Suomen ilmasto

Suomen ilmasto on väli-ilmasto, jossa on meri- tai mannerilmaston piirteitä riippuen ilmavirtausten suunnasta ja matalapaineiden liikkeistä. Alueen lämpötilaan vaikuttavat suuresti sen sijainti keskileveysasteilla, suurimmaksi osaksi pohjoisten leveyspiirien 60° ja 70° välillä, ja Atlantilla Skandinavian länsipuolella virtaava Golfvirta, jonka ansiosta Suomessa lämpötila on korkeampi kuin muualla vastaavilla leveysasteilla sijaitsevilla manneralueilla. Toisaalta Suomen ilmasto on mantereisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Aasian mannerilmasto ulottuu ajoittain Suomeen, mikä näkyy toisaalta talven pakkasjaksoina, toisaalta kesän helteinä.

Köppenin ilmastoluokitusta käyttäen Suomessa on luokan Df ilmasto, eli kylmätalvinen lumi- ja metsäilmasto, jossa sataa tasaisesti ympäri vuoden.

Keskileveysasteiden ja polaarisen ilman välissä on polaaririntama, joka kulkee matalapaineineen useimmiten Suomen lähellä. Suomen sääkartoilla havaittavat lämpimät ja kylmät rintamat ovat tavallisesti aaltoja polaaririntamassa, harvemmin arktisessa rintamassa. Etelä-Suomessa vallitsee lämpimän rintaman ylityksen jälkeen keskileveysasteiden ilmamassa ja kylmän rintaman jälkeen polaarinen ilmamassa. Pohjoiseen voi kylmän rintaman takapuolella virrata myös arktista ilmamassaa.

Lämpötila

Vuotuinen lämpötilan keskiarvo on lounaisimmassa Suomessa 6,5 °C. Keskiarvo laskee koillista kohti, joskaan kylmintä ei ole Pohjois-Lapissa vaan Käsivarren seudulla. Suomenselän ja Maanselän vedenjakajaseudut ovat vähäjärvisiä ja nousevat ympäristöään korkeammalle, joten siellä on kylmempää kuin alavammilla seuduilla. Suomen ja Pohjoisnavan välissä on talvellakin avoin Barentsinmeri, joten pohjoisesta tulevat ilmavirtaukset eivät ole yhtä kylmiä kuin Siperiassa tai Alaskassa.

Kuukausittaiset lämpöennätykset löytyvät seuraavasta taulukosta:

Ylimmät lämpötilat kuukausittain
Kuukausi	°C	Päivämäärä	Mittauspaikka
tammikuu	10,9°	6.1.1973	Jomala, Maarianhaminan lentoasema
helmikuu	11,8°	28.2.1943	Helsinki, Ilmala
maaliskuu	17,5°	27.3.2007	Helsinki-Vantaan lentoasema
huhtikuu	25,5°	27.4.1921	Jyväskylä, kaupunki
toukokuu	31,0°	30.5.1995 31.5.1995	Lapinjärvi, Ingermaninkylä
kesäkuu	33,8°	24.6.1935	Ähtäri
heinäkuu	37,2°	29.7.2010	Liperi, Joensuun lentoasema
elokuu	33,8°	7.8. 2010	Heinola, Puumala
		8.8.2010	Lahti
syyskuu	28,8°	6.9.1968	Rauma, kaupunki
lokakuu	21,1°	14.10.2018	Oulun lentoasema
marraskuu	16,6°	6.11.2020	Jomala, Maarianhaminan lentoasema
joulukuu	11,3°	20.12.2015	Kokemäki, Pori

Kunkin kuukauden alimpien lämpötilojen ennätykset löytyvät seuraavasta taulukosta:

