Download the full version of the textbook now at textbookfull.

com

Differentiating with Graphic Organizers Tools

to Foster Critical and Creative Thinking
Patti Drapeau

https://textbookfull.com/product/differentiating-
with-graphic-organizers-tools-to-foster-critical-
and-creative-thinking-patti-drapeau/

Explore and download more textbook at https://textbookfull.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

The Miniature Guide to Critical Thinking Concepts and

Tools 8th Edition Richard Paul

https://textbookfull.com/product/the-miniature-guide-to-critical-
thinking-concepts-and-tools-8th-edition-richard-paul/

textbookfull.com

Creative Thinking And Problem Solving Fabian

https://textbookfull.com/product/creative-thinking-and-problem-
solving-fabian/

textbookfull.com

The Elementary Teacher s Big Book of Graphic Organizers K

5 100 Ready to Use Organizers That Help Kids Learn
Language Arts Science Social Studies and More 1st Edition
Katherine S. Mcknight
https://textbookfull.com/product/the-elementary-teacher-s-big-book-of-
graphic-organizers-k-5-100-ready-to-use-organizers-that-help-kids-
learn-language-arts-science-social-studies-and-more-1st-edition-
katherine-s-mcknight/
textbookfull.com

Puntos (Student Edition) Anne Becher

https://textbookfull.com/product/puntos-student-edition-anne-becher/

textbookfull.com
Theory of Sampling and Sampling Practice, Third Edition
Francis R Pitard

https://textbookfull.com/product/theory-of-sampling-and-sampling-
practice-third-edition-francis-r-pitard/

textbookfull.com

Resolving the Gamer’s Dilemma: Examining the Moral and

Psychological Differences between Virtual Murder and
Virtual Paedophilia 1st Edition Garry Young (Auth.)
https://textbookfull.com/product/resolving-the-gamers-dilemma-
examining-the-moral-and-psychological-differences-between-virtual-
murder-and-virtual-paedophilia-1st-edition-garry-young-auth/
textbookfull.com

Women in the Holocaust : a feminist history First Edition

Waxman

https://textbookfull.com/product/women-in-the-holocaust-a-feminist-
history-first-edition-waxman/

textbookfull.com

Commercial Aviation in the Jet Era and the Systems that

Make it Possible Thomas Filburn

https://textbookfull.com/product/commercial-aviation-in-the-jet-era-
and-the-systems-that-make-it-possible-thomas-filburn/

textbookfull.com

Black Detroit A People s History of Self Determination

First Edition Boyd

https://textbookfull.com/product/black-detroit-a-people-s-history-of-
self-determination-first-edition-boyd/

textbookfull.com
Disaster Prevention Policies. A Challenging and Critical
Outlook Patrick Pigeon And Julien Rebotier (Auth.)

https://textbookfull.com/product/disaster-prevention-policies-a-
challenging-and-critical-outlook-patrick-pigeon-and-julien-rebotier-
auth/
textbookfull.com
Copyright © 2009 by Corwin Publishing.

First Skyhorse Publishing edition 2016.

All rights reserved. No part of this book may be reproduced in any manner without
the express written consent of the publisher, except in the case of brief excerpts in
critical reviews or articles. All inquiries should be addressed to Skyhorse
Publishing, 307 West 36th Street, 11th Floor, New York, NY 10018.

Skyhorse Publishing books may be purchased in bulk at special discounts for sales
promotion, corporate gifts, fund-raising, or educational purposes. Special editions
can also be created to specifications. For details, contact the Special Sales
Department, Skyhorse Publishing, 307 West 36th Street, 11th Floor, New York, NY
10018 or [email protected].

Skyhorse® and Skyhorse Publishing® are registered trademarks of Skyhorse

Publishing, Inc.®, a Delaware corporation.

Visit our website at www.skyhorsepublishing.com.

10 9 8 7 6 5 4 3 2 1

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data is available on file.

Cover design by Rose Storey

Print ISBN: 978-1-63450-777-6

Ebook ISBN: 978-1-63450-788-2

Printed in the United States of America

 Contents

Acknowledgments
About the Author
Introduction: From Potential to Performance

PART I. Graphic Organizers, Critical Thinking, and

Differentiation
1. Graphic Organizers: Tools to Promote Critical and Creative
Thinking
2. Graphic Organizers: Tools to Promote Differentiation
PART II. Five Critical Thinking Verbs and the Graphic
Organizers to Use With Them
3. “Assume”: Exploring What We Take for Granted
4. “Infer”: Drawing Conclusions
5. “Analyze”: Unpacking the Big Idea
6. “Prioritize”: Putting First Things First
7. “Judge”: Making Accurate Evaluations

PART III. Four Creative Thinking Verbs and the Graphic

Organizers to Use With Them
8. “Brainstorm”: Generating Multiple Ideas
9. “Connect”: Making Unlikely Associations
10. “Create”: Making Something New
11. “Elaborate”: Getting the Details Down
PART IV. Teachers as Practitioners: Thinking About What
Works
12. Putting it All Together: Curriculum Designs and Units of Study
13. Final Remarks: Essential FAQs
References
Additional Reading
Acknowledgments

I
would like to thank the many educators, colleagues, friends, and
family members who supported me as I made my way through
the idea generating, field testing, and writing stages of this
book. I would like to recognize the work of educators who have
influenced this material and in particular Richard Paul, Lorin
Anderson, David Krathwohl, Robert Marzano, Matthew Lipman, Carol
Ann Tomlinson, Sandra Kaplan, Eric Jensen, and Mel Levine.
I would like to thank the following teachers who field tested the
graphic organizers at the elementary, middle, and high school levels:
Terrance Gould, Melissa Antrim, Jen Blair, June Lajeunesse, Leah
Matvay, Danae Secunde, Marianne Stephenson, Cindy Thorne,
Heather Chambers, Doreen Carson, Ed Disy Melanie Ekstedt, Janice
Fickett, Celeste Frisbee, Joshua Gagnon, Kristen Gentile, Katie Knox,
Michael Levine, and Lynn Mercier.
I would like to thank my colleagues who provided support when
this book was still in manuscript form. They are Dr. James Curry, Dr.
Diane Heacox, Karen Shible, Pam Lester, Ira Waltz, and Dr. Cecilia
Boswell.
I would like to thank the Skyhorse Publishing team who enabled
this book to come to fruition. I am grateful to Alison Sharp for her
commitment to the book. Thank you to Carol Collins for her editing
efforts and her help in structuring the book. I would like to thank
Brett Ory for her assistance and feedback. I would also like to thank
copy editor Taryn Bigelow for her ability to edit with an eagle eye.
Her comments were invaluable in moving the book into its final
stage. I would also like to thank the production editor, Veronica
Stapleton, for her guidance and support.
Thank you to my family and friends who were incredibly
supportive of me while I was writing this book. Their love and
support helped me on my journey and continue to enrich my world.

PUBLISHER’S ACKNOWLEDGMENTS
Skyhorse Publishing thanks the following reviewers for their contributions to
this work:

Sarah Miller
Resource Teacher
Baldwin County Schools: Orange Beach Elementary
Orange Beach, AL
Jennifer Sinsel
Science Teacher
John Marshall Middle School
Wichita, KS
Joseph Staub
Resource Specialist Teacher
Thomas Starr King Middle School
Los Angeles, CA
Brigitte Tennis
Head Mistress and Seventh Grade Teacher
Stella Schola Middle School
Redmond, WA
Robert E. Yager
Professor of Science Education
University of Iowa
Iowa City, IA
Visit https://textbookfull.com
now to explore a rich
collection of eBooks, textbook
and enjoy exciting offers!
 About the Author

Patti Drapeau is teacher, trainer, author, an internationally known

presenter, and educational consultant. She has more than twenty-
five years of classroom experience teaching students and
coordinating programs in Freeport, Maine. Patti currently serves as
adjunct faculty at the University of Southern Maine where she
teaches graduate courses in Differentiation, Critical and Creative
Thinking, Curriculum Integration, Education of the Gifted and
Talented, and Curriculum and Methods for Teaching Gifted and
Talented Students. Patti is also a certified trainer for the IIM
(Independent Investigation Method) Research Model.
Patti developed a curriculum model for the regular classroom
called “Affective Perspectives: Combining Critical Thinking, Creative
Thinking, and Affect.” She has authored a variety of articles for the
Maine Exchange and is the author of two books published by
Scholastic, Great Teaching With Graphic Organizers and
Differentiated Instruction: Making It Work.
Patti is an international presenter in the United States and
Canada, where she has appeared at many national, state, and
regional conferences. As an educational consultant, she conducts
district and school workshops focusing on different ways to meet the
needs of all students. She may be contacted through her Web site,
www.pattidrapeau.com.
This book is dedicated to those teachers who
seek and are willing to risk change. May your
courage and spirit endure.
Introduction

From Potential to Performance

E
ducators are and I hope always will be concerned with their
students’ level of achievement. We believe an overarching goal
in education is to help all students move from potential to
performance. To this end, we have spent millions of dollars and
hours conducting scientifically based research studies to find the
magic answer to the age-old question: What can we do to help our
students achieve? What can we do to bring students up to grade
level or challenge them beyond grade-level expectations? How can
we help students achieve all they can achieve?
I have come to realize that one basic problem exists. Our
definition of achievement is relative: What one person says is an
acceptable level of achievement another thinks is unacceptable.
Sometimes a student has an exceptional personality or a singular
talent, but can’t achieve academically. In school, such a student is
viewed as unsuccessful. The student feels like a failure. In fact, from
a purely academic viewpoint, their grades and their inability or
unwillingness to meet state standards verify this. In school, it is
what you do academically that counts. But we cannot separate who
the learner is and what the learner does, because achievement
affects self-esteem and self-confidence, and self-esteem and self-
confidence affect achievement. Achievement cannot be easily or
narrowly defined or measured.

