Ero sivun ”János Kádár” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Pelastettu 2 lähde(ttä) ja merkitty 0 kuolleeksi.) #IABot (v2.0.9.5
Luokkalisäys
 
Rivi 88: Rivi 88:
{{Auktoriteettitunnisteet}}
{{Auktoriteettitunnisteet}}
{{AAKKOSTUS:Kadar, Janos}}
{{AAKKOSTUS:Kadar, Janos}}
[[Luokka:Unkarilaiset kommunistit]]
[[Luokka:Unkarilaiset poliitikot]]
[[Luokka:Unkarilaiset poliitikot]]
[[Luokka:Unkarin historia]]
[[Luokka:Unkarin historia]]

Nykyinen versio 12. joulukuuta 2024 kello 16.25

János Kádár
János Kádár vuonna 1977
János Kádár vuonna 1977
MSZMP:n pääsihteeri
25.10.1956 – 22.5.1988
Edeltäjä Ernő Gerő
Seuraaja Károly Grósz
Unkarin pääministeri
4.11.1956–28.1.1958
Edeltäjä Imre Nagy
Seuraaja Ferenc Münnich
Unkarin pääministeri
13.9.1961–30.6.1965
Edeltäjä Ferenc Münnich
Seuraaja Gyula Kállai
Unkarin sisäministeri
5.8.1948–23.6.1950
Henkilötiedot
Koko nimi János József Csermanek
Syntynyt26. toukokuuta 1912
Fiume, Itävalta-Unkari
Kuollut6. heinäkuuta 1989 (77 vuotta)
Budapest
Puoliso Mária Tamáska
Tiedot
Puolue Unkarin sosialistinen työväenpuolue MSZMP
Muut puolueet Unkarin kommunistipuolue (1932–1949)

János József Kádár, alun perin Czermanik tai Csermanek (26. toukokuuta 1912 Fiume, Itävalta-Unkari, nyk. Rijeka Kroatiassa6. heinäkuuta 1989 Budapest, Unkari) oli Unkarin sosialistisen työväenpuolueen pääsihteeri vuosina 1956–1988 ja Unkarin pääministeri 1956–1958 ja 1961–1965. Kádárin aikaista kommunismia kutsutaan gulassikommunismiksi eli kadarismiksi.

Perhe ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

János Kádár syntyi 1912 tuolloin Unkarin kuningaskuntaan kuuluneessa Fiumen kaupungissa (nyk. Rijeka), aviottomana lapsena. Hänen äitinsä Borbála Czermanik oli kotoisin nykyisen Slovakian alueelta, Nitran alueen Ógyallasta (slov. Hurbanovo), köyhän talonpoikaisperheen tytär, joka työskenteli Adrianmeren rannalla tasokkaan lomakodin sisäkkönä. (Myöhemmissä asiakirjoissa nimi kirjoitettiin Csermanek. Maanalaisessa kommunistiliikkeessä toimiessaan János Csermanek alkoi käyttää nimeä Kádár, jonka hän otti viralliseksi nimekseen 1945.) Hänen isänsä János Krezinger palveli sotilaana Fiumeen sijoitetussa joukko-osastossa, ja hänen ja Borbála Csermanekin suhde lienee ollut ohimenevä pikaromanssi. Kádár tapasi isänsä ensi kerran vasta 1960-luvulla.[1][2]

Varhaislapsuutensa Kádár vietti Unkarissa, Somogyn läänin Kapolyssa, mistä Borbála Csermanek oli löytänyt sijaiskodin pojalleen, kun lähistöllä asunut Krezingerin perhe ei suostunut auttamaan tai edes tapaamaan poikansa aviottoman lapsen äitiä. Borbála Csermanek kävi siellä säännöllisesti tapaamassa poikaansa, ja heti kun se oli mahdollista, vuonna 1918, hän vei János-pojan mukanaan Budapestiin, missä sitten elätti poikaansa ja itseään siivoojana, pyykkärinä ja erilaisilla tilapäistöillä. Perheen arki oli köyhää ja ankeaa, mutta äiti piti ankaran huolen poikansa koulunkäynnistä.[2] Käytyään neljä luokkaa kansa- ja neljä luokkaa kansalaiskoulua Kádár pääsi vuonna 1927 kirjoituskonemekaanikon oppiin ja sai kisällinkirjan vuonna 1929, mutta ei pystynyt työskentelemään alalla kuin puoli vuotta, minkä jälkeen hän elätti itseään tilapäistöillä.[1] Muodollisen koulunkäynnin vähäisyyttä nuori Kádár paikkasi ahkeralla itseopiskelulla ja hankki itselleen hyvän yleissivistyksen.[2]