Alimmat lämpötilat kuukausittain
Kuukausi	°C	Päivämäärä	Mittauspaikka
tammikuu	–51,5°	28.1.1999	Kittilä, Pokka
helmikuu	–49,0°	5.2.1912	Sodankylä
maaliskuu	–44,3°	1.3.1971	Salla, Tuntsa
huhtikuu	–36,0°	2.4./9.4.1912	Kuusamo,Sodankylä
toukokuu	–24,6°	1.5./31.5.1971	Enontekiö, Kalmankaltio
kesäkuu	–7,7°C	1.6.2023	Saana, Kilpisjärvi, Enontekiö
heinäkuu	–5,0°	12.7.1958	Enontekiö, Kilpisjärvi
elokuu	–10,0°	26.8.1980	Salla, Naruskajärvi
syyskuu	–18,7°	26.9.1968	Sodankylä, Vuotso
lokakuu	–31,8°	25.10.1968	Sodankylä
marraskuu	–42,0°	30.11.1915	Sodankylä
joulukuu	–47,0°	21.12.1919	Pielisjärvi

• Mittaukset on tehty kahden metrin korkeudella. 2.6.2023 mitattiin Koivuniemessä, Virolahdella –9,1°. Mittaus tehtiin kuitenkin maanpinnan tasalla, joten se ei ole tilastokelpoinen.

Katso myös: Luettelo vuosittaisista lämpötilaennätyksistä Suomessa.

Järvet tasaavat lämpötilan vuorokausivaihtelua ja torjuvat hallaa.

Lämpötilaolojen perusteella Suomi on jaettu kahdeksaan kasvuvyöhykkeeseen. Vyöhykejakoa käytetään puuvartisten kasvi-istutusten suunnittelun apuna. Siihen vaikuttaa eniten kasvukauden pituus, mutta myös tehoisan lämpötilan summa sekä talviolosuhteet, kuten routa. Koska suuret järvet estävät hallaa, järviset seudut kuuluvat suotuisampaan kasvuvyöhykkeeseen kuin järvettömät lähialueet.

Sateet ja lumiolot

Suomen kuivimmilla alueilla Pohjois-Lapissa sataa vuodessa keskimäärin alle 500 mm, ja kaikkialla Lapissa, samoin kuin Pohjanmaan rannikkoalueilla, vuotuinen sademäärä jää alle 600 millimetrin. Sateisimmilla alueilla eli etelärannikolla, Pohjois-Karjalassa sataa vuosittain keskimäärin yli 700 millimetriä.

Lännessä sijaitsevien Skandien ansiosta valtaosa Atlantilta lähtevistä sateista jää Norjaan, ja föhn-ilmiö kuivattaa Suomeen tulevaa ilmavirtausta. Suomeen lännestä tulevat kovat tuulet ovat siis useimmiten kuivia, ja sateet lisääntyvät Kaakkois-Suomea kohti. Sademäärät ovat suurimmillaan heinä-elokuussa, rannikolla hieman myöhemmin. Vähiten sataa maaliskuussa. Vuodessa on tyypillisesti noin 180 päivää, jolloin sataa edes vähän, ja 10–15 päivää, jolloin sataa yli 10 millimetriä.

Kattojen pitää kestää alueelle tyypillinen lumikuorma (kuva Oulun Pikisaaresta)

Pysyvä lumipeite saadaan Suomessa yleensä ennen jouluaattoa. Lapissa pysyvä lumi saadaan jo lokakuussa, kun taas lounaisimmassa Suomessa ja saaristossa lumiaika alkaa vasta tammikuun puolella. Lumisuudessa on kuitenkin suuria eroja sekä vuodesta toiseen että alueellisesti, myös varsin lähellä toisiaan olevien paikkojen välillä. Paksuimmillaan lumipeite on normaalisti maaliskuussa juuri ennen kuin se alkaa sulaa. Lumen määrä vaihtelee maan eri osissa, ja sen takia rakennusmääräysten rajat, kuinka isoja lumikuormia kattojen pitää kestää, vaihtelevat alueittain: Suomen pienimmät rajat ovat Lounais-Suomessa 140 kg/m² ja suurimmat Itä-Lapissa 240 kg/m².