TRENDS IN ACHIEVEMENT
In the search for answers, many educational fads have come and
gone. In the 1970s, “thinking skills” was the latest fad. Educators
claimed that teachers weren’t asking their students to think deeply
about content. The fear was that students were learning information
at a rote level, quickly forgetting what they learned or never really
learning it at all. The thinking skills movement took hold and “high-
level verbs” became the rage. Bloom’s Taxonomy became the
guiding light and teachers classified their questions accordingly.
But soon, some teachers protested: If we spend too much time
focusing on thinking skills, content will be compromised. There won’t
be enough time to teach content. Articles began to appear in
educational journals with titles such as “Content Versus Thinking
Skills.” The debate continued for years.
The thinking skills movement took a back seat, staff development
no longer focused on thinking skill models, and teachers sometimes
used Bloom’s Taxonomy to address high-level thinking objectives,
while others no longer thought much about it. State tests continued
to focus on low-level thinking and teachers went back to targeting
this level of thinking because that is what the tests were designed to
evaluate. Textbook companies targeted low-level thinking in the
name of reaching all students. Only their enrichment activities
focused on high-level thinking. Many teachers stopped questioning
whether this level of achievement was acceptable.
When the thinking skills movement passed, the learning styles
movement took its place. Researchers such as McCarthy, Dunn and
Dunn, Meyers Briggs, and others were now telling us that if we just
looked at the student’s style of learning, we could vary our
instructional strategy to accommodate it. Thus, learning styles
became the key to achievement. About this time, Howard Gardner
(1993) came out with his multiple intelligences. Teachers were now
excited about this new way to classify learners. Teachers began to
allow students to show what they knew in a variety of ways
according to their intelligences. Brain research supported the notion
that students learn through a variety of pathways. Neuroscience
confirmed that the brain is affected by stress, emotion, and physical
activity and that this also affects our ability to learn; therefore,
teachers were encouraged to promote active learning rather than
passive learning. The stage was set for the differentiation
movement.
Among the variety of instructional strategies that became popular
at this time, one that held great promise was the graphic organizer.
They were easy to use and everyone liked them. They seemed to be
a great aid for the many visual learners in the classroom, as well as
a useful way to help all students organize and review information. A
plethora of graphic organizers emerged, with formats ranging from
simple to complex. Teachers liked using them because they provided
students with structure. In fact, some teachers became graphic
organizer junkies: They used them a lot and were always searching
for a new graphic organizer to complement a lesson.
Graphic organizers were, and still are, engaging and useful tools.
They enable students to be successful with information they would
otherwise have struggled to learn. They’ve also raised awareness
among teachers that students have a variety of needs that can be
met through a variety of graphic tools. It became apparent that one
graphic organizer will not work in all situations, just as one type of
instruction will not suit all students.
DIFFERENTIATION: ANOTHER FAD?
Fast forward to the last ten years or so, when differentiation has
become popular. The term originally described the types of
curriculum modifications teachers made for gifted and talented
students. Teachers were trained to modify the content, process,
and/or product of a lesson to meet the needs of the gifted learner.
Soon, however, differentiation made its way into the regular
classroom, as an instructional approach that targets the needs of all
students.
Excitement mounted. Could this be the answer to the
achievement question? As many schools jumped on the
differentiation bandwagon, staff development focused on changing
teaching habits—and the results were mixed. Effective change in
classroom practice requires careful support and ongoing staff
development. After providing one- or two-day workshops or even
one-week trainings, many school districts were discouraged when
their teachers slipped back into old habits of whole class instruction.
But in districts that had the finances and commitment to set up long-
term goals and extended training programs, more teachers effected
significant changes in their teaching styles and many schools
experienced an overall increase in student achievement.
I believe differentiation is here to stay because the wide variety
of needs of the children in our classrooms is here to stay. No longer
do we have classrooms where everyone speaks English as a first
language, and no longer are these students necessarily low-
performing students. Research conducted by the National
Foundation for American Policy shows that 60 percent of the nation’s
top science students and 65 percent of the top mathematics
students are children of recent immigrants (Friedman, 2005, p. 270).
In an age of inclusion, no longer are students with disabilities
separated from their peers. Advanced Placement classes are
promoting equal access at the high school level. Different languages,
different ability levels, different thinking styles, and different special
needs all contribute to the general call for differentiated instruction.

THE FRAMEWORK: INTEGRATING WHAT WE

KNOW
Differentiated instruction is not a passing fad, but it is difficult to do
well. Differentiation requires that we modify our instructional
approach, as well as the content, process, and products of the
curriculum. It requires that we learn new types of questioning and
interactive strategies. It requires a new approach to grouping,
grading, and evaluating students. Because we continually gain
knowledge about student achievement, differentiation practices need
to be continually refined.
In the past, I improved my differentiation practice by developing
and using tiered questions in the classroom. I integrated what I
knew about learning styles into these questions. I provided options
and choices for interactive activities. I tried out different systems of
assessing differentiated activities and assignments. Still, I continued
to search for better ways to improve my effectiveness with students.
That search has culminated in this book, in which the goal is to
provide teachers with tools to promote student achievement.

Why a Book About Graphic Organizers?

My first reason for writing this book is to help you raise the level
of your students’ academic achievement—and graphic organizers are
powerful tools in promoting student performance. Research indicates
that students who use them show improvement in overall
achievement and in specific content areas (Institute of Advancement
of Research in Education, 2003). They are effective instructional
tools to use in science, social studies, reading, writing, math, and
foreign language, with students who have learning disabilities, and
with English Language Learners. Graphic organizers are often more
effective than traditional forms of instruction, such as lecture, note
taking, and question and answer.

Why Target Verbs in a Graphic Organizer Book?

My second reason for writing this book is to help you increase
students’ abilities to engage in critical and creative thinking, habits
of mind long known to be essential to academic achievement. The
three highest, roughly equivalent cognitive domains out of the six
outlined in Bloom’s Taxonomy (Bloom, Englehart, Furst, Hill, &
Krathwohl, 1956) are synthesis (creative thinking), analysis, and
evaluation (or critical thinking). Each was associated in that
groundbreaking work with certain verbs, as a way to understand the
thinking processes involved at these high levels of thinking. For this
book, I have chosen to target nine verbs that correlate with critical
and creative thinking skills: assume, infer, analyze, prioritize, judge,
brainstorm, connect, create, and elaborate.
The graphic organizers in this book can be used with students to
discuss what a verb means and to describe the thinking processes or
steps we go through when we use a particular verb. For example:
How do we analyze something or evaluate something? How do we
make an inference? The shared language between teachers and
students, noted in the steps on the graphic organizers, makes it
clear what these words mean and how to do this type of thinking
well. It is the process involved—you as the teacher modeling, what
the verb means, student-teacher discussion, and practicing feedback
—that appears to consistently correlate with learning improvement
(Alvermann & Boothby, 1986; Anderson-Inman, Knox-Quinn, &
Horney, 1996; Boyle & Weishaar, 1997; Bulgren, Schumaker, &
Deshler, 1988; Carnes, Lindbeck, & Griffin, 1987; Clements-Davis &
Ley, 1991; Darch, Carnine, & Kame’enui, 1986; Gardill & Jitendra,
1999; Idol & Croll, 1987; Scanlon, Deshler, & Schumaker, 1996;
Willerman & Mac Harg, 1991, all cited in Strangman, Hall, & Meyer,
2003).

WHAT THIS BOOK IS ABOUT

The graphic in Figure I.1 presents the topics covered in the book. By
focusing on the nine high-level verbs noted on the bottom of the
figure, teachers challenge students to think critically and creatively.
Using the tools in this book, teachers can meet different learners’
needs by changing the organizer, prompts, or resource materials
noted at the top of the figure. Above all, teachers must create a
classroom environment that is safe, caring, and conducive to critical
and creative thought. The elements in the figure sit on top of the
classroom environment because without such an environment, a
higher level of teaching and thinking cannot occur.
The book is divided into four parts. In Part I, Chapter 1, I discuss
the power of graphic organizers to promote student achievement
and describe how the nine verbs that are the focus of the graphic
organizers were chosen. In Chapter 2, the topic is differentiation and
how students’ needs determine how graphic organizers are used in
the classroom. Six ways to differentiate using graphic organizers are
presented, including steps to create your own graphic organizers.

