Download the full version of the textbook now at textbookfull.

com

More Math Into LaTeX 5th Edition George

Grätzer

https://textbookfull.com/product/more-math-into-
latex-5th-edition-george-gratzer/

Explore and download more textbook at https://textbookfull.com

 Recommended digital products (PDF, EPUB, MOBI) that
you can download immediately if you are interested.

More Math Into LaTeX 5th Edition Grätzer

https://textbookfull.com/product/more-math-into-latex-5th-edition-
gratzer/

textbookfull.com

Introduction to Sociology 5th Edition George Ritzer

https://textbookfull.com/product/introduction-to-sociology-5th-
edition-george-ritzer/

textbookfull.com

Learning LaTeX Second Edition Griffiths

https://textbookfull.com/product/learning-latex-second-edition-
griffiths/

textbookfull.com

Applications of Firefly Algorithm and its Variants Case

Studies and New Developments Nilanjan Dey

https://textbookfull.com/product/applications-of-firefly-algorithm-
and-its-variants-case-studies-and-new-developments-nilanjan-dey/

textbookfull.com
The Zimbabwe Council of Churches and Development in
Zimbabwe Ezra Chitando

https://textbookfull.com/product/the-zimbabwe-council-of-churches-and-
development-in-zimbabwe-ezra-chitando/

textbookfull.com

Auralization Fundamentals of Acoustics Modelling

Simulation Algorithms and Acoustic Virtual Reality Michael
Vorländer
https://textbookfull.com/product/auralization-fundamentals-of-
acoustics-modelling-simulation-algorithms-and-acoustic-virtual-
reality-michael-vorlander/
textbookfull.com

Betrayed Ruby s Story 1st Edition Kaylin Lee [Lee

https://textbookfull.com/product/betrayed-ruby-s-story-1st-edition-
kaylin-lee-lee/

textbookfull.com

Nuclear Power Plants Innovative Technologies for

Instrumentation and Control Systems The Second
International Symposium on Software Reliability Industrial
Safety Cyber Security and Physical Protection of Nuclear
https://textbookfull.com/product/nuclear-power-plants-innovative-
Power Plant 1st Edition Yang Xu
technologies-for-instrumentation-and-control-systems-the-second-
international-symposium-on-software-reliability-industrial-safety-
cyber-security-and-physical-protection/
textbookfull.com

This Is What Democracy Looked Like A Visual History Of The

Printed Ballot Alicia Yin Cheng

https://textbookfull.com/product/this-is-what-democracy-looked-like-a-
visual-history-of-the-printed-ballot-alicia-yin-cheng/

textbookfull.com
Governing Corporate Tax Management: The Role of State
Ownership, Institutions and Markets in China Chen Zhang

https://textbookfull.com/product/governing-corporate-tax-management-
the-role-of-state-ownership-institutions-and-markets-in-china-chen-
zhang/
textbookfull.com
 Table of Contents
Frontmatter
1. Mission Impossible
1. Short course
2. And a few more things…
2. Text and Math
3. Typing text
4. Text environments
5. Typing math
6. More math
7. Multiline math displays
3. Document Structure
8. Documents
9. The AMS article document class
10. Legacy documents
4. pdf Documents
11. The PDF file format
12. Presentations
13. Illustrations
5. Customization
14. Commands and environments
6. Long Documents
15. BibTEX
16. MakeIndex
17. Books in LATEX
Backmatter
George Grätzer

More Math Into LATEX

5th ed. 2016
George Grätzer
Toronto, ON, Canada

ISBN 978-3-319-23795-4 e-ISBN 978-3-319-23796-1

DOI 10.1007/978-3-319-23796-1

Springer Cham Heidelberg New York Dordrecht London

Library of Congress Control Number: 2015953672

© Springer International Publishing AG 2016

This work is subject to copyright. All rights are reserved by the Publisher,
whether the whole or part of the material is concerned, specifically the
rights of translation, reprinting, reuse of illustrations, recitation,
broadcasting, reproduction on microfilms or in any other physical way,
and transmission or information storage and retrieval, electronic
adaptation, computer software, or by similar or dissimilar methodology
now known or hereafter developed.

The use of general descriptive names, registered names, trademarks,

service marks, etc. in this publication does not imply, even in the absence
of a specific statement, that such names are exempt from the relevant
protective laws and regulations and therefore free for general use.

The publisher, the authors and the editors are safe to assume that the
advice and information in this book are believed to be true and accurate
at the date of publication. Neither the publisher nor the authors or the
editors give a warranty, express or implied, with respect to the material
contained herein or for any errors or omissions that may have been made.

Printed on acid-free paper

Springer International Publishing AG Switzerland is part of Springer
Science+Business Media (www.springer.com)
To the Volunteers
without whose dedication,
over 25 years,
this book could not have been done
and to the young ones
Emma (10),
Kate (8),
Jay (3),
Foreword
It was the autumn of 1989—a few weeks before the Berlin wall came
down, President George H. W. Bush was president, and the American
Mathematical Society decided to outsource TEX programming to Frank
Mittelbach and me.
Why did the AMS outsource TEX programming to us? This was, after
all, a decade before the words “outsourcing” and “off-shore” entered the
lexicon. There were many American TEX experts. Why turn elsewhere?
For a number of years, the AMS tried to port the mathematical
typesetting features of AMS-TEX to LaTeX, but they made little progress
with the AMSFonts. Frank and I had just published the New Font Selection
Scheme for LaTeX, which went a long way to satisfy what they wanted to
accomplish. So it was logical that the AMS turned to us to add AMSFonts
to LaTeX. Being young and enthusiastic, we convinced the AMS that the
AMS-TEX commands should be changed to conform to the LaTeX
standards. Michael Downes was assigned as our AMS contact; his insight
was a tremendous help.
We already had LaTeX-NFSS, which could be run in two modes:
compatible with the old LaTeX or enabled with the new font features. We
added the reworked AMS-TEX code to LaTeX-NFSS, thus giving birth to
AMS- LaTeX, released by the AMS at the August 1990 meeting of the
International Mathematical Union in Kyoto.
AMS- LaTeX was another variant of LaTeX. Many installations had
several LaTeX variants to satisfy the needs of their users: with old and
new font changing commands, with and without AMS- LaTeX, a single and
a multi-language version. We decided to develop a Standard LaTeX that
would reconcile all the variants. Out of a group of interested people grew
what was later called the LaTeX3 team—and the LaTeX3 project got
underway. The team’s first major accomplishment was the release of
LaTeXe in June 1994. This standard LaTeX incorporates all the
improvements we wanted back in 1989. It is now very stable and it is
uniformly used.
Under the direction of Michael Downes, our AMS- LaTeX code was
turned into AMS packages that run under LaTeX just like other packages.
Of course, the LaTeX3 team recognizes that these are special; we call
them “required packages” because they are part and parcel of a
mathematician’s standard toolbox.
Since then a lot has been achieved to make an author’s task easier. A
tremendous number of additional packages are available today. The LaTeX
Companion, 2nd edition, describes many of my favorite packages.
George Grätzer got involved with these developments in 1990, when
he got his copy of AMS- LaTeX in Kyoto. The documentation he received
explained that AMS- LaTeX is a LaTeX variant—read Lamport’s LaTeX book
to get the proper background. AMS- LaTeX is not AMS-TEX either—read
Spivak’s AMS-TEX book to get the proper background. The rest of the
document explained in what way AMS- LaTeX differs from LaTeX and
AMS-TEX. Talk about a steep learning curve …
Luckily, George’s frustration working through this nightmare was
eased by his lengthy e-mail correspondence with Frank and lots of
telephone calls to Michael. Three years of labor turned into his first book
on LaTeX, providing a “simple introduction to AMS- LaTeX ”. This edition is
more mature, but preserves what made his first book such a success. Just
as in the first book, Part I, Mission Impossible, is a short introduction for
the beginner. Chapter 1 , Short Course , dramatically reducing the steep
learning curve of a few weeks to a few hours in only 30 pages. Chapter 2
, And a few more things… adds a few more advanced topics useful
already at this early stage.
The rest of the book is a detailed presentation of everything you may
need to know. George “teaches by example”. You find in this book many
illustrations of even the simplest concepts. For articles, he presents the
LaTeX source file and the typeset result. For formulas, he discusses the
building blocks with examples, presents a Formula Gallery, and a Visual
Guide for multiline formulas.
Going forth and creating “masterpieces of the typesetting art”—as
Donald Knuth put it at the end of the TEXbook—requires a fair bit of
initiation. This is the book for the LaTeX beginner as well as for the
advanced user. You just start at a different point.
The topics covered include everything you need for mathematical
publishing.

Instructions on creating articles, from the simple to the complex

Converting an article to a presentation
Customize LaTeX to your own needs
 The secrets of writing a book
Where to turn to get more information

The many examples are complemented by a number of easily

recognizable features:
Rules

which you must follow

Tips

on what to be careful about and how to achieve some specific results

Experiments

to show what happens when you make mistakes—sometimes, it can

be difficult to understand what went wrong when all you see is an
obscure LaTeX message

This book teaches you how to convert your mathematical

masterpieces into typographical ones, giving you a lot of useful advice on
the way. How to avoid the traps for the unwary and how to make your
editor happy. And hopefully, you’ll experience the fascination of doing it
right. Using good typography to better express your ideas.
If you want to learn LaTeX, buy this book and start with the Short
Course . If you can have only one book on LaTeX next to your computer,
this is the one to have. And if you want to learn about the world of LaTeX
packages as of 2004, also buy a second book, the LaTeX Companion, 2nd
edition.

