Suomen presidentin valinta 1944
Tasavallan presidentiksi toimestaan eronneen Risto Rytin seuraajaksi määrättiin jatkosodan loppuvaiheessa elokuussa 1944 eduskunnan säätämällä poikkeuslailla puolustusvoimain ylipäällikkö, Suomen marsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim[1]. Minkäänlaista vaalia ei järjestetty eikä vastaehdokkaita ollut, ja eduskunta hyväksyi poikkeuslain yksimielisesti ilman äänestystä.
Tausta
muokkaaNeuvostoliiton aloitettua 9. kesäkuuta 1944 Karjalankannaksella suurhyökkäyksen suomalaisjoukkoja vastaan ja tehtyä läpimurron presidentti Risto Ryti lähetti 27. kesäkuuta Saksaan henkilökohtaisen, Ryti–Ribbentrop-sopimukseksi kutsutun kirjeen aseavun saamiseksi. Kirjeessä Ryti vakuutti, ettei Suomi hänen ollessaan presidenttinä solmisi erillisrauhaa Neuvostoliiton kanssa. Rintamatilanteen vakiinnuttua ja ulkopoliittisen paineen helpotuttua Suomi irtautui Ribbentrop-sopimuksesta siten, että Ryti erosi presidentin tehtävistä 1. elokuuta. Taustalla oli Suomen pyrkimys päästä rauhansopimukseen Neuvostoliiton kanssa. Hallitukselle antamassaan kirjelmässä Ryti ilmoitti eronsa muodolliseksi syyksi heikentyneen terveytensä ja sen, että ”ylin toimeenpanovalta sekä sotilas- että siviilihallinnon alalla olisi tällä hetkellä keskitettävä samalle henkilölle”. Näin Ryti määritteli seuraajakseen marsalkka Mannerheimin.
Poikkeuslaki
muokkaa
Linkomiehen hallitus antoi 1. elokuuta eduskunnalle esityksen laiksi ”tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia”. Se oli valmisteltu salassa ja tuli puhemiesneuvostolle täytenä yllätyksenä. Sodan jatkamisen kannattajat olivat tyrmistyneitä menettelytavasta, rauhanopposition kannattajat puolestaan tyytyväisiä, koska presidentinvaihdos tajuttiin askeleeksi kohti rauhanneuvotteluja. SDP:n Väinö Voionmaan mukaan tällainen hanke olisi normaalioloissa ”kaappaus” mutta senhetkisessä tilanteessa hyväksyttävä. Oikeiston vastahanka tyrehtyi pääosin siihen, että presidentiksi oli tulossa heille muuten mieluisa Mannerheim.[2] Lain ensimmäisessä käsittelyssä kuultiin vain kaksi puheenvuoroa, kun pääministeri Edwin Linkomies esitteli asian ja kansanedustaja Bruno Salmiala ilmoitti IKL:n ryhmän kielteisen näkemyksen siitä. Salmialan mukaan Rytin ero oli heikosti perusteltu ja normaalin valitsijamiesvaalin ohittaminen Suomen hallitusmuodon hengen vastaista ja IKL olisi pyytänyt Rytiä perumaan eronsa, ellei se olisi ollut jo liian myöhäistä.[2][3]
Lain käsittely eduskunnassa oli ennätyksellisen ripeä: neljässä tunnissa lakiesitys läpäisi lähetekeskustelun, perustuslakivaliokunnan, ensimmäisen täysistuntokäsittelyn, suuren valiokunnan ja toisen täysistuntokäsittelyn.[3] Perustuslakivaliokunta totesi mietinnössään, että presidentin valitseminen ei ”Suomen valtiosäännön edellyttämällä tavalla ole nykyisenä ajankohtana mahdollista” ja että Mannerheimin valinta vastaa parhaiten valtakunnan etua.[4] Kolmannessa täysistuntokäsittelyssä 4. elokuuta eduskunta julisti lakiesityksen kiireelliseksi ja hyväksyi sen ilman keskustelua yksimielisesti.[5][6][3]
Lain mukaan Mannerheim tulisi välittömästi presidentiksi lain astuessa voimaan, mikä tapahtui vielä samana päivänä. Lakitekstissä ei erikseen mainittu Mannerheimin presidenttikauden kestoa. Laki myös antoi Mannerheimille (ja vain hänelle) oikeuden siirtää halutessaan pääministerille useita presidentin tehtäviä, kuten asetusten antaminen presidentin nimissä, armahdusoikeus, presidentille kuuluvat virkanimitykset sekä oikeus antaa Suomen kansalaisuus.[7]
Ribbentrop-sopimus mitätöityi lopullisesti, kun Mannerheim ilmoitti 17. elokuuta Suomeen saapuneelle saksalaiselle marsalkalle Wilhelm Keitelille olevansa vapaa sopimuksen velvoitteista.[8]
Lähteet
muokkaa- ↑ Suomen presidentit -sarja: Mannerheim oli väärän ajan päämies Artikkelit. 6.12.2017. Apu–lehti. Viitattu 22.4.2019.
- ↑ a b Mikko Majander: ”Pitkä parlamentti 1939–1945”, s. 322 teoksessa Suomen Eduskunta 100 vuotta 3: Kansanvalta koetuksella (Vesa Vares, Mikko Uola & Mikko Majander). Edita, Helsinki 2006.
- ↑ a b c Valtiopäivät 1944: pöytäkirjat I, s. 515–523, 531–532. Eduskunta, Helsinki 1945.
- ↑ Perustuslakivaliokunnan mietintö N:o 52 vuoden 1944 vp.
- ↑ Martti Häikiö: Presidentin valinta, s. 43−48. Porvoo: WSOY, 1993.
- ↑ Jatkosota-kronikka, s. 175. Jyväskylä: Atena Kustannus, 1991.
- ↑ Laki tasavallan presidentin määräämisestä ilman vaalia, säädös 508/1944, Suomen asetuskokoelma 1944, s. 508.
- ↑ Mitcham Jr., Samuel W.: ”IV: Into the Courland Pocket”, The German Defeat in the East, 1944-45, s. 143. Stackpole Books, 2007. ISBN 978-081-173-371-7 Google-kirjat (viitattu 22.4.2019). (englanniksi)