Wikipedia

Sunku

maalaiskunta Karjalan tasavallassa Venäjällä

Sunku (myös Šungu,[1] ven. Шуньга́, Šunga) on maalaiskunta ja sen keskuskylä Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Putkozero-järven rannalla 56 kilometriä Karhumäestä kaakkoon.[2] Kylässä on 685 ja kunnassa 1 200 asukasta (vuonna 2013)[3].

Sunku
Шуньга, Šunga

Sunku

Koordinaatit: 62°35′45″N, 34°56′15″E

Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kylä
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 866,61 km²
Väkiluku (2013) 1 200
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)











Sungun kunta Karhumäen piirin kartalla.

Maantiede ja luonto

muokkaa

Sungun kunnan pinta-ala on 866,61 neliökilometriä[4]. Se rajoittuu luoteessa Karhumäen, koillisessa Karhumäen piirin Poventsan, etelässä Tolvojan ja Suurlahden sekä lännessä Kontupohjan piirin Käppäselän kuntiin[5]. Pinta-alasta 55,2 % on vesialuetta, 38,7 % metsää ja 5,1 % maatalousmaata[4].

Seutu kuuluu Äänisniemen harjualueeseen, jonka maisemaa leimaavat kapeat ja jyrkät harjut sekä niiden välissä sijaitsevat järvet, suot ja joet. Kunnan alueella virtaa Putkajoki. Suurimmat järvet ovat Ääninen, Putkozero, Ladmozero, Tšužmozero, Gahkozero ja Vantšozero.[6] Suojeltuja luonnonmuistomerkkejä ovat Putkozeron luoteisrannan maan pinnalle ulottuva šungiittiesiintymä, Tri Ivana -niminen lähde sekä Kovšozeron kasvinsuojelualue[7].

Asutus

muokkaa

Keskuskylän lisäksi kuntaan kuuluvat Bolnitšnyin ja MMS:n taajamat sekä 28 kylää: Ažepnavolok, Batova, Berežnaja, Bor-Pudantsev, Deriguzovo, Fedotovo, Fominskaja, Gorskaja, Hašezero, Jekimovo, Jonina Gora, Kažma, Keftenitsy, Korobeinikovo, Korovnikovo, Lahnovo, Medvedeva, Mustova, Nikonova Guba, Oneženy, Ontova, Perhina, Poberežje, Podgorskaja, Sigovo, Timohovo, Tšerkasy ja Verhnjaja Putka. Yli sadan asukkaan kyliä ovat Kažma ja Bor-Pudantsev. Kahdeksassa kylässä ei ole lainkaan vakituista asutusta (vuonna 2013).[3]

Kunnan väkiluku laskee heikon taloudellisen tilanteen, alhaisen syntyvyyden ja korkean kuolleisuuden seurauksena. Suuri osa väestöstä on eläkeläisiä. Keskuskylässä oli vuonna 1959 asukkaita 1 300, 1970-luvulla runsas tuhat ja vuonna 1989 asukkaita oli 939.[8] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 92 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 2 % ukrainalaisia, 2 % karjalaisia ja 2 % valkovenäläisiä[9].

Historia

muokkaa

Sungun pogosta mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1375. 1400-luvulta lähtien se oli tärkeä Vienanmereltä etelään suuntautuneen tavaraliikenteen ja kaupan keskus. Neljästi vuodessa pidettyjen Sungun markkinoiden merkitys väheni Muurmannin radan rakentamisen jälkeen, mutta perinnettä jatkettiin aina 1930-luvun alkuun saakka. 1700-luvun alussa paikkakunnalla toimi rautatehdas, jossa valettiin sotalaivojen ankkureita. Sunku tunnettiin myös maanviljelystään ja koruompelustaan, jonka tuoteet saivat kansainvälistäkin mainetta.[2] Sungun koruompelijoiden arttelin pohjalta perustettiin vuonna 1950 Zaonežskaja vyšivka -niminen yritys, joka nykyään toimii Karhumäessä nimellä Karelskije uzory[10]. 1800-luvun lopussa Sungun läheltä löydettiin antrasiittiä muistuttava amorfinen kivihiililaji, joka sai nimen šungiitti[7].

