L5R The Roleplaying Game 3ed Legend of the Five Rings 3,Revised Edition Rich Wulf 2024 scribd download

Download as pdf or txt
Download as pdf or txt
You are on page 1of 50

Download the full version of the ebook at ebookname.

com

L5R The Roleplaying Game 3ed Legend of the Five


Rings 3,Revised Edition Rich Wulf

https://ebookname.com/product/l5r-the-roleplaying-game-3ed-
legend-of-the-five-rings-3revised-edition-rich-wulf/

OR CLICK BUTTON

DOWNLOAD EBOOK

Download more ebook instantly today at https://ebookname.com


Instant digital products (PDF, ePub, MOBI) available
Download now and explore formats that suit you...

Legend of the Five Rings Wheel Of Judgement L5R13 5th


Edition Tim Cox

https://ebookname.com/product/legend-of-the-five-rings-wheel-of-
judgement-l5r13-5th-edition-tim-cox/

ebookname.com

Pathfinder Roleplaying Game Bestiary 3 1st Edition Jason


Bulmahn

https://ebookname.com/product/pathfinder-roleplaying-game-
bestiary-3-1st-edition-jason-bulmahn/

ebookname.com

Designers dragons v 3 90 99 a history of the roleplaying


game industry Second Edition Adamus

https://ebookname.com/product/designers-dragons-v-3-90-99-a-history-
of-the-roleplaying-game-industry-second-edition-adamus/

ebookname.com

Urban Groundwater Meeting the Challenge Selected Papers on


Hydrogeology 1st Edition Ken W.F. Howard

https://ebookname.com/product/urban-groundwater-meeting-the-challenge-
selected-papers-on-hydrogeology-1st-edition-ken-w-f-howard/

ebookname.com
Handbook of Public Sector Economics Public Administration
and Public Policy 1st Edition Donijo Robbins

https://ebookname.com/product/handbook-of-public-sector-economics-
public-administration-and-public-policy-1st-edition-donijo-robbins/

ebookname.com

GPS Satellite Surveying 3rd Edition Edition Leick

https://ebookname.com/product/gps-satellite-surveying-3rd-edition-
edition-leick/

ebookname.com

A Reader s Companion to Infinite Jest 1st Edition William


C. Dowling

https://ebookname.com/product/a-reader-s-companion-to-infinite-
jest-1st-edition-william-c-dowling/

ebookname.com

First Corinthians The Anchor Yale Bible Commentaries Vol


32 Fitzmyer

https://ebookname.com/product/first-corinthians-the-anchor-yale-bible-
commentaries-vol-32-fitzmyer/

ebookname.com

Introduction to IP and ATM Design and Performance With


Applications Analysis Software 2nd Edition J. M. Pitts

https://ebookname.com/product/introduction-to-ip-and-atm-design-and-
performance-with-applications-analysis-software-2nd-edition-j-m-pitts/

ebookname.com
Arsenic pollution a global synthesis Peter Ravenscroft

https://ebookname.com/product/arsenic-pollution-a-global-synthesis-
peter-ravenscroft/

ebookname.com
I I
ool .

, . I ,

ind id?. . . .
*..
...
* - .

...
1 . 1

Tain
...
a

k
I ’
h
i
3

awkwarc
hlhat has gone before (Pre-tlistoq
rfore the fall of the Kami, before the rise of man, the
!I vere others. The oldest civilization known to have existed in
ycwplc )kug. very rllucll ual pear ul- L L r 'and now known as Rokugan was that of the Naga. A race

ided as tl are b idence of divine t s and elc ita1 ( iystical, pacifistic serpent-men, the Naga carved a great
spirits. Some choose to devote their life to studying the balance c ization that spanned the far western reaches of the mod-
i of all things and the wisdom contained within the Tao of Shin- :rn Empire. Their history was marked by conflict just as any
$
'il
sei, the compiled wisdom taken from the teachings of Shinsei.
the Little Prophet. Some choose to study the Tao early in li
)ther history, but following their own struggles for supremacv
rnd a war with the mysterious Ashalan from across the dese
7
i'
while many samurai shave their heads and enter a monastey at
the time of their retirement.
he Naga established a peaceful and philosophical society th
eigned for many centuries.
1 ne Brotherhood of Shinsei is the governing body that over- Eventually, the Naga entered an enchanted slumber in

58 thousands of shrines and temples throughout Rokugan,


-..-sncerned with materialism, and with politics. Their only
o preserve their dying race and combat some unknown future
memy. In their wake, other civilizations emerged. The great-
driving goals: foster cultural im- :st was that of the Nezumi, also known as Ratlings by mod-
B provements. em Rokugani. The Nezumi profess to have had a vast empire
d of their own, one in which they conquered the kingdom of the
L ogres that dwelled where the Shadowlands are today. Although
'W Shadowland many samurai refuse to believe that the abominable ogri at
every light, a shadow falls. Just as the Kami created the
served Fu Leng might ever have been civilized creatures, tiirre
Great Clans and Empire of Rokugan, the Fallen Kami created
is some small amount of evidence to support the Nezumi's as-
the Shadowlands. This vast region to the south of Rokugan is
xrtion. Whatever the truth may be, both the civilization of the
a twisted, nightmarish place corrupted by the power of ligoku.
Nezumi and that of the ogres was destroyed with Fu Leng's fall
the Realm of Evil. Somewhere deep within the Shadowlands
from heaven over a millennium ago, althgu~hboth races con-
!? lies the Festering Pit of Fu Leng, a vast portal into ligoku, where
tinue to exist to this day. :
I
c rcalm of mortals.
A t least one other civiliza xisted prior to that of man-
kind: the trolls. Whether created or merely corrupted by Fu
f
I.eng, the trolls nevertheless managed to forge a considerable
demons called oni, goblins, ogres, trolls, and countless other
t :ingdom throughout the Shadowlands. This kingdom bowed
creatures, many of them unique. In the past decade, a powerful
! o the rule of the trolls, survived the reign of the Nezumi, was
new leader has taken control of the Lost, living humans who
i have succumbed to the Taint. This man, Daigotsu, has carved
ncorporated into the dominion of Fu Leng, and finally \vas
ihattered during the rule of Hida Osano-Wo, child of Hida
a vast empire of his own, a dark reflection of Rokugan, deep
'iimself, who led the Crab Clan in a vicious war against the
iadowlands. Few )uls have seen his
trolls. Remnants of their civilization still exist, however. such
as the dark city Volturnum, site of the Battle of Obli 1's
Gate.
I I
I
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
pormestarin viitta, hän näet menee siinä huomenna lähetystön
mukana Neugradin komitaattiin. Huudan keittiöön: 'Maks, tuopas
viimeinkin se silitysrauta!' Mutta ei silitysrautaa eikä Maksiakaan
kuulunut. Eikö ihminen tällöin jo kiukusta pakahdu?"

