Wikipedia

Gustaf Mauritz Armfelt

suomalainen hovimies, kenraali ja diplomaatti

Gustaf Mauritz Armfelt (suomeksi usein myös Kustaa Mauri; 31. maaliskuuta 1757 Tarvasjoki[1], Marttila – 19. elokuuta 1814 Tsarskoje Selo, Pietari) oli suomalais-ruotsalainen kreivi, hovimies, diplomaatti ja jalkaväenkenraali.[2] Hän syntyi Suomessa ja oli Kaarle XII:n kenraalin, Carl Gustaf Armfeltin, pojanpojanpoika. Gustaf Mauritz Armfeltin poika oli ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt.

Gustaf Mauritz Armfelt
Gustaf Mauritz Armfelt, kopio Carl Fredric von Bredan vuonna 1811 maalaamasta muotokuvasta.
Gustaf Mauritz Armfelt, kopio Carl Fredric von Bredan vuonna 1811 maalaamasta muotokuvasta.
Henkilötiedot
Syntynyt31. maaliskuuta 1757
Tarvasjoki, Marttila
Kuollut19. elokuuta 1814 (57 vuotta)
Tsarskoje Selo, Pietari
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Ruotsi
Venäjä
Palvelusvuodet Ruotsi: 1774–1794, 1800–1811
Venäjä: 1811–1814
Komentajuudet Uudenmaan rykmentti 1787–1790 Taalainmaan sotaretki 1788
Etu-Pommerissa olevat Ruotsin läntisen armeijan joukot 1805–1807
Norjan rajalla oleva armeija 1808–1809
Taistelut ja sodat Kustaa III:n sota (1788–1790), sota Ranskaa vastaan Pommerissa (1805–1807)
Sotilasarvo Ruotsi: jalkaväenkenraali
Venäjä: jalkaväenkenraali
Kunniamerkit Tanskan elefanttiritarikunta
Ruotsin serafiimiritarikunta
Venäjän Aleksanteri Nevskin, Miekkaritarikunnan, P. Andreaan ja Maltan ritarikunnan kunniamerkit

Ura

muokkaa

Armfeltin aatelissuvun vapaaherralliseen haaraan kuulunut Gustaf Mauritz Armfelt syntyi Tarvasjoella sijaitsevassa Juvan kartanossa, joka oli Kuninkaallisen henkirakuunarykmentin Maskun komppanian päällikön virkatalo.[3] Hänen syntymäkotinsa on nykyään museona.[4] Armefeltin vanhemmat olivat myöhemmin Turun ja Porin läänin maaherrana toiminut kenraalimajuri Magnus Wilhelm Armfelt ja Maria Katarina Wennerstedt. Armfelt opiskeli Turun Akatemiassa vähän aikaa vuosina 1770–1771 ja suoritti upseerintutkinnon Karlskronan kadettikoulussa vuosina 1771–1773.

Armfeltista tuli 1774 henkivartiokaartin vänrikki Ruotsin Kustaa III:n hovissa. Hän joutui jättämään Ruotsin kaksintaistelusta syntyneen skandaalin vuoksi ja matkusti Pietarista Varsovaan ja Berliinin kautta Pariisin 1778–1780. Armfelt tutustui Kustaa III:een Belgian Spassa ja hänestä tuli kruununprinssi Kustaa Aadolfin kavaljeeri sekä henkivartiokaartin kapteeni. Hän osallistui neuvotteluihin Venäjän Katariina II:n kanssa 1783 ja Kustaa III:n sodan aikana 1788–1790 hän oli yksi kuninkaan luotetuista neuvonantajista. Tanskalaisten noustessa maihin 1788 ja uhatessa Göteborgia, hän järjesti Taalainmaan sotajoukot ja johti ne voittoon. Armfelt pysyi hallitsijan puolella epäluulon kasvaessa kuninkaan järjestämää sotaa vastaan. Hän oli Ruotsin pääneuvottelija Värälän rauhanneuvotteluissa elokuussa 1790. Armfelt oli haavoittunut vakavasti olkapäähän 4. kesäkuuta 1790 Savitaipaleen taistelussa.

Armfelt oli myös kulttuurimies, joka osallistui Kustaa III:n Italian-matkalle 1783–1784. Matkalla he kävivät Roomassa, Napolissa ja Pariisissa osallistuen moniin teatteri- ja oopperaesityksiin. Tästä matkasta oli perintönä valtion talouden huonontuminen ja epäluottamuksen kasvu kuninkaaseen, mutta myös Ruotsin Akatemian perustaminen. Armfelt valittiin sinne 14:stä edustajasta teatteriansioidensa perusteella. Hän oli Ruotsin akatemian jäsen ja puheenjohtaja 1786–1794, Draamateatterin ja Oopperan johtaja sekä Musikaalisen akatemian jäsen 1786–1792.