Figure I.1 The Content of This Book

Visit https://textbookfull.com
now to explore a rich
collection of eBooks, textbook
and enjoy exciting offers!
 In Parts II and III, I describe the nine cognitive graphic
organizers and how to use them. The graphic organizers in Chapters
3–7 are designed to promote the critical thinking skills associated
with the five verbs assume, infer, analyze, prioritize, and judge.
Those in Chapters 8–11 are designed to encourage the creative
thinking skills represented by the four verbs brainstorm, connect,
create, and elaborate. Sample lessons demonstrate the application
of the graphic organizers in a variety of content areas and grade
levels. Rating scales and rubrics are specially designed for each
graphic organizer and can be used to provide feedback.
Finally, in Part IV, Chapter 12, I’ll show you how to put graphic
organizers to good use in your classroom, whether you are following
a particular curriculum model, a textbook series, or designing your
own lessons. I will show you how to develop and use activity grids to
plan graphic organizer activities. Chapter 13 lists some frequently
asked questions and answers to help you on your path to using
graphic organizers as tools to foster critical and creative thinking.

TEACHERS AS CRITICAL AND CREATIVE

THINKERS
The graphic organizer designs created for this book are simple and
easy to use. They are designed so that all students can be successful
with any format. Although the language that goes along with each
graphic organizer has been researched, of course, not all of the
graphic organizers will fit all situations all of the time. If this were
true, I might have found “the answer” to achievement.
Do not be afraid to look at the ideas presented in this book and
think “so what,” “what if,” “what else?” This is a book that
encourages critical and creative thinking! Question what you do in
your lessons and what you say to your students so that you can help
all of them achieve to the best of their abilities—not only in your
classroom but also in the classroom we call life, where strong
thinking skills will help them on their journeys.
PART I
Graphic Organizers, Critical
Thinking, and Differentiation
1

Graphic Organizers
Tools to Promote Critical and
Creative Thinking

G
raphic organizers provide teachers with tools to help students
on the road to higher achievement. Graphic organizers that
target critical and creative thinking verbs are vehicles to help
develop students’ cognitive abilities and provide formats for students
to process their thinking about content. Graphic organizer formats
also allow teachers to diagnose where students’ thinking has gone
awry. Teachers can pinpoint areas in which students’ thinking is
weak, illogical, or unclear. The structure and language of the
organizer allows teachers to be able to coach students and move
them beyond where thinking has fallen apart. Graphic organizers
provide new language that facilitates classroom communication, as
well as deepen understanding of the content that teachers work to
transmit.
For certain students, the use of graphic organizers is particularly
beneficial:
 For students who easily fall victim to faulty reasoning, they are
an aid to the thinking process.
For students who have difficulty expressing their thoughts, they
provide a format for expression.
For students who have difficulty processing information, they
provide a structure within which to state content and support
for ideas.
For students who are visual learners, they provide a visual aid.
For students who ramble, they help focus the response.
For students who are English Language Learners, they can
enable the expression of depth of thought through the use of
limited written responses.

EVIDENCE SUPPORTING GRAPHIC

ORGANIZERS
Many studies have established the value of graphic organizers as
cognitive tools. Stiggins (quoted in Gregory & Kuzmich, 2004, p.
142), for example, states that “When graphic organizers are used,
students show increases in retention and comprehension, and they
demonstrate higher levels of achievement on content-based
assessments.”
A number of studies have focused on Hyerle’s (2004) Thinking
Maps, which target eight thinking skills. Each map includes a visual
structure with shared language and procedures. Studies using his
eight maps have been conducted in a variety of schools and content
areas, and they indicate many positive outcomes, including an
increase in student achievement in all content areas.
The effectiveness of graphic organizers is also supported in the
meta-analysis conducted by Marzano, Pickering, and Pollock (2001)
in which they identify nine ways to increase student achievement. I
Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
sellaista kaunista syyspäivää, jota toisinaan voi verrata kevään
ihanimpiin päiviin.

Kello yhdeksältä aamulla isänmaan alttari oli vaatetettu uhkealla

Aubusson-matolla, joka puolestaan oli verhottu pitsein koristetulla
vaatteella. Ylinnä oli taulu, joka kuvasi Johannes Kastajaa
saarnaamassa aavikolla. Taulun yläpuolella kaartui samettinen,
kultaripsinen telttakatto, josta riippuivat uhkeat, kirjaillut verhot.

Juhlamessussa tarpeelliset välineet oli tietenkin kirkon toimitettava

paikalle. Siitä puolesta ei siis kukaan huolehtinut.

Lisäksi oli jokainen kansalainen — niinkuin Kristuksen

ruumiinjuhlankin aikana on tapana — ripustanut porttinsa pieleen tai
talonsa päätyyn muratein koristettuja hursteja tai seinävaatteita,
joihin oli ommeltu kukkia tai henkilökuvia.

Kaikki Villers-Cotteretsin ja lähiseudun nuoret tytöt valkoisissaan,

uumilla kolmivärivyöhyt ja kädessä vihreä oksa, oli määrätty
ympäröimään isänmaan alttaria.

Messun jälkeen piti miesten vannoa vala hallitusmuodolle.

Villers-Cotteretsin kansalliskaarti, joka oli seissyt aseissa kello

kahdeksasta saakka, odotti naapurikylien kunnalliskaarteja ja vaihtoi
tervehdyksiä sitä mukaa kuin ne saapuivat.

On sanomattakin selvää, että kärsimättömimmin odotettiin

Haramontin kansalliskaartin tuloa.

Oli näet levinnyt huhu, että Pitoun toimesta ja kuninkaallisen

anteliaisuuden turvin ne kolmeneljättä miestä, jotka muodostivat
kaartin, ynnä heidän päällikkönsä Ange Pitou esiintyisivät oikeissa
asetakeissa.

Mestari Dulauroyn työhuoneet olivat koko viikon olleet täynnä

kansaa.
Ulkona ja sisällä oli tungeskellut uteliaita katselemassa kymmenen
työmiehen valmistelevan tätä jättiläistilausta, jonka vertaista ei
Villers-Cotteretsissa ollut miesmuistiin nähty.

Viimeinen univormu, kapteenin — sillä Pitou oli vaatinut, että

hänen pukunsa tekoon ryhdyttäisiin vasta kun toisten olisivat valmiit
— viimeinen asetakki annettiin sopimuksen mukaan omistajalle
lauantai-iltana minuuttia vailla kaksitoista.

Sopimuksen mukaan Pitou niinikään suoritti silloin viimeistä ropoa

myöten viisikolmatta louisdoria herra Dulauroylle.

Kaikki tämä oli omiaan herättämään hälyä piirikunnan

keskuksessa, ei siis ollut kumma, että mainittuna päivänä
Haramontin kansalliskaartia odotettiin kärsimättömästi!

Täsmälleen kello yhdeksän alkoi Largny-kadun päästä kuulua

rummunpärinää ja huilun vihellystä. Ilmoille kajahti voimakas ilon ja
ihailun kirkaisu ja kaukaa näkyi Pitou valkoisen ratsunsa — tai
oikeammin luutnanttinsa Désiré Maniquetin valkoisen ratsun —
selässä.

Haramontin kansalliskaarti osoittautui ennakkomainettansa

paremmaksi — mikä ei useinkaan ole laita asioitten, joita on saanut
kauan odottaa.
 Muistettakoon sitä riemua, jonka samainen kaarti herätti, kun sen
ainoana univormuna oli vain kolmeneljättä samanlaista hattua ja
Pitoun eroitti kaartilaisesta vain kaski ja tavallinen ratsuväen sapeli.

Voi siis kuvitella, mikä sotilaallinen ryhti oli nyt näillä Pitoun
kolmellaneljällä miehellä, joiden yllä oli oikeat asetakit ja
sotilashousut, ja kuinka keikarimainen asento heidän päälliköllään,
jonka pikku hattu oli kallellaan toiselle korvalle, kaulalaatta rinnalla,
»kissankäpälät» olkapäillä ja miekka kädessä.

Largny-kadulta Lafontaine-aukiolle asti kuuluikin yhtämittaista

ihailunsorinaa ja huutoja.

Täti Angélique ei ollut laisinkaan tuntea veljenpoikaansa. Hän oli

sotkeutua Maniquetin valkoisen ratsun jalkoihin yrittäessään katsella
Pitouta ihan läheltä.

Pitou heilautti miekallaan majesteetillisen tervehdyksen ja lausui

juhlallisella äänellä, joka kantoi parinkymmenen askeleen päähän:

»Hyvää päivää, madame Angélique!»

Moinen kunnioittava tervehdys musersi tämän ikäneidon niin

kokonaan, että hän astui kolme askelta taaksepäin, kohotti kätensä,
ja huudahti:

»Voi, tuota poika-poloista! Onni on pannut hänen päänsä sekaisin!

Hän ei tunne enää tätiään!»

Huomautukseen vastaamatta Pitou ajoi majesteetillisesti ohi ja

sijoittui isänmaan alttarin kupeella kunniapaikalle, joka oli varattu
Haramontin kansalliskaartille, ainoalle täysissä varustuksissa
esiintyvälle joukolle.
 Perille päästyään Pitou hypähti maahan ja uskoi hevosensa eräälle
katupojalle, joka tästä toimesta sai uhkealta kapteenilta kuusi
hohtavaa hopearahaa.