Etelä-Suomelle on tyypillistä, että talvisin sää saattaa vaihdella rajusti. Varsinkin alkutalven ajanjakso marras-tammikuussa saattaa vuosittain olla äärimmillään joko lumeton ja vesisateinen tai kirpeä pitkä pakkasjakso. Pääsääntöisesti keskitalvella joulu-tammikuussa on pilvistä, kevättalvella helmi-maaliskuussa on selkeämpää. Etelä-Suomen keväät ovat usein talven jäljiltä kuivia ja aurinkoisia, lumipeite katoaa 61. leveyspiirin eteläpuolelta tyypillisesti huhtikuun alussa, ja lumiraja on siirtynyt vappuun mennessä Oulun tienoille 65. leveyspiirille. Terminen kesä alkaa Etelä-Suomessa toukokuun aikana, keskimäärin toukokuun puolessavälissä. Juhannuksen jälkeen ilmamassa on jo tyypillisesti lämmennyt sen verran, että sateisuus lisääntyy. Heinä-elokuu on Etelä-Suomessa vuoden lämpimintä ja sateisinta aikaa. tällöin koetaan suurin osa vuoden ukonilmoista, helteistä, sekä rankkasateista. Syyskuussa ilmamassa viilenee kesän jäljiltä nopeasti, mutta sateisuus pysyy runsaana. Syksyllä kesän lyhytkestoiset sadekuurot vaihtuvat pitkäkestoisiksi syyssateiksi. Loka- ja marraskuut ovat Etelä-Suomessa vuoden myrskyisintä aikaa, ja tällöin jopa kaksi kolmasosaa päivistä on sadepäiviä. Syksy vaihtuu Etelä-Suomessa talveksi yleensä joulukuussa, mutta ajankohta saattaa toisinaan venyä pitkälle tammikuunkin puolelle, kuten muun muassa talvina 2007–2008, 2011–2012, 2013–2014, 2017–2018, 2019–2020 ja 2020–2021.

Pohjois-Suomessa ilmasto on viileämpi kuin Etelä-Suomessa. Terminen talvi alkaa marraskuussa, ja kovimmat pakkaset koetaan usein tammikuussa, jolloin lämpötila voi laskea jopa neljänkymmenen pakkasasteen tuntumaan. Kevättalvet ovat Pohjois-Suomessa pitkiä, kuivia ja suunnilleen yhtä aurinkoisia kuin Etelä-Suomessa. Lumet sulavat tavallisesti vasta toukokuun aikana. Kesäkuussa ilmamassa lämpenee nopeasti, mutta pienimuotoiset takatalvet ovat mahdollisia aina ennen juhannusta. Pohjois-Suomen kesät ovat hyvin vaihtelevia. Pohjois-Suomen kesän lämpötiloihin vaikuttavat kylmä Jäämeri, sekä etelästä pohjoiseen pyrkivä lämmin ilma. Pelkästään yhden kesäviikon kuluessa heinä-elokuussa päivälämpötilat saattavat Pohjois-Suomessa vaihdella alle kymmenestä asteesta helteeseen. Sateisin kuukausi on yleensä elokuu. Syyssateet ajoittuvat lähinnä syyskuulle, ja jo lokakuussa kylmä ja kuiva pakkasilma vähentää sateisuutta. Ensilumi sataa monesti jo ennen lokakuuta. Loppusyksyllä ja alkutalvesta marras-joulukuussa pohjoisessa on jo kuivaa, kylmää ja tyyntä eikä siellä esiinny samanlaisia syys- ja talvimyrskyjä kuin etelässä.

Ukkoset

Suomessa esiintyy ukonilmojen yhteydessä vuosittain keskimäärin 130 000 maasalamaa. Jakson 1960–2016 ennätysvuosina 1972 ja 1988 on esiintynyt yli 300 000 maasalamaa. Ukkosta ja salamointia esiintyy kesäkaudella, mutta joka vuosi havaitaan myös talviaikaan ukkosta. Vuoden 2022 yhden päivän salamaennätys mitattiin 17.8.2022, jolloin arvion mukaan esiintyi 21 850 maasalamaa, mutta jo seuraavana päivänä niitä oli yli 25 000 TV1:n iltauutisiin mennessä.

Lämpötila ja sateet Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Inarissa

Seuraavat taulukot havainnollistavat lämpötilan ja sateisuuden eroja maan eri osien välillä, esimerkkeinä Helsinki, Tampere, Oulu ja Inari.