Borbála Csermanekille syntyi, ilmeisesti jälleen lyhyeksi jääneestä suhteesta, vuonna 1920 toinen poika Jenő. János Kádárin ja hänen pikkuveljensä suhde oli läheinen, ja poliittisestikin he olivat samanmielisiä. Jenő Csermanek työskenteli suutarin kisällinä, osallistui kommunistisen puolueen toimintaan ja kuoli tapaturmaisesti vuonna 1948, pudottuaan parvekkeelta, jonne oli kiinnittämässä lippua vappujuhlaa varten. Seuraavan vuoden alussa kuoli myös äiti Borbála, joka loppuun saakka oli ollut pojalleen hyvin läheinen ja tärkeä ihminen.[2]

Vuoden 1940 tienoilla János Kádár tutustui ammattiyhdistyksen kirjastonhoitajana toimineeseen Mária Tamáskaan. He seurustelivat vähän aikaa, Mária meni sitten naimisiin toisen työväenliikkeestä tutun toverin, Ottó Rónan kanssa, mutta tämä avioliitto päättyi eroon 1948. Mária Tamáska ja János Kádár palasivat yhteen, avioituivat seuraavana vuonna ja elivät yhdessä loppuikänsä. Lapsia heille ei syntynyt.[3]

Poliittisen toiminnan alkuvaiheet Horthyn Unkarissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1931 Kádár liittyi kielletyn Unkarin kommunistipuolueen (KMP, Kommunisták Magyarországi Pártja) nuorisojärjestöön (Kommunista Ifjúmunkások Magyarországi Szövetsége, ’Unkarin kommunististen nuortyöläisten liitto’). Jo saman vuoden marraskuussa hänet pidätettiin mutta vapautettiin todisteiden puutteessa helmikuussa 1932. Seuraavana vuonna hänet valittiin nuorisoliiton paikallisosaston hallitukseen ja pidätettiin uudelleen. Pitkäksi venyneen oikeudenkäynnin jälkeen hän sai vuonna 1936 kahden vuoden vankeustuomion, jonka jäljelle jääneen osan hän suoritti alkuvuodesta 1937 Szegedin Csillag-vankilassa. Siellä hän tutustui myös Mátyás Rákosiin, Unkarin sodanjälkeiseen kommunistidiktaattoriin.[1]

Vankilasta vapauduttuaan Kádár lakkasi joksikin aikaa pitämästä yhteyttä maanalaiseen kommunistipuolueeseen ja liittyi syyskuussa 1937 lailliseen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, toimien vuodesta 1939 sen paikallisosaston sihteerinä Budapestin Terézvárosin kaupunginosassa. Vuoden 1940 lopulla hän päätyi taas yhteyteen kommunistipuolueen paikallisen osaston kanssa. Toukokuussa 1942 hänestä tuli kommunistipuolueen keskuskomitean sihteeristön jäsen, helmikuussa 1943, kun useita keskuskomitean jäseniä oli pidätetty, puolueen johtava sihteeri. Heinäkuussa 1943, Kominternin lakkauttamisen jälkeen, Kádárin johtama keskuskomitea hajotti KMP:n ja perusti uuden puolueen, peitenimellä Békepárt (’Rauhanpuolue’).[1]