1920-luvulle saakka Sunku muodosti Aunuksen läänin Poventsan kihlakuntaan kuuluneen volostin eli kunnan[11]. Vuonna 1905 siihen kuuluivat Filippova Goran, Kažman, Käppäselän, Perälahden (ven. Perguba) ja Seleznevon kyläkunnat, joissa oli yhteensä 146 kylää ja 7 600 asukasta. Sungun pogostalla oli koulu, 20 taloa ja 104 asukasta.[12] Vuoden 1899 tulipalon jälkeen rakennettiin zemstvon sairaala, kauppahalli ja kaksi kirkkoa, mutta vuonna 1916 tuli tuhosi jälleen lähes koko kylän[13].

Vuonna 1927 perustettiin Sungun piiri,[14] johon kuuluivat Deriguzovon, Foimoguban, Kažman, Kuusirannan, Pajanitsyn, Tolvojan ja Virojärven kyläneuvostot. Vuonna 1926 piirissä oli 14 800 asukasta, joista lähes kaikki olivat venäläisiä.[15] Sungun ja Suurlahden piirit yhdistettiin vuonna 1930 Äänisentakaiseksi piiriksi,[14] jossa Sunku toimi sekä piirin että Deriguzovon kyläneuvoston keskuksena. Sungun pogostalla asui vuonna 1933 255 venäläisen lisäksi myös 104 suomalaista ja 24 muiden kansallisuuksien edustajaa.[16]

Jatkosodan aikana vuosina 1941–1944 alue oli suomalaisten miehittämä. Neuvostojoukot polttivat vetäytyessään Sungun kylän, ja sodan jälkeen Äänisentakaisen piirin keskus siirrettiin Suurlahteen.[13] Äänisentakainen piiri liitettiin vuonna 1959 Karhumäen piiriin,[13][14] jossa Sunku toimi kyläneuvoston keskuksena[17]. Nykyinen Sungun maalaiskunta on perustettu vuonna 2004[18].

Liikenne, talous ja palvelut

muokkaa

Sungun kautta kulkee Karhumäen, Tolvojan ja Suurlahden välinen maantie. Kylästä on linja-autoyhteys Karhumäkeen. MMS:n taajamassa ja Bor-Pudantsevissa on laivalaiturit.[19]

Kunnan pääelinkeino on maatalous, jota harjoittaa Karhumäen meijerin aputalous ja viisi yksityisviljelijää. Lisäksi on asukkaiden palstaviljelmiä, lohenkasvatuslaitos ja kaksi mehiläistarhaa. 1990-luvun talousromahduksen jälkeen on siirrytty pitkälti luontaistalouteen.[4]

Keskuskylän palveluihin kuuluu lastentarha, keskikoulu, vapaa-ajantalo, kirjasto, pieni poliklinikka, posti ja muutama kauppa. Bor-Pudantsevissa ja Kažmassa on kulttuuritalo, kirjasto ja kauppa.[20]

Nähtävyydet ja matkailu

muokkaa

Hašezeron kylän lähellä on kivikautisia asuinpaikkoja ja Pajanitsyn lounaispuolella keskiaikainen linnamäki. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Oneženyn kirkko, Batovon, Hašezeron, Keftenitsyn, Pajanitsyn, Regimatkan ja Tšerkasyn tsasounat sekä vanhat asuin- ja talousrakennukset.[21] 1600–1700-lukujen vaihteessa pystytetty Pajanitsyn tsasouna on valtakunnallinen rakennussuojelukohde ja ainutlaatuinen esimerkki Äänisniemelle aikoinaan tyypillisestä puuarkkitehtuurista[22]. Valtakunnallinen status on myös ilmeisesti 1600-luvun lopulla rakennetulla Keftenitsyn tsasounalla[23]. Kolmas suojelukohde, entisen Tšasovenskajan kylän tsasouna, paloi marraskuussa 2012[24]. Sungussa ja Pajanitsyssa on toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden hautapaikat[21].