Rainer Schöpf
LaTeX3 team
Rainer SchöpfLATEX3 team
Preface to the fifth edition
My book Practical LaTeX [42] was published last year. Many of the
changes in this fifth edition are based on Practical LaTeX and on my
articles “What Is New in LaTeX?” in the Notices of the American
Mathematical Society [36–41] and [43].
Part I. Short Course of the fourth edition was revised under the title
Chapter 1 . Short Course . I renamed Part I: Mission Impossible . This
part now has a second chapter: And a few more things … The new
Chapter 1 is what you absolutely, unquestionably must know to write
your first TEX document. It’s only 30 pages long, should not take more
than a few hours to read and understand. No typing is necessary, the files
you need are provided for you, see Section 1.​1.​2
The new Chapter 2 adds a few more topics that is helpful to know
such as the aux files, what is their role, how to handle them. It deals in
some detail with error messages. Finally, it contains Brian Davey’s list of
LaTeX mistakes most often made by authors.
To create “vector graphics” illustrations (see page 343 for an
example), many users switched to Till Tantau’s Ti k Z package. We
introduce Ti k Z in Chapter 13 . We hope that the few commands we
discuss are sufficient to get you started.
I carefully revised all the material in this book. One would think that
this is not necessary in a fifth edition. But as Fred says, there are infinitely
many typos in any book, and even our best efforts remove only finitely
many. And so many of the links have changed…
Finally, I should mention that I renamed the awkward user-defined
commands to custom commands . How come I have not thought of this
before?
George Grätzer
Toronto, ON, Canada
Visit https://textbookfull.com
now to explore a rich
collection of eBooks, textbook
and enjoy exciting offers!
Introduction
Is this book for you?
This book is for the mathematician, physicist, engineer, scientist, linguist,
or technical typist who has to learn how to typeset articles containing
mathematical formulas or diacritical marks. It teaches you how to use
LaTeX, a typesetting markup language based on Donald E. Knuth’s
typesetting language TEX, designed and implemented by Leslie Lamport,
and greatly improved under the guidance of AMS.
Part I provides a quick introduction to LaTeX, from typing examples
of text and math to typing your first article such as the sample article on
page 4 and creating your first presentation such as the sample
presentation—four slides of which you find in Figure 1.​5 —in a very short
time. The rest of the book provides a detailed exposition of LaTeX.
LaTeX has a huge collection of rules and commands. While the basics
in Part I should serve you well in all your writings, most articles and
presentations also require you to look up special topics. Learn Part I well
and become passingly familiar with the rest of the book, so when the
need arises you know where to turn with your problems.
You can find specific topics in the Short Contents, the detailed
Contents, and the Index.
Mathematicians find LaTeX very strange. A typical article in
mathematics deals with a field defined by a few axioms, and the topic of
the article needs only a few more. In contrast, LaTeX has hundreds of
axioms. We try to ease the transition by introducing at the start as few
commands as possible. For instance, we introduce presentations with only
five new commands.

What is document markup?

When you work with a word processor, you see your document on the
computer monitor more or less as it looks when printed, with its various
fonts, font sizes, font shapes (e.g., roman, italic) and weights (e.g.,
normal, boldface), interline spacing, indentation, and so on.
Working with a markup language is different. You type the source file
of your article in a text editor, in which all characters appear in the same
font. To indicate changes in the typeset text, you must add text markup
commands to the source file. For instance, to emphasize the phrase detailed
description in a LaTeX source file, type
\emph{detailed description}
 The \ emph command is a markup command. The marked-up text
yields the typeset output
detailed description
In order to typeset math, you need math markup commands . As a

simple example, consider the formula . To mark it up in

LaTeX, type
$\int \sqrt{\alpha^{2} + x^{2}}\,dx$
You do not have to worry about determining the size of the integral
symbol or how to construct the square root symbol that covers α 2 + x 2 .
LaTeX does it all for you.

The three layers

The markup language we shall discuss comes in three layers: TEX, LaTeX,
and the AMS packages, described in detail in Appendix C. Most LaTeX
installations automatically place all three on your computer. You do not
have to know what comes from which layer, so we consider the three
together and call it LaTeX.

The three platforms

Most of you run LaTeX on one of the following three computer types:

A Windows computer, a computer running Microsoft Windows

A Mac, a Macintosh computer running OS X
A computer running a UNIX variant such as Solaris or Linux

The LaTeX source file and the typeset version both look the same
independent of what computer you have. However, the way you type your
source file, the way you typeset it, and the way you look at the typeset
version depends on the computer and on the LaTeX implementation you
use.

What’s in the book?

Part I is Mission Impossible; it helps you to get started quickly with
LaTeX, to type your first articles, to make your first presentations, and it
prepares you to tackle LaTeX in more depth in the subsequent parts.
 Chapter 1 is the Short Course . You start writing your first article —
as typeset on page 4—and prepare your first presentation —see some of
the slides typeset on page 26. This chapter introduces how LaTeX uses
the keyboard and how to type text . You do not need to learn much to
understand the basics. Text markup is quite easy. You also learn math
markup, which is not so straightforward. Several sections in this chapter
ease you into mathematical typesetting. There is a section on the basic
building blocks of math formulas. Another one discusses equations.
Finally, we present the two simplest multiline formulas, which should
cover most of your everyday needs. We also cover the elements of
presentations with a simple example.
In Chapter 2 , we explain how things work, the structure of LaTeX,
the auxiliary files, the logical and visual design of an article, LaTeX error
messages. Finally, we present a long list of dos and don’t to help you
write good LaTeX.
Part II introduces the two most basic skills for writing with LaTeX in
depth, typing text and typing math.
Chapters 3 and 4 introduce text and displayed text. Chapter 3 is
especially important because, when you type a LaTeX document, most of
your time is spent typing text. The topics covered include special
characters and accents, hyphenation, fonts, and spacing. Chapter 4
covers displayed text, including lists and tables, and for the
mathematician, proclamations (theorem-like structures) and proofs .
Typing math is the heart of any mathematical typesetting system.
Chapter 5 discusses inline formulas in detail, including basic constructs,
delimiters, operators, math accents, and horizontally stretchable lines.
The chapter concludes with the Formula Gallery .
Math symbols are covered in three sections in Chapter 6 . How to
space them, how to build new ones; we introduce the new set of some
2,000 STIX math symbols. We also look at the closely related subjects of
math alphabets and fonts. Then we discuss tagging and grouping
equations.
LaTeX knows a lot about typesetting an inline formula, but not much
about how to display a multiline formula. Chapter 7 presents the
numerous tools LaTeX offers to help you do that. We start with a Visual
Guide to help you get oriented.
Part III discusses the parts of a LaTeX document. In Chapter 8 ,
you learn about the structure of a LaTeX document. The most important
topics are sectioning and cross-referencing . In Chapter 9 , we discuss
the amsart document class for articles. In particular, I present the title page
information. Chapter 9 also features secondarticle.tex , a sample article for
amsart , somewhat more advanced than firstarticle.tex typeset on page 4. You
can learn a lot about LaTeX just by reading the source file one paragraph
at a time and seeing how that paragraph is typeset. We conclude this
chapter with a brief description of the AMS distribution, the packages and
document classes, of which amsart is a part.
In Chapter 1 0 the most commonly used legacy document classes
are presented, article , report , and letter (the book class is discussed in
Chapter 17 ), along with a description of the standard LaTeX distribution.
Although article is not as sophisticated as amsart , it is commonly used for
articles not meant for publication.
In Part IV , we start with Chapter 1 1 , discussing PDF files,
hyperlinks, and the hyperref package. This prepares you for presentations,
which are PDF files with hyperlinks. In Chapter 1 2 we utilize the beamer
package for making LaTeX presentations and Chapter 1 3 introduces its
sister package Ti k Z for illustrations.
Part V ( Chapter 1 4 ) introduces techniques to customize LaTeX:
custom commands and environments created by users, and command
files. We present a sample command file, newlattice.sty , a nd a version of
the second sample article utilizing this command file. You learn how
parameters that affect LaTeX’s behavior are stored in counters and length
commands, how to change them, and how to design your own custom
lists. A final section discusses the pitfalls of customization.
In Part VI ( Chapters 15 and 16 ), we discuss the special needs of
longer documents. Two applications, contained in the standard LaTeX
distribution, BIB TEX and MakeIndex , make compiling large bibliographies
and indexes much easier.
LaTeX provides the book and the amsbook document classes to serve as
foundations for well-designed books. We discuss these in Chapter 1 7 .
Better quality books have to use document classes designed by
professionals.
You will probably find yourself referring to Appendices A and B time
and again. They contain the math and text symbol tables. You can also
find them in the samples file.
Appendix C relates some historical background material on LaTeX. It
gives you some insight into how LaTeX developed and how it works.
Appendix D discusses the many ways we can find LaTeX material on the
Internet. Appendix E is a short introduction to the use of PostScript fonts
in a LaTeX document. Appendix F briefly describes the use of LaTeX for
languages other than American English.
LaTeX on an iPad is introduced in Appendix G .
Finally, Appendix H discusses what we left out, points you towards
some areas for further reading, and mentions some recent developments.
Lots of sample files help you save typing examples, see Section 1.​1.​2
You also get PDF files of Mission Impossible, the symbol tables, and the
STIX symbols.

Mission statement
This book is a guide for typesetting mathematical documents within the
constraints imposed by LaTeX, an elaborate system with hundreds of
rules. LaTeX allows you to perform almost any mathematical typesetting
task through the appropriate application of its rules. You can customize
LaTeX by introducing custom commands and environments and by
changing LaTeX parameters. You can also extend LaTeX by invoking
packages that accomplish special tasks.
It is not my goal

to survey the hundreds of LaTeX packages you can utilize to enhance

LaTeX
to teach how to write TEX code to create your own packages
to discuss how to design beautiful documents by writing document
classes

The definitive book on the first topic, as of 2004, is Frank Mittelbach

and Michel Goosens’s The LaTeX Companion, 2nd edition [56] (in
collaboration with Johannes Braams, David Carlisle, and Chris Rowley).
The second and third topics still await authoritative treatment.