Kuollessaan 1792 Kustaa III määräsi Armfeltin alaikäisen poikansa holhoojaksi ja nimitti hänet valtaneuvostoon ja Tukholman ylikuvernööriksi (Överståthållare). Kustaa III:n veli, Karl, kuitenkin lähetti Armfeltin lähettilääksi Napoliin päästäkseen hänestä eroon. Napolista käsin Armfelt neuvotteli Venäjän Katariina II:n kanssa suostutellen häntä voimanäytökseen kustavilaisten pääsemiseksi valtaan Ruotsissa. Kuninkaan vakoojat paljastivat juonen, ja Armfelt pakeni häntä hakemaan määrätystä laivasta vain kuningatar Maria Carolinan avulla. Hän pakeni Venäjälle, missä hänet käytännössä vangittiin: hänet sijoitettiin pienehköön huvilaan Kalugan pikkukaupunkiin kohtalaisen eläkkeen turvin – mutta tosiasiassa hän oli koko Venäjällä olonsa ajan 1794–1797 poistumiskiellossa. Tukholmassa hänen omaisuutensa takavarikoitiin ja hänet tuomittiin poissaolevana kuolemaan petturina. Hänen rakastajattarekseen mainittua kreivitär Magdalena Rudenschöldiä syytettiin myös salaliittolaisuudesta, hänet piiskattiin julkisesti ja hän sai kuolemantuomion, joka muutettiin kahden vuoden vankeudeksi.

Tosin eräs yllättävä taho asettuikin vastahankaan: Tanskan hovi ilmoitti kylmästi ruotsalaisille, ettei heidän nähdäkseen Armfelt ole syyllistynyt mihinkään todelliseen rikokseen – eikä sijaishallitsija Gustaf Adolf Reuterholmin vaatimusta, että Armfeltille myönnetty Elefanttiritarikunnan suurristi olisi pitänyt peruuttaa ja takavarikoida, voitaisi toteuttaa: tanskalaisten mielestä syyte Armfeltia vastaan olisi vain poliittisten vastustajien häpäisy-yritys ja Armfelt säilyttäisi ritarikunnan jäsenyyden – kuten kävikin. Julkisuuteen tämä päätös tuli vasta kun Armfelt sai kunniansa ja kaikki ruotsalaiset ritarimerkkinsä takaisin. Hän oli tosin pitänyt niitä hallussaan koko karkotuksen ajan ja polttanut monen mutkan kautta käsiinsä päätyneet Reuterholmin kirjeet, joissa vaadittiin kunniamerkkien palautusta.

Vuosina 1797–1799 Armfelt asui mm. Berliinissä ja Dresdenissä. Vuosina 1799–1802 Armelt asui Kuurinmaan herttuan Peter von Bironin perheessä muun muassa Sleesiassa ja Böömissä.

Kustaa IV Aadolfin noustua valtaistuimelle 1800 Armfelt armahdettiin ja hänen aatelisarvonsa ja kunniansa palautettiin. Hän pääsi Ruotsin lähettilääksi Wieniin, mutta joutui eroamaan kaksi vuotta myöhemmin hyökättyään Itävallan hovin kantaa vastaan Napoleon-kysymyksessä. Vuosina 1805–1807 hän toimi Ruotsin Läntisen armeijan joukkojen johdossa Etu-Pommerissa ja puolusti ruhtinaskuntaa. Palattuaan hänet määrättiin Ruotsin joukkojen komentajaksi Norjan vastaiselle rajalle.

Vallankumouksen syöstyä Kustaa IV:n ja hänen koko perheensä vallasta 1809 Armfelt päätti vetäytyä Suomeen, jonka Venäjä oli valloittanut. Hän ei voinut hyväksyä Napoleonin kenraalin, Jean Baptiste Bernadotten (kuninkaana Kaarle XIV Juhana), nimittämistä Ruotsin kruununperilliseksi ja de facto hallitsijaksi. Hänen vihollisensa estivät hänen lähtönsä, kunnes 1811 saivat nostettua syytteen, jossa Armfelt karkotettiin salaliittolaisena. Hän meni Venäjän Tukholman lähetystöön 31. maaliskuuta ja vannoi uskollisuudenvalan. Hän lähti Ruotsista seuraavana päivänä. Armfeltista tuli Aleksanteri I:n kenraaliadjutantti Pietarissa. Hänen ansiokseen luetaan muun muassa voimakas vaikutus niin sanotun Vanhan Suomen liittämiseksi suuriruhtinaskuntaan vuonna 1812. Hän toimi Pietarissa Suomen Asiain Komitean ensimmäisenä puheenjohtajana ja vuosina 1812–1813 hän oli myös virkaatekevä Suomen kenraalikuvernööri. Armfelt vaikutti Haminan kadettikoulun ja Suomen kaartin syntyyn.[5][6] Armfelt oli ollut kuninkaallisen Turun Akatemian kansleri vuosina 1791–1792, ja hän sai saman viran samassa yliopistossa, jonka nimi oli muutettu Turun Keisarilliseksi Akatemiaksi. Keisari korotti Armfeltin kreiviksi 1812.