Putkozeron rannalla sijaitsee lomakylä Zaonego. Matkailijoita houkuttelevat seudun kauniit maisemat sekä kalastus- ja metsästysmahdollisuudet.[25]

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 236. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio (viitattu 16.3.2013).
  2. ↑ a b Karelija, tom 3, s. 289.
  3. ↑ a b Administratsija Šungskogo selskogo poselenija: Tšislennost naselenija 2013 g. adm-shunga.ru. Viitattu 16.3.2013. (venäjäksi)
  4. ↑ a b c Generalnyi plan, s. 25.
  5. ↑ Generalnyi plan, s. 10.
  6. ↑ Generalnyi plan, s. 16.
  7. ↑ a b Generalnyi plan, s. 12.
  8. ↑ Generalnyi plan, s. 21.
  9. ↑ Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 26.2.2014. (venäjäksi)
  10. ↑ Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 32–33. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4
  11. ↑ Karjalan kirja, s. 826–827. Porvoo–Helsinki: WSOY, 1932.
  12. ↑ Spisok naseljonnyh mest Olonetskoi gubernii po svedenijam za 1905 god, s. 284–292. Petrozavodsk: Olonetski gubernski statistitšeski komitet, 1907.
  13. ↑ a b c Administratsija Šungskogo selskogo poselenija: Istorija adm-shunga.ru. Viitattu 16.3.2013. (venäjäksi)
  14. ↑ a b c Administrativno-territorialnoje delenije Respubliki Karelija whp057.narod2.ru. Viitattu 18.3.2013. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  15. ↑ Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 83–91. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  16. ↑ Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 60–62. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  17. ↑ Karelskaja ASSR. Administrativno-territorialnoje delenije, s. 27. Petrozavodsk: Gosudarstvennoje izdatelstvo Karelskoi ASSR, 1960.
  18. ↑ Zakon Respubliki Karelija ”O gorodskih, selskih poselenijah v Respublike Karelija” gov.karelia.ru. Viitattu 18.3.2013. (venäjäksi)
  19. ↑ Generalnyi plan, s. 56–57.
  20. ↑ Generalnyi plan, s. 48–52.
  21. ↑ a b Administratsija Šungskogo selskogo poselenija: Pamjatniki kulturnogo nasledija adm-shunga.ru. Viitattu 16.3.2013. (venäjäksi)
  22. ↑ Karelija, tom 3, s. 262.
  23. ↑ Karelija ofitsialnaja: V Zaonežje budet otrestavrirovan ještšo odin hram gov.karelia.ru. Viitattu 18.3.2013. (venäjäksi)
  24. ↑ Karelija ofitsialnaja: Rassledovanije podžoga pamjatnika gov.karelia.ru. Viitattu 18.3.2013. (venäjäksi)
  25. ↑ Otdyh, ohota i rybalka v Karelii: Baza otdyha Zaonego zaonego.ru. Viitattu 16.3.2013. (venäjäksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Itä-Karjalan entiset kunnat ja kaupungit
Vienan Karjala
Kemin kihlakunta

Jyskyjärvi • Kantalahti • Kemi (kaupunki) • Kieretti • Kiestinki • Kontokki • Kouta • Kuolisma • Laapina • Njuhtša • Oulanka • Paanajärvi • Pistojärvi • Ponkama • Solokka • Sorokka • Suiku • Suikujärvi • Suma • Tunkua • Uhtua • Usmana • Vitsataipale • Voijärvi • Vojatšu • Vuokkiniemi

Aunuksen Karjala
Poventsan kihlakunta

Danilova • Kiimasjärvi • Lindjärvi • Mäntyselkä • Paatene • Petrovski Jam • Porajärvi • Poventsa (kaupunki) • Repola • Rimoila • Rukajärvi • Sunku

Petroskoin kihlakunta

Ahnus • Jallahti • Latva • Munjärvi • Kentjärvi • Kontupohja • Petroskoi (kaupunki) • Pyhäjärvi • Soutjärvi • Suoju • Suurlahti • Säämäjärvi • Tipinitsa • Tiudia • Tolvoja

Aunuksen kihlakunta

Aunus (kaupunki) • Kotkatjärvi • Mätässyvä • Nekkula • Riipuskala • Tulemajärvi • Vaaseni • Vieljärvi • Vitele

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sunku&oldid=21824456”