Viittä minuuttia myöhemmin tämä tapahtuma kerrottiin täti

Angéliquelle, joka päivitteli:

»Mutta se poika-parka on siis miljoonamies?»

Sitten hän jatkoi hiljaa:

»Olinpa aika höperö, kun riitaannuin hänen kanssaan. Tädit

perivät veljenpoikansa…»

Pitou ei kuullut tätä päivittelyä eikä tätä mietelmää. Pitou oli

yksinkertaisesti ihan haltioissaan.

Niiden nuorten tyttöjen joukossa, joiden uumilla oli kolmivärinen

vyöhyt ja kädessä vihreä muratinoksa, hän oli huomannut
Catherinen.

Catherine oli vielä kalpea vastikään kestetyn sairautensa jäljiltä,

mutta kauniimpi kuin kukaan toinen, joka upeili terveen raikkaassa
kukoistuksessa.

Catherine oli kalpea, mutta onnellinen, sillä tänä aamuna hän oli
löytänyt kirjeen ontosta piilipuusta — Pitoun huolenpidon tuloksena.

Pitou-poloisella oli aikaa kaikkeen, kuten olemme jo maininneet.

Kello seitsemältä aamulla hän oli muun puuhan lomassa käväissyt

muori Colomben luona. Neljänneksen yli seitsemän hän oli ehtinyt
panna kirjeen onttoon piilipuuhun. Kello kahdeksan hän oli täydessä
univormussa astunut kolmenneljättä miehensä etunenään.

Hän ei ollut nähnyt Catherinea sen jälkeen kuin oli jättänyt hänet
maatilan sairasvuoteelle, ja sanomme toistamiseen, että tyttö oli
hänen mielestään niin kaunis ja niin onnellinen, että hän vallan
haltioitui hänet nähdessään.

Catherine viittasi hänet luoksensa.

Pitou silmäili ympärilleen todetakseen, että viittaus tarkoitti häntä.

Catherine hymyili ja uudisti kehoituksensa.

Ei ollut enää tilaa erehtymiselle.

Pitou työnsi miekan tuppeen, otti sirosti kolmikolkkahatun

käteensä ja lähestyi paljain päin nuorta tyttöä.

Kenraali Lafayetten edessä Pitou olisi yksinkertaisesti vain nostanut

kätensä hatun reunalle.

»Ah, herra Pitou», sanoi Catherine, »en ollut sinua tunteakaan!

Hyvä jumala, kuinka asetakkisi pukeekaan sinua!»

Sitten hän kuiskasi:

»Kiitos, kiitos, rakas Pitou! Voi, kuinka hyvä sinä oletkaan ja

kuinka minä pidänkään sinusta!»

Ja hän tarttui kansalliskaartin kapteenin käteen ja puristi sitä

omassaan.
 Pitoun silmissä musteni, hattu putosi maahan hänen vapaana
olevasta kädestään ja rakastunut poika-poloinen olisi kukaties
vaipunut polvilleen hatun viereen, ellei samassa Soissons-kadulta
päin olisi kuulunut kovaa meteliä, uhkaavien huutojen säestämänä.

Mikä tämän hälinän aiheuttikin, Pitou käytti hyväkseen tätä

välikohtausta tointuakseen hämmennyksestään.

Hän riuhtaisi kätensä Catherinen käsistä, sieppasi hattunsa ja

kiiruhti kolmenneljättä miehensä etunenään huutaen: »Aseihin!»

Kertokaamme nyt, mikä oli aiheuttanut tämän kovan metelin ja

nämä uhkaavat huudot.

Tiedämme jo, että apotti Fortier oli määrätty pitämään liittomessu

isänmaan alttarilla ja että pyhät astiat ja muut jumalanpalveluksen
koristukset, kuten risti, viirit ja kynttilänjalat, piti tuotaman kirkosta
torin keskelle pystytetyn uuden alttarin varusteiksi.

Pormestari de Longpré oli saanut hoitaakseen tämän puolen

juhlallisuuksista.

Kuten muistamme, oli herra de Longpré jo kerran ennenkin

asioinnut apotti Fortierin kanssa, silloin kun Pitou kenraali Lafayetten
antama valtakirja kädessä oli aseellisen voiman turvin anastanut
apotti Fortierin pidättämät aseet. [Kts. Ange Pitou. 36. luku.]

Herra de Longpré siis tunsi, kuten kaikki kaupunkilaiset, apotti

Fortierin luonteen ja tiesi, että tämä oli lujatahtoinen itsepäisyyteen
asti, ärtyisä väkivaltaisuuteen saakka.

Hän aavisti, että apotti Fortier muisti vielä hyvin hänen

esiintymisensä mainitussa asejutussa.
 Sen vuoksi hän tyytyikin, käymättä henkilökohtaisesti apotti
Fortierin puheilla ja käsittelemättä kysymystä maallisen ja
hengellisen vallan välisenä asiana, hän tyytyikin, kuten sanottu,
lähettämään tälle kunnianarvoiselle Jumalan palvelijalle juhlan
ohjelman, jossa oli m.m. seuraavat kohdat:

»IV. Herra apotti Fortier pitää messun isänmaan alttarilla;

messutoimitus alkaa kello kymmenen aamupäivällä.

V. Herra apotti Fortierin toimesta siirretään pyhät astiat ja muut

jumalanpalveluksessa tarvittavat koristukset Villers-Cotteretsin
kirkosta isänmaan alttarille.»

Maistraatin sihteeri itse oli vienyt tämän ohjelman apotti Fortierille.

Apotti oli lukenut sen pilkallisen näköisenä ja vastannut äänellä, joka
kuulosti samanlaiselta kuin oli hänen ilmeensäkin:

»Hyvä on.»

Kuten olemme nähneet, oli isänmaan alttari saanut jo kello

yhdeksäksi mattonsa, verhonsa, liinansa ja taulunsa, joka kuvasi
Johannes Kastajaa pitämässä erämaasaarnaansa.

Puuttuivat enää vain kynttilänjalat, sakramenttikaappi, risti ja

muut jumalanpalveluksessa tarvittavat esineet.

Kello tuli puoli kymmenen eikä näitä esineitä ollut vieläkään tuotu.

Pormestari hermostui.

Hän lähetti sihteerinsä kirkkoon tiedustelemaan, joko pyhien

astioitten kuljetusta puuhattiin.
 Sihteeri palasi ja ilmoitti, että kirkon ovet olivat kaksinkertaisessa
salvassa.

Sihteeri lähetettiin suntion luokse, joka tietenkin oli saanut

tehtäväkseen esineitten kuljetuksen. Suntio istui huoneessaan jalka
jakkaralla ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet kuin rienaajan
riivaamalla.

Suntio-parka oli nyrjäyttänyt nilkkansa.

Sihteeri lähetettiin kiireesti lukkarien luo.

Molemmat olivat huonossa kunnossa. Toinen oli ottanut

oksennus-, toinen ulostuslääkettä. Lääkkeet olivat vaikuttaneet
ihmeellisesti ja molemmat potilaat toivoivat paranevansa ennalleen
parissa päivässä.

Pormestari alkoi epäillä salajuonta. Hän lähetti sihteerinsä apotti

Fortierin luo.

Apotti Fortier oli samana aamuna saanut leinikohtauksen ja hänen

sisarensa pelkäsi leinin pian siirtyvän hänen mahaansa.

Herra de Longpré ymmärsi nyt kaikki. Apotti Fortier ei ainoastaan

kieltäytynyt pitämästä messua isänmaan alttarilla, vaan oli lisäksi
tehnyt suntion ja lukkarit työhön kykenemättömiksi ja sulkemalla
kaikki kirkonovet esti ketään muutakaan pappia, mikäli sellainen
jostakin löydettäisiin, pitämästä messua hänen asemastaan.

Tilanne oli vakava.

Siihen aikaan uskottiin vielä, ettei suurina hetkinä maallinen valta

voinut toimia erillään hengellisestä ja ettei minkäänlaista juhlaa
käynyt päinsä suorittaa ilman messua.

Muutamaa vuotta myöhemmin mentiin päinvastaiseen

äärimmäisyyteen.

Nämä sihteerin edestakaiset matkat eivät olleet sujuneet niin, ettei

hän olisi jotakin vihjaissut suntion nyrjähtäneestä nilkasta, toisen
lukkarin oksennus- ja toisen ulostuslääkkeestä ja apotin
leinikohtauksesta.

Väkijoukosta alkoi kuulua uhkaavaa murinaa.

Puhuttiin jo, että murtauduttaisiin kirkkoon, otettaisiin sieltä pyhät

astiat ja jumalanpalveluksessa tarpeelliset koristukset ja laahattaisiin
apotti Fortier vaikka väkivalloin isänmaan alttarin ääreen.

Herra de Longpré, joka oli sopua harrastava mies, tyynnytti tämän

ensimmäisen mieltenkuohun ja lupasi itse mennä neuvottelemaan
apotti Fortierin kanssa.

Hän lähti siis Soissons-kadulle ja kolkutti arvoisan apotin ovelle,

joka oli lukittu yhtä huolellisesti kuin kirkonkin ovet.

Turhaan hän kolkutti, ovi pysyi kiinni.

Herra de Longpré huomasi, että nyt oli turvauduttava aseelliseen

voimaan.