Conventions
To make this book easy to read, I use some simple conventions:

Explanatory text is set in this typeface: Times.

Computer Modern typewriter is used to show what you should type, as well as messages
from LaTeX. All the characters in this typeface have the same width, making it easy to
recognize.
I also use Computer Modern typewriter to indicate
Commands ( \ newpage)
Environments ( \ align)
Documents ( firstarticle.tex )
Document classes ( amsart )
Document class options ( draft )
Folders or directories ( work )
The names of packages —extensions of LaTeX ( verbatim )
When I show you how something looks when typeset, I use
Computer Modern, TEX’s standard typeface:
I think you find this typeface sufficiently different from the other
typefaces I have used. The strokes are much lighter so that you
should not have much difficulty recognizing typeset LaTeX material.
When the typeset material is a separate paragraph or paragraphs,
corner brackets in the margin set it off from the rest of the text—
unless it is a displayed formula.
For explanations in the text, such as Compare iff with iff, typed as iff
and if { f } , respectively. the same typefaces are used. Because they
are not set off spatially, it may be a little more difficult to see that iff
is set in Computer Modern roman (in Times, it looks like this: iff ),
whereas iff is set in the Computer Modern typewriter typeface.
Compare: iff, iff, iff , and a larger version: iff, iff, iff .
I usually introduce commands with examples, such as
\\[22pt]
However, it is sometimes necessary to define the syntax of a
command more formally. For instance,
\\[ length ]
where length , typeset in Computer Modern typewriter italic font,
represents the value you have to supply.

Good luck and have fun.

E-mail:
[email protected]
Home page:
http://server.maths.umanitoba.ca/homepages/gratzer/
Contents
I Mission Impossible 1

1 Short course

1.​1 Getting started

1.​1.​1 Your LATEX

1.​1.​2 Sample files

1.​1.​3 Editing cycle

1.​1.​4 Typing the source file

1.​2 The keyboard

1.​3 Your first text notes

1.​4 Lines too wide

1.​5 A note with formulas

1.​6 The building blocks of a formula

1.​7 Displayed formulas

1.​7.​1 Equations

1.​7.​2 Symbolic referencing

1.​7.​3 Aligned formulas

1.​7.​4 Cases

1.​8 The anatomy of a document

1.​9 Your own commands

 1.​10 Adding an illustration

1.​11 The anatomy of a presentation

2 And a few more things…

2.​1 Structure

2.​2 Auxiliary files

2.​3 Logical and visual design

2.​4 General error messages

2.​5 Errors in math

2.​6 Your errors:​Davey’s Dos and Don’ts

II Text and Math 43

3 Typing text

3.​1 The keyboard

3.​1.​1 Basic keys

3.​1.​2 Special keys

3.​1.​3 Prohibited keys

3.​2 Words, sentences, and paragraphs

3.​2.​1 Spacing rules

3.​2.​2 Periods

3.​3 Commanding LATEX

3.​3.​1 Commands and environments

3.​3.​2 Scope
Visit https://textbookfull.com
now to explore a rich
collection of eBooks, textbook
and enjoy exciting offers!
3.​3.​3 Types of commands

3.​4 Symbols not on the keyboard

3.​4.​1 Quotation marks

3.​4.​2 Dashes

3.​4.​3 Ties or nonbreakable spaces

3.​4.​4 Special characters

3.​4.​5 Ellipses

3.​4.​6 Ligatures

3.​4.​7 Accents and symbols in text

3.​4.​8 Logos and dates

3.​4.​9 Hyphenation

3.​5 Comments and footnotes

3.​5.​1 Comments

3.​5.​2 Footnotes

3.​6 Changing font characteristics

3.​6.​1 Basic font characteristics

3.​6.​2 Document font families

3.​6.​3 Shape commands

3.​6.​4 Italic corrections

3.​6.​5 Series

3.​6.​6 Size changes

 3.​6.​7 Orthogonality

3.​6.​8 Obsolete two-letter commands

3.​6.​9 Low-level commands

3.​7 Lines, paragraphs, and pages

3.​7.​1 Lines

3.​7.​2 Paragraphs

3.​7.​3 Pages

3.​7.​4 Multicolumn printing

3.​8 Spaces

3.​8.​1 Horizontal spaces

3.​8.​2 Vertical spaces

3.​8.​3 Relative spaces

3.​8.​4 Expanding spaces

3.​9 Boxes

3.​9.​1 Line boxes

3.​9.​2 Frame boxes

3.​9.​3 Paragraph boxes

3.​9.​4 Marginal comments

3.​9.​5 Solid boxes

3.​9.​6 Fine tuning boxes

4 Text environments
 4.​1 Some general rules for displayed text environments

4.​2 List environments

4.​2.​1 Numbered lists

4.​2.​2 Bulleted lists

4.​2.​3 Captioned lists

4.​2.​4 A rule and combinations

4.​3 Style and size environments

4.​4 Proclamations (theorem-like structures)

4.​4.​1 The full syntax

4.​4.​2 Proclamations with style

4.​5 Proof environments

4.​6 Tabular environments

4.​6.​1 Table styles

4.​7 Tabbing environments

4.​8 Miscellaneous displayed text environments

5 Typing math

5.​1 Math environments

5.​2 Spacing rules

5.​3 Equations

5.​4 Basic constructs

5.​4.​1 Arithmetic operations

5.​4.​2 Binomial coefficients

5.​4.​3 Ellipses

5.​4.​4 Integrals

5.​4.​5 Roots

5.​4.​6 Text in math

5.​4.​7 Hebrew and Greek letters

5.​5 Delimiters

5.​5.​1 Stretching delimiters

5.​5.​2 Delimiters that do not stretch

5.​5.​3 Limitations of stretching

5.​5.​4 Delimiters as binary relations

5.​6 Operators

5.​6.​1 Operator tables

5.​6.​2 Congruences

5.​6.​3 Large operators

5.​6.​4 Multiline subscripts and superscripts

5.​7 Math accents

5.​8 Stretchable horizontal lines

5.​8.​1 Horizontal braces

5.​8.​2 Overlines and underlines

5.​8.​3 Stretchable arrow math symbols

 5.​9 Building a formula step-by-step

5.​10 Formula Gallery

6 More math

6.​1 Spacing of symbols

6.​1.​1 Classification

6.​1.​2 Three exceptions

6.​1.​3 Spacing commands

6.​1.​4 Examples

6.​1.​5 The phantom command

6.​2 The STIX math symbols

6.​2.​1 Swinging it

6.​2.​2 The STIX project

6.​2.​3 Installation and usage

6.​3 Building new symbols

6.​3.​1 Stacking symbols

6.​3.​2 Negating and side-setting symbols

6.​3.​3 Changing the type of a symbol

6.​4 Math alphabets and symbols

6.​4.​1 Math alphabets

6.​4.​2 Math symbol alphabets

6.​4.​3 Bold math symbols

Random documents with unrelated
content Scribd suggests to you:
 Hetkisen käännähdeltyään puolelle ja toiselle, ikäänkuin arvellen,
mihin tässä olisi ryhdyttävä tai minne päin lähdettävä, rupesi
hämähäkki ahkerasti kutomaan verkkoaan kahden lähekkäin
kasvavan katajan väliin. Se venytti takaruumiistaan yhtaikaa useita
hienoja valkeita säikeitä, joiden päät olivat kiinni katajan oksassa.
Sitten se punoi jalkojensa päissä olevilla kammoilla säikeet yhteen
paksummaksi langaksi. Parisen tuntia touhusi hämähäkki hyvin
tärkeän näköisenä. Ennen keskiyötä oli verkko valmis ja hämähäkki
asettui tyytyväisenä sen keskelle odottamaan saalista. Sitä tuli vasta
aamupuolella yötä hämärän haihduttua. Suuri vihreäruumiinen
metsäkärpänen ei huomannut lentäessään ohutta verkkoa, vaan
sotkeutui joustaviin, limaisiin lankoihin. Kärpänen riuhtoi niin että
koko verkko hytkyi. Iloissaan tästä menestyksestään hämähäkki
juoksi kiireesti saaliinsa luo ja puri sitä myrkkyisillä leuoillaan niin
että kärpänen kuoli heti. Sitten hämähäkki imi veren saaliistaan sekä
palasi verkkonsa keskelle odottamaan. Pian tulla tupsahtikin taas
verkkoon kärpänen. Hämähäkki söi senkin, vieläpä kolmannenkin,
mutta enempää se ei jaksanut tällä kerralla ahtaa itseensä.
Myöhemmin verkkoon takertuneet kärpäset se puri kuoliaiksi, kutoi
niiden ympärille verkkopussin ja jätti siihen riippumaan, syödäkseen
ne sitten kun tuli nälkä, tai jonain viileänä, pilvisenä päivänä, jolloin
kärpäsiä ei lentänyt pyydykseen.

Verkkoon takertui myös muutamia hyttysiä, mutta niistä ei lukki

välittänyt vähääkään, niissä kun sen mielestä oli varsin vähän
syömistä. Se ei viitsinyt liikahtaakaan niiden takia vahtipaikaltaan.
Hyttyset saivat epätoivoisesti rimpuilla verkossa siksi kunnes jäivät
siihen kuolleina riippumaan. Pienikin kärpänen sensijaan kelpasi
mainiosti hämähäkille. Kerran sattui tarttumaan lankoihin
siipimuurahainen. Sen ympärille hämähäkki heti kiiruhti kietomaan
lankojaan. Hämähäkki pitää muurahaista pahimpina vihollisinaan.
Kerran tuli myös suurilajinen itikka. Hämähäkki luuli sitä ensin
kärpäseksi, lähtien juoksemaan sen luo, mutta huomasi sitten
erehdyksensä ja kääntyi tyynesti takaisin odotuspaikalleen.
Muutamana päivänä lensi ampiainen verkkoon, takertuen siihen.
Hämähäkki pakeni kauhuissaan maahan. Pian ampiainen kuitenkin
selviytyi irti, repien verkkoon suuren reiän, jonka hämähäkki heti
korjasi. Samoin oli tehtävä sittipörriäisen lennettyä verkon läpi.