Turkkuri Valentin Katona piti pojan puolta.

"Täysikasvuista nuorukaista ei saa enää kohdella kisällinä eikä


kiusata liesiraudan kuumentamisella."

"Hoitakaa te omaa vasikkaanne", vastasi räätäli karkeasti. "Mitäpä


minä sitten teen koko pojalla? Ennemmin tai myöhemmin hänet
kuitenkin hirtetään. Hän nuuskii alati kaupungin asioita. Kyllä minä
annan sinulle kaupungin asioita pohdittavaksi. Sen viikarin hakkaan
ruskeaksi ja siniseksi."

"Ei tule mitään siitä", tokaisi Valentin Katona jälleen, ajatellen


nuoren miehen tänpäiväistä suurta ansiotyötä.

"Maa minut nielköön, ellen häntä kurita."

Valentin Katona alkoi juuri pehmeämpää raaka-ainetta


käsittelevälle ammattiveljelleen selittää, kuinka Maks joutui
senaattiin, kun samassa neuvottelusalin ikkuna rämisten aukeni ja
jalo herra Gabriel Porossnoki siitä huusi ukkosäänellä:
"Kunnioitettavat Kecskemetin kaupungin asukkaat!"
Haudanhiljaisuus seurasi. "Ilmoitan teille senaatin nimessä, että
tästä päivästä alkaen vuodeksi eteenpäin on jalo ja kunnioitettava
herra Mikael Lestyak lakiemme ja tapojemme mukaan valittu
kaupungin ylituomariksi."
Ällistyksen mutina-aalto kävi läpi koko tiheään sulloutuneen
joukon.

Ensin kuului naurunrähäkkää. "Hahahaal Mikael Lestyak!


Hehehee!"

Mutta pian tapaili mukaan toisia ääniä, jotka totunnaisesti


huusivat: "Eljen! Eläköön!"

Ja näihin ensimäisiin 'eljen'-huutoihin yhtyi pian satoja, ja näin


kasvoi valtavan voimakas huuto… Jos ensimäinen 'eljen' olisi ollut
vaatimattomampi ja ensimäinen hahaha raikkaampi, silloin olisi
'eljen' saanut hajaääniä ja taivaita tavoitteleva huuto olisi kajahtanut
kuin helvetin nauru: "Hahahaa! Hihihii!"

Mitä suurempi joukko on, sitä häälyvämpi. Kuten kevyt untuva,


jonka ensimäinen tuulenleyhkä nostaa korkeuksiin, kallistuu sekin
milloin oikealle milloin vasemmalle.

Riemukkain 'eljen'-huudoin tulvaili kansaa kaduilta. Kaikilta


suunnilta riensi uteliaita. Muutamilla oli vesisangot käsissä, ja ne
huusivat; "Missä palaa?" Toiset kyselivät: "Mitä on tekeillä, mitä
tapahtunut?"

Kaupungintalon portti avautui ja kaksittain tulivat senaattorit ulos,


Mikael Lestyak keskellään.

"Hän tulee! Hän tulee!" Syntyi kauhea tungos. Jokainen tahtoi tulla
lähemmä.

Hän asteli ylpeänä, arvokkaana, ikäänkuin ei enää olisikaan


Mikael. Nuoruuden puna hehkui hänen poskillaan, hän loi
hymyilevän katseensa väkijoukkoon, niinkuin onnenlapsen sopiikin.
Hänen sivullaan kulki kaksi heitukkaa [maakuntapoliisi] kohotetuin
sauvoin kuten ennen vanhaan Rooman konsulien liktorit. Siinä olivat
vallan attribuutit.

Mutta se olikin varsin suotavaa arvoisalle herra tuomarillemme —


sillä tuo kahdenkolmatta vuotias nuori mies, paitahihasillaan ja
hiukioimissa liiveissään, näytti noiden hopeanappisissa dolmaneissa
[levätti] komeilevien arvonsenaattorien rinnalla aikalailla erikoiselta.
Ehkäpä juuri tämä nähtävyys sai kansan riemusta remahtamaan.

Lestyak-ukko oli vuoroon kalpea, vuoroon purppuranpunainen.


"Jumalani, jumalani, uneksinko minä siis?" (Ja tällöin hän hieroi
pieniä harmaita silmiään, pyyhkäisi ehkä pois esiinpyrkivän
kyyneleenkin.) "Naapuri, tukekaa minua!" Ja hän olisikin lyyhistynyt
siihen paikkaan, ellei Valentin Katona olisi pidellyt häntä pystyssä.

"No, nyt heilutelkoon teidän jalosukuisuutenne espanjanruokoa


kaupungin ylituomarin selässä, jos olette niin mahtava valtias."

Hän ei vastannut mitään, mutta keppi putosi hänen voimattomasta


kädestään; hän sulki silmänsä, mutta pimeässäkin hän tunsi
ylituomarin lähestyvän; hän hypähti kuin elohiiri hänen luoksensa,
peitti hänet silittämättömään uuteen viittaan, jossa vielä näkyivät
valkoiset ompeleet ja räätälin tekemät liituviivat.

Joukko hyväksyi raikuvin riemuhuudoin tämänkin tempun, vain


Valentin Katona virkkoi ilkamoiden: "Hehei! Matias kuomaseni!
Kuinka puettuna menee nyt Halasin pormestari Fülekiin?"