Huomionosoitukset

muokkaa

Ritarikunnat:

Postimerkki:

Yksityiselämä ja perhe

muokkaa

Oleskellessaan Pariisissa Armfeltillä oli suhde näyttelijätär Mademoiselle L’Eclairin kanssa, josta syntyi avioton poika Maurice L’Eclair (1780–1841). Armfeltillä oli suhde kreivitär Magdalena Rudenschöldin (1766–1823) kanssa vuosina 1785–1793. Armfelt avioitui 7. elokuuta 1785 kreivitär Hedvig Ulrika De la Gardien (1761–1832) kanssa Drottningholmin linnassa. Hedvig oli kreivi Carl Julius De la Gardien ja kreivitär Magdalena Christina Stenbockin tytär.

Heillä oli kahdeksan lasta:

  1. Maria Magdalena Catharina Augusta Armfelt (1786–1845), kreivitär
  2. Gustaf Fredrik Armfelt (1788–1789).
  3. Carl Armfelt, syntyi ja kuoli 1788.
  4. Magnus Armfelt, syntyi ja kuoli 1788.
  5. Gustav Magnus Armfelt (1792–1856), kenraalimajuri, kreivi
  6. Alexander Armfelt (1794–1876), kapteeni, ministerivaltiosihteeri, todellinen salaneuvos, kreivi
  7. Constantin Armfelt (1796–1797).
  8. Carl Magnus Wilhelm Armfelt (1797–1878).

Suhteesta Kuurinmaan herttuan tyttären Saganin prinsessan Catharina Fredrika Wilhelmina Benigne von Kurlandin (1781–1839) (myöhemmin Rohan-Guémenée’n herttuatar; ruhtinatar Trubetskoi; kreivitär von der Schulenburg-Vitzenburg) kanssa oli avioton tytär Adelaide Gustava Aspasie (Vava) Armfelt (1801–1881).

Avioton poika Maurice aateloitiin Ruotsissa vuonna 1816 nimellä Mauritz Clairfelt ja hänestä tuli kenraali; Vava adoptoitiin Armfeltien kreivilliseen sukuun vuonna 1812.

Armfelt menehtyi rintatautiin 19. elokuuta 1814 57-vuotiaana Tsarskoje Selossa Pietarin lähellä. Hänet on haudattu sukuhautaan Halikon kirkkoon, lähelle omistamaansa Joensuun (Åminne) kartanoa. Viimeisinä vuosinaan 1811–1814 hän kunnosti kartanon päärakennusta ehtimättä kuitenkaan asua siellä. Armfeltin suku omisti kartanon vuosina 1786–1925.

Kuvanveistäjä Matti Peltokankaan veistämä patsas Gustaf Mauritz Armfeltista pystytettiin vuonna 2010.[9] Patsas sijaitsee Halikon kirjaston puistossa Salossa.[9]

Armfelt Suomen asiain komitean jäsenenä

muokkaa
 
Armfelt vanhemmilla päivillään.

Armfelt ajoi suomalaisille suhteellisen itsenäistä asemaa omana kansakuntana. Hän kirjoitti keisarille virkakirjeen Nöyrä selonteko Suomen oloista (1810), jossa hän propagoi pyrkimystään: ”Rauhamme ja menestyksemme riippuu siitä, että me rehellisesti ja täydellisesti muutumme suomalaisiksi”. Historioitsija Päiviö Tommila pitää Armfeltia ensimmäisenä suomalaisuusohjelman laatijana.

Suomalaisuus oli Armfeltille tavoite, jota kohti voitiin ja tuli pyrkiä. Samaan aikaan eräät akatemian edustajat suhtautuivat Suomen uuteen asemaan skeptisesti. Aura-seurassa vaikuttanut Johan Jakob Tengström pelkäsi maan kulttuurin luisuvan Venäjän vallan alla alaspäin eikä hän löytänyt suomalaisuudesta mitään omintakeista. Armfelt taas puhui suomalaisen kasvatuksen puolesta ja kutsui ”kanaljoiksi” sellaisia, jotka eivät tahtoneet olla suomalaisia. Sittemmin kansalliseksi herättäjäksi nimitetyn Adolf Iwar Arwidssonin suuhun laitettu lentävä lause ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla, olkaamme siis suomalaisia” (”Svenskar äro vi inte längre, ryssar vilja vi inte bli, låt oss alltså bli finnar”), oli jo Armfeltin piirin johtolauseena.