Kun auringon noustua laulurastas ja leppälintu lopettivat

laulamisensa ja muut linnut rupesivat kilpaa visertämään, ja kun
hämähäkin silkkirihmainen seitti välkkyi auringon säteissä, tuli
metsään raikasta, kaunista kevätaamua ihailemaan, aikansa kuluksi
kävelemään nuori mies, jolla oli päässään valkoinen, kultalyyrainen
lakki. Ajattelemattomasti hän huitaisi kepillään hämähäkin verkon
halki. Kauhistuneena laskeutui hämähäkki nopeasti lankaansa
myöten maahan ja aikoi piiloutua sammalikkoon, mutta nuorukainen
otti hämähäkin kämmenelleen. Siinä se peloissaan kyyristäytyi niin
pieneksi kuin voi, vetl jalat allensa ja jäi liikkumattomaksi kuin
kuollut, koettaen siten "viholliselleen" vakuuttaa olevansa jo
hengetön, se kun luuli siten pikemmin saavansa jäädä rauhaan. Se
näet tunsi olevansa tekemisissä sitä paljon voimakkaamman kanssa.
Hämähäkki ei tiennyt mikä tuo häiritsijä oli, mutta peloittavan suuri
ja voimakas se vaan oli, — sitä oli turha vastustaa tai yrittää pakoon
sen käsistä. Siksi hämähäkki ei uskaltanut purra nuorukaisen
kämmentä, niin äkäinen ja raatelunhaluinen kuin se onkin. Vasta
viimeisessä hädässään, esimerkiksi jos nuorukainen olisi sitä
sormellaan painanut kämmentään vasten, olisi hämähäkin ollut
pakko puolustautua leuoillaan. Sen purema tuntuu kipeältä ja on
lievästi myrkyllinen, mutta vaaraton ihmiselle.
 Katsellessaan kämmenelle kyyristynyttä hämähäkkiä hyräili
nuorukainen mietteissään Adolf Paulin näytelmän säkeitä.:

Taa korpien yön, jossa nurmikko on, ikipaahde käy

auringon. Siell' varjossa vaanii ja uhriinsa lyö hämähäkki niin
musta kuin yö.

— On sitä eläjätä jos jonkinlaista tässä maailmassa, sanoi

nuorukainen itsekseen. Mikähän lienee tämänkin olennon
olemassaolon tarkoitus?

Sitten ylioppilas heitti huolettomasti lukin maahan ja lähti

kulkemaan edelleen, jatkaen hyräilyään:

Säde päivän sen vangiksi värjyen käy, iki-yönä se verkkonsa

taa hämärtäy, mi murtumaton, kevyt, keinuva on. Sen silmihin
kaikki se vangitsee, lyö maahan ja raatelee…

Vasta pitkän ajan kuluttua uskalsi hämähäkki kiivetä katsomaan

särjettyä verkkoaan, joka oli repeytynyt niin pahasti, ettei siitä tullut
korjaamalla kalua. Lannistumatta vastoinkäymisestä ryhtyi ahkera
lukki heti kutomaan uutta verkkoa entiseen paikkaan. Paljon oli siinä
työtä ja touhua, mutta vähitellen, järjestelmällisesti, suunnitelman
mukaisesti, liittyi lanka lankaan, ja kohta oli verkko valmis. Sitten
meni hämähäkki haon halkeamaan polttavaa auringon paistetta
pakoon.

Puolen päivän jälkeen tuli kuitenkin sade, jonka lakattua taivas jäi
pilviseksi ja ilma viileni. Hämähäkki tuli piilostaan ja asettui
vahtipaikalleen verkkonsa keskipisteeseen. Mutta tuskin se oli sen
ehtinyt tehdä kun läheisen puun oksalle lensi rastas. Sen nähtyään
hämähäkki pudottautui hirveästi säikähtäen maahan. Rastas
huomasi hämähäkin ja tavoitti sitä, viedäkseen sen nokassaan
poikasilleen pesään syötäväksi, mutta vikkelä lukki ennätti pujahtaa
lahonneen puukapulan alle.

Rastaan poistuttua kiipesi hämähäkki entiselle paikalleen

verkkoonsa, söi muutamia siinä rimpuilevia kärpäsiä ja odotti lisää
saalista, mutta viileän sään takia eivät kärpäset olleet liikkeellä. Kun
kärsivällisesti odotti koko iltapäivän, sai sentään jonkun. Ja joutihan
hämähäkki odottamaan, eihän sillä ollut muutakaan tekemistä.

Tuli ilta. Rupesi hämärtämään. Silloin tapahtui erikoista; katajan

oksalta laskeutui verkon reunalle lankansa päässä riippuen pieni,
musta hämähäkki, kooltaan vain noin neljännes verkon haltijasta —
koirashämähäkit eivät ole sen suurempia.

Tulokas lähestyi arkaillen verkkonsa keskustassa liikkumatta

murjottavaa suurta naarashämähäkkiä ja pysähtyi kunnioittavasti
vähän matkan päähän siitä kuin jotain odottamaan.

Se odottikin — vastausta "kosimiseensa".

Mutta hämähäkkineito oli äreäluontoinen, kuten kaikki

hämähäkkineidot ovat. Ne vihaavat hämähäkkiherroja paljon
enemmän kuin kärpäsiä, muurahaisia y.m. Hämähäkkineidot pitävät
yksinäisyydestä, hiljaisuudesta, hämärästä… Niin omituisia "neitosia"
ne ovat.

Äkkiä syöksyi hämähäkkineito kosijansa kimppuun ja — söi sen.

Kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut, palasi se sitten paikoilleen
— hämähäkkien maailmassa ei tapahtuma ollutkaan mitään
erikoista, päinvastoin tavallista.
 Myöhemmin yöllä tuli toisia sulhasia, kaksi siroa hämähäkkiherraa
yhtaikaa. Ne hiipivät varovasti lähemmäksi, nähtävästi tietäen, joko
vaistomaisesti tai kokemuksestaan, "kaunottaren" äkäisyyden ja
yrityksensä vaarallisuuden. Kaikesta huolimatta tahtoivat ne koettaa
onneaan. Yrittänyttä ei laiteta; kokenut kaikki tietää; käyköön syvin
tai matalin, arvelivat ne.

Huonosti kävi. Syöjätär syöksähti kosijoitaan kohti, sai kiinni niistä

toisen ja söi sen, toisen kavutessa kiireesti pakoon takaisin katajan
oksalle, mistä se katseli toverinsa surullista kohtaloa.

Yö oli hämärimmillään. Oli synkkää ja hiljaista. Tuntui kuin koko

luonto olisi nukkunut. Turhaa oli odottaa kärpäsiä verkkoon
ennenkuin aamun valjettua. Sentähden kiinnitti hämähäkki lankansa
verkon laitaan, purki vähän rihmaansa ja jäi sen nenään riippumaan
pää alaspäin ja jalat tiukasti painettuina vatsan alle. Siitä tuntui
turvallisemmalta nukkua "ilmassa" kuin verkossaan tai maassa;
lankansa päässä riippuen oli se mielestään parhaassa suojassa
vihollisiltaan. Siinä eivät voineet ainakaan muurahaiset ahdistaa,
kuten maassa, ja siitä pääsi tarpeen vaatiessa sukkelasti
pudottautumaan maahan piiloon tai kiipeämään lankaa pitkin ylös.

Seuraavana iltana saapui taas kosija Syöjättärelle. Se oli muuan

pieni mustapukuinen hämähäkkiherra, oikein sievännäköinen. Lienee
ollut se, joka edellisenä yönä oli kiivennyt pakoon katajan oksalle.
Siltä oksalta se nytkin laskeutui verkolle niin tottuneen näköisesti
kuin olisi ennenkin siitä kulkenut. Mutta se ei tullut tyhjänä, vaan
laahasi mukanaan kuollutta kärpästä, jonka se toi kihlajaislahjaksi
mielitietylleen, työntäen varovasti kärpäsen aivan hämähäkkineidon
eteen, itse peräytyen vaatimattomasti hiukan kauemmaksi ja jääden
siihen nöyrästi odottamaan tuomiotaan. Se toivoi suosiollista
vastausta kosintaansa, olipa melkein varmakin sen saannista. Eihän
semmoista lahjaa vaativaisempikaan morsian voinut vähäksyä, ei
varsinkaan tällaisena tuulisena, pilvisenä, koleana iltana, jolloin
kärpäsiä lensi verkkoon vain jokunen. Vasta pyydystetyllä, mehevällä
kärpäsellä on tällaisella säällä paljoa suurempi arvo kuin tyynellä
poutailmalla, jolloin lentelee runsaasti jos jonkinlaisia pörriäisiä,
tupsahdellen verkkoon niin tiheään ettei ennätä kunnolleen palata
paikoilleen verkkonsa keskukseen, kun jo taas on lähdettävä toista
rimpuilijaa lopettamaan ja lankapussiin käärimään.

Mutta turha oli kosijan kuvitelma onnestaan. Hämähäkkineidon

kovaa, julmaa syöjätär-sydäntä ei lahjakaan lauhduttanut.
"Kaunokainen" ei ollut lahjaa eikä sen antajaa huomaavinaankaan.
Se ei tuntenut pienintäkään myötätuntoa hämähäkkiherraa kohtaan,
rakkaudesta puhumattakaan. Näin ollen hämähäkkineito päätti
edelleenkin jäädä odottamaan sitä, jota se voisi rakastaa.