Räätälivanhus vastasi äkeän uhmaavasti: "Menköön szürissään


[mekkoa muistuttava vaatekappale]. Hän on niikseen liian
vähäpätöinen henkilö minun ommella hänelle viittoja."
Ja nyt hän syöksyi raivostuneen härän lailla joukon läpi, kiiruhti
kotiin, talopahastansa varjostavaan pikku puutarhaan, jossa suuri
päärynäpuu huojutteli haluakiihoittavasti ruosteenpunaisia
hedelmiään ja kurkoitti tukevia oksiaan pitkälle kadun yli. Oravan
kepeänä hän kiipesi aivan sen latvaan ja alkoi kuin mieletön ravistaa
sen latvaoksia. Ihanatuoksuiset päärynät, hänen kateellisesti
varjelemansa ylpeydet, putosivat nyt joukon sekaan, "tsup, tsup", ja
lapset ja naiset heittäytyivät tämän taivaanlahjan niskaan, niinkuin
ihmiset kullan kimppuun, jota ylirahastonhoitaja kruunauksen aikana
kujille siroittelee. Ikämiehetkin kumartuivat poimimaan kieriviä
pääryniä.

"Syökää itsenne hulluiksi ja pulleiksi! Siinä teille on ateriaa!" kirkui


vanhus ja ravisteli ja ravisteli hurjana vanhaa puuta niin kauan kuin
siinä oli yksikin päärynä. — — — Siten juhlittiin hänen poikansa
virkanimitystä.

Ylituomarinvaalin synnyttämä ensi huumaus oli ohitse.

"Se oli lopultakin hullua", arveltiin. "Ensiluokan narripeliä."

"Kaupunki joutuu naurunalaiseksi!" huomauttivat monet.

"Sen ovat ne neropatit, senaattorit tehneet, pelastaakseen


nahkansa hyvään talviuneen."

Sieltä ja täältä kohosi kiukunääniä, huokui kademieltä, ja


tyytymättömyys puhkesi kukkaansa.
Mutta järkevät vallanpitäjät riensivät tunnustamaan uuden
ylituomarin.

Zülfikar aga lähetti hänelle "lujasta Szolnokin linnoituksesta"


kirjeen, jossa kehoitti tätä aloittamaan virkatoimensa sillä jalolla
teolla, että hän lunastaisi hänen huostassaan olevat kaksi erakkoa.

Herra Stefan Csuda pyysi häneltä melkoisen ystävällisin


äänensävyin neljä kuormavaunullista leipää.

Vain Budan kaimakanin luottamusmies Halil effendi, joka saapui


Kecskemetiin järjestämään sikäläisiä verotusoloja, riehui
kaupungintalolla raivoissaan siitä, että hänen annettiin neuvotella
parrattoman nulikan kanssa; ylituomari kääntyi kerran kantapäiilään
ja paiskasi ulosmennessään oven tiukasti kiinni. Jonkun minuutin
kuluttua palasi heitukka Pintyö vanhaa vuohipukkia nuorasta
raahaten.

"Mitä aijot tuolla tyhmällä elukalla, uskoton koira?"

"Tuon sen herra ylituomarin käskystä. Herra suvaitkoon neuvotella


pukin kanssa, sillä on parta."

Tämä leikkaus miellytti Kecskemetiä, ja vaaka heilahti Miskan


eduksi.

"Siinä on mies! Hän ei joudu ymmälle. Hän on rökittänyt effendiä


kelpotavalla. Sellaista ylituomaria ei meillä vielä ole ollutkaan." Ja he
seurasivat tarkasti hänen tekojaan, nähdäkseen, mitä miehestä
oikein lähtee. Ja melkein jokainen päivä antoikin yleisen mielipiteen
jauhettavaksi pikku herkun. Kerrottiin ylituomarin kutsuneen
luoksensa kultaseppä Johann Baloghin ja Kronstadtista tänne
muuttaneen kuulun kullantakojan Venzel Valterin; heidän piti
valmistaa ruoska, jonka varsi olisi puhdasta kultaa, topaasein,
smaragdein ja kaikenmoisin sädehtivin jalokivin koreiltu, ja edelleen
kultakudonnainen fokosh, jonka varsi niinikään piti olla kullasta ja
huotra puhtaasta hopeasta. He eivät saaneet pitää päivää yötä
parempana, pikemmin ehkä päinvastoin. Nämä molemmat arvokkaat
työt nielisivät miljoonan. (Niin, liikeneekö siis kaupungilta sellaiseen
varoja?) Seuraavana sunnuntaina kävivät tuomarit ja molemmat
senaattorit kaikki myymälät ja ostivat kaikki kansallisväri-
nauhavarastot, sitten he ajoivat kaupungin neljällä hevosella
"Szikralle". Szikra on Kecskemetin Sahara. Hiekkameri. Sittemmin
ovat lastenlapset istuttaneet sinne puita; silloin oli hiekka vielä
vapaata, se liikkui ja vyöryi korkeina, rajuina aaltoina mielensä
mukaan, loppumattomiin. Yltympärillä rajattomilla lakeuksilla ei vettä,
ei ainuttakaan kasvia, aurinko heittää liljanvalkoiset säteensä
miljardeille hiekkajyville, jotka liikahtelevat silmää häikäisevän
nopeasti, aivan kuin tuhannet näkymättömät luudat olisivat
toiminnassa, tai kuin auringonsäde itse niillä liikkuisi ja hypähtelisi.
Eläimistä, elävästä olennosta ei merkkiäkään. Tämä lakeus ei voi
elättää edes pientä myyrää. Sillä tämä alue onkin vain
läpikulkumatkalla. Täällä ei kukaan voi olla kotonaan, sillä maa ei ole
itsekään kotonaan. Maamyyräkin tahtoo pesästä kerran lähdettyään
sen löytää jälleen. Kukapa voisi osoittaa yhdenkin hiekkakummun,
jonka hän huomenis löytäisi samanlaisena? Kummut siirtyvät
paikoiltaan kuin rauhattomat vaeltajat, ne hajoavat ja muodostuvat
toiseen paikkaan uudelleen… Syvä kuolonhiljaisuus vallitsee. Vain
joskus visertää pääsky korkealla ilmassa, se ei halveksi lentää sen
ylitse. Kaukana, hyvin kaukana näkyy sorsaparvi. Siellä on jossain
lampi. Aurinko nousee hiekkakummusta esiintaistellen ja iltaisin
painuu se hiekkakumpuun takaisin. Aurinko itsekin on kuin loistava
hiekkakunnas, jonka kultainen pöly laskeutuu korkeuksista
harmaanruskeaan yksitoikkoiseen maahan. Kauas, kauas on
vaellettava, ennenkuin tahaton ilonhuudahdus kirpoaa huulilta.
Silloin ei ole vesi enää kaukana. Kääpiöpajujen lomitse kiemurtelee
runollinen Tisza, sulovesi-virtamme. Vasemmalla välkkyy matala
maja. Sen takana levittäytyvät rehevät laitumet huojuvine
ruohoineen. Ylituomarin mielenkiintoa herätti aavikon elämä; hän
tarkasteli kaikkea vuoron perään. Sitten hän antoi härkä- ja
hevospaimenille määräyksen, että tästä päivästä neljän viikon
perästä pitää auringonnousun aikoihin kaupungintalon edustalla olla
sata kaunissarvista valkoista härkää ja viisikymmentä virheetöntä
ratsua, joiden harjat ovat kansallisvärisin nauhoin koristellut. Tämä
toimenpide ei pysynyt salassa, senjälkeen kun herrat olivat kotiin
palanneet, ja jos Kecskemetissä jo tällöin olisi ilmestynyt
sanomalehtiä, niin olisi vastaava toimittaja julaissut tämän uutisen
välikkein harvennettuna. Mutta nyt haastelivat porvarit asiasta vain
viinikulhojen ääressä: "Kultainen fokosh! Kansallisvärisin nauhoin
koreillut härät ja hevoset! Kuninkaanpoika ehkä haluaa kaupungille
paimentinkiläiseksi." Mutta entistäkin suuremmaksi kasvoi
hämmästys seuraavana päivänä, jolloin Gyurka Pintyö rummun
päristessä pääkadulla karkealla äänellään teki tiettäväksi:

"Trum, trumm, ta-ra-ra! Kaikille niille, joita asia koskee,


ilmoitetaan." Tässä oli rumpua kuljettavan Gyurkan säännöllisenä
tapana hetkinen hengähtää ja kallistaa sellerinmuotoista päätänsä
sivulle kuni surumielisen hanhen, mutta niin taiten, että hänen
huulensa osuivat levätin sisätaskussa pullottavan taskumatin suulle,
josta hän otti hyvän siemauksen ja sitten kostutetuin kurkuin jatkoi
jyristen; "Että joka tahtoo päästä Turkin keisarin puolisoksi,
ilmoittautukoon jalolle herra ylituomarille."
Nyt tietysti seurasi sopotusta sinne, sopotusta tänne. "Ylituomari
on tullut hulluksi."

"Kypsymätön poika", murisivat monet. Kysymykseen tutustutetut,


ne jotka tiesivät, mikä oli tarkoitus, ravistelivat päätänsä: "Ei synny
mitään." Lapselliset toki kummastelivat ja iloitsivat
kunnianosoituksesta, sillä olihan kaunista, että Turkin keisari valitsi
puolisonsa Kecskemetistä; (Puhukoonpa nyt Nagy-Körös!) Tytöt ja
nuoret lesket haastelivat kummissaan tuosta merkittävästä uutisesta.
He pilkkasivat ja ahdistelivat toisiaan rohkeilla kaivopuheilla viisi
päivää. Ylituomarin suunnitelma piteni kuin etanan sarvet yhä
kauemmaksi. Levisi tieto, että sulttaani Muhamed IV saapuisi
piakkoin Budaan; niinikään kerrottiin, että hänelle vietäisiin sata
härkää ja viisikymmentä ratsua ja että senaattorit valitsevat hänelle
lahjaksi neljä Kecskemetin ihaninta neitosta.

"Vain neljä?" huudahti epäillen Paul Inokain kaunis rouva; "keisari


parka!"

"Ja jospa tietäisit, sisar Borcsa", selitti Matias Toth, "että hänellä
on kotona vielä kolmesataa kuusiseitsemättä vaimoa".

"Hänellä on varmaankin paljo touhua", pisti tähän sanansa älykäs


rouva Georg Ugi, "ennenkuin hän aamuisin saa ne kaikki
kuritetuksi". (Ja hän maiskutti vastenmielisesti kieltään.) Kirkas
naisenäly, tällä kerralla Kata Agostonin, keksi heti onnettomimman
noiden monien joukosta. "Surku sitä raukkaa, jonka vuoro on
helmikuun 29:nä, sinä vuonna, jolloin helmikuussa on vain päivää
kahdeksankolmatta. Kuinka hänen käy?"

Siihen ei Matias Tothkaan osannut vastata, hän mutisi jotakin, että


turkkilaisilla on toinen kalenteri, mutta se ei estänyt naisia kyyneliin
asti säälimästä kolmattasadannettakuudettakymmenettäkuudetta
vaimoa. (Oi, onnetonta sielua!) Sitten sai uteliaisuus johtoaseman,
kenellä on kylmää uskallusta ilmoittautua. Ei olisi hullumpaa tietää,
keitä ne neljä Kecskemetin kukkatarhan kauneinta ruusua olisivat,
jotka valtuusto valitsisi. Salaisesti askarrutti tuo turhamainen ajatus
turhamaista sydäntä. Mutta hävyntunne sanoi: "Seis!" Ylituomarin
kasvot saivatkin pian pettyneen ilmeen. Sunnuntaihin mennessä ei
ainoatakaan kalaa koukussa. Niin tosiaankin, rouva Fabian saapui
mustatuin kulmakarvoin, pinkkonutussaan. "Arvaatteko, herra
ylituomari, miksi tulin?" sanoi hän silmillään veikistellen.