Helsingin ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −1,3 −1,9 1,6 7,6 14,4 18,5 21,5 19,8 14,6 9 3,7 0,5 ka. 9 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −6,5 −7,4 −4,1 0,8 6,3 10,9 14,2 13,1 8,7 4,3 −0,6 −4,5 ka. 2,9 Sademäärä (mm) 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Σ 655 Sadepäivät (d) 20 18 14 13 12 13 14 15 15 18 19 20 Σ 191 L ä m p ö t i l a −1,3 −6,5 −1,9 −7,4 1,6 −4,1 7,6 0,8 14,4 6,3 18,5 10,9 21,5 14,2 19,8 13,1 14,6 8,7 9 4,3 3,7 −0,6 0,5 −4,5 S a d a n t a 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Lähde: Ilmatieteen laitos

Tampereen ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −3,4 −3,5 1,2 8,2 15,4 19,5 22,2 19,9 14 7,5 1,5 −1,9 ka. 8,4 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −9,7 −10,6 −6,6 −1,3 3,8 8,6 11,7 10,4 5,9 1,9 −3 −7,6 ka. 0,3 Sademäärä (mm) 41 29 31 32 41 66 75 72 58 60 51 42 Σ 598 Sadepäivät (d) 22 18 16 12 12 13 15 15 14 17 21 22 Σ 197 L ä m p ö t i l a −3,4 −9,7 −3,5 −10,6 1,2 −6,6 8,2 −1,3 15,4 3,8 19,5 8,6 22,2 11,7 19,9 10,4 14 5,9 7,5 1,9 1,5 −3 −1,9 −7,6 S a d a n t a 41 29 31 32 41 66 75 72 58 60 51 42 Lähde: Ilmatieteen laitos

Oulun ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −6 −5,7 −0,9 5,6 12,5 17,9 20,9 18,3 12,5 5,8 −0,4 −4 ka. 6,4 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −13,6 −13,3 −8,8 −2,6 3,3 9 12,2 10,1 5,4 0,8 −5,5 −10,8 ka. −1,2 Sademäärä (mm) 31 26 26 20 37 46 71 65 44 45 36 30 Σ 477 Sadepäivät (d) 17 15 15 10 11 11 13 14 14 16 18 18 Σ 172 L ä m p ö t i l a −6 −13,6 −5,7 −13,3 −0,9 −8,8 5,6 −2,6 12,5 3,3 17,9 9 20,9 12,2 18,3 10,1 12,5 5,4 5,8 0,8 −0,4 −5,5 −4 −10,8 S a d a n t a 31 26 26 20 37 46 71 65 44 45 36 30 Lähde: Ilmatieteen laitos

Inarin ilmastotilastoa tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −9 −9 −3 2 8 14 17 15 9 1 −4 −8 ka. 2,8 Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −18 −17 −14 −9 0 6 9 7 3 −3 −10 −18 ka. −5,3 Sademäärä (mm) 22 19 15 20 29 54 53 66 44 28 25 30 Σ 405 Sadepäivät (d) 14 13 10 9 13 16 15 16 15 13 13 15 Σ 162 L ä m p ö t i l a −9 −18 −9 −17 −3 −14 2 −9 8 0 14 6 17 9 15 7 9 3 1 −3 −4 −10 −8 −18 S a d a n t a 22 19 15 20 29 54 53 66 44 28 25 30 Lähde: BBC

Tuulet ja pilvisyys

Båtskärin tuulivoimala Ahvenanmaalla.

Liikkuvien matalapaineiden takia tuulen suunta ja nopeus vaihtelevat Suomessa päivästä toiseen ja samankin vuorokauden kuluessa. Lounaistuulet ovat yleisimpiä ja koillistuulet harvinaisimpia.

Kovia tuulia ei Suomessa ole usein, ja varsinkin sisämaassa ne ovat harvinaisia. Vuodessa on 10–40 päivää, jolloin tuulen nopeudeksi ainakin yhdellä havaintoasemalla on mitattu yli 21 m/s. Eniten myrskypäiviä on talvella, vähiten kesällä. Aiemmin luultiin, että pakkassäällä ei tuule lainkaan, sillä inversiotilanteissa maanpinnan lähelle muodostuu helposti tyynen ilman tyyny, mutta uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että tuntureilla ja merialueilla tuulee silloinkin.