Hämähäkkineito katseli pienen ja vähäpätöisen näköistä

kosijaansa. Saisipa tuosta pari oivallista suupalaa, ajatteli se.
Muuhun mihinkään ei ole koko miehestä, mokomastakin kellukasta.

Syöjätär aikoi kaapata kiinni sulhaskokelaan, pistääkseen sen

poskeensa, mutta tietäen ennestään hämähäkkineitojen
oikullisuuden ja äkkipikaisuuden, oli hämähäkkiherra varuillaan ja
kiipesi vikkelästi katajan oksalle. Verkkonsa reunalta kääntyi Syöjätär
takaisin paikoilleen.

Jonkun ajan kuluttua se söi lahjakärpäsen. Näin niukkana

kärpäsensaantiaikana olisi anteeksiantamatonta tuhlausta jättää
lihava ja mehevä kärpänen kuivettumaan verkkoon. Eihän lahja ollut
sen takia pilalla, että sen sattui tuomaan naurettava kosija…
 Mutta kun hämähäkkineito nyt makean lahjakärpäsen syötyään
tarkemmin ajatteli äskeistä kosijaa, rupesi siitä tuntumaan siltä kuin
tuo hämähäkkiherra ei olisi ollutkaan kaikkein halveksittavimpia
kosijoita. Sehän oli oikeastaan jotenkin siro nuorukainen, arka ja
kokematon tosin kaikesta päättäen, mutta eihän se ole pahin vika
tässä maailmassa. Ja sillähän oli sentään ihmeen siistin näköinen
musta puku. Sehän se miehen juhlistaa.

Hämähäkkiherran "puvusta" puuttui vain kiiltävät napit. Ne olisivat

hämähäkkineitoon ehdottomasti tehonneet. Se olisi tuntenut vieläkin
voimakkaammin heräävän "rakkauden" sulon.

Tuo oikullinen Syöjätär oli näet nyt sellaisella "päällä."

Oikullisuuden ohella taisi se lahjakin sentään osaltaan vaikuttaa
hämähäkkineidon mielenmuutokseen. Syöjättärelläkin oli pienet
naiselliset heikkoutensa…

Lieneekö katajan oksalla kyyröttävä hämähäkkiherra huomannut

lahjansa kuitenkin vihdoin kelpaavan, vai mikä lienee saanut sen
laskeutumaan jälleen verkolle ja lähestymään "rakastettuaan", ja nyt
paljon rohkeammin kuin äsken, ikäänkuin jo edeltäpäin varmana
menestyksestään. Nyt ei hämähäkkineito yrittänytkään ottaa kiinni ja
syödä hämähäkkiherraa, vaan meni verkalleen sen luo ja silitti
hellästi sen selkää jalkakammoillaan. Se merkitsi sitä, että Syöjätär
otti hämähäkkiherran miehekseen. Tämä oli niin rajattoman
onnellinen eikä enää pelännytkään Syöjätärtä. Se uskalsi jo ruveta
syömään illallisekseen samaa kärpästä "rouvansa" kanssa.
Hämähäkkiherra olisi mielellään syönyt enemmänkin, mutta
hämähäkkirouva ei antanut hänelle enää mitään, vaan söi itse kaikki
verkkoon tarttuneet kärpäset. Eikä hämähäkkiherra voinut muuta
kuin vesissäsuin katsella syrjästä.
 Sitten onnellinen aviopari laskeutui maahan ja meni haon rakoon
nukkumaan… Olikin jo puoliyö.

Seuraavana aamuna auringon ollessa jo korkealla hämähäkkirouva

kömpi unisena halkeamasta haolle ja oikoi jalkojaan. Kohta tuli
hämähäkkiherrakin, mutta tuskin oli se päässyt näkyviin kun rouva
ryntäsi raivoisasti puolisonsa kimppuun ja söi sen — näyttäen sen
jälkeen erittäin tyytyväiseltä ja levolliselta.

Sellainen on hämähäkkirouvien tapa. Hääyönsä jälkeisenä aamuna

syövät ne miehensä. "Hiukan" kummallisilta nuo tavat tosin ihmisistä
tuntuvat, mutta jos hämähäkit tietäisivät ihmisten tavoista,
lhmetteleisivät ne yhtä paljon.

*****

Syöjätär eleli taas yksinään ja pyydysteli kärpäsiä. Kävi

kosijoitakin, mutta kaikki kosijat jotka eivät kyllin nopeasti kerinneet
juosta pakoon, joutuivat Syöjättären suuhun. Hämähäkki oli
entistäkin ärtyisämpi. Se ei tiennyt itsekään syytä siihen.

Päivä tuli, toinen meni, eikä mitään erikoista tapahtunut.

Mutta eräänä iltana ei hämähäkki enää kiivennytkään verkkoonsa,

vaan käveli maassa rauhattomana edestakaisin. Viimein se pysähtyi
ja muni kymmenen pientä munaa, kaikki yhteen kasaan. Sitten se
teki vielä neljä kymmenen munan kasaa, kääri kunkin kasan
ympärille seittilankojaan ja hautasi munat maahan, kunkin kasan eri
paikkaan. Munien hautomisen jätti hämähäkki seuraavan kevään
auringon säteitten tehtäväksi. Vaikka maa routaantuukin talvella,
pysyvät hämähäkin munat vahingoittumatta.
 Tästä puuhasta päästyään kiipesi hämähäkki tyytyväisenä
verkkoonsa ja söi pari lihavaa kärpästä.

Hämähäkki oli maassa lehden alla aurinkoa paossa. Saman lehden

alle tuli muutamia isoja punertavia muurahaisia. Hämähäkki ei
suvainnut minkäänlaisia seuralaisia, kaikkein vähimmän muurahaisia.
Mutta nyt se ei voinut paeta minnekään, sillä maa oli joka puolella
täynnä muurahaisia. Monituhantisena joukkona olivat ne lähteneet
valloittamaan naapuri-muurahaispesästä munia, koteloita ja toukkia,
kasvattaakseen niistä orjamuurahaisia. Ahkeruutensa ohella ovat
muurahaiset näet hyvin tappelun-, murhan- ja ryöstönhaluisia. Eri
kekojen muurahaisten välillä on alituisesti ankaria sotia, jotka
jättävät paljon kuolleita ja haavoittuneita. Aseina käytetään
voimakkaita leukoja, piikkiä, myrkkyä ja kirpeän nesteen
ruiskuttamista. Elämä on täälläkin taistelua olemassaolosta ja
toimeentulosta.

Tämmöinen liikekannalla oleva muurahaisarmeija tarvitsee

runsaasti syömistä. Sitä hankitaan ryöstämällä ja tappamalla kaikki
mitä eteen sattuu. Siksipä muurahaiset hyökkäsivät hämähäkinkin
kimppuun.

Syntyi vimmattu taistelu. Hämähäkki puri kuoliaaksi useita

muurahaisia, mutta siitä ei ollut suurtakaan apua, sillä kymmeniä
vihollisia keräytyi tiheäksi parveksi sen ympärille, ja pian peittyi
hämähäkki kokonaan hyökkääjien alle. Se oli Syöjättären loppu.
Hämähäkin osaksi tuli väkivaltainen kuolema, vaikka se olisi kohta
kuollut itsestäänkin.

Muurahaiset vetivät kuollutta hämähäkkiä mukanaan, mutta kun

maakiitäjä läheni, pakenivat muurahaiset, sillä ne tiesivät että ne
eivät yhteisin voiminkaan taida mitään tälle suurelle,
julmaluontoiselle ja lujapanssariselle kovakuoriaiselle. Maakiitäjä
käänsi hämähäkin selälleen, viilsi sen vatsan auki ja söi sisälmykset,
kuten sen tapa on. Se teki tämän niin itsetietoisen mahtipontisesti
kuin olisi ollut maailman luonnollisin asia, että se oli voittamaton ja
että ylivoimaisuus antoi "oikeuden" heikompien hankkiman saaliin
ryöstöön ja nautintoon.

Sitten se asettui taas mättääseen kaivamansa käytävän suulle

odottamaan uutta saalista.
LUMMELAHDEN VALTIAAT.

Kevät oli kerkeimmillään, kauran kylvön aika. Mies kylvi kauraa

kaskeen metsäisten mäenselkämien ympäröimän suuren
takamaanjärven rannalla, vastapäätä ränsistynyttä mökkipahasta,
joka kyyhötti lahden toisella puolella, pienen peltotilkun keskellä.

Päivä paistoi kuumasti, ei tuntunut tuulen värettäkään. Mies

pyyhki hikeä otsaltaan ja istuutui ojan reunalle levähtämään.

Uudismaan viljelijä oli nuorenpuoleinen, parhaissa voimissaan.

Hänen kasvoillaan kuvastui tyytyväisyys. Ihailevin silmäyksin
katsellessaan ympäristöään näytti hän vaipuvan syviin mietelmiin.
Hän olikin harras luonnon- ja maalaiselämän ihailija. Saloseutua hän
rakasti, siellä hän muokkaili maata, kalasteli, metsästeli, tarkkaili
huvikseen eläinten elämää… nykyistä elämäänsä ei hän tahtonut
vaihtaa mihinkään muuhun. Mikään ei ollut viehättävämpää kuin
tällaisina kevään herttaisimpina hetkinä perkailla uudismaata ja
sirotella siemeniä takamaan raivioon, autereinen metsä toisella, tyyni
salojärvi toisella puolella. Pienet linnut visertävät, käki kukkua
helkyttelee kauempana niin että korpi kajahtelee, ja karjan kellot
kalkattavat. Tämä kaikki on saanut hänen rintansa paisumaan
kymmenet kerrat, mutta joka kevät on takamaan tunnelma hänestä
yhtä viihdyttävä.