"Tulitte kenties maksamaan veroa."

"Mutta olkaa nyt!" ja pitsiliinallaan hän löyhytti kiemaillen


Lestyakia.

"Ehkä tulitte jotakuta syyttämään?"

"En."

"Kerännette varoja papin hyväksi?" jatkoi ylituomari.

Rouva Fabian painoi surullisena päänsä alas ja huokasi: "Ellette


arvaa, olisi suotta minun sitä sanoa." Hänen äänensä ilmaisi
tuskallista kieltäymystä, sydäntäkouristavaa surumieltä.

"Mitä! Ettehän toki tulle ilmoittautumaan?"

"Olen leski", virkkoi toinen häveliäästi.

"Onhan sekin peruste. Hm!"


"Teen sen kaupunkini hyväksi", jatkoi leski korviaan myöten
punastuen.

"Mutta mitä sanovat siihen isä Bruno, isä Litkei?" urahti ylituomari
puolin vihaisena puolin nauraen. "Hehän ovat teistä tehneet miltei
pyhimyksen."

"Luetan sieluni puolesta messun. Sieluni jää edelleenkin kirkon


omaksi, ruumiini uhraan kaupungilleni."

"Hyvä! Hyvä! Merkitsen nimenne muistiin."

Paitsi häntä ilmoittautui vielä jokunen kalpeaposki. Panna Nagy


Czegled-kadulta, leskirouva Kemenes, Maria Ban. Toisia ylituomari
ajoi huoneesta ulos. "Menetkö tiehesi, rumilas, ketä lempoa sinäkin
voisit miellyttää?" Eräälle rokonarpiselle tytölle hän sanoi vihaisena:
"Eikö sinulla ole kotona kuvastinta?"

"Ei ole, jalo herra ylituomari."

"Mene sitten, lapseni, etsi jostakin vesisaavi, katso itseäsi siinä ja


tule takaisin, jos sinulla on rohkeutta."

Kaikki nämä yksityisseikat herättivät tarkkatietoisissa piireissä


suurta riemua. Seuraavana päivänä, maanantaina, oli
senaatinistunto, ja senaattoritkin laskettelivat teräviä huomautuksia
tuloksettomasta yrityksestä. "No, onko ketään jo häkissä?"

"Ei yksikään ole kelvannut", vastasi Lestyak äkäisenä.

Herra Gabriel Porossnoki hymyili luontevasti.


"Olemme tehneet vääriä laskelmia. Kecskemetistä olisi helpompi
keisarille löytää neljä äitiä kuin neljä lumoojatarta", sanoi ylituomari
jyrkästi. Hän oli jäykkä ja taipumaton asioissa, jotka hän oli saanut
päähänsä. "Emme voi lähteä ilman kukkavihkoa." Ja samalla hän
ojensi senaattoreille Budan sandshak-pashan ystävällisen kirjeen,
jossa tämä tiedusteluun, minkälainen lahja miellyttäisi hänen
majesteettiaan, vastasi itämaalaisen hämärästi: "Tuokaa hänelle
hevosia, aseita, paistia ja kukkia!"

Kukkia siis pitää olla. Piste. Tähän asti ei tosin kukaan


ilmoittautunut — koska ei ollut syöttiä. Turkin sulttaani ei ole syötti.
Kuka haaveilee Turkin sulttaanista? Olisipa kyseessä joku Tisza-
seudun rikas, juureva mylläri, sirossa, ruumiinmukaisessa
hohtoharmaassa dolmanissa ja saappaissaan, ja etsisipä hän
itselleen laillista puolisoa. Mutta Turkin sulttaani. Hänestähän
tienoomme naiset tietävät vain, että hän on pashojen pasha. Eihän
varpunenkaan anna houkutella itseään loukkaaseen, valkoisista
hevosenjouhista punottuun renkaaseen, ellei olkien lomasta pilkoita
punertavia jyviä. Eihän pikku hiirikään mene satimeen, ellei siinä ole
viekottelemassa perällä vilahteleva valkoinen rasvakimpale.
Kecskemetin naisillekin pitää asettaa syötti. Mikä on tämä syötti? No,
taivasten tekijä, mikä muu kuin — vaatteet! Helmet, nauhat, röyhelöt.
Se on helvetinkin pyhä kolminaisuus. Belsebubista alkaen hallitsee
niiden avulla jokainen paholainen. Yksi huutaa: "Tule, katsele
minua!" Toinen rohkaisee: "Koettele minua!" ja kolmas kuiskii: "Ole
kirottu minun tähteni!"

Mikael Lestyak lähetti senjälkeen päteviä naisia liikkeelle, yhdet


Szegediniin, toiset Budaan sikäläisten turkkilaiskauppiaiden luo
ostamaan kokoon ihanimmat silkkikorukankaat, kulta- ja hopeakukin
kirjailtuja kankaita, hienoja silkkiröyhelöitä, rubiinikimmeltäviä vöitä;
Heitä kehoitettiin kaikessa valikoimaan välkkyvintä upeutta. Heidän
tuli kaiken aikaa pitää mielessä, että kyseessä oli nyt oikeastaan
puettaa prinsessoja tanssiaisiin.

Vanha Lestyak itsekään ei ollut puuhaton, poikansa vaatimuksesta


hän istui vaunuihin ja lähti naapuriherrasperheisiin, Bayn, Fayn ja
Bariuksen, entisten työnantajiansa luokse (sillä hän oli laajalti
maineikas taitavana räätälinä) pyytämään näiltä kaupungin yhteisten
pyrkimysten hyväksi (sillä hekin ovat kaikki Kecskemetin
kiinteistönomistajia) pukuja ompelevia neitosia. Kaikkialla esiytyivät
herrasnaiset, "kaupungin suojelijat", armollisesti. Mestari Matias voi
palata kotiin kokonainen vaununlasti neitoja mukanaan. Kun
tavaratkin pian saapuivat suurissa arkuissa ja kaikki oli erinomaista
lajia, alkoi mestari Matias Lestyakin valvoessa kuumeinen työ päivin
ja öin. Sakset ja sormustimet rapisivat, neulat välähtivät, ja vähitellen
alkoivat monet sametti- ja silkkipalaset saada muotoja. Huntujakin
tehtiin, kahdelle neidolle ja kahdelle rouvalle. Ei tarvinne
huomauttaa, että niin paljon kuin tyttöjä ja rouvia olikin, kaikki
päivisin haastelivat ja öisin uneksivat näistä ihmepuvuista. Kaikki
olisikin luistanut oikein sulavasti, elleivät esimies Bruno ja isä Litkei
olisi sekaantuneet asioiden kulkuun. Näitä ei näet ollenkaan
miellyttänyt koko puuha, että Kecskemetissä olisi turkkilainen hallitus
ja että kaupunki itse sitä vielä anoisi.