Suomen rannikolla havaitaan merituulta vuosittain 40–60 päivänä huhti–heinäkuussa.

Pilviset päivät ovat Suomessa yleisempiä kuin selkeät. Talvisin sekä syksyisin keskimääräinen pilvisyys on jopa 65–85 %.

Aurinkotunnit ja auringonkierto

Helsinkiä loppukesän iltapäiväauringossa.

Suomen sijainnin ja suuren etelä-pohjoissuuntaisen ulottuvuuden johdosta päivän pituus ja auringon korkeus keskipäivällä vaihtelevat jyrkästi vuodenajoittain ja alueittain. Eteläisimmässä Suomessa päivän pituus on kuutisen tuntia talvipäivänseisauksen aikaan, napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse tuolloin lainkaan. Kesäpäivänseisauksessa päivän pituus on etelässä noin 19 tuntia, napapiirin pohjoispuolella aurinko ei laske tuolloin lainkaan. Aamu- ja iltahämärän kesto on Suomen leveysasteilla melko pitkä: kevät- ja syyspäiväntasauksien aikaan Helsingin horisontissa 42 minuuttia, Oulussa 50 minuuttia ja Utsjoella 61 minuuttia.

Auringon korkeuskulma on kesäpäivänseisauksessa eteläisimmässä Suomessa maksimissaan noin 54 astetta, pohjoisimmassa Suomessa kymmenisen astetta alempi. Talvipäivänseisauksessa kulma on etelässä noin 7 astetta, napapiirin pohjoispuolella Aurinko jää keskipäivälläkin horisontin alapuolelle. Auringon säteilyn määrä laskee jyrkästi, kun korkeuskulma laskee alle 30 asteen; Etelä-Suomessa Aurinko kohoaa keskipäivällä yli 30 asteen kevätpäiväntasauksen ja syyspäiväntasauksen välisenä aikana.

Auringon atsimuuttikulma (Auringon suuntakulma myötäpäivään: pohjoinen = 0°, koillinen = 45°, itä = 90°, kaakko = 135°, etelä = 180°, lounas = 225°, länsi = 270°, luode = 315°) on Etelä-Suomessa kesäpäivänseisauksessa auringon noustessa noin 35 astetta ja auringon laskiessa noin 325 astetta. Tällöin aurinko nousee pohjoiskoillisesta ja laskee pohjoisluoteeseen. Talvipäivänseisauksessa atsimuuttikulma on auringon noustessa noin 142 astetta ja laskiessa noin 218 astetta. Tällöin aurinko nousee eteläkaakosta ja laskee etelälounaaseen. Kevät- ja syyspäiväntasauksissa atsimuuttikulma on kaikkialla Suomessa auringon noustessa 90 astetta ja laskiessa 270 astetta.

Suomen aurinkoisimmat alueet sijaitsevat etelä- ja länsirannikolla sekä lounaissaaristossa ja Ahvenanmaalla. Näillä alueilla vuotuisia aurinkotunteja on keskimäärin 1 800–2 000. Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa vuotuisia aurinkotunteja on keskimäärin 1 600–1 700. Vähiten aurinkotunteja on Pohjois-Suomessa. Erot aurinkotuntien määrässä vuodenajoittain ovat Suomessa erittäin suuria. Vähiten aurinkotunteja kertyy marras–tammikuussa: Utössä 104 tuntia, Jyväskylässä 68 tuntia ja Rovaniemellä 36 tuntia. Maaliskuussa aurinkotuntien määrä kohoaa jyrkästi ja syyskuussa puolestaan laskee voimakkaasti, etenkin pohjoisessa. Myös vuosittaiset erot aurinkotuntien määrässä ovat suuria, jopa 30 %. Aurinkotunneiksi lasketaan vain suora, kirkas auringonpaiste. Suomessa aurinko kuultaa usein ohuen, vaalean pilviharson läpi; näitä "osittaisia aurinkotunteja" ei lasketa mukaan.