Tunnelman lumoihin vaipunut mies ikäänkuin heräsi, nousi

seisomaan ja tarttui siemenvakkaansa. Mutta ennenkuin hän jatkoi
työtään, jäi hän ihaillen katsomaan vielä hetkeksi kimaltelevalle
järvenselälle ja aivan raiviomäen alle pistävälle kapealle lahdelle,
joka näin keväällä tosin näytti hieman autiorantaiselta, kaislat ja
lumpeet kun eivät olleet ennättäneet kasvaa veden pinnalle asti.
Rasvatyynenä päilyi nyt lahden ruskea vesi, laineet eivät
hämmentäneet sen ventomutaista, leväistä pohjaa. Paikoittain ulottui
levä veden pinnalle asti. Saraheinätaimistossa rannalla ja
keskempänä lahtea oli se vallannut alaa kaislikolta ja limakolta: ehkä
parin sadan vuoden kuluttua on maatuminen ehtinyt niin pitkälle,
että matala lahti on muuttunut suoksi.

Tätä luonnon muutosta edistävän rehevän vesikasvillisuutensa

takia Lummelahti kesäisin tarjoaa suojaa ja ravintoa vesihyönteisille,
kaloille ja linnuille. Keväisen auringon paistaa helottaessa lahden
tyyneen veteen uiskentelivat siinä vikkelästi, kiurut, punaiset
"vesileppäkertut", siirat ja monenlaiset muut pikkuelävät, veden
pinnalla loikiskelivat vesihämähäkit ja -itikat, suuri hauki paistatti
päivää matalassa vedessä mutalietteen reunustalla, samalla vaanien
lähitsensä edestakaisin uiskentelevia pikkukaloja ja melkein veden
pintaa pitkin lenteleviä sudenkorentoja. Sorsa poikueineen pulikoi
aivan lahden perimmässä pohjukassa, ollakseen mahdollisimman
etäällä vaistomaisesti vihaamastaan uikkuparista, joka asusti lahden
suupuolella kortteikkoon veden pinnalle kaislankappaleista ja levistä
rakentamansa pesän seutuvilla. Uikkuja, härkälintuja, kaihtoivat
jonkin käsittämättömän syyn takia kaikki lahden linnut, joskaan eivät
tahtoneet jättää näin hyvää lahtea kokonaan uikkujen hoteille.
Olivathan sorsat ja tavit tulleet tähän lahteen paria viikkoa
aikaisemmin kuin järven selältä oli alkanut iltaisin kuulua
härkälintuparin lemmenlaulu, härän mylvinnän kaltainen
"ammuminen", joka päättyi aina katkeraa itkua muistuttaviin
katkonaisiin äännähdyksiin, samalla kuin lempivät uivat toistensa luo
ja terävät nokat näyttivät yhtyvän suudelmaan. Näytti siltä kuin ne
olisivat siten surreet ja valittaneet onnettomuuttaan tai kaipaustansa.

Nyt olivat uikut kuitenkin kuin yksinvaltiaita Lummelahdessa. Ne

eivät suvainneet lähettyvillään toisia uikkujakaan. Kerran sattui
lentämään lahteen kaksi silkkiuikkua, mutta pian oli niiden
poistuttava.

Kahdenkesken olivatkin Lummelahden valtiaat koko kesän. Naaras

oli muninut pesään viisi sinervän valkeata, päistään suippenevaa
munaa, ja linnut olivat elelleet tyytyväisinä kaislikossa pesän
seutuvilla, sukellellen syödäkseen pieniä kaloja. Uros-uikku oli muita
uros-vesilintuja ritarillisempi. Se ei jättänyt naarasta yksin hautoma-
ajaksi. Se piti tarkasti silmällä kaikkea liikettä pesän seutuvilla. Se ei
poistunut etemmäksi kuin läheisen luodon liepeelle sukeltelemaan tai
lahden suun edustalle huvikseen kelluilemaan. Joskus tyyninä iltoina,
kun oli hyvin hiljaista ja rauhallista, tai kun moneen päivään ei ollut
näkynyt munia himoitsevia variksia, vesikkoa eikä lumpeen lehdelle
aivan pesän viereen noussutta tyhmän näköistä, kiiltomustaa
vesimyyrää, uskalsi naaras siirtyä uroksen luo. Pesältä lähtiessään se
kuitenkin aina varovaisuuden vuoksi peitti munat levätukolla. Samoin
teki naaras myös kun sen oli poistuttava pesästä läheisen mökin
miehen illoin ja aamuin soutaessa Lummelahteen laskemaan ja
nostamaan verkkojaan. Silloin uikku pesän olemassaoloa salatakseen
paiskautui heti sukeltamaan läpi leväryteikön ja kaislikon, nousten
pinnalle vasta kaukana selvällä vedellä ja teeskenteli
välinpitämättömyyttä Lummelahteen nähden, uiden verkalleen
poispäin, painautuen veden sisään niin että selkä oli veden pinnan
tasalla.

Erään kerran palattuaan pesälleen venhemiehen poistuttua

huomasi uikku ihmeekseen neljä munaa kadonneen. Onneksi oli yksi
vielä jälellä. Parin päivän perästä oli pesässä jälleen kolme munaa, —
mutta mies tuli ja vei taas niistä kaksi kotiinsa syödäkseen. Sama
temppu uudistui vielä kolmannenkin kerran. Viimeistä munaa ei
ryöstäjä koskaan ottanut, sillä kokemuksestaan hän tiesi, ettei
härkälintu muuten munisi enää samaan pesään.

Vasta kun mies kiireelliseltä heinänkorjuutyöltään ei joutanut

tulemaan Lummelahteen kaloja pyydystämään, sai uikku viimeinkin
hautoa munat poikasiksi, — kolme untuvaista, tummanharmaata,
valkojuovaista piiskuttajaa. "Vesimunaksi" pesään mätänemään ei
siis jäänyt yhtään munaa. Harvoin uikku nahkamunia tekeekään. Se
ei tahdo jäljitellä siinä muita vesilintuja, esimerkiksi sorsaa ja
telkkää, joilla on paremmin varaa sellaiseen tuhlaukseen, ne kun
saavat haudottavakseen toistakymmentäkin munaa — sitäpaitsi
niiden pesät, sorsan pesä metsässä noin sadankin metrin päässä
rannasta, kuoppa pitkässä kanervikossa pienen, tiheäoksaisen
näreen tai katajan juurella, ja telkän pesä ontossa puussa, ovat
munavarkailta paremmassa turvassa kuin härkälinnun pesä veden
pinnalla. Uikku ei voikaan tehdä pesäänsä sen parempaan piiloon,
sillä sen jalat ovat niin takana ruumiissa, että maalla liikkuminen on
hyvin vaikeaa. —

Jo elämänsä ensi päivänä läksivät pirteät uikunpojat, vaikka eivät

olleet varpusenkaan kokoisia, uimaan emonsa mukana. Yksi
poikasista, paljon pienempi kuin toiset, se kun kuoriutui munasta
monta päivää myöhemmin, oli heikkovoimainen ja avuton. Se koetti
ahkerasti potkia eteenpäin pienillä jaloillaan, mutta matkan teko oli
hyvin työlästä, varsinkin tiheässä limakossa. Se oli paljon huonompi
uimari kuin samanikäinen ja -kokoinen sorsan tai telkänpoika, sillä
uikulla on ainoastaan räpyläntapaisiksi laajentuneet varpaat.
Toisenlaista olisi ollut meno, jos sillä olisi ollut täydellinen
räpylänahka kolmen varpaan välissä, kuten sorsalla ja telkällä. Kun
pienen uikun emo vantterampien poikastensa keralla sattui
hiukankaan loittonemaan, alkoi pienokaista yksinäisyys pelottaa ja se
rupesi surkeasti piiskuttamaan. Se lakkasi vasta kun emo tuli sen luo
katsomaan, mikä oli hätänä. Toisinaan piti "äidin" hellästi nostaa
nokassaan "lapsi" selkäänsä "ajamaan vapaalla kyydillä". Usein
toisetkin poikaset, kun niitä rupesi väsyttämään pitempien matkojen
uiminen, omin apuinsa tuontuostakin kapusivat emonsa selkään
tyytyväisen näköisinä kököttämään ja päätään kallistellen
ympärilleen katselemaan. Ne näyttivät nauttivan olemassaolostaan.
Muitten vesilintujen poikain ei tarvitse ratsastaa emonsa selässä.
Joskus uikunpojat jäivät veden pinnalle räpisköimään ja
piiskuttamaan yksitoikkoista, kimeää "piip, piip" piiskutustaan, kun
emo ei malttanut olla sukeltaen tavoittamatta edessään uivaa kalaa,
jonka se syötti poikasilleen. Ne eivät vielä itse ymmärtäneet ottaa
pientäkään kalaa kiinni, vaikka hädän tullen paetessaan ensi
elinpäivistään saakka osasivat kyllä sukeltaa muutamien metrien
päähän kerrallaan. Tästä taidostaan eivät poikaset tienneet
ennenkuin tarpeen vaatiessa tulivat sen huomaamaan. Eräänä
päivänä piti pienimmän poikasen pistäytyä piiloon hetkeksi veden
sisään, pelastuakseen joutumasta onkimiehen venheen alle. Pinnalle
noustuaan pikku tyhmeliini piipityksellään kutsuessaan emoa
avukseen, taas kuitenkin kiinnitti ahdistajan huomion puoleensa.
Pikku uikku piilottautui lumpeen lehden alle, mutta jätti päänsä
näkyviin veden pinnalle, — voidakseen piiskuttaa. Mies meloi
tiheässä kaislikossa ääntä kohti ja nosti typerän poikasen melan
lappeella venheeseen. Poikanen oli niin lamautunut pelosta, ettei
koettanutkaan enää pelastautua, vaikka sen olisi ollut helppo vielä
melan lappeeltakin pudottautua veteen ja sukeltaa. Se ei voinut
muuta kuin piiskuttaa alinomaa, hetkeksikään sulkematta suutaan.
Se huusi äitiään, kuten pieni ihmislapsi. Venheen pohjalla ryyhötti se
vatsallaan, jalat suorina takanaan. Se ponnisteli jaloillaan ankarasti,
työntäytyen ylös venheen seinämää laidalle päin, mutta vähän
ylemmäksi päästyään vierähti se aina nurinniskoin takaisin pohjalle,
heti taas epätoivoisesti tehdäkseen uuden yrityksen. Näytti siltä kuin
se olisi ymmärtänyt, että tuon hirmuisen korkealla olevan
venheenlaidan takana oli pikku vangin vapaus ja emo.