Hän kutsutti paikalle ratsuväenkersantin ja poliisipäällikön.

Molemmat olivat isolla torilla ja riensivät noudattamaan

pormestarin kutsua.

Suunnaton väkijoukko seurasi heitä.

 Koska kellään ei ollut mukanaan rautakankea tai muurinsärkijää,
joilla ovi olisi voitu murtaa, lähetettiin yksinkertaisesti sana eräälle
lukkosepälle.

Mutta juuri kun lukkoseppä sovitteli tiirikkaa lukkoon, aukeni ovi ja

apotti Fortier astui kynnykselle.

Ei kuten ennen muinoin Coligny, joka kysyi murhaajiltaan: »Veljet,

mitä te tahdotte?»

Ei, vaan niinkuin Kalkhas, katse palavana ja karva pörröisenä,

kuten
Racine sanoo Iphigenie-draamassaan.

»Pois!» huusi hän ja kohotti kätensä uhkaavin elein. »Pois, te

kerettiläiset jumalankieltäjät, hugenotit, luopiot, amelekit, Sodoman
ja Gomorrhan väki. Poistukaa Herran miehen kynnykseltä!»

Väkijoukosta kuului voimakasta murinaa, joka ei suinkaan

ilmaissut suosiota apotti Fortieria kohtaan.

»Anteeksi, herra apotti», virkkoi pormestari lempeällä äänellään,

jonka hän koetti saada niin rakastettavaksi kuin suinkin.

»Anteeksi, herra apotti, me haluamme vain kuulla, pidättekö vai

ette messun isänmaan alttarilla».

»Haluanko pitää messun isänmaan alttarilla?» huudahti apotti

kuohahtaen pyhään vihaan, joka hänet usein valtasi. »Haluanko
pyhittää kapinan, epäuskon ja kiittämättömyyden? Haluanko rukoilla
Jumalaa kiroamaan hyveen ja siunaamaan rikoksen? Sitä ette liene
toivonut, herra pormestari! Haluatte kuulla, suostunko vai en
toimittamaan kaikkea pyhää loukkaavan messunne? No niin, en,
suostu, en, en!»

»Hyvä on, herra apotti», vastasi pormestari, »olette vapaa eikä

teitä voi pakottaa».

»Ah, on kovin hauskaa, että olen vapaa», sanoi apotti, »on kovin
hauskaa, ettei minua voi pakottaa… Olette tosiaan liian ystävällinen,
herra pormestari.»

Ja ilkkuvasti nauraen hän alkoi salvata oveaan viranomaisten

nenän edessä.

Ovi olisi pian näyttänyt — käyttääksemme kansanomaista

sanontaa — puisevaa naamaansa hölmistyneelle joukolle, ellei äkkiä
muuan mies olisi syöksynyt esille ja riuhtaissut jäntevällä kädellä
auki kolme neljännesmatkaa sulkeutunutta ovea, jolloin apotti oli
kaatua mukana, niin voimakas kuin olikin.

Tämä mies oli Billot — Billot, vihasta kalpeana, otsa kurtussa,

hampaat tiukasti yhteen puserrettuina.

Kuten muistettaneen, oli Billot filosofi. Hän halveksi pappeja, joita

hän sanoi mustatakeiksi ja laiskureiksi.

Syntyi syvä hiljaisuus. Ymmärrettiin, että näiden kahden miehen

välillä tapahtuisi pian jotakin hirveää.

Mutta vaikka Billot olikin ovea avatessaan osoittanut vallan

tavatonta kiivautta, aloitti hän keskustelun tyynesti, melkein
lempeästi ja sanoi herra de Longprélle:
 »Anteeksi, herra pormestari, kuinka äsken sanoittekaan? Te
sanoitte… olkaa hyvä ja toistakaa sananne… te sanoitte, ettei herra
apottia voitaisi pakottaa, jos hän kieltäytyisi ottamasta osaa
juhlaan… niinkö sanoitte?»

»Niin, tosiaan» sopersi poloinen herra de Longpré, »luulen todella

sanoneeni niin».

»Ah, sillein olette pahasti erehtynyt, herra pormestari, ja

nykyisenä ajankohtana on tärkeätä, etteivät erehdykset pääse
leviämään.»

»Pois, pyhänhäväisijä, pois, jumalankieltäjä pois, uskonluopio,

pois, kerettiläinen!» huusi apotti Billotille.

»Soo», virkkoi Billot, »herra apotti, pysykäämme hiljaa tai juttu

päättyy huonosti. Minä varoitan teitä. En tahdo loukata teitä, minä
vain keskustelen. Herra pormestari arvelee, ettei teitä voida pakottaa
pitämään messua. Minä väitän, että teidät voidaan pakottaa.»

»Sinä jumalanpilkkaaja, sinä pääsyntinen!» kirkui apotti.

»Vaiti!» kehoitti Billot. »Minä todistan väitteeni.»

»Vaiti, vaiti!» kertasi väkijoukko.

»Kuuletteko, herra apotti», virkkoi Billot yhä tyynesti, »kaikki ovat

samaa mieltä kuin minäkin. Minä en saarnaa niin hyvin kuin te,
mutta tuntuu kuin minulla olisi tähdellisempää sanottavaa, koska
minua halutaan kuunnella.»

Apotti aikoi vastata jollakin uudella sadatustulvalla, mutta joukon

yhä yltyvä murina alkoi tehota häneenkin.
 »Puhu sitten», sanoi hän ilkkuvalla äänellä, »saammepa kuulla,
mitä sinulla on sanottavaa!»

»Sen saatte totisesti kuulla, herra apotti», vakuutti Billot.

»No, ala nyt, minä kuuntelen.»

»Siinä teette oikein.»

Sitten hän loi syrjäsilmäyksen apottiin kuin varmentuakseen, että

tämä tosiaankin olisi vaiti hänen puhuessaan.

»Esitän vain hyvin yksinkertaisen asian», jatkoi hän sitten, »sen

näet, että ken saa palkan hän on velvollinen tämän palkan
korvaukseksi suorittamaan tehtävän, jota varten hänet on palkattu».

»Vai niin, huomaan kyllä, mihin pyrit», sanoi apotti.

»Hyvät ystävät», sanoi Billot puhuen yhtä lempeästi kuin tähänkin

asti ja kääntyi niiden parin kolmen sadan kuulijan puoleen, jotka
olivat tämän kohtauksen todistajina, »kumpaa mieluummin teette,
kuuntelette herra apotin herjaavan vai minun puhuvan?»

»Puhukaa, herra Billot, puhukaa! Me kuuntelemme. Vaiti, herra

apotti, vaiti!»

Billot katsahti apottiin ja jatkoi:

»Sanoin äsken, että ken saa palkan on myöskin velvollinen

suorittamaan työn, johon hänet on palkattu. Tässä meillä esimerkiksi
on maistraatin herra sihteeri. Hänet on palkattu laatimaan herra
pormestarin kirjalliset määräykset, viemään hänen kirjelmänsä ja
tuomaan niiden vastaukset, joille kirjelmät on osoitettu. Herra
pormestari lähetti hänet teidän luoksenne, herra apotti, tuomaan
teille juhlan ohjelmaa. No niin, hänen mieleensä ei juolahtanutkaan
sanoa: 'Herra pormestari, minä en halua viedä juhlan ohjelmaa herra
Fortierille.' Vai kuinka, herra sihteeri, sellainen ei olisi juolahtanut
mieleenne?»

»Ei suinkaan, herra Billot», vastasi sihteeri mutkattomasti, »ei

vainen olisikaan!»

»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.

»Pyhänhäväisijä!» kirahti apotti.

»Hiljaa!» kehoitti väkijoukko.

Billot jatkoi:

»Tässä meillä on poliisilaitoksen kersantti, joka on palkattu

huolehtimaan järjestyksestä siellä missä hyvä järjestys on
häiriintynyt tai voi häiriintyä. Kun herra pormestari äsken arveli, että
te, herra apotti, voisitte aiheuttaa epäjärjestystä, ja kutsutti hänet
avukseen, ei herra kersantin mieleen juolahtanut vastata: 'Herra
pormestari, palauttakaa järjestys parhaan kykynne mukaan, mutta
palauttakaa se minun avuttani’. Herra kersantti, ette edes ajatellut
vastata sillä tavalla, vai kuinka?»

»En suinkaan; velvollisuuteni oli saapua», vastasi kersantti

yksinkertaisesti, »minä noudatin kutsua».

»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.

Apotti kiristeli hampaitaan.

 »Malttakaa vielä hetki», jatkoi Billot. »Tässä meillä on kelpo
lukkoseppä. Hänen ammattinsa on, kuten nimikin sanoo, valmistaa
ja avata tai sulkea lukkoja. Herra pormestari kutsutti hänet
murtamaan oveanne, herra apotti. Hetkeäkään hän ei tuumaillut
vastata herra pormestarille: 'Minä en halua aukaista herra Fortierin
ovea.' Eikö totta, Picard, sellainen ajatus ei pälkähtänyt päähäsi?»

»Ei ollenkaan», vastasi lukkoseppä. »Otin tiirikkani ja lähdin. Kukin

tehköön tehtävänsä, silloin kaikki käy jullilleen.»