Suomen aurinkoisinta kaupunkia ei ole tilastollisesti määritelty, kaikissa kaupungeissa ei ole virallista mittauspistettä ja mittauspisteet sijaitsevat keskustojen sijasta monesti lentoasemilla. Suomen ilmatieteen laitoksen mukaan aurinkoisimmiksi kaupungeiksi voidaan käytännössä kutsua kaikkia rannikkokaupunkeja Kotkasta Vaasaan.

Rannikon ja sisämaan välinen aurinkoisen ja pilvisen alueen raja on etenkin kevätkesän aurinkoisina ja heikkotuulisina päivinä selkeä. Esimerkiksi Helsingin kantakaupungissa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, samaan aikaan Vantaalla liikkuu kumpupilviä ja Keravalla ollaan jo lähes koko taivaan peittävän kumpupilvikaton alla. Myös suurten järvien läheisyys lisää jossain määrin kesäaikaisten aurinkotuntien määrää.

UV-indeksin arvo on Etelä-Suomessa yli 3 touko–elokuussa. Kesäisin indeksi on Helsingissä 5–6 ja Sodankylässä 4–5. Korkein Suomessa mitattu UV-indeksi on 7.

Keskimääräinen vuotuinen aurinkotuntien määrä eräillä mittausasemilla:

Mittausasema	Tammi	Helmi	Maalis	Huhti	Touko	Kesä	Heinä	Elo	Syys	Loka	Marras	Joulu	Vuosi	Prosenttia teoreettisesta maksimista (4 380 h)	Auringon korkeus kevät- ja syyspäivän- tasauksessa	Auringon korkeus kesäpäivän- seisauksessa	Auringon korkeus talvipäivän- seisauksessa
Parainen (Utö)	39	66	138	211	309	308	321	259	179	95	39	26	1 990	45,4	30,2	53,6	6,8
Vantaa (Helsinki-Vantaan lentoasema)	38	74	131	196	275	266	291	219	143	84	37	26	1 780	40,6	29,8	53,2	6,4
Jyväskylä (Jyväskylän lentoasema)	29	73	126	187	256	247	263	199	120	59	25	14	1 598	36,5	27,6	51,0	4,2
Oulu (Oulun lentoasema)	24	69	137	208	273	296	283	212	133	69	28	8	1 740	39,7	25,1	48,5	1,7
Rovaniemi (Rovaniemen lentoasema)	15	57	132	203	237	271	260	182	112	60	18	3	1 550	35,4	23,4	46,8	0,0
Utsjoki (Kevo)	4	48	123	185	192	220	209	133	89	50	10	0	1 263	28,8	20,2	43,6	(-3,2)

Vuodenajat

Suomessa erotetaan vuorokauden keskilämpötilan perusteella neljä vuodenaikaa: talvella keskilämpötila on pysyvästi nollan alapuolella ja kesällä +10 asteen yläpuolella. Kevät ja syksy asettuvat sille välille.

Kesä

Terminen kesä on silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy +10 asteen yläpuolella. Suomen eteläisimmissä maakunnissa kesä kestää neljä kuukautta, toukokuun puolesta välistä syyskuun puoleenväliin, muualla Etelä- ja Keski-Suomessa hieman alle 4 kuukautta; toukokuun lopusta syyskuun puoleenväliin. Oulun korkeudella kesän pituus on keskimäärin hieman yli kolme kuukautta touko-kesäkuun vaihteesta syyskuun alkupäiviin. Lapissa terminen kesä kestää kahdesta kolmeen kuukautta, lyhyin se on Pohjois-Lapissa, jossa se alkaa yleensä juhannuksena ja loppuu jo ennen syyskuuta. Kilpisjärven tunturiylängöllä kesä kestää vain muutamia viikkoja heinäkuulla. Vuosien 1952–2006 aikana terminen kesä kesti Kilpisjärven alueella lyhimmillään vain 12 vuorokautta ja pisimmillään 76 vuorokautta.

Kesäisin napapiirillä ja sen pohjoispuolisilla alueilla aurinko paistaa ympäri vuorokauden, mitä kutsutaan yöttömäksi yöksi.