Huhtikuussa 1944 Kádár lähti Jugoslaviaan saadakseen Titon avustuksella yhteyden Moskovassa toimiviin emigranttikommunisteihin mutta joutui rajalla pidätetyksi. Hän onnistui salaamaan henkilöllisyytensä ja sai siten vain kahden vuoden vankeustuomion sotilaskarkuruudesta. Marraskuussa 1944 hän karkasi vankikuljetuksesta ja palasi Budapestiin, missä piileskeli Neuvostoliiton joukkojen saapumiseen asti.[1]

Nousu sosialistisen Unkarin johtajaksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

19.1.1945 Kádár osallistui nyt lailliseksi muuttuneen, uudelleen perustetun Unkarin kommunistipuolueen (Magyar Kommunista Párt) keskuskomitean ensimmäiseen kokoukseen. Hän sai puoluejohdolta ankaria nuhteita KMP:n lakkauttamisesta vuonna 1943, mutta pääsi silti mukaan puolueen johtoelimiin. Hänestä tuli puolueen johtokunnan sihteeristön jäsen, kaaderiosaston johtaja ja toukokuussa 1945 myös politbyroon jäsen, vuoden 1945 lopulla hänet nimitettiin Suur-Budapestin poliisijohdon kakkosmieheksi. Lokakuussa 1946 hänestä tuli MKP:n varapääsihteeri, ja tämän tehtävän hän säilytti myös uudessa Unkarin työväenpuolueessa (Magyar Dolgozók Pártja, MDP), joka syntyi, kun sosiaalidemokraattinen puolue kesäkuussa 1948 sulautettiin kommunistipuolueeseen.[1]

Elokuussa 1948 Kádár nimitettiin sisäministeriksi László Rajkin jälkeen, joka siirrettiin ulkoministerin tehtävään. Sisäministerinä Kádár oli keskeisessä osassa, kun Rajk seuraavana vuonna pidätettiin ja tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä kuolemaan Unkarin valtion vastaisesta vehkeilystä Titon Jugoslavian kanssa. Huhtikuussa 1951 Kádár sitten joutui itse puhdistuksen uhriksi: hänet pidätettiin, erotettiin puolueesta ja tuomittiin lopulta joulukuussa 1952 elinkautiseen vankeuteen. Vuonna 1954 Imre Nagyn hallituksen käynnistämien maineenpalautusprosessien ansiosta hän vapautui vankilasta, pääsi taas puolueen jäseneksi ja syyskuussa 1955 Pestin läänin puoluekomitean johtajaksi. Kun heinäkuussa 1956 Mátyás Rákosi joutui eroamaan tehtävästään ja hänen tilalleen nousi Ernő Gerő, Kádárista tuli MDP:n keskuskomitean ja politbyroon jäsen.[1]

Lokakuussa 1956 yleinen tyytymättömyys vallitsevaan järjestelmään laukaisi Unkarin kansannousun. Puolueen johto erotti pääsihteeri Gerőn ja nimitti Kádárin hoitamaan pääsihteerin tehtäviä 25. lokakuuta, ja 28.10. Kádárista tuli uudelleen järjestetyn keskuskomitean puheenjohtaja. Lokakuun 30:ntenä Kádár nimitettiin ministeriksi Imre Nagyn uuteen hallitukseen, ja seuraavana päivänä Kádár osallistui MDP-puolueen hajottamiseen ja uuden kommunistipuolueen (MSZMP, Magyar Szocialista Munkáspárt ’Unkarin sosialistinen työväenpuolue’) perustamiseen; hänet valittiin MSZMP:n toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi. 1. marraskuuta Kádár uuden puolueen perustamisesta kertovassa radiopuheessaan ylisti kansannousua ja Rákosin diktatuurin kukistumista, mutta siinä vaiheessa, kun etukäteen nauhoitettua puhetta lähetettiin radiosta, Kádár itse oli jo Ferenc Münnichin kanssa kaikessa hiljaisuudessa siirtynyt Neuvostoliiton lähetystöön neuvottelemaan. Samana iltana hänet lennätettiin Moskovaan, missä hän 3.11. suostui ryhtymään Neuvostoliiton tuella uuden hallituksen pääministeriksi.[1]

