Younghearted
Younghearted on keväällä 2015 perustettu suomenkielistä popmusiikkia soittava yhtye. Yhtyeeseen kuuluvat Reeta Huotarinen, Emil Korkiakoski ja Atte Ranta.[1]
Younghearted | |
---|---|
Tiedot | |
Toiminnassa | 2015– |
Tyylilaji | indie pop |
Kotipaikka | Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Reeta Huotarinen, laulu |
Levy-yhtiö |
325 Media (2015–2016) |
Ura
muokkaaYhtyeen jäsenet tapasivat toisensa jo kouluaikoina Mäkelänrinteen urheilulukiossa, jossa he opiskelivat samaan aikaan. Korkiakoski on entinen SM-tason golffaaja (tasoitus 0), Ranta pelasi HIFK:ssa maalivahtina jalkapalloa aina nuorten maajoukkuetta myöten ja Huotarinen pelasi jalkapalloa PK-35:ssä.[2]
Yhtye oli alun perin aikeissa julkaista musiikkiaan englanniksi laulettuna, mutta päätyivät kuitenkin julkaisemaan ensimmäisen kappaleensa suomen kielellä.[3] Ensimmäinen single ”Hyvä näin” julkaistiin 22. toukokuuta 2015 pienen 325 Media -levy-yhtiön kautta.[4] Toisen singlensä, ”Hetkeksi”, yhtye julkaisi 5. elokuuta 2015.[5] Kappale nousi seuraavan syksyn aikana muun muassa kolmeksi viikoksi Suomen singlelistalle ja se lisättiin YleX-radiokanavan soittolistalle.[6] Single sai vielä loppuvuodesta kultalevyn, kun sitä oli striimattu yli kaksi miljoonaa kertaa.[7][1]
Yhtye julkaisi esikoisalbuminsa, Nuorisydän, 29. huhtikuuta 2016.[8] Se nousi ensimmäisellä listaviikollaan Suomen virallisen albumilistan 15:nneksi.[9] Yhtye sai albumista kultalevyn syyskuussa 2016 sen ylitettyä 10 miljoonan suoratoistokuuntelun rajan.[10]
Younghearted solmi ensimmäisen levytyssopimuksensa 325 Median kanssa alkuvuodesta 2015. Saman vuoden joulukuussa yhtye aloitti yhteistyön myös Universal Musicin kanssa.[11] Joulukuussa 2016 yhtye kertoi solmineensa uuden levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa.[12] Ensimmäinen albumi, Vapaa, Warnerin alaisuudessa julkaistiin kesäkuussa 2019.[13]
Yhtye kilpaili vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailussa kappaleellaan ”Sun numero”.[14]
Diskografia
muokkaaAlbumit
muokkaaNimi | Julkaisutiedot | Lista | Myynti |
---|---|---|---|
Albumilista | |||
Nuorisydän |
|
#15 [9] | kultalevy [10] |
Vapaa |
|
#11 [15] | |
Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan |
|
EP:t
muokkaaNimi | Julkaisutiedot |
---|---|
Nuorisydän Remix |
|
Singlet
muokkaaNimi | Vuosi | Listasijoitukset | Albumi | |
---|---|---|---|---|
Single- lista |
Radio- lista | |||
”Hyvä näin” | 2015 | – | – | Nuorisydän |
”Hetkeksi” | 15 [7] | 95 [7] | ||
”Jos sä oot mun” | – | 98 [16] | ||
”Tässä ja nyt” | 2016 | – | 99 [17] | |
”Nukkumaan” | – | – | ||
”Vaikeeta” | 2017 | – | – | Vapaa |
”Beijos” | 2018 | – | – | |
”Hullaannun” | – | – | ||
”Enkeli” | 2019 | – | – | |
”Sun numero” | 2022 | 3 [18] | 17 [18] | |
”Silloin” | – | – | ||
”Sulatan sun jään” | – | – |
Musiikkivideot
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b Rosengren, Tapio: Jo kaksi miljoonaa soittokertaa Spotifyssa: Youngheartedille kultalevy Helsingin Uutiset. 5.12.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Younghearted-yhtyeen jäsenet olivat lupaavia SM-urheilijoita – sitten tapahtui jotain Iltalehti. Viitattu 14.2.2022.
- ↑ Pellikka, Maiju: Younghearted-yhtye Piinapenkissä: Näistä asioista suutumme YleX. 24.10.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Facebook: Younghearted Younghearted. 16.5.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Facebook: Younghearted Younghearted. 29.7.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Pellikka, Maiju: Younghearted Piinapenkissä: Mikrojuusto ja Paratiisihotelli ovat salaiset paheemme YleX. 24.10.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ a b c Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Hetkeksi Musiikkituottajat. Arkistoitu 15.3.2016. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Facebook: Younghearted Younghearted. 11.4.2016. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Nuorisydän Musiikkituottajat. Arkistoitu 5.6.2016. Viitattu 7.6.2016.
- ↑ a b 325 Media 10. syyskuuta 2016 325 Media. 10.9.2016. Viitattu 12.9.2016.
- ↑ Facebook: Younghearted Younghearted. 2.12.2015. Facebook. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Younghearted 22. joulukuuta 2016 Younghearted. 22.12.2016. Instagram. Viitattu 27.12.2016.
- ↑ Youngheartedin odotettu uusi albumi julkaistaan huomenna 6.6.2019. Warner Music Finland. Arkistoitu 23.6.2019. Viitattu 24.6.2019.
- ↑ Saulo, Sandra: Tässä ovat vuoden 2022 UMK-kilpailijat! yle.fi. 12.1.2022. Yleisradio. Viitattu 12.1.2022. (suomeksi)
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Vapaa Musiikkituottajat. Viitattu 24.6.2019.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Jos sä oot mun Musiikkituottajat. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Tässä ja nyt Musiikkituottajat. Viitattu 17.4.2016.
- ↑ a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Younghearted - Sun numero Musiikkituottajat. Viitattu 27.2.2022.
- ↑ Younghearted - Hyvä Näin youngheartedmusic. 21.5.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Younghearted - Hetkeksi youngheartedmusic. 5.8.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Younghearted - Halaa youngheartedmusic. 7.10.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Younghearted - Jos sä oot mun youngheartedmusic. 11.12.2015. Viitattu 13.4.2016.
- ↑ Younghearted - Nukkumaan youngheartedmusic. 21.9.2016. Viitattu 27.12.2016.