Kesäkuussa sademäärät alkavat kohota, mutta kesän sateet tulevat usein kuuromaisina, joten auringonpaistetta saadaan paljon. Hellepäiviä, jolloin lämpötila on yli 25 °C, on kesän aikana Etelä-Suomessa keskimäärin 17, Keski-Suomessa ja Etelä-Lapissa noin 10 ja Pohjois-Lapissa vain noin 2. Korkein Suomessa mitattu lämpötila on 37,2 °C, joka mitattiin Joensuun lentoasemalla Liperissä 29. heinäkuuta 2010.

Syksy

Termisen syksyn aikana vuorokauden keskilämpötila pysyy +10 ja 0 asteen välillä. Syksy alkaa Etelä-Suomessa syyskuun puolessa välissä ja kestää noin kaksi ja puoli kuukautta. Se loppuu yleensä marras-joulukuun vaihteessa mutta saattaa venyä rannikoilla pitkälle joulukuuhun. Pohjois-Suomessa terminen syksy ei kestä näin kauan, mikä johtuu sekä ilmastollisista että maantieteellisistä syistä. Pohjois-Suomessa syksy kestää yleensä noin kaksi kuukautta. Oulun seudulla on syksy syyskuun alusta marraskuun alkuun ja Pohjois-Lapissa elokuun puolestavälistä lokakuun puoleenväliin. Kasvukausi päättyy suunnilleen termisen syksyn puolessa välissä, kun vuorokauden keskilämpötila jää alle +5 asteen: Enontekiöllä syyskuun puolivälissä ja maan lounaisosassa loka-marraskuun vaihteessa. Terminen syksy on Suomessa vuodenajoista toiseksi lyhyin.

Ruskaa Turussa 3. lokakuuta 2003

Syksyt ovat Pohjolassa kosteita ja harmaita, sillä Atlantti ja Itämeri ovat varanneet lämpöä kesän aikana ja viiletessään ne luovuttavat lämmön lisäksi paljon kosteutta, joka kulkeutuu matalapaineiden reittejä pitkin Keski-Euroopan ja Pohjolan yli. Loppusyksystä maahan sataa ensimmäinen lumikerros, joka todennäköisesti kuitenkin sulaa pois ennen talven alkua. Ruskan ajankohta riippuu valon määrästä, ja pysyy siksi suunnilleen samana vuodesta toiseen. Ruskaantuminen alkaa Lapissa jo elokuun lopulla ja on parhaimmillaan syyskuun puolessa välissä. Eteläisissä rannikkomaakunnissa ruskaantuminen alkaa syyskuun puolessa välissä ja on parhaimmillaan lokakuun alkupäivinä.

Talvi

Termisen talven aikana vuorokauden keskilämpötila pysyy 0 asteen alapuolella ainakin 5–7 vuorokautta. Terminen talvi on Pohjois-Suomessa pisin vuodenajoista, eikä se rajoitu vain tyypillisiin talvikuukausiin joulu–helmikuuhun, vaan se voi kestää huomattavasti pidemmän aikaa. Lapissa talven kesto on puoli vuotta, kun taas etelässä sen kesto on noin kolmasosan vuodesta. Pohjoisimmassa Lapissa talvi alkaa tyypillisesti lokakuussa ja kestää noin 200 päivää. Kilpisjärvellä on vuosina 1952–2006 terminen talvi kestänyt pisimmillään 227 päivää. Etelä-Suomessa terminen talvi alkaa keskimäärin marraskuun lopulla ja aivan etelärannikolla joulukuussa. Siellä talvi on yleensä Suomen lyhyin, ja se kestää noin 100 päivää. Saaristossa talvi alkaa joulu-tammikuussa. Toisinaan termistä talvea ei saaristossa tai eteläisessä Suomessa tule juuri lainkaan.