Kádár palasi Unkariin 4.11. aamunkoitteessa, uuden "Unkarin vallankumouksellisen työläisten ja talonpoikien hallituksen" johtajana. 7.11. hän saapui Budapestiin kansannousua kukistavan neuvostoarmeijan kyydissä ja vannoi virkavalansa. Aluksi uusi hallitus lupasi kansannousuun osallistuneille armahduksia, ja myös Jugoslavian lähetystöön paenneelle Imre Nagylle annettiin turvatakuut, mikä käytännössä merkitsi vain, että Nagya eivät tämän turvapaikasta lähtiessä pidättäneet Unkarin vaan Neuvostoliiton viranomaiset. Uuden, väliaikaisen keskuskomitean kokouksissa joulukuun alussa linjattiin kuitenkin, että kansannousu oli ollut "vastavallankumous", jonka kukistamiseksi aseelliset taistelut olivat oikeutettuja. Kansannousun jälkeen siihen osallistuneita teloitettiin tai kuoli vankilassa kaikkiaan 230, vankilaan joutui jopa 22 000 henkeä. Kesäkuussa 1958 teloitettiin myös kansannousuhallituksen pääministeri Imre Nagy.[1]

”Gulassikommunistisen” Unkarin johtajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1957 Kádár valittiin virallisesti MSZMP:n ensimmäiseksi sihteeriksi. Tammikuuhun 1958 sekä syyskuusta 1961 kesäkuuhun 1965 hän hoiti puoluejohtajuuden ohella myös pääministerin tehtäviä, mutta käytännössä hän pysyi maan ykkösmiehenä ja johtohahmona koko ajan, 1980-luvulle saakka. 1960-luvun alkuvuosiin mennessä Kádár onnistui ainakin osaksi syrjäyttämään kansannousun kukistamisessa myötävaikuttaneet vanhat stalinistit ja erottamaan puolueesta mm. Neuvostoliittoon siirtyneen Rákosin sekä Gerőn. Samaan aikaan maatalouden kollektivisointi saatettiin loppuun luomalla osuustilojen tai "tuotanto-osuuskuntien" (termelőszövetkezet) järjestelmä.[1]

1960-luvulta lähtien alkoi kehittyä järjestelmä, jota sittemmin on nimitetty gulassikommunismiksi, jääkaappisosialismiksi (fridzsiderszocializmus) tai kádárismiksi. Kansan muistissa sitä leimaa ennen kaikkea pyrkimys elintason nostamiseen, ja sen turvallisuus ja vakaus kontrastoituu etenkin järjestelmänvaihdosta seuranneeseen, taloudellisesti epävakaaseen ja vaikeaan 1990-lukuun. 1960-luvun puolestavälistä lähtien ei enää ollut poliittisia oikeudenkäyntejä, useimmat kansannousun jälkeen vangitut oli vapautettu, eikä tavallisten ihmisten arkea enää leimannut pelko ja turvattomuus, vaikka poliittinen poliisi oli edelleenkin tärkeä voimatekijä ja kaikki tiesivät, että mielipiteen ilmaisemisella oli rajansa. Vapauden rajoituksia kompensoi jossain määrin elintason nousu, ja Kádárista tuli vähitellen monien silmissä tämän suhteellisen hyvinvoinnin – "sosialistisen leirin hauskimman parakin", kuten asia lännessä ilmaistiin – takuumies, eräänlainen "hyvä kuningas".[4] Katolisen kirkon kanssa, joka perinteisistä kirkkokunnista sitkeimmin oli edustanut aatteellista vastarintaa sosialistista järjestelmää vastaan, solmittiin 1964 "osittainen sopimus", joka avasi jälleen yhteydet Vatikaaniin ja teki mahdolliseksi yhteistoiminnan kehittämisen.[5] Tämäkin on toki nähtävä osana Kádárin järjestelmän kirkkopolitiikkaa, joka viime kädessä pyrki "hajota ja hallitse" -tekniikalla murtamaan keskinäisen luottamuksen sekä kirkkokuntien sisällä että niiden välillä.[6]

