Wikipedia

Toivo Horelli

suomalainen poliitikko

Toivo Johannes Horelli (11. lokakuuta 1888 Kokemäki – 28. kesäkuuta 1975 Tampere) oli suomalainen juristi, pankinjohtaja ja poliitikko, joka toimi kokoomuksen kansanedustajana 1933–1945 ja Suomen sisäministerinä 1941–1943.[1] Hänet muistetaan erityisesti Suomen jatkosodan aikana natsi-Saksalle tekemistä ihmisluovutuksista. Horelli ja valtiollisen poliisin päällikkö Arno Anthoni olivat vastuussa Gestapolle marraskuussa 1942 luovutetuista 27 pakolaisesta, joiden joukossa olleet kahdeksan juutalaista surmattiin lähes välittömästi.[2] Sodan jälkeen Horellia ei asetettu syytteeseen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä, eikä hän milloinkaan joutunut luovutuksista oikeudelliseen vastuuseen.[3]

Toivo Horelli
Suomen sisäministeri
Rangellin hallitus
13.5.1941–5.3.1943
Edeltäjä Ernst von Born
Seuraaja Leo Ehrnrooth
Kansanedustaja
1.9.1933–5.4.1945
Ryhmä/puolue kokoomus
Vaalipiiri Hämeen pohjoinen
Henkilötiedot
Syntynyt11. lokakuuta 1888
Kokemäki
Kuollut28. kesäkuuta 1975 (86 vuotta)
Tampere
Ammatti juristi, pankinjohtaja, maanviljelijä
Puoliso Lempi Lehtonen (1917–1967)
Toivo ja Väinö Horellin hauta Kokemäellä.

Kokoomuksen oikeaa laitaa edustanut Horelli oli juutalaisvastainen antikommunisti. Hän kannatti äärioikeistolaisen Lapuan liikkeen tavoitteita, vaikkei ollutkaan mukana sen toiminnassa, eikä tuntenut mielenkiintoa järjestön seuraajaksi perustettuun Isänmaalliseen Kansanliikkeeseen. Horelli työskenteli aluksi lääninhallituksen virkamiehenä Viipurissa ja Hämeenlinnassa 1916–1929, toimien sen jälkeen poliittisten tehtäviensä ohella pankinjohtajana Tampereella ja Jyväskylässä 1929–1951.[4]

Elämä

muokkaa

Varhaiset vuodet

muokkaa

Toivo Horellin vanhemmat olivat Hassalan ratsutilan rusthollari Juho Fredrik Horelli (1844–1931) ja Amanda Fransintytär Giers (1850–1922). Vähäisestä koulutuksestaan huolimatta hänen isänsä toimi valtiopäivämiehenä sekä Kokemäen kunnallislautakunnan esimiehenä.[5][6] Perheen kahdeksasta lapsesta tunnettuja ovat myös lääkintöneuvos E. J. Horelli, asianajaja Veini Metsämies ja professori Väinö Horelli.[7][8] Toivo Horelli kirjoitti ylioppilaaksi Porin klassillisesta lyseosta vuonna 1907 ja opiskeli sen jälkeen oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän suoritti molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon 1914 ja sai varatuomarin arvon 1917. Samana vuonna Horelli solmi avioliiton Nakkilasta kotoisin olleen Lempi Josefina Lehtosen (1889–1967) kanssa. Perheeseen syntyi kaksi poikaa vuosina 1919 ja 1920.[5]

Horelli työskenteli Viipurissa lääninhallituksen notaarina 1916–1918 ja Hämeenlinnassa lääninsihteerinä 1919–1929, jonka jälkeen hän vaihtoi pankkialalle. Horelli toimi aluksi Maakuntain Pankin Tampereen konttorinjohtajana, kunnes hän siirtyi Kansallis-Osake-Pankin kanssa tehdyn fuusion jälkeen KOP:n Jyväskylän konttorin johtajaksi vuonna 1934.[4] Pankinjohtajan toimen ohessa Horelli ryhtyi viljelemään pakkohuutokaupasta ostamaansa Mustapään tilaa Suodenniemellä sijaitsevassa Lahdenperän kylässä.[9]