Talvella napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse päivälläkään (kaamos). Lumi on olennainen osa Suomen talvea. Pysyvä lumikerros sataa maahan hieman talven alkamisen jälkeen, ja suurimmillaan kinokset ovat maaliskuussa. Enimmillään lumipeitteen paksuus vaihtelee lounaan 20–30 senttimetristä pohjoisen jopa 90 senttimetriin. Järvet jäätyvät loppuvuodesta, ja paksuimmillaan jäät ovat huhtikuussa, jolloin jääkerros on keskimäärin 50–65-senttimetrinen. Talvella säät vaihtelevat korkea- ja matalapaineiden reittien mukaan, mutta yleisesti alku- ja keskitalvi ovat syksyn kosteuden jäljiltä hyvin harmaat, kevättalvella aurinkoiset päivät lisääntyvät. Talven lämpötilat voivat olla Lapissa ja Itä-Suomessa alimmillaan −45…−50 °C, muualla Suomessa on leudompaa. Alin Suomessa koskaan mitattu lämpötila on −51,5 °C (28. tammikuuta 1999 Kittilän Pokassa).

Kevät

Terminen kevät on silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy 0 ja +10 asteen välillä. Terminen kevät on Suomessa lyhyt, vain puolestatoista kahteen kuukautta, ja se alkaa Suomen lounais- ja etelärannikolla tavallisesti maaliskuun lopussa. Valtaosassa Suomea kevät alkaa huhtikuussa, Lapissa huhtikuun loppupuoliskolla ja pohjoisimmissa osissa vasta toukokuun alussa. Termisen kevään alkaessa lumipeite sulaa pois. Maa on lumeton Etelä-Suomessa yleensä huhtikuun 10. päivän tienoilla ja Pohjois-Lapissa toukokuun lopulla.

Kevät on Suomen vuodenajoista lyhin, mutta sen aikana luonto muuttuu paljon. Kun keskilämpötila kohoaa +5 asteeseen, suunnilleen termisen kevään puolessa välissä, alkaa kasvukausi. Tällöin esimerkiksi puut alkavat tulla lehteen ja kasvit kasvaa. Kasvukausi alkaa Suomen etelärannikolla yleensä huhtikuun viimeisellä viikolla, Oulun ja Etelä-Lapin korkeudella ennen toukokuun puoliväliä ja pohjoisimmassa Lapissa toukokuun lopulla.

Ilmastonmuutos Suomessa

Pääartikkeli: Ilmastonmuutos Suomessa

Suomessa ilmaston ennustetaan lämpenevän nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, ja suurin lämpeneminen ajoittuu talvipuolelle vuotta. IPCC:n käyttämät ilmastomallit ennustavat keskimääräisen lämpötilan nousevan vuosien 1971–2000 keskilämpötilasta reilulla kahdella asteella vuoteen 2040 mennessä. Vuoden 2040 jälkeen tapahtuvista muutoksista on erilaisia ennusteita: pessimistisimpien ennusteiden mukaan lämpötila nousee vuoteen 2100 mennessä melkein kuusi astetta mainitusta keskiarvosta, optimistisimpienkin mukaan yli kolme astetta. Arviot sademäärien kasvusta vuoteen 2100 vaihtelevat 12 ja 22 prosentin välillä.

Ilmastonmuutoksessa on alueellisia eroja, mikä näkyy oletetuissa lumipeitteen muutoksissa. Etelä- ja länsiosissa maata entistä suurempi osa sateista tulee vetenä, ja lumipeitepäivät vähenevät siellä 40 prosenttia 2050-luvulle mennessä. Idässä ja pohjoisessa talvilämpötilat pysyvät vielä pakkasella, mutta lämpeneminen vähentää pakkasen kireyttä, jolloin sademäärät suurenevat ja lumen määrä saattaa jopa kasvaa.

Muualla maailmassa tapahtuvan ilmastonmuutoksen heijastusvaikutukset saattavat kuitenkin vaikuttaa Suomen yhteiskuntaan enemmän kuin varsinainen, paikallinen ilmastonmuutos.

Lähteet

• Hartonen, Sari: Sää ympäri vuoden. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-774-4
• Karttunen, Hannu & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena & Manner, Olli: Ilmakehä, sää ja ilmasto. (Ursan julkaisuja 107) Helsingissä: Ursa, 2008. ISBN 978-952-5329-61-2
• Rinne, Juhani & Koistinen, Jarmo & Saltikoff, Elena (toim.): Suomalainen sääopas. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-22320-7

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen ilmasto Wikimedia Commonsissa