Kádárin Unkari osallistui muiden Varsovan liiton maiden mukana vuonna 1968 Prahan kevään kukistamiseen, vaikka Kádár olikin yrittänyt loppuun saakka välttää konfliktiin osallistumista ja toimia välittäjänä Neuvostoliiton ja Tšekkoslovakian uudistusmielisten välillä.[7] Samaan aikaan Kádár käynnisti myös erinäisiä talousreformeja, joiden tarkoitus oli turvata elintason nousu ja kansan tyytyväisyys. Järjestelmä oli kuitenkin kannattamaton, ja 1970-luvun öljykriisin myötä elintason turvaaminen johti toivottomaan velkaantumiseen.[1]

Rauhan ja vakauden turvaajaksi profiloituneena pitkäaikaisena johtajana ja aikakautensa ikonina Kádária on usein verrattu aikalaiseensa Urho Kekkoseen. Kádár ja Kekkonen tapasivatkin muutaman kerran ja tulivat ilmeisesti hyvin toimeen keskenään; muistelmissaan Kekkonen kehuu Kádárin huumorintajua, ja Kekkosen kuoltua Kádár kirjoitti hänestä muistokirjoituksen, joka julkaistiin sekä Suomessa että Unkarissa.[8] Suomessa Kádár vieraili ainakin syyskuussa 1983, tutustuen mm. Maisin maatilaan Nurmijärvellä.[9] Kádár oli Kekkosen tapaan yksityisiltä elämäntavoiltaan vaatimaton ihminen, joka piti urheilusta (jalkapallosta ja uinnista), kalastuksesta ja metsästyksestä. Kádárin Unkarin ja Kekkosen Suomen poliittisia kulttuureja vertaillut Heino Nyyssönen toteaa, että Kekkonen oli kotimaassaan paljon voimakkaamman henkilökultin kohteena kuin Kádár, jonka yksityiselämästä eivät tavalliset unkarilaiset paljoa kuulleet.[8]

1980-luvun mittaan Kádárin terveys alkoi näkyvästi heiketä, hän kärsi keuhkonlaajentumasta ja ilmeisesti myös muistisairaudesta. Hän ei kuitenkaan suostunut luopumaan vallasta. Vuonna 1988 pääministeri Károly Grósz tuli hänen tilalleen pääsihteeriksi, ja Kádár sai seremoniallisen puoluejohtajan aseman. Huhtikuussa 1989 Kádár piti puolueen keskuskomitean istunnossa viimeisen puheensa, jonka kerrotaan syvästi järkyttäneen kuulijoita, ei vain siksi, että koko puoluejohdolle selvisi, miten heikossa kunnossa maan pitkäaikainen, ikoninen johtohahmo oli sekä fyysisesti että henkisesti, vaan myös siksi, että puheesta paljastuivat kipeästi Kádárin omantunnontuskat Imre Nagyn kuolemantuomion ja vuoden 1956 kansannousun tukahduttamisen johdosta. Toukokuussa Kádár erotettiin myös muodollisesta puoluejohtajan tehtävästään. Hänen kuntonsa heikkeni nopeasti. Alkukesästä hänen kerrotaan kutsuneen Károly Grószin luokseen, ja Grószin saapuessa vanha mies odotti häntä takki päällä ja matkalaukku kädessä, kertoen odottavansa pidätystä ja kuulevansa jo tankkien äänen. Vielä viimeisinä päivinään sairaalassa hän yritti nousta vuoteestaan ja lähteä "Imren hautajaisiin" (Imre Nagyn uudelleenhautajaiset, valtavia ihmisjoukkoja koonnut suurtapahtuma, oli järjestetty 16.6.).[10]

Kuolema ja jälkimaine

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

János Kádár kuoli 6. heinäkuuta 1989, samana päivänä, jona Unkarin korkein oikeus julisti Imre Nagyn ja hänen toveriensa maineen palautetuksi. Hänenkin hautajaisistaan tuli suurtapahtuma: ruumispaarien ääreen MSZMP:n rakennukseen jonotti kymmeniätuhansia ihmisiä viimeistä tervehdystään tuomaan, hautajaistilaisuus 14.7. televisioitiin suorana lähetyksenä ja hautausmaalle kokoontuneen yleisön määrän arvellaan nousseen jopa sataantuhanteen.[11]