Armfelt kehotti suomalaisia erilaisiin parannuksiin. Hänen virkakirjeensä yleisönä oli paitsi keisari, myös kollegat, jotka rakensivat maahan uutta institutionaalista järjestelmää. Armfeltin mukaan ei ollut Venäjänkään etu, että sen alaisena oli erämaita. Parannuksia pidettiin tärkeinä, sillä yleinen hyvinvointi ja yleisön vaurastuttaminen nähtiin isänmaanrakkautta herättäväksi. Kuten P. J. Bladh Suomen Talousseurasta asian ilmaisi: ”Kurjalle on samantekevää, kenen maalla hän kerjää.”

Suomen Asiain Komitean mukaan ylempien säätyjen tehtävä oli johtaa muutosta. Rahvaasta sanottiin, että se ei tehnyt omin päin ja omasta aloitteestaan mitään, ja kuten komitean jäsen C. J. Walleen lisäsi: ”eikä onneksi ole tapahtunut mitään sellaista, joka olisi saanut sen liikkeeseen.” Alempia kansankerroksia pidettiin hallitsemattomana väkijoukkona, villieläiminä, joihin ei ollut syytä luottaa. Armfelt suositti keisarille lujatahtoista lempeyttä ja vakuutti, että kansa ei kapinoisi, jos sille tehtäisiin oikeutta. Hemmotteluun ei hänen mukaansa kuitenkaan ollut tarvetta. Kansa tyytyi vähään, kun sen ei annettu tietää paremmasta. Tämä armfeltilainen käsitys periytyi sittemmin muiden muassa Zacharias Topeliuksen kansankuvaan.[10]

Lähteet

muokkaa
  • Ramel, Stig: Kustaa Mauri Armfelt 1757–1814. Otava, 1998, 2. painos 2005. ISBN 951-1-17497-5
  • Jäntti, Yrjö A. (toim.): Suomen sana', osa 1, s. 25–29. (Armfelt, Gustaf Mauritz: Nöyrä selonteko Suomen oloista. Alkuperäinen teksti vuodelta 1810.) WSOY, Porvoo, 1963.
  • Korhonen, Keijo: Suomen asiain komitea. Suomen korkeimman hallinnon järjestelyt ja toteuttaminen vuosina 1811–1826. Turun Sanomalehti ja Kirjapaino Osakeyhtiö, Turku, 1963.
  • Tommila, Päiviö: Suomen historiankirjoitus. Tutkimuksen historia. WSOY, Porvoo, 1989.
  • Tommila, Päiviö: Herää Suomi. Suomalaisuusliikkeen historia, s. 51–65. (Artikkeli: Päiviö Tommila, Mitä oli olla suomalainen 1800-luvun alkupuolella) Kustannuskiila, Kuopio, 1989.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Oja, Aulis: Tarvasjoen historia, s. 308. Määritä julkaisija!
  2. ↑ ”Armfelt, Gustaf Mauritz”, Biografiskt lexikon för Finland. Helsinki: Svenska litteratursällskapet i Finland. URN:NBN:fi:sls-4538-1416928957144 Armfelt, Gustaf Mauritz. (ruotsiksi)
  3. ↑ Juvan Kartano Punainen Turku. viitattu 3.1.2014.
  4. ↑ Tarvasjoen historiaa (Arkistoitu – Internet Archive) Tarvasjoen kunta. Viitattu 3.1.2014.
  5. ↑ Screen, J.E. O. & Syrjö, Veli-Matti: Keisarillinen Suomen kadettikoulu 1812-1903 Haminan kadetit koulussa ja maailmalla. Tammi, 2003.
  6. ↑ Ekman, Torsten: Suomen kaarti 1812-1905. Schildts Söderströms, 2006.
  7. ↑ Uusissa postimerkeissä esitellään Suomen historiaa, luontoa ja lapsia Yle Uutiset. 22.1.2009. Viitattu 14.4.2024.
  8. ↑ Hannes Markkula: Porvoon valtiopäivistä julkaistaan näyttävä postimerkkiarkki Ilta-Sanomat. 22.12.2008. Viitattu 14.4.2024.
  9. ↑ a b Armfelt sai patsaan Halikkoon Yle Uutiset. 13.8.2010. Viitattu 11.1.2024.
  10. ↑ Kannisto, Päivi: Suolatut säkeet : Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen. (Painettu väitöskirja: Rantanen Päivi: Suolatut säkeet. SKS, Helsinki 1997. ISBN 951-717-947-2) Ellibs, Turku, 2007. 978-952-99867-3-6 (PDF) kirja www:ssä

Aiheesta muualla

muokkaa


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Gustaf_Mauritz_Armfelt&oldid=22679950”