»Kuuletteko, herra apotti?» sanoi Billot.

Apotti aikoi keskeyttää, mutta Billot hillitsi hänet kädenliikkeellä.

»No niin», jatkoi hän, »sanokaapa nyt, mistä johtuu, että kaikkien
toisten täyttäessä velvollisuutensa te yksin, te, joka olette valittu
muiden esikuvaksi, te yksin, kuuletteko, te ette täytä
velvollisuuttanne?»

»Hyvä, hyvä, Billot!» huusi joukko kuin yhdestä suusta.

»Te ette ainoastaan laiminlyö velvollisuuttanne, vaan lisäksi

kehoitatte esimerkillänne epäjärjestykseen ja pahuuteen.»

»Oh», huudahti apotti Fortier, joka huomasi, että hänen täytyi

puolustautua, »kirkko on riippumaton, kirkko ei tottele ketään, kirkko
hallitsee itse itseään!»

»Siinäpä juuri paha onkin» huomautti Billot »siinä juuri, että te

muodostatte maassa vallan, oman valtioelimen valtiossa. Te olette
joko ranskalainen tai ulkomaalainen, te joko olette maan kansalainen
tai ette ole. Ellette ole maan kansalainen, ellette ole ranskalainen;
jos olette preussilainen, englantilainen tai itävaltalainen, jos herrat
Pitt, Coburg tai von Kaunitz maksavat teille palkan, niin totelkaa
herroja Pittiä, Coburgia tai von Kaunitzia. Mutta jos olette
ranskalainen, jos olette maan kansalainen, jos kansa maksaa teille
palkan, niin totelkaa kansaa.»

»Niin, niin», huusi kolmesataa suuta.

»Ja siinä tapauksessa», sanoi Billot, kulmakarvat rypyssä, silmät

välähtäen ja kohotti valtavan kätensä apotin olkapään tasalle, »siinä
tapauksessa minä kehoitan kansan nimessä sinua täyttämään
rauhantehtävän, rukoilemaan taivaan siunausta kaitselmuksen
lempeä ja Herran armoa lähimmäisillesi ja isänmaallesi. Tule nyt!»

»Hyvä, hyvä, Billot! Eläköön Billot!» huudettiin kuin yhdestä

suusta.
»Alttarille, pappi alttarille!»

Huutojen rohkaisemana tilanhoitaja veti jäntevällä kädellään

oviaukon suojelevasta holvista esille papin, joka kenties
ensimmäisenä Ranskassa esitti näin avoimesti
vastavallankumoukselliset mielipiteensä.

Apotti Fortier oivalsi, että enempi vastustelu oli turhaa.

»Hyvä on», sanoi hän, »minä olen marttyyri, kutsun marttyyriä

avukseni, vetoan marttyyriin!»

Ja hän viritti juhlallisin äänin virren: Libera nos, Domine!

Tämä omituinen kulkue, joka huutojen ja hälinän mukana

suuntautui isolle torille päin, oli melullaan yllättänyt Pitoun, juuri kun
tämä oli pyörtymäisillään Catherinen kiitosten, hellien sanojen ja
kädenpuristuksen aiheuttaman hurmion uhrina.
XXV

Ihmisoikeuksien julistus

Tämä hälinä toi Pitoun mieleen ne pariisilaismetakat, joiden

tarkkaajana hän oli saanut useammin kuin kerran olla, ja koska hän
arveli, että joku murhaajajoukko oli lähestymässä ja että hänen
puolustettavakseen tulisi joku uusi Flesselles, uusi Foulon, uusi
Berthier, oli hän huutanut: »aseihin!» ja rientänyt kolmenneljättä
miehensä etunenään.

Tällöin väkijoukko oli jakaantunut ja hän oli nähnyt Billotin

laahaavan mukanaan apotti Fortieria, jolta puuttui vain palmunoksa
näyttääkseen entisajan kristittymarttyyrilta, jota vietiin sirkuksen
areenalle.

Luontainen vaisto kehoitti häntä puolustamaan entistä

opettajaansa, jonka rikoksesta hän ei vielä ollut selvillä.

»Oh, herra Billot!» huudahti hän ja kiiruhti tilanhoitajaa vastaan.

»Ah, isä!» huudahti Catherine sellaisella äänensävyllä, että olisi

luullut jonkun taitavan näyttämönohjaajan opettaneen sen hänelle.
 Mutta Billotin tarvitsi luoda heihin vain silmäys, ja Pitou pysähtyi,
samoin Catherine. Tässä kokonaista kansaa edustavassa miehessä
oli kotkaa ja leijonaa.

Ehdittyään lavan kupeelle hän päästi apotti Fortierin vapaaksi ja

osoittaen sormellaan alttaria hän sanoi:

»Katso, tuossa on se isänmaan alttari, jonka ääressä sinä halveksit

pitää messua ja jonka palvelijaksi minä, Billot, julistan sinun olevan
arvottoman. Noustakseen nämä pyhät portaat täytyy ihmissydäntä
paisuttaa seuraavien kolmen tunteen: vapaudenkaipuun,
isänmaanalttiuden ja ihmisyydenrakkauden. Pappi, uhraudutko maasi
hyväksi? Pappi, rakastatko lähimmäistäsi enemmän kuin itseäsi?
Nouse silloin rohkeasti tuolle alttarille ja rukoile Jumalaa. Mutta ellet
tunne itseäsi ensimmäiseksi kansalaiseksi joukossamme, luovuta
paikka sinua arvokkaammalle ja väisty tieltä… katoa täältä… mene!»

»Voi, sinua onnetonta miestä!» huudahti apotti väistyen ja uhaten

Billotia sormellaan. »Sinä et tiedä, kenelle julistat sodan!»

»Tiedän kyllä», sanoi Billot. »Minä julistan sodan susille, ketuille ja

käärmeille, kaikelle, mikä pistää, puree, raatelee pimeässä. No niin»,
lisäsi hän ja iski voimaa uhkuvin elein molemmilla käsillä rintaansa,
»raadelkaa, purkaa, pistäkää… minä olen valmis!»

Syntyi hiljaisuus, jonka kuluessa koko tämä joukko teki tilaa

päästääkseen papin poistumaan. Kiinteäksi kokonaisuudeksi jälleen
sullouduttuaan joukko seisoi liikkumattomana ja ihaili äänettömänä
tuota uskalikkoa, joka tarjoutui sen hirvittävän vallan iskuille, jonka
orjana puoli maailmaa silloin vielä huokaili ja jota sanottiin
pappisvallaksi.
 Ei ollut enää pormestaria, ei pormestarin apulaista, ei
kaupunginvaltuustoa, oli vain Billot.

Herra de Longpré lähestyi häntä.

»Mutta, herra Billot», sanoi hän, »nyt meillä ei ole enää pappia!»

»Entä sitten?» kysyi Billot.

»Kun ei ole kirkkoherraa, ei ole messuakaan!»

»Iso vahinko tosiaankin!» tokaisi Billot, joka ripiltä päästyään oli

käynyt kirkossa vain kahdesti, omana hääpäivänään ja tyttärensä
ristiäispäivänä.

»En minäkään väitä, että se on iso vahinko», myönsi pormestari,

joka — järkevästi kylläkin — ei mielinyt vastustella Billotia, »mutta
mitä me nyt panemme messun tilalle?»

»Messun tilalle?» huudahti Billot todellisen innoituksen vallassa.

»Minä sanon sen teille. Nouskaa kanssani isänmaan alttarille, herra
pormestari, nouse sinäkin, Pitou, te oikealle, sinä vasemmalle
puolelle… kas noin. Kuulkaa nyt tarkoin, kansalaiset, mitä me
panemme messun tilalle. Me panemme sen tilalle ihmisoikeuksien
julistuksen… se on vapauden uskontunnustus, se on tulevaisuuden
evankeliumi.»

Kaikki kädet paukuttivat yhtaikaa. Kaikki nämä eilispäivän vapaat

ihmiset tai oikeammin tuskin vielä kahleistaan päässeet, kaikki nämä
ihmiset himoitsivat tutustua oikeuksiin, jotka heille oli vastikään
hankittu ja joista he eivät olleet vielä saaneet nauttia.
 He janosivat vallan toisin tätä puhetta kuin sitä, jota apotti Fortier
sanoi taivaalliseksi.

Seisten lakivaltaa edustavan pormestarin ja asevaltaa edustavan

Pitoun välissä Billot kohotti kätensä ja lausui ulkomuistista — kuten
muistamme, ei tuo kunnon tilanhoitaja osannut lukea — ja kaikuvalla
äänellä seuraavat sanat, joita väkijoukko kuunteli liikkumattomana,
äänettömänä, paljastetuin päin.

»IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS

1. Ihmiset syntyvät ja pysyvät oikeuksissaan vapaina ja tasa-

arvoisina. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet perustuvat vain yhteisen
hyödyn erilaiseen käyttöön.

2. Kaiken valtiollisen liitynnän tarkoituksena on ihmisen

luontaisten ja inistään riippumattomien oikeuksien säilyttäminen.
Nämä oikeudet ovat: omistusoikeus, henkilökohtainen turva ja
kaikenlaisen sorron vastustus.»