Kádárin ja hänen puolisonsa hauta häpäistiin 2. toukokuuta 2007. Kun teko aamulla huomattiin, haudasta oli viety molempien maalliset jäännökset. Haudan läheisyyteen oli kirjoitettu: ”Murhaaja ja petturi ei saa levätä pyhässä maassa”. Kaikki Unkarin poliittiset puolueet tuomitsivat teon tuoreeltaan.[12][13]

Kaikesta huolimatta Kádárin aikaa, sen yhteiskuntarauhaa ja turvallisuutta muistellaan myös hyvällä. Vuonna 2007 järjestetyssä mielipidetutkimuksessa hänet äänestettiin kolmanneksi pätevimmäksi valtiomieheksi ratkaisemaan Unkarin ongelmia.[14] Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksen mukaan 54 % unkarilaisista oli sitä mieltä, että Kádárin aikaan enemmistö unkarilaisista eli paremmin kuin nykyään, ja väitteestä, että "maassa ei silloin ollut vapautta", oli eri mieltä 44 % (samaa mieltä vain 40 %). Väitteestä, että Kádárin aikaan elämä yleisesti ottaen oli huonompaa kuin järjestelmänvaihdoksen jälkeen, oli eri mieltä 52 %, samaa mieltä vain 31 %.[15]

  1. a b c d e f g h i j k Kádár János Tudástár: Pártvezetők 1956-1962. 24.2.2016. Nemzeti Emlékezeti Bizottság. (unkari)
  2. a b c d Kádár Jánost egyszer karácsonytól vízkeresztig verte az anyja 24.hu. 16.6.2024. Viitattu 12.7.2024. (unkari)
  3. Mozgó Világ 2002. március, 28. évf. 3. sz. - EPA epa.oszk.hu. Viitattu 12.7.2024.
  4. 56-os Portál - A „gulyáskommunizmus” valósága web.archive.org. 17.1.2019. Arkistoitu 17.1.2019. Viitattu 12.7.2024.
  5. Balogh, Margit & Fejérdy, András & Szabó, Csaba: Az 1964-es magyar-szentszéki részleges megállapodás XX századi történeti források.
  6. A kádárizmus egyházpolitikája – A pártdirektíváktól a titkosszolgálati akciókig archivnet.hu. 29.12.2018. Viitattu 12.7.2024. (unkari)
  7. Kádár János és a prágai tavasz | Beszélő beszelo.c3.hu. Viitattu 12.7.2024. (unkari)
  8. a b Nyyssönen, Heino: Political Cultures in Urho Kekkonen’s Finland and János Kádár’s Hungary. Hungarologische Beiträge, 2006, nro 18, s. 13-76. University of Jyväskylä. Artikkelin verkkoversio.
  9. Lampi, Leo ja Salonen, Timo: Ruokavieraita Smolnassa, s. 134. Kainuun Sanomain Kirjapaino Oy, 1985.
  10. Bihari, Dániel: Ezek voltak Kádár János utolsó szavai 24.hu. 18.2.2023.
  11. Egy korszak vége: Kádár János temetése Múlt-kor történelmi magazin. 26.5.2012. Viitattu 12.7.2024. (unkari)
  12. Eltűntek Kádár János földi maradványai. Boon.hu, 2.5.2007. (unkariksi)
  13. "Ex-Hungary ruler's tomb attacked". BBC News, 2.5.2007.
  14. [http://vg.hu/index.php?apps=cikk&cikk=201748 Sz�chenyi for president! – a legalkalmasabb �llamf�rfi a k�zv�lem�ny szerint - VG.hu] web.archive.org. 11.1.2009. Arkistoitu 11.1.2009. Viitattu 12.7.2024.
  15. Bíró-Nagy, András & Laki, Gergely: Rendszerváltás 30 – A rendszerváltás társadalmi megítélése 30 év után. Friedrich-Ebert-Stiftung – Policy Solutions, 2020. ISBN 978-615-81517-3-3 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]