Horelli osallistui vuoden 1918 sisällissotaan valkoisten puolella, ja toimi Vapaussodan Rintamamiesten Liiton puheenjohtajana 1932–1935. Hän oli myös aktiivisesti mukana suojeluskuntajärjestön toiminnassa.[10] Horelli oli koko 1930-luvun ajan suojeluskuntien valtakunnallisen edustajainkokouksen puheenjohtaja. Vuonna 1938 eduskunta myönsi järjestölle merkittävän lisärahoituksen hänen tekemänsä aloitteen johdosta.[4]

Kansanedustajana ja ministerinä

muokkaa

Horelli valittiin kansanedustajaksi Hämeen läänin pohjoisesta vaalipiiristä vuoden 1933 eduskuntavaaleissa. Sisäministeriksi hän nousi pääministeri Jukka Rangellin toivomuksesta toukokuussa 1941, kun Ruotsalaista kansanpuoluetta edustanut Ernst von Born erosi hallituksesta kieliriitojen vuoksi.[4] Horellilla oli vahva asema Rangellin hallituksessa ja takanaan vankka poliittinen tuki aina presidentti Risto Rytiä myöten.[11] SDP:n puoluesihteeri Aleksi Aaltonen piti häntä niin vaikutusvaltaisena, että vertasi Horellia Heinrich Himmleriin.[12]

Marraskuussa 1942 Suomi luovutti Horellin päätöksellä natsi-Saksalle 27 pakolaista, joiden joukossa oli kahdeksan juutalaista. Tarkoituksena oli luovuttaa myös enemmän juutalaisia, mutta suunnitelma ei toteutunut, kun asia tuli julkiseksi ja sosialidemokraattiset ministerit Väinö Tanner ja K.-A. Fagerholm puuttuivat asiaan.[2] Horelli kieltäytyi ministerinä ollessaan myös käsittelemästä juutalaisten kansalaisuushakemuksia. Hänen virkakautensa aikana ei yhdellekään Venäjän emigranttijuutalaiselle myönnetty Suomen kansalaisuutta.[13]

Kun Rangellin hallitus vaihtui Edwin Linkomiehen johtamaan maaliskuussa 1943 ei saksalaismielinen Horelli voinut enää jatkaa ministerinä, koska hallituksen päätavoitteeksi tuli nyt sodasta irrottautuminen ja rauhansopimus Neuvostoliiton kanssa. Hän säilytti kuitenkin asemansa kokoomuksen sisällä ja Horellista tehtiin eduskunnan toinen varapuhemies. Lisäksi hän toimi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuonna 1944.[4]

Sodan jälkeen

muokkaa

Jatkosodan päättymisen jälkeen Horelli oli yksi pääministeri J. K. Paasikiven nimeämistä poliitikosta, joiden toivottiin sodan aikaisen toimintansa vuoksi luopuvan valtakunnanpolitiikasta.[14] Horelli ei näin asettunut enää ehdolle vuoden 1945 eduskuntavaaleissa ja hänen 1933 alkanut kansanedustajakautensa päättyi huhtikuussa 1945. Horelli ei jättänyt kuitenkaan puoluepolitiikkaa kokonaan, vaan oli kokoomuksen puoluehallituksen jäsenenä vielä 1951–1953.[4]

Politiikasta luovuttuaan Horelli suoritti lakitieteen lisensiaatin tutkinnon 1949, ja jatkoi KOP:n Jyväskylän konttorinjohtajana eläkkeellejäämiseensä vuoteen 1951 saakka.[4] Suodenniemellä sijainneen maatilansa hän jätti pojilleen 1945.[9] Eläkevuosinaan Horelli oli muun muassa perustamassa Vapaussoturien Huoltosäätiötä toimien myös sen hallituksen jäsenenä vuoteen 1961 saakka. Viimeiset elinvuotensa hän asui Tampereella, jossa Horelli kuoli 86-vuotiaana kesäkuussa 1975.[4] Hänet on haudattu Kokemäelle Koomankankaan hautausmaalle.