Mies otti uikunpojan käteensä ja katseli sitä uteliaasti vähän aikaa.

Pikku raukka tunsi olevansa suuressa vaarassa, jonkun ison
"eläimen" vallassa. Uikunpojan sydän oli pelosta pakahtumaisillaan.
Se piiskutti nyt niin sydäntä särkevän surkeasti, että loitompana
toisten poikastensa kanssa levottomasti uiskennellut emo lähti
tulemaan lähemmäksi venettä. Se tuli viimein muutaman sylen
päähän. Se tahtoi pelastaa poikansa. Oman henkensä vaarasta ei se
välittänyt vähääkään: se oli unohtanut arkuutensa kokonaan.
Nopeasti uiden, toisinaan lyhyeen äännähtäen, kierteli se venhettä.

Se rauhoittui vasta sitten kun mies päästi uikunpojan emonsa luo.

Emo nosti sen heti selkäänsä ja ui kiireesti pakoon. Emon ilo oli
rajaton kun se sai takaisin rakkaan poikasensa.

Muutaman kerran saivat kaikki poikaset opetella sukellustaitoa

enemmänkin kuin tarpeekseen, rohkean varpushaukan ahdistellessa
niitä. Aina kun jokin poikasista pulpahti pinnalle, lähti ilmassa
räpyttelevä haukka syöksymään sen kimppuun, mutta turhaan:
vikkelä uikunpoika ennätti paiskautua umpisukkeloon. Ja kun
alituinen sukeltaminen viimein alkoi väsyttää, tarttuivat uikunpojat
varpaillaan vähän veden alla oleviin leviin, siten pitäen itseään niin
syvässä, että vain nokka ja otsa näkyi pinnalla. Häikäilemätön
havukka sai nolona poistua paremmille metsästysmaille.

Syksykesän kuluessa varttuivat uikunpojat nyrkin kokoisiksi

vuntaleiksi ja harjaantuivat hyviksi sukeltajiksi ja kalan kiinniottajiksi.
Pitkiäkin matkoja ne jaksoivat jo uida emonsa ja uros-uikun mukana.
Ne eivät olleetkaan enää veden pinnalla avuttomina kelluvia
untuvatukkoja, vaan pirteitä ja kauniita lintuja; selkäpuolella
lyijynharmaa, vatsapuolella valkea höyhenpeite. Punertavankeltaisia
kaulahöyheniä, kuten emälinnuilla, ei poikasilla vielä ollut. Ne tulevat
syksymmällä; nyt oli vasta elokuun loppupuoli.

Silloin eräänä tyynenä, kauniina aamuna auringon kohottua

tuhatlatvaisen metsän takaa pilvettömälle taivaanrannalle,
kastehelmien kimallellessa puiden oksilla ja heinien helpeillä,
uikkuperheen ollessa luodon liepeellä sukeltelemassa aamiaistaan,
ilmestyi läheisestä salmesta venhe. Se läheni peloittavan uhkaavasti,
sitten se muutti suuntaansa kuin ohi mennäkseen, mutta samassa
paukahti… Uikut sukelsivat silmänräpäyksessä. Jokainen paiskautui
menemään siihen suuntaan, mihin päin nokka sattui olemaan.
Suurimman poikalinnun jälkeen jäi veteen verinen viiru kuin
punainen lanka. Hauli oli raapaissut kaulaan ison haavan.

Haavoittunut vesilintu ei sukella etäälle vaikka jaksaisikin. Uikku

kohosi pinnalle. Se ei pureutunut pohjaan kaislan juureen kiinni
kuollakseen sinne, kuten haavoitettu sorsa tekee. Uikku pudisteli
itseään ikäänkuin tahtoen irtauttaa kaulastaan jotain… Silloin sen
ympärille veteen tipahteli muutamia hauleja, jotka eivät olleet
jaksaneet kokonaan lävistää uikun rintapuolen tiivistä ja jäykkää
höyhenpanssaria, — tämä panssari olisi kyllin vahva luiskauttamaan
syrjään haulia paljon suuremmankin lyijyluodin, ellei se satu aivan
kohtisuoraan sitä vasten.

Venhe läheni uikkua. Tyyneen veden pintaan kuvastuen näytti

venhe uikusta suurelta, peloittavalta hirviöltä. Hätäyksissään
uikkuparka lähti vaivaloisesti lentämään järven pintaa pitkin,
siivillään veteen läiskyttäen. Silloin taas ammuttiin sitä venheestä.
Hauli lävisti uikun nokan ja toinen osui päähän.

Uikku ei tuntenut päässään lainkaan kipua, mutta sen sijaan

omituista huimausta. Tuntui kuin sen takia olisi ollut pakko ruveta
entistä vinhemmin hakkaamaan siivillään, ja lintu kohosi silloin
suoraan ylös: hauli oli vikuuttanut aivoja, jääden niitä painamaan.
Kohta näytti uikku vain pieneltä pisteeltä valkeata poutapilveä
vasten, ja se kohosi yhä ylemmäksi. Uikku ei ollut selvillä
suunnastaan eikä mistään, se oli unhottanut kaikki, se tunsi vain että
oli pakko lentää… sitten se ei enää tajunnut sitäkään. Kaula ojona,
siivet herpautuneina lähti lintu putoamaan. Se tulla humisti nopeasti
alas… läiskähti veden pintaan, jääden siihen kuolleena kellumaan.

Surullisen kohtalon sai osakseen muutamaa viikkoa myöhemmin

toinenkin nuori uikku.

Se näet eräänä aamuna sukeltaessaan pienen särjen jälessä tunsi

äkkiä pysähtyneensä johonkin käsittämättömään, näkymättömään
esteeseen. Uikku koetti ponnistella yhä lujemmin eteenpäin: este
tuntui antavan hiukan perään; uikku yritti kohota pinnalle, mutta tuo
näkymätön pidätti sinnekin pääsemästä, — takaisinpäin ei uikku
älynnyt yrittääkään.
 Uikkua rupesi tukahduttamaan, — olisi jo pitänyt päästä pinnalle
hengittämään. Uikku alkoi kaikin voimin jaloillaan meloen ja siivillään
räpyttäen reuhtoilla puoleen ja toiseen: se käsittämätön tuntui
kietoutuvan yhä enemmän jalkojen ja siipien, vihdoin koko
ruumiinkin ympärille niin tiukalle, että hetken kuluttua uikku jäi
kokonaan liikkumattomaksi.

Seuraavana aamuna mökin mies selvitteli verkkoaan ja viskasi

uikun rannalle mätänemään, se kun kalalle maistavan, sitkeän
lihansa takia ei kelvannut ihmisten syötäväksi, eikä sitä
höyhentenkään tähden miehen mielestä kannattanut kotiin kulettaa.
—

Kesä muuttui vähitellen syksyksi. Lopussa oli Pohjolan lyhyt kesä,

— surunvoittoinen siksi, että se niin pian päättyy. Se on todellakin
vain kuin "valmistus syksyyn, pimeyteen, kuolemaan…" Sää oli jo
koleaa, vain toisinaan joku lämpimämpi, paisteinen päivä, jota taas
seurasi tavallisesti pakkasyö. Ne alkoivat vähitellen kellastuttaa ja
karistaa puitten lehtiä sekä lakastuttaa muuta kasvillisuutta, joka
muisteli mennyttä onnen aikaa, lämmintä ja valoisaa kesää: jos saisi
takaisin yhdenkään noista ihanista päivistä. Tahi kun saisi takaisin
koko kesän, silloin voisi alkaa elämänsä uudestaan, kauniimmin
kukkia ja parempia hedelmiä kantaa, mutta se on mahdollista vasta
mullaksi muututtua ja uutena, kauniimpana kasvina kohottua…

Pääskyset, kuovit, tavit, haapanat ja muut aikaisemmin lähtevät

muuttolinnut alkoivat keräytyä parviin, jättäen pian Pohjolan.
Muutamina päivinä oli Lummelahden yli etelään päin lentänyt jo
kurkiparviakin kiilajärjestyksessään, pikkulintujen
"vapaamatkustajina" matkatessa etelän maihin viserrellen kurkien
selässä höyhenten sisään painautuneina, vain päät näkyvissä. Ja
muutamana tyynenä, kylmänä iltana, hämäryyden kietoessa kaikki
tummaan verhoonsa ja suuren, punertavankeltaisen täysikuun
noustessa vaaran takaa itäiselle taivaanrannalle, rupesi pohjoisesta
lyhyin väliajoin lentää huristamaan haapana- ja taviparvia, kaikki
noudattaen tarkoin samaa reittiä. Lauman lähestyessä alkoi aina jo
kaukaa kuulua satojen siipien kohina, ja vasta lintujen häipyessä
loitos synkkään avaruuteen, lakkasi se vähitellen kuulumasta.
Matkalaisilla näytti olevan kiire; ne syöksyivät vinhasti kuin paeten.
Kun parvet sivuuttivat Lummelahden, rääkyivät ja kakattivat sorsat
kaislikossa jäähyväisiksi niille, sillä sorsat muuttivat vasta
myöhemmin, puhumattakaan telkistä, jotka lähtivät viimeiseksi,
vasta järvien jäätyessä; — nyt oli syyskuun alkupuoli. Vielä uiskenteli
uikkuparikin pesimislahtensa edustalla surmalta säilyneen poikasensa
kanssa. Uikkuemot olivat täysin tyytyväisiä saadessaan pitää edes
yhden poikasen, mutta jos tämä viimeinenkin olisi kadonnut, olisivat
ne kaivanneet sitä. Aikaisemmin hävinneet poikasensa olivat emot
unhottaneet muutaman päivän perästä, kohdistaen huolenpitonsa
jälelle jääneeseen.