"Joka on Jehovan uskottu, se ei saa liehiä Allahia. Sillä


uskottoman palvelijan hylkää toinen herra eikä toinen ota häntä
vastaan. Olkaa varuillanne, Kecskemetin jumalaapelkääväiset
asukkaat." He sättivät uutta ylituomaria ja pitivät kiihoittavia puheita
häntä vastaan, joka ajaa turkkilaisten asiaa tahtoessaan näille
turvata p. Nikolauksen kaupungin, ryöstää neidot ja myy sielujen
autuuden.
Unkarilaissydän on kuin hyvää tuohtunutta taulaa; pienikin kipuna
sen sytyttää. Yhä useammat ja useammat kiihtyivät Seuraavana
sunnuntaina kokoontui pyhän saarnan jälkeen levottomia joukkoja
raatihuoneen edustalle ja uhkaavin elein huudettiin: "Alas ylituomari!
Alas senaattorit!" Varsinkin katolilaiset olivat kuohuissaan.
Luterilaiset, joiden esi-isät toistasataa vuotta sitten olivat muuttaneet
kaupunkiin, ja Tolnasta saapuneet kalvinilaiset, jotka näihin aikoihin
asuivat eristettyinä Hautuumaakadun varsilla, sietivät hieman
paremmin Siebenbürgin protestanttisten ruhtinaiden kanssa
liittoutuneita uskottomia. Protestanteista on turbaani yhtä
eriskummainen kuin tiara.

Herrat Porossnoki ja Agoston kiiruhtivat kiihtyneinä ylituomarin luo.


"Nyt ovat asiat hullusti. Kansa tuolla alhaalla on kuohuissaan. Ettekö
kuule?"

"Kuulen", vastasi tämä välinpitämättömänä.

"Quid tunc? Pitääkö meidän heittää hankkeemme?"

Maks katseli heitä ivahymyten. "Kysymys on siitä, onko se


huonompi senjälkeen kun luostarin esimies sitä vastustaa."

"Eihän se ole käynyt huonommaksi", sanoi Porossnoki, "mutta


meidän täytyy ottaa mahdollisuudetkin laskuihimme. Kahden viikon
perästä käyvät molemmat isät, joiden vaikutusvalta kansaan on niin
suuri, kuokin ja lapioin meitä vastaan."

"Kysymys on edelleen siitä, ratkaisemmeko me Kecskemetin


kohtalot vaiko katu. Luullakseni me. Mitä olemme päättäneet, se
pysyy."
Niin tarmokkaasti ylituomari lausui nämä sanat, että ne tehosivat
Porossnokinkin rautaiseen luonteeseen, vain Kristoffer Agoston olisi
vielä mielellään kiistellyt. "Uhma ei ole aina paikallaan, herra
ylituomari. Paha on jo liikkeellä Sitä vastaan pitää johonkin ryhtyä,
ennenkuin se kasvaa yli voimiemme."

"Mehän ryhdymme johonkin. Puolen tunnin perästä nousette


ratsulle."

"Minäkö?"

"Te ratsastatte salaisena lähettinä erästä tärkeätä asiaa ajamaan."

"Minne?"

"Istukaahan, hyvät herrat, mutta pitäkää suunne lujissa salvoissa,


sillä jos joku teistä ilmaisee mitä nyt sanon, sitä minä rankaisen."

"Hän puhuu kuin diktaattori", murahti helposti loukkaantuva Zaladi.

Sillävälin olivat senaattorit saapuneet, kalpeina, pöhistynein


kasvoin, muutamien katseista puhui kauhu. "Kuulkaa! Kuulkaa!"

"Herra Agoston, te lähdette kurutsijoukon luo, nimittäin Stefan


Csudan puheille."

"Tuon varkaan! No, sen minä löylytän, jos hänet vain missä näen."

"Te ette tee hänelle mitään, neuvottelette sensijaan hänen


kanssaan kohteliaasti ja kysytte häneltä, millä hinnalla hän olisi
taipuvainen vielä kerran ryöstämään esimiehen ja isä Litkin — mutta
heti. Näitä kahta miestä emme tarvitse vähään aikaan."
Kaupunginisien synkät kasvot kirkastuivat hymyilyyn, ei kukaan
enää ollut kalpea. Herra Porossnoki iski iloisena kädellään otsaansa.
"Sepä vain ei olisi pälkähtänyt päähäni. Teidän armonne on
synnynnäinen valtiomies."

"Välttämättömyys on hyvä opettaja, usein parempi kuin kokemus.


Pappeihin ei meillä ole valtaa, emme voi heitä vangita emmekä
heiltä kieltää saarnatuolia. On vain yksi keino, — Stefan Csuda."

"Paljoko saan luvata?" kysäsi hyvätuulisena lähtöätekevä


Agoston.

"Te voitte yrittää selviytyä halvalla, sillä hänellähän ei nykyisin ole


mitään tehtävää, ja kuuluuhan se sitäpaitsi hänen alaansa. Luvatkaa
hänelle puolet siitä mitä hän vaatii."