Horellin osuus ihmisluovutuksiin

muokkaa
Katso myös: Suomen juutalaisluovutukset
 
Presidentti Ryti johtaa hallituksen kokousta vuonna 1941. Toivo Horelli edessä vasemmalla.

Kesän 1938 aikana Suomeen saapui noin 350 Saksasta lähtenyttä pakolaista, joiden joukossa oli noin 150 juutalaista. Jatkosodan sytyttyä kesäkuussa 1941 Saksa painosti liittolaistaan luovuttamaan heidät, ja asia oli esillä myös Gestapon päällikön Heinrich Himmlerin Suomen vierailun yhteydessä kesällä 1942.[2] Muutamaa kuukautta myöhemmin Horelli ja valtiollisen poliisin päällikkö Arno Anthoni järjestivät 27 pakolaisen luovuttamisen saksalaisten käsiin. Horelli oli antanut hänelle valtuudet hoitaa karkotukset pelkkänä poliisitoimena. Myös Anthoni oli Horellin tapaan saksalaismielinen ja juutalaisvastainen. Hieman aikaisemmin samana syksynä Horelli oli Anthonin aloitteesta esittänyt Gestapon Tallinnan päällikölle Martin Sandbergerille myönnettäväksi Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan suurristiä.[15]

Luovutukset oli tarkoitus tehdä salaisesti, mutta asia päätyi hallituksen tietoon valtiovarainministeri Tannerin kautta. Vaikka presidentti Ryti ilmoitti erolla uhanneelle sosiaaliministeri Fagerholmille, ettei karkotuksia panna täytäntöön luovutettiin Gestapolle 6. marraskuuta 27 pakolaisen ryhmä, johon kuului kahdeksan juutalaista.[11] Horellin ja Anthonin suunnitelmissa oli jatkaa karkotuksia myös tämän jälkeen, mutta ne keskeytettiin lähinnä Tannerin ja Fagerholmin vastustuksen ansiosta. Horellin kerrotaan raivostuneen, kun valtiovarainministeri Tanner puuttui hänen toimivaltaansa. Myös useat sanomalehdet kritisoivat luovutuksia niiden tultua julkisuuteen.[2]

Viron valtionarkistosta löytyneiden dokumenttien mukaan saksalaisille Tallinnassa luovutetut juutalaiset surmattiin jo parin päivän kuluttua.[2] Horelli ja Anthoni kielsivät myöhemmin, että juutalaispakolaisten luovutus johtui heidän etnisyydestään.[16] Horelli perusteli päätöstään sillä, että karkotettavat olivat epäluotettavia rikollisia kuvaten heitä ”sabotööreiksi, vakoojiksi ja varkaiksi”.[17] Hallitukselle hän antoi selvityksen, jonka mukaan ainoastaan rikoksiin syyllistyneet karkotetaan.[18] Luovutettujen joukossa kuitenkin oli henkilöitä, joilla ei ollut rikosrekisteriä, eikä muillakaan ollut turvapaikkaoikeuden peruuttamiseen oikeuttaneita rikkeitä. Ainoastaan kahdella karkotetulla juutalaisella oli tuomio, toisella 10 kuukauden vankeusrangaistus salakuljetuksesta ja toisella sakkotuomio tuohon aikaan yleisestä säännöstelyrikkomuksesta.[11]

