voimalaitostyömaalta löydettiin kolme subfossiilista visentin luuta.[6] Niiden arvioitiin olevan peräisin litorinakaudelta.[6] Sitä ennen Suomea lähimmät merkit muinaisista visenteistä olivat löytyneet kauempaa Laatokan kaakkoispuolelta.[6]
Häviäminen luonnosta ja palautusistutukset
Visentin alkuperäinen laaja levinneisyysalue kutistui historiallisella ajalla nopeasti metsien häviämisen ja ihmisten levittäytymisen takia.[5] 1800-luvulle tultaessa lajia eli enää kahdella alueella: Białowiezan metsässä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla sekä Kaukasusvuorilla.[3][5] Näiden alueiden populaatiot kuuluivat eri alalajeihin.[5] Białowiezassa elänyt 700 yksilön suuruinen alamaanvisenttien (Bison bonasus bonausus) kanta tuhoutui ensimmäisen maailmansodan aikana, viimeinen luonnonvarainen yksilö tapettiin sieltä vuonna 1919.[1][3] Kaukasuksen alueella 1800-luvun puolivälissä käydyt sodat puolestaan olivat pienentäneet siellä eläneiden kaukasuksenvisenttien (Bison bonasus caucasicus) kantaa.[5] Niidenkin hävitys eteni nopeasti: 1800-luvun lopulla kaukasuksenvisenttien lukumääräksi arveltiin noin 2 000 ja vuonna 1917 noin 500 yksilöä – ja vuonna 1927 viimeinen yksilö kuoli, minkä jälkeen visenttejä ei enää elänyt luonnossa.[3][5]
Visentit selvisivät kuitenkin eläintarhoissa, joihin niitä oli sijoitettu vuodesta 1865 lähtien.[3][5] Vuonna 1919 niitä oli eri eläintarhoissa kaikkiaan 54 yksilöä.[3] Suurin osa näistä tarhayksilöistä oli alamaanvisenttejä. Kaukasuksenvisenteistä saatiin tarhoihin talteen vain yksi naaras, joten tätä alalajia ei ole enää puhdasrotuisena olemassa.[1][3]
Varsinkin Puolan ja Neuvostoliiton tarhoissa visentit lisääntyivät hyvin.[7] Lajin palauttaminen luontoon aloitettiin vuonna 1952.[3][7] Ensimmäiset yksilöt vapautettiin Białowiezan metsään Puolan ja Valko-Venäjän rajalle.[7] 2000-luvulle mennessä luontoon oli päästetty eri maissa yhteensä vähintään satoja yksilöitä.[7] Nykyään niitä elää eläintarhojen ja riistapuistojen lisäksi vapaana Puolassa[7], Saksassa[7], Slovakiassa[1], Liettuassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Romaniassa[1] ja Sveitsissä sekä Venäjällä[7] muun muassa Kaukasuksella[3] ja Pietarin ympäristössä[7]. Kirgisiassa suoritetut istutusyritykset ovat epäonnistuneet.[1]. Vuonna 2010 muutamia visenttejä siirrettiin Puolasta Pohjois-Espanjaan[4]. Vuonna 2006 visenttien yksilömääräksi arvioitiin luonnossa noin 1 800 yksilöä ja vankeudessa noin 1 400 yksilöä. Vuonna 2008 Maailman luonnonsuojeluliitto paransi visentin uhanalaisuusluokitusta erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi, sillä lajin yksilömäärä oli kasvussa.[1] Keski-Euroopassa visenteistä on paikoitellen jo haittaa, sillä ne levittäytyvät luonnontilaisten metsäalueiden ulkopuolelle.[7]
Yksi suurimmista visenttien kasvatuskeskuksista on sijainnut Venäjällä noin sata kilometriä Moskovan eteläpuolella.[7] Siellä syntyneitä eläimiä on vapautettu eri puolille entistä Neuvostoliittoa.[7] Suomea lähimmät istutuspaikat olivat Pietarin lähellä, mistä eläimiä on myöhemmin vaeltanut luoteeseen Karjalan tasavaltaan.[7] 1990-luvun alussa visenttejä oli havaittu jo Muolaassa ja Hiitolassa.[7] On arveltu, että laji saattaa tulevaisuudessa levitä Karjalasta Suomeen.[7]
Elinympäristö ja elintavat
Visentin tyypillisintä elinympäristöä ovat vanhat sekametsät, joissa on sekä aluskasvillisuutta että avoimia alueita.[3]
Visentillä on vähän luonnollisia vihollisia, vain sudet ja karhut ovat kyenneet niitä ihmisen lisäksi saalistamaan. Visentin tiineysaika kestää 254–272 vuorokautta[3].
Visentti kulttuurissa
Visentti on kehittynyt Euraasiassa aikoinaan laajoilla alueilla eläneestä arobiisonista (Bison priscus), joka hävisi viime jääkauden loppuvaiheessa noin 10 000 vuotta sitten.[5] Beringinsalmen yli Pohjois-Amerikkaan vaeltaneista arobiisoneista kehittyi visentin nykyinen sisarlaji, amerikkalainen biisoni (Bison bison).[5] Muinaiset Euraasiassa asuneet ihmiset maalasivat arobiisonien kuvia luolien seiniin.[5]
Visentti on Valko-Venäjällä sijaitsevan Brestin alueen tunnuseläin.
Katso myös
- Alkuhärkä, Euraasiassa elänyt suurikokoinen nautaeläin, joka kuoli sukupuuttoon 1600-luvulla
Lähteet
- ↑ a b c d e f g Bison bonasus IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Bison bonasus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 25.12.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 105 & 113. (Englanninkielinen alkuperäisteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
- ↑ a b Yle Uutiset 5.6.2010: Visentti palautetaan Espanjan luontoon Luettu 27.4.2011
- ↑ a b c d e f g h i j Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat, s. 123–126. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6
- ↑ a b c Löytönen, Markku (toim.): Suomalaiset tutkimusmatkat, s. 200 ja 203. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2009. ISBN 978-951-746-774-2
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Neuvonen, Veikko; Hautala, Hannu: Tarkkana luonnossa, s. 193–194. Keuruu: Otava, 2004. ISBN 951-1-19831-9