Puolta tuntia myöhemmin tuprutti jo Agostonin tamma pölyä


Czegled-kadulta, ja kolmannen päivän iltapuolella veivät Csudan
miehet hurskaita munkkeja sidottuina samaa tietä… Näin
menestyksellinen oli herra Kristoffer Agostonin salainen lähettitoimi;
kuolinpäiväänsä asti hän kertoi alati mielellään tästä toimestaan, yhä
mainiommasta, yhä romanttisemmasta, ja harmaatukkaisena hän
aloitti kertomuksensa seuraavin maalailevin sanoin: "Hei kuulkaa! Se
tapahtui siihen aikaan, jolloin minä olin täysivaltaisena lähettinä
hänen majesteettinsa, herra Tökölyn hovissa".

4.
Papit vietiin, ja Kecskemetin kansankapinahanke nukahti, ja läheni
se merkittävä päivä, jolloin senaattorien piti lahjoineen lähteä
Budaan — Turkin keisarin luo. Puvut olivat valmiit ja kolmeksi
viimeiseksi päiväksi ne pantiin kaupungintalolle yleisön
tarkastettavaksi. Siitä syntyi oikea juhlakulkue. Heitukka Pintyö
vartioi suurta pöytää, jolle aarteet oli levitetty houkuttelemaan.
Gyurka vanhus siinä seisoi kerubina, mutta lieskamiekan asemesta
hän heilutti kädessään pähkinäpuusauvaa. Niin ihanasti kaikki
välkkyi, että hänkin näytti sen tartuttamalta. Sellaiset verkot ovat
naiskasvoille suuri jälkiapu. Tavallista sievempiä neitoja hän rohkaisi
toisinaan, sekin oli hänen virkaansa. "Koetelkaapa vain sitä,
kyyhkyseni, tuolla sivuhuoneessa." Ja kuka olisi voinut vastustaa?
Oliko sydäntä, joka ei olisi rajummin sykkinyt, katsetta, joka ei olisi
kiehtoutunut? Kaikki "tuhannen ja yhden yön" aarteet eivät olleet
mitään näiden rinnalla. Kuinka moni tyttö hiipikään arkana kuin
metsäkauris kaikkien näiden ihanuuksien ympärillä ja antoi
katseensa hempeänä niillä harhailla, mutta pian avautuivat silmät
suuriksi ja alkoivat loistaa kuin kaksi liekehtivää kynttilää, jäsenet
alkoivat hiljaa vavahdella, ohimoissa poltti ja takoi rajusti, ja juuri
samaan aikaan sitten alkoi heitukka puhua. "Koetelkaa toki,
kyyhkyseni!" Ja he koettelivat ja olisivat sitten mielellään kuolleet!
Mutta voi sitä, joka tuon loiston kerran oli ylleen pukenut! Ihania
nauhoja pujotettiin heidän kiharoihinsa, vartalo nyöritettiin solakaksi,
heidän ylleen pantiin kummasti ommellut paidat, taivaansiniset
silkkipuvut, joihin oli kirjailtu hopeisia puolikuita, ja lisäksi jalkoihin
karmiininpunaiset pikkusaappaat ja huikaisevat koristukset. "Kas
noin, enkeliseni, tarkastele nyt itseäsi!" Heidän eteensä pantiin
kuvastin, ja tyttäret alkoivat riemusta remuella; he näkivät
keijukaisunta. Ja heidän siinä itseään kummeksiessaan, kaipuun
polttamin sydämin, aaltoilevin povin ja turhamaisuuden nälän
kalvamina, astui kerubi jälleen esiin: "Nyt riittää jo, riisuudu — tai jos
sinun tekee mielesi, niin käy aina noissa pukimissa".

Kelläpä olisi voimaa tällöin sanoa: "Nauran teidät pihalle", avata


nuo ihastuttavat nyöriliivit, kuoria yltään nuo kummat puvut, panna
pois nuo viehkeät karmiinisaappaat, irroittaa tuo säteilevä koristus ja
ryömiä takaisin vanhaan mekkoon. Kaikki antautuivat koettelemaan
— ei ainoakaan pannut noita ihanuuksia mielellään pois.
Vanhemmatkin naiset saivat pian kuumeen, he olisivat mielellään
nähneet itsensä noissa vaatteissa — ja niiden joukossa oli, jumala
paratkoon, sellaisiakin, jotka Szegedinissä olisi noitina poltettu.
Vihdoin täytyi seinälle panna kielto. Vain kauniit, orvot ja köyhät
saivat pukuja koetella. Gyurka kuoma oli asiat kehittänyt niin pitkälle,
hän ratkaisi, kuka oli kaunis. Pariksella oli vain yksi omena, hänellä
niitä oli koko korillinen. Hänen suosiotaan hankituinkin kiehtovin
hymyin, kinkuin ja paistoksin, täysinäinen viiniastiakin löysi tänne
tiensä milloin sieltä milloin täältä. Sillä hänen virkansa ei suinkaan
ollut vähäpätöinen. Se tuli niin sanoaksemme vasta, myöhemmin
ilmi, kun kymmenen parinkymmenen vuoden perästä naisilla vain
sikäli oli arvoa, jos he voivat sanoa: "Ohho, minä en olekaan entisen
teeren lapsia, minunkin ruumiini on kerran prameillut lestyakilaisissa
vaatteissa." Siitä tuli miltei sananparsi. Kuinka siis silloin, kun asia
vielä oli lämpimimmillään, voi olla yhdentekevää, kuka sai vaatteita
pitää kuka ei, kuka virallisesti tunnustettiin kauniiksi ja kuka
kelvottomaksi havaittiin. Monta karvasta polttavaa kyyneltä silloin
vuodatettiinkin. En tahdo vanhusta syyttää virkavaltansa
väärinkäytöstä enkä siitä, että hän olisi ottanut vastaan lahjuksia
(hieman vaikeata olisi syytöstä todistaakin nykyisin kahden
vuosisadan perästä), mutta tosiseikkana pysyy, että hän monesti
käyttäytyi aika lailla tahdittomasti. Niin esimerkiksi mustalaistyttö
kohtauksessa.
Saapui näet kerran paikalle pikkuraukka tyttö, ryysyissään, paljain
jaloin, naarmuisena, ahmi suurin silmin aarteita ja jäi sitten suu auki
seisomaan. Kuin hohtavat Idän helmet välkkyivät hänen valkoiset
hampaansa punaisessa suussa. (Se vanha aasi ei huomannut niitä
ollenkaan.) Hän oli vielä lapsi, hoikka, mutta voimakasrakenteinen.
Kauan siveli hän aarteita, vavahteli, kunnes vihdoin puhutteli
heitukkaa: "Entä minä — saanko minäkin?"