Horelli ei joutunut oikeudelliseen vastuuseen ihmisluovutuksista.[3] Liittoutuneet esittivät Horellin, Anthonin ja Valpossa työskennelleen Ari Kauhasen liittämistä sotarikollisten luetteloon marraskuussa 1944, ja myös Puolan hallitus teki asiasta erillisen pyynnön. Heitä ei kuitenkaan asetettu syytteeseen, koska Neuvostoliiton johtama valvontakomissio ei esittänyt vaatimusta Suomen viranomaisille.[19] Tämä johtui ilmeisesti siitä, että Neuvostoliitto oli kiinnostunut vain omiin kansalaisiinsa kohdistuneista sotarikoksista.[20] Horelli oli kuultavana ainoastaan eduskunnan entisen varapuhemiehen ominaisuudessa menettelyvirheestä syytteeseen asetetun Anthonin oikeudenkäyntiin liittyen. Hallitussihteeri Otto Brusiinin kuulusteluissa Horelli kieltäytyi kertomasta kenen aloitteesta pakolaiset luovutettiin ilmoittaen vastaavansa kysymykseen ainoastaan valtakunnanoikeudessa.[3] Brusiin sai Horellin puheista käsityksen, että saksalaisille luovutetut juutalaiset valikoituivat sattumalta ilman mitään erityistä syytä. Hänen mukaansa Horelli suhtautui kuulusteluihin erittäin kielteisesti ja puhui juutalaisista halventavaan sävyyn ”jutkuina”.[21]

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ Toivo Horelli Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 28.6.2006.
  2. ↑ a b c d e Suomen luovuttamat juutalaislapset ammuttiin Tallinnassa 14.10.2010. Iltalehti. Viitattu 20.9.2018.
  3. ↑ a b c Sana, Elina: Kuoleman laiva S/S Hohenhörn : juutalaispakolaisten kohtalo Suomessa, s. 144–145. Helsinki: WSOY, 2004 (1. painos 1979). ISBN 951-02921-8-4
  4. ↑ a b c d e f g h Uola, Mikko: Horelli, Toivo Johannes Kokoomusbiografia. 5.12.2008. Porvarillisen Työn Arkisto. Viitattu 19.9.2018.
  5. ↑ a b Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1954, s. 233–234. Helsinki: Otava, 1954. Projekt Runeberg.
  6. ↑ Hoppu, Tuomas: Joki ja sen väki II : Kokemäen historia 1870–2010, s. 32, 126–127, 416. Kokemäki: Kokemäen kaupunki ja seurakunta, 2011. ISBN 978-952-99941-3-7 DIGI – Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa (PDF).
  7. ↑ Kuka kukin on (Aikalaiskirja) 1934, s. 221. Helsinki: Otava, 1934. Projekt Runeberg.
  8. ↑ Horelli (→ Metsämies), Veini Ireneus. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu. Viitattu 19.9.2018.
  9. ↑ a b Merkkihenkilöitä Suodenniemellä Suodenniemi-Seura. Viitattu 19.9.2018.
  10. ↑ 50-vuotias. Pankinjohtaja Toivo Horelli. Helsingin Sanomat, 11.10.1938, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.9.2018.
  11. ↑ a b c Ylikangas, Heikki: Sattumaltako juutalaispakolaiset luovutettiin?. Kanava, 2005, nro 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 21.9.2018.
  12. ↑ Sana 2004, s. 140.
  13. ↑ Leitzinger, Antero: ”Venäläisten .muutto Suomeen kautta aikojen”, Venäjänkieliset Suomessa : huomisen suomalaiset, s. 45. Turku: Siirtolaisuusinstituutti, 2016. ISBN 978-952-71671-1-3 Teoksen verkkoversio (PDF). (Arkistoitu – Internet Archive)
  14. ↑ Sana 2004, s. 246–247.
  15. ↑ Sana 2004, s. 169–170.
  16. ↑ Sana, Elina: Luovutetut : Suomen ihmisluovutukset Gestapolle, s. 69. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-02797-5-7
  17. ↑ Rautkallio, Hannu: Ne kahdeksan ja Suomen omatunto : Suomesta 1942 luovutetut juutalaispakolaiset, s. 230. Espoo: Weilin + Göös, 1985. ISBN 951-35322-9-1
  18. ↑ Sana 2004, s. 150.
  19. ↑ Sana 2004, s. 169–170, 241–243.
  20. ↑ Sana 2003, s. 161.
  21. ↑ Sana 2004, s. 259.

Kirjallisuutta

muokkaa

Fagerholm, K-A.: Puhemiehen ääni. Tammi, 1977. S. 139-141. ISBN 951-30-3980-3.

Kansallisen kokoomuspuolueen kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Toivo_Horelli&oldid=22161993”