MM-kilpailujen jännitystä lisää maapaikkojen jako vuoden 2026 talviolympialaisiin, jotka järjestetään Milano-Cortinassa Italiassa.
Vähä-Ruohola oli lyhytohjelman jälkeen vasta sijalla seitsemän, mutta laadukas vapaaohjelma siivitti hänet mestaruuteen.
Vuosien varrella rakentunut kumppanuus on lujittanut osapuolten välistä luottamusta.
Historiansa ensimmäiseen junioreiden maailmanmestaruuteen luisteli Yhdysvaltojen Teams Elite Junior.
SM-kilpailun jälkeen Suomen Taitoluisteluliiton hallitus vahvisti edustajat muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin.
Valmentaja Susanna Koivisto tarttui tilaisuuteen tuoda vaihtelua luistelijoiden arkeen Behmin promootiovideon myötä.
Uuden strategian tavoitteena on luoda matalan kynnyksen väyliä jääurheilun pariin ja kehittää samanaikaisesti huippu-urheilun toimintaedellytyksiä.
Jääharjoituksista täyttyvän viikon aikataulupalettia pyöritetään digitaalisen kalenterin avulla.
Kaikki alkoi vuonna 1970, kun hän 4-vuotiaana astui jäälle.
Taitoluisteluliiton valmennusryhmiin nuoresta pitäen kuulunut taitoluistelija hakee paikkaa vuoden 2026 olympialaisiin.
Jyväskyläläisen valmentajan mukaan palautteen tulee kehittää urheilijaa ja hänen ajatteluaan niin, että syntyy oivalluksia tukemaan kehitystä.
Toiminnasssa ei tavoitella täydellisyyttä, sillä se toisi mukanaan turhia paineita.
Vintage Stars Cupissa kaikilla oli mahdollisuus kokeilla kilpailemista ja eri rooleissa, kuten tuomarina ja valmentajana, olemista.
Turkulainen haluaa tehdä työtä myös kohtuullisempien harrastuskustannusten eteen.
Muodostelmaluistelija palasi rakkaan lajin pariin kymmenen vuoden tauon jälkeen.
Vantaalainen juristi ja entinen maajoukkueluistelija kertoo saaneensa omalta taitoluistelu-uraltaan paljon.
Vanhat treenikaverit löysivät tiensä takaisin jäälle yliopisto-opintojen lomassa ja luistelukipinä syttyi uudelleen.