Sanat »sorron vastustus» Billot lausui miehenä, joka on nähnyt

Bastiljin muurien sortuvan ja joka tietää, ettei mikään voi vastustaa
kansan käsivartta, kun kansa käsivartensa kohottaa.

Ne sanat synnyttivätkin hälinän, joka väkijoukon aiheuttamana

muistuttaa murinaa.

Billot jatkoi:

»3. Korkeimman vallan periaate pohjautuu varsinaisesti kansaan.

Mikään järjestö, kukaan yksityinen ei voi käyttää valtaa, joka ei ole
kauttaaltaan kansasta lähtöisin…»
 Tämä lause palautti liiankin elävästi kuulijoitten mieleen Billotin ja
apotti Fortierin välisen keskustelun, jolloin Billot oli vedonnut tähän
periaatteeseen. Silloin se oli huomaamatta sivuutettu, mutta nyt sitä
tervehdittiin hyvä-huudoin ja taputuksin.

Billot odotti, kunnes suosionosoitukset olivat tauonneet, ja jatkoi:

»4. Vapaus merkitsee oikeutta tehdä kaikkea sitä, mikä ei

vahingoita toista: ihmisen luontaisten oikeuksien sovelluttamisella
ei siis ole muita rajoituksia kuin ne, jotka takaavat yhteiskunnan
toisille jäsenille samojen oikeuksien nautinnon. Nämä rajoitukset
säätää laki…»

Tämä pykälä oli hieman liian käsitteellinen kuulijoitten

yksinkertaiselle ajatuskyvylle. Siihen suhtauduttiinkin kylmemmin
kuin toisiin, niin perustavaa laatua kuin se olikin.

»5. Lailla ei ole oikeutta kieltää muita toimintoja kuin ne, jotka
vahingoittavat yhteiskuntaa. Mitä laki ei kiellä, sitä ei voida estää
eikä ketään voida pakottaa tekemään, mitä se ei säädä…»

»Merkitseekö se sitä», kysyi muuan ääni joukosta, »että koska laki

ei säädä päivätyötä ja on poistanut kymmenykset, papit eivät voi
enää milloinkaan tulla korjaamaan minun pelloltani kymmenyksiä
eikä kuningas voi pakottaa minua päivätyöhön?» »Sitä se
merkitsee», vastasi Billot kysyjälle, »ja me olemme tästälähin
ikiajoiksi vapaat noista häpeällisistä rasituksista!»

»Eläköön siis se laki!» huudahti kysyjä.

Ja kaikki toistivat kuin kuorossa: »Eläköön laki!»

Billot jatkoi:
 »6. Laki on yleisen tahdon ilmaus…»

Billot pysähtyi, kohotti juhlallisesti kätensä ja jatkoi:

»Ystävät, veljet, kansalaiset, ihmiset, kuunnelkaa tarkoin!

Kaikilla ranskalaisilla on oikeus joko henkilökohtaisesti tai

edustajiensa välityksellä ottaa osaa lainsäädäntöön…»

Ja korottaen ääntänsä, niin ettei tavuatakaan menisi hukkaan, hän

jatkoi:

»Laki on sama kaikille, sekä niille, joita se suojaa, että niille,

joita se rankaisee.»

Ja entistäkin kaikuvammalla äänellä hän lisäsi:

»Kaikki kansalaiset ovat sen edessä tasa-arvoisia, ovat siis

samalla tavalla oikeutetut kaikkiin julkisiin arvoihin, virkoihin ja
toimiin kykyjensä mukaan, etuoikeuksina vain heidän kuntonsa ja
heidän lahjakkuutensa.»

Kuudes pykälä sai osakseen yksimielisen hyväksymisen.

Billot siirtyi seitsemänteen.

»Ketään ei saa syyttää, pidättää tai vangita muissa kuin lain

määräämissä tapauksissa ja silloinkin vain sen säätämien muotojen
mukaan. Ne, jotka yllyttävät, panevat toimeen tai antavat panna
toimeen omavaltaisia määräyksiä, saavat rangaistuksen. Mutta
kansalaisen, joka lain mukaan haastetaan tai vangitaan, on heti
toteltava. Hangoittelu on rangaistuksen alainen teko.
 8. Laki saa tuomita vain ehdottoman välttämättömiin
rangaistuksiin eikä ketään saa tuomita muun kuin ennen rikosta
säädetyn ja julkaistun lain mukaan.

9. Koska jokaista on pidettävä syyttömänä siihen asti kun hänet

on julistettu syylliseksi, ja jos on välttämätöntä pidättää hänet,
kieltäköön laki jyrkästi kaikkinaisen kovuuden, mikäli siihen ei ole
turvauduttava hänen pakonsa estämiseksi.

10. Ketään ei saa vainota hänen mielipiteittensä, ei edes

uskonnollisten, takia, elleivät ne häiritse lain säätämää järjestystä.

Ajatusten ja mielipiteitten vapaa esittäminen on ihmisen

kallisarvoisimpia oikeuksia. Jokainen kansalainen voi siis vapaasti
puhua, kirjoittaa ja julkaista, kuitenkin sillä ehdolla, että he lain
säätämissä tapauksissa joutuvat vastaamaan tämän vapauden
väärinkäytöstä.

12. Ihmis- ja kansalaisoikeuksien turvaaminen vaatii julkista

valtaelintä. Tämä valta on siis perustettu kaikkien hyödyksi eikä
niiden erikoiseduksi, joiden käsiin se on uskottu.

13. Tämän julkisen vallan ylläpitämiseksi ja hallintokuluja varten

on yleinen verotus välttämätön. Verotus on jaettava kaikkien
kansalaisten osalle kunkin tulojen mukaan.

14. Jokaisella kansalaisella on oikeus joko henkilökohtaisesti tai

edustajiensa välityksellä todeta yleisen verotuksen tarpeellisuus,
myöntää se, tarkata sen käyttöä ja määrätä sen suuruus, jakotapa,
periminen ja pätevyysaika.
 15. Yhteiskunnalla on oikeus vaatia jokaiselta julkiselta
virkamieheltä tilintekoa hallintotoiminnastaan.

16. Yhteiskunta, jossa ihmisoikeuksia ei ole turvattu tai

hallitusvalta ei ole tarkoin määritelty, on vailla perustuslakia.

17. Koska omistusoikeus on pyhä ja loukkaamaton, ei keltään

voida sitä riistää paitsi milloin yhteinen etu laillisen toteamisen
mukaan sitä vaatii ja silloinkin vain ehdolla, että taataan
oikeudenmukainen, ennakolta arvioitu korvaus.

Ja nyt», jatkoi Billot, »nyt seuraa näiden periaatteiden sovellutus.

Kuunnelkaa, veljet, kuunnelkaa, kansalaiset, ihmiset, jotka tämä
oikeuksien julistus on tehnyt vapaiksi, kuunnelkaa!»

»Hiljaa, vaiti, kuunnelkaamme!» huudahti parikymmentä ääntä

väkijoukosta.

Billot jatkoi:

»Koska kansalliskokous haluaa rakentaa Ranskan hallitusmuodon

niille periaatteille, jotka se on tunnustanut ja julistanut, poistaa se
peruuttamattomasti kaikki laitokset, jotka ovat loukanneet
oikeuksiin perustuvaa vapautta ja tasa-arvoisuutta…»

Billotin jatkaessa muuttui hänen äänensävynsä vihaiseksi ja

uhkaavaksi.

»Ei ole enää aatelistoa, ei pääriyttä, ei perittyjä arvoja, ei

arvonmerkkejä, ei läänityshallitusta, ei perintönä kulkevaa
tuomarinvaltaa, ei niitä arvoja, nimityksiä tai etuoikeuksia, jotka
johtuvat läänityslaitoksesta, ei ritarihuonetta, ei niitä järjestöjä tai
kunniamerkkejä, jotka vaativat aateliskirjeen tai edellyttivät
ylhäisen syntyperän, ei muuta ylemmyyttä kuin se, joka koituu
valtion julkisille toimihenkilöille, kun he virkaansa hoitavat.

Julkiset toimet eivät ole enää perittäviä eivätkä lahjuksien

varassa. Millään kansanluokalla tai kellään yksityisellä ei ole muuta
etuoikeutta kuin oikeus, joka on yhteinen kaikille ranskalaisille.

Ei ole enää valan tehneen ammattilaisen arvoja, ei ammattikuntia

eikä
ammattipakkoa.

Lopuksi laki ei tunnusta luostarilupauksia eikä muitakaan

sitoumuksia,
jotka sotivat luonnollisia oikeuksia ja hallitusmuotoa vastaan…»

Billot vaikeni.

Häntä oli kuunneltu uskonnollisen hartaasti ja ääneti.

Ensimmäistä kertaa kansa sai kummakseni kuulla, että sen

oikeudet tunnustettiin, julistettiin kirkkaassa päivänvalossa,
auringonpaisteessa, kaikkia valtiaan kasvojen edessä, jolta se
ikimuistoiset ajat oli hiljaisuudessa rukoillut tätä luonnollista
perustuslakia, jonka se oli saanut vasta vuosisataisen orjuuden,
kurjuuden ja kärsimysten jälkeen!