Gyuri kuoma kohmettui ensin jääksi, sanoi sitten halveksien:


"Miksi hevosenkenkää kilpikonnan jalkaan? Mene hemmettiin!"

Oli kuin jokainen sana olisi ollut pilvi, joka kuuroina valui tytön
kasvoille, niin murheelliseksi kävi lapsi. Tämäkin villinä kasvanut
oravainen karkoitettiin pureksimasta. Hän kääntyi pois ja pyyhkäisi
kädellään silmistä kumpuavat kyyneleet.

Onneksi — tai ehkä onnettomuudeksi — oli ylituomari parastaikaa


huoneessa ja huomasi hänen murheensa. Hän kosketti kädellään
häntä olalle. Pelästyneenä kohottausi hän suoraksi. "Valitse näistä
puvuista joku ja pukeudu!"

Arkaillen katsahti hän puhujaan. "Tuo ei salli." (Hän viittasi ilmein


Pintyöhön.)

"Entä jos minä sallin, minä, kaupungin ylituomari."

Tyttö hymyili kyyneltensä lomasta häntä tarkastellen. "Sinäkö


täällä käsketkin? Todellako?"

"Pintyö", virkkoi ylituomari hymyillen, "tuokaa tälle pikkuiselle


kauneimmat vaatteet. Katsokaamme, mitä hänestä voi tehdä."
Neljännestunnin kuluttua he sen näkivät. Kun hän astui
pukukammiosta, pestynä ja pyntättynä, humahti halki huoneen
ihmettelyn sorina. Onko tuo vain unikuva vai elävä olento? Hän oli
kuin häikäisevän kaunis kuninkaantytär. Kirsikanpunainen silkkipuku
esitti ihania muotoja, nuttu soljui sulavana polviin saakka. Hänen
huulensa kilpailivat punassa rubiinien kanssa ja hänen sysimusta
palmikkonsa valui niin pitkälle alas, ettei hänen ruumiissaan ollut
ainoatakaan kohtaa, jonka ympäri se ei olisi voinut kiertyä.

"Kenen tytär olet?" kysyi ylituomari ihastuneena.

"Vanhan Burün, jonka tapana on soittaa 'Sievää husaaria'". ("Sievä


husaari" oli kuuluisa csardas-tanssi Tiszarantaman uutisasutuksilla.)

"Mikä nimesi?"

"Czinna."

"Lähdetkö kerällämme Budaan?"

Hän kohautti välinpitämättömästi olkapäitään.

"Jos lähdet, saat pitää puvun."

"Minä lähden."

Näin löydettiin kukkavihon ensimäinen kukka. Toisetkin saatiin.


Täytyi vain monista valita sopivimmat. Pellavapää Maria Bari
orvokinsinisine silmineen, ihastuttavine vartaloineen, ylväs, komea
Magdolna ja pyöreä, rehevä Agnes Pal punaisin poskin, oikea
puhkeava malva. Ei koskaan sulttaani saisi suudella kauniimpia, ei
koskaan Firdusi ole laulanut ihanammista.
Nyt voivat he lähteä matkalle. Sunnuntaina saapui karja, sata
uljasta härkää, kaikkien kaulassa kilkuttivat iloiset kellot, kaikkien
sarvet olivat nauhoin koreillut, saapuivat hevoset, viisikymmentä
salskeaa varsaa, kullakin hopeinen tiuku kaulassa. Kaksiin vaunuihin
istuivat parittain tytöt — kaksi heistä oli rouvaa, mitä "väärennetyintä"
rouvaa, sillä he tekeytyivät vain niiksi. Sinisiin, hopeasoljin
kirjailtuihin vaippoihinsa kietoutuneina astuivat herrat senaattoritkin
vaunuihin. Ensimäisissä istuivat ylituomari ja Frans Kriston,
takalaudalla Josef Inokai. Yksi kuljettaa ratsuja, toinen nautoja.
Herra Agoston, joka matkasi seuraavissa vaunuissa, kohosi
lähettiläästä kukkatarhuriksi — sellaistahan on politiikka. Gabriel
Porossnoki kantoi aseita upeassa silkkikotelossa. Kaupungintalon
kuudes, pieni epämuodostunut Georg Imecs, ei tosin näyttänyt
viehättävältä, mutta hän puhui hyvin turkkia ja tataria, hänet otettiin
senvuoksi mukaan "voitelijaksi". Kokoontuneen joukon 'eljen'-huuto
raikuu, kotiinjääneet naiset tempaavat päästänsä liinat niitä
heiluttaakseen, ajurit hoputtavat hevosiaan, csikosit [hevospaimenet]
läimäyttelevät ruoskillaan, ja näin lähtee tuo loistava matkue musiikin
soidessa, sillä sadan härän kellot kalkattavat ja viisikymmentä
hopeatiukua kilisee. Matka on yksitoikkoista, emme kuvaa sitä,
aroilla on kaikki samanlaista. Tienoot, kaupungit, kylät, tasangot
kangastuksineen, joista vain painuva päivä tekee lopun, harmaa
maa, josta valju syysaurinko loihtii esiin kirjavia kukkia, ovat
kaikkialla samanlaisia. Maatila muistuttaa toista kuin kyynärän
kangaspala toista palasta, joka on leikattu samasta pakasta. Siellä
täällä näkee yksinäisen uutisasunnon, valkoisen talopahasen,
kaivon. Asutun tienoon päässä oli tuulimyllyjä levitetyin siivin. On
todellakin outoa, kuinka yksitoikkoisia pusztan kaupungitkin olivat.
Jokaisella oli jotakin mistä rehennellä. Debreczinillä lukionsa,
Szegedinillä Matiaksen kirkkonsa, Kecskemetillä Nikolauksen

You might also like