Ensimmäistä kertaa ihminen, todellinen ihminen, johon yksinvallan

rakennus, aatelisto oikealla, papisto vasemmalla puolellaan, oli
nojannut kuusisataa vuotta; ensimmäistä kertaa työmies,
käsityöläinen, maanviljelijä tunsi voimansa, arvioi kykynsä, selvitti
itselleen paikan, joka hänellä oli maan päällä, mittasi varjon, jonka
hän loi auringossa maahan, eikä tämä tunnustus tullut sille jonkun
mielihaluaan noudattavan ylhäisen herran taholta, vaan vertaisen
miehen suusta!

Ja kun Billot lausuttuaan sanat: »laki ei tunnusta luostarilupauksia

eikä muitakaan sitoumuksia, jotka sotivat luonnollisia oikeuksia ja
hallitusmuotoa vastaan», kun hän nämä sanat lausuttuaan päästi
huudon, joka oli vielä niin uusi, että se tuntui rikolliselta: »Eläköön
kansa!» kun hän levittäen molemmat kätensä painoi rintaansa
vasten, veljelliseen syleilyyn, pormestarin vyöhytnauhan ja kapteenin
olkalaput, niin, vaikka tämä pormestari oli vain kaupunkipahaisen
pormestari ja tämä kapteeni vain vaivaisen talonpoikaisjoukon
päällikkö, niin tämä periaate, jonka edustajat olivat näin
vähäpätöisiä, vaikutti silti suurelta ja kaikki suut toistivat huutoa:
»Eläköön kansa!» Kaikki sylit aukenivat ja sulkeutuivat yhteiseen
syleilyyn, kaikki sydämet sulivat yhdeksi ainoaksi sydämeksi, kaikki
erikoisharrastukset muuttuivat yhteiseksi uhraavaisuudeksi.

Tämä oli niitä kohtauksia, joista Gilbert oli puhunut kuningattarelle

ja joita kuningatar ei ollut ymmärtänyt.

Billot astui isänmaan alttarilta riemuitsevan ja yksimielistä

hyväksymistä huutavan joukon keskelle.

Villers-Cotteretsin soittokunta, johon naapurikylien soittokunnat

olivat yhtyneet, aloitti heti veljeysliittojen sävelen, jota tavallisesti
laulettiin häissä ja ristiäisissä: Missä on olla parempi kuin perheen
keskuudessa?

Tästä hetkestä alkaen Ranska oli todella muuttumassa yhdeksi

isoksi perheeksi. Tämän hetken jälkeen uskonnollinen vihamielisyys
sammui ja maakuntain väliset ennakkoluulot lakaistiin pois.
Ranskalle tapahtui mikä kerran tapahtuu koko maailmalle: maantiede
sai surmansa, ei ollut enää vuoria, ei jokia ei esteitä ihmisten välillä,
oli vain yksi kieli, yksi isänmaa, yksi sydän!

Tämä yksinkertainen sävel, jolla koti moinen oli ottanut vastaan

Henrik IV:n ja jolla kansa nyt tervehti vapautta, aiheutti hillittömän
karkelon, joka tuokiossa laajeni loputtomaksi ketjuksi ja vyörytti
eläviä renkaitaan torin keskeltä siitä lähtevien katujen peräpäähän
saakka.

Sitten katettiin pöytiä porttien eteen. Rikas tai köyhä, kukin toi
annoksen, omenaviinipuolikkaan tai oluthaarikan, viinipullon tai
vesikulhon ja koko kansa otti osaa tähän suurateriaan Jumalaa
ylistäen. Kuusituhatta kansalaista aterioi saman pöydän ääressä,
veljeyden pyhän pöydän ääressä!

Billot oli päivän sankari.

Auliisti hän antoi osan tästä kunniasta pormestarille ja Pitoulle.

On tarpeetonta mainita, että karkelossa Pitou keksi keinon, kuinka

sai tarjotuksi kätensä Catherinelle.

Tarpeetonta on niinikään mainita, että ruokapöydässä Pitou keksi

keinon, kuinka pääsi istumaan Catherinen viereen.

Mutta tyttö-poloinen oli alakuloinen. Aamupäivän ilo oli kadonnut

niinkuin raikas, hymyilevä aamurusko haihtuu puolipäivän
myrskyvihureihin.

Taistellessaan apotti Fortierin kanssa ja julistaessaan

ihmisoikeudet hänen isänsä oli uhmannut papistoa ja aatelistoa; se
uhma oli sitäkin hirveämpi kuin se tuli alhaalta päin.
 Catherine oli ajatellut Isidoria, joka ei ollut enää mitään muuta
kuin kuka tahansa toinen mies.

Hän ei kylläkään piitannut Isidorin arvonimestä, säädystä eikä

varallisuudesta, hän olisi rakastanut Isidoria, vaikka tämä olisi ollut
vain yksinkertainen talonpoika, mutta hänestä tuntui, että tätä
nuorta miestä oli kohdeltu väärin, epähienosti, julmasti. Hänestä
tuntui lisäksi, että hänen isänsä riistäessään varakreiviltä kaikki
tämän arvonimet ja etuoikeudet oli karkoittanut nuorukaisen
ikiajoiksi hänen läheltään sen sijaan että olisi tuonut hänet
lähemmäksi.

Messusta ei puhuttu enää sanaakaan. Apotti Forteille miltei suotiin

anteeksi hänen vastavallankumouksellinen purkauksensa. Mutta kun
hän seuraavana päivänä astui miltei tyhjään luokkahuoneeseensa,
oivalsi hän, minkä kolauksen hänen kansanomaisuutensa oli saanut
Villers-Cotteretsin isänmaallisten vanhempien silmissä sen johdosta,
että hän oli kieltäytynyt toimittamasta messua isänmaan alttarilla.
XXVI

Ikkunan alla

Nyt kuvaamamme juhla, jonka tarkoituksena oli paikallisten

liittojuhlien muodossa yhdistää toisiinsa kaikki Ranskan kunnat, oli
vain alkusoittoa siihen suureen liittojuhlaan, joka vietettiin Pariisissa
heinäkuun 14 päivänä 1790.

Näissä paikallisjuhlissa kunnat jo ennakolta merkitsivät edustajat,

jotka ne lähettäisivät yleiseen liittojuhlaan.

Se osa, jota Billot ja Pitou olivat esittäneet tänä sunnuntaina,

lokakuun 18 päivänä, takasi heille tietysti kaikki valitsijaäänet, kun
suuren liittojuhlan päivä koittaisi.

Mutta tätä suurta päivää odoteltaessa palasi elämä entiseen

säännölliseen uomaansa, josta kunkin oli hetkeksi ravistanut irti
tämä maalaiselämän totunnaista rauhaa järkyttävä ikimuistoinen
tapaus.

Puhuessamme maalaiselämän totunnaisesta rauhasta emme tahdo

väittää, että maalaisoloissa paremmin kuin muuallakaan elämää
elvyttää ilo ja synkentää suru. Ei ole ainoatakaan jokea, pientä tai
suurta, siitä purosta alkaen, joka solisten luikertelee köyhän
talonpojan maatilkulla, siihen majesteetilliseen kymeen saakka, joka
syöksyy alas alpeilta kuin valtaistuimelta ja kuin valloittaja virtaa
kohisten mereen, ei ole ainoatakaan jokea, jonka raukoilla tai ylväillä
rannoilla, tuhatkaunokeista kirjavilla tai kaupunkien reunustamilla, ei
olisi tummia ja aurinkoisia kohtia.

Ja jos sitä epäilemme, saamme väitteemme todistetuksi, kun

siirrymme
Tuileries-palatsista, jonne lukija on jo aikaisemmin opastettu,
Billotin maatilalle, jonne lukija on juurikään kuljetettu.

Ulkoa päin näytti kaikki rauhalliselta, miltei hymyilevältä. Kello

viideltä aamulla aukeni talon iso portti tasangolle päin, jota saartaa
metsä, kesäisin vihreänä verhona, talvisin synkkänä suruharsona —
talon iso portti aukeni ja kylväjä asteli ulos selässä säkki tuhan
sekaista siementä. Hänen jälkeensä lähti pihalta renki hevosen
selässä matkalla eilen vaon päähän jätetyn auran luo. Sitten
navettatyttö ajoi ulos ammuvan laumansa, jonka edessä härkä
lönkytteli majesteetillisena hallitsijana ja jonka perässä lehmät ja
hiehot iloisina kirmasivat — kaunisääninen kilikello eroitti niiden
joukosta talon nimikkolehmän. Ja vihdoin, viimeiseksi, hiljaista ravia
tepastelevan, voimakkaan normandilaisvalakan selässä ratsasti ulos
itse Billot, isäntä, koko tämän pienoismaailman, tämän
kansankatkelman sielu, elämänilmaus.

Välinpitämätön tarkkaaja ei olisi edes huomannut hänen lähtöään

ja olisi noissa synkkien kulmien varjostamissa, pälyilevissä silmissä,
noissa vähäisimmänkin melun sieppaavissa korvissa, tuossa maatilan
ympäri tehdyssä kiertokäynnissä, jonka kestäessä hänen katseensa