Ilta pimeni ja pakastui. Rannat alkoivat mennä riitteeseen. Uikut

nousivat siivilleen, lyöttäytyen lentämään ohi kiitävän suuren
haapanalauman jälessä. Siinä oli huolettomampi ja helpompi lentää,
kun edeltäjät määräsivät suunnan ja "aukaisivat" ilman.

Tuulen vauhdilla mentiin halki avaruuden ja pimeyden, yli järvien

ja metsien. Yön kuluessa liittyi mukaan lisää haapanoita ja useita
uikkujakin, mutta omaksi parveksi eivät viimeksimainitut
ryhmittyneet, sillä niitä karttui vain vähäinen määrä.

Aamun sarastaessa tulivat kesämaahan matkaajat suurelle,

myrskyävälle merelle ja laskeutuivat levähtämään ja ruokailemaan
heinäiseen lahteen muutaman saaren suojaiselle puolelle. Mutta
kauan ei joudettu viipymään. Saman päivän iltana hämärän tultua
jatkettiin matkaa. — — —

Seuraavana keväänä Lummelahden valtiaat tulivat takaisin

entiselle pesäpaikalleen. Vanhemmistaan eksynyt nuori uikku solmi
lemmenliiton, palaten myös puolisonsa kanssa Pohjolaan ja teki
pesänsä kaislaiseen ja leväiseen lahteen. Mutta maisema, jonka se
nyt valitsi, ei muistuttanut viimekesäistä lapsuudenkotia. Rannalla ei
ollut pientä, ränsistynyttä mökkiä eikä kaskiraiviota, — korkeat
kuuset vain loivat veden kalvossa näkyviä kuvaisiaan.
HALLAKORVEN KUNINGAS.

Vielä on Suomessa suuriakin saloja, asumattomia, hiljaisia korpia ja

rauhallisia suoseutuja. Vielä tapaa maassamme luonnon alkuperäistä
koskemattomuutta, jylhyyttä ja kauneutta. "Luonnon herra" ei ole
vielä ennättänyt tätä kaikkea turmella ja hävittää. Kaukaisilla
takamailla, etäällä ihmisten ilmoilta, on peninkulmittain jykevää
hongikkoa tai naavaista, riippuoksaista korpikuusikkoa. Siellä tapaa
myös kauniin lummerantaisen lammen, joka silloinkin, kun muualla
myrsky myllertää, uinuu tyynenä korkeitten metsärantojensa
suojassa. Sen tumman veden sileätä pintaa rikkoo vain toisinaan
vähäinen vihuri, rauhallisesti uiskentelevan vesilinnun viri tai kalan
pulahdus lumpeikossa. Samoilla mailla kohtaa harhaileva erämies
myös kirkkaan lähteensilmän, joka on kuin yksinäisyyttään
kaihoksuen puolittain vetäytynyt piiloon sammalreunojensa suojaan.
Sen reunalla näkyvä jalanjälki osoittaa, että jokin otus on sen
raikkaalla vedellä janonsa sammuttanut.

Täällä saa Tapiolan karja rauhassa elää. Hirvi, karhu ja kotka eivät
ole vielä täältä sukupuuttoon hävinneet. Mutta ne häviävät, ellei
näiden metsiemme komeimpien eläinten pyyntiä kokonaan kielletä —
siihen viittaa majavan surullinen tarina —, ja ellei ennen kaikkea
metsien hävitystä ehkäistä.
 Kaukana Hallakorven perukoilla, suurien soitten ja rämeitten
takana, oleskeli ylhäisessä yksinäisyydessään iso uroskarhu, vanha
karilas, korven kuningas viisas ja väkevä, sukunsa ainoa edustaja
näillä tienoilla. Pari vuotta sitten oli se Hallakorpeen kulkeutunut.
Kesäisin se oli huoletonna kelletellyt kanervikossa paistattaen päivää,
sulatellen vankkoja lehmän- ja lampaanliha-aterioitaan. Useita
elukoita olikin se mahtavan kämmenensä läimäyksellä karjasta
kaatanut. Jälkiruuaksi se oli saanut toisinaan metson tai teeren,
joskus myös muurahaisia, joita se nuoli käpälistään, ensin
pistettyään sen hetkeksi kekoon. Pari kertaa kesässä sattui sekin
onni, että löysi kimalaispesän. Silloin oli otso mielissään, vaikka
saikin muutamia pistoja pesäänsä puolustavilta kimalaisilta, joita se
käpälillään läimäytteli yksitellen lennosta maahan. Sitten se söi
hunajan, toukat, vahan ja viimeiseksi tappamansa kimalaisetkin,
loksutellen leukojaan kuin sika ruoka-altaansa ääressä.

Syksyisin ei ollut tällaisia herkkuja. Karhun täytyi elää melkein

yksinomaan marjoilla ja juureksilla. Talvella se ei tarvinnut mitään
syötävää maatessaan kaatuneen kuusen koholle jääneen juurakon
alla metsäsaarekkeessa suuren suon keskellä. Sinne se aikoi asettua
tulevaksikin talveksi ja siihen saarekkeeseen tiheän näreryhmän
keskelle kuoppaan se oli nyt syksyn tultua taas ruvennut kourissaan
kantamaan sammalta pesän pehmikkeeksi. Milloin tahansa saattoi
tulla tupsahtaa lumi ja peittää maan valkeaan vaippaansa. Kaiken
tämän oivalsi Hallakorven kuningas ja järjesti asiansa sen
mukaisesti.

Marjankeruumatkalla ollessaan osui Hallakorven kuningas eräänä

päivänä tiuhaa kuusikkoa kasvavalle suosaarekekummulle, josta
pitkän matkan päähän oli tuulen mukana karhun sieraimiin tullut
omituinen suloisen-kitkerä lemu. Karhu haistoi myös ihmisen jäljet
maassa, mutta kun ne johtivat poispäin ja kun ne sitäpaitsi eivät
olleet aivan tuoreet, ei karvaturkki lähtenyt tiehensä, vaikka ensin
aikoi paeta tältä tienoolta, — karhulla oli näet entuudestaan synkät
muistot ihmisestä, — vaan jatkoi matkaansa sitä kohti mistä tuo
houkutteleva tuoksu tuulahteli; mesikämmenellä on ihmeellisen
tarkka vainu, — kilometrinkin päästä tietää se, kuten kettukin,
ihmisen lähestymisen tuulen puolelta päin.

Karhu tuli näreiköstä pienelle aukeamalle, jonka laidassa oli

havuista tehty maja ja keskellä tulisija, kummallisen näköisiä
vehkeitä ja puisia ja rautapeltisiä astioita. Eräässä suuressa
puusaavissa oli happamelle haisevaa, ruskeaa velliä ja pienemmässä
rauta-astiassa veden näköistä nestettä, vielä väkevämmälle
katkuavaa kuin edellinen. Nuuskittuaan uteliaana, vaikka varovaisena
ja epäillen joka esinettä, etsien jotain syötäväksi kelpaavaa, lipaisi
karhu kielellään veden väristä nestettä. Se oli väkevää, poltti suuta
kuin tuli ja tupsahti ilkeästi sieraimissa. Mutta karhun mielestä tuo
tulivesi oli mainiota. Karhut ovat, kuten monet ihmisetkin, hyvin
ahneita kaikelle väkevälle ja imelälle. Karhu rupesi latkimaan
ahnaasti nestettä, huoahti välillä, ja jatkoi taas… kunnes astia oli
tyhjä. Mutta makuun päästyään olisi karhu mielellään juonut vielä
lisää samanlaista lientä vaikka kuinka paljon. Se kävellä jolkutteli
toivehikkaana astialta toiselle, työnsi päänsä astioiden sisään ja
nuuski tarkasti, mutta mielipahakseen ei löytänyt pisaraakaan tuota
kirkasta, väkevää lientä. Viimein tuli kontio ruskeata velliä sisältävän
saavin luo, kastoi käpälänsä velliin ja rupesi nuolemaan sitä, —
samalla tavoin kuin oli tottunut syömään muurahaisiakin. Mutta
Hallakorven kuningas oli äsken saanut "parempaa" ainetta eikä nyt
välittänyt pahanmakuisesta vellistä. Semmoista sotkua piti se halpa-
arvoisena syömisenä. Majesteetti murahti tyytymättömänä ja survaisi
saavin syrjälleen: menköön tuonne koko höskä. Kyllä joutaa. Kun ei
ole tässä muutakaan mihin viskaisi vihansa. Karhun mielestä täytyi
joka tapauksessa purkaa vihansa johonkin, mihin tahansa, kun ei
saanut makeata nestettä tarpeeksi, ja se seikka, ettei sitä saanut, oli
tietysti tuon tuntemattoman "jonkun" syy.

Karhu lähti uudestaan etsimään lientä, mutta kun ei löytänyt,

suuttui se yhä ärtyisämmäksi. Se tunsi päässään kihisevän ja
korvissaan surisevan. Vaistomaisesti sipaisi se tuontuostakin
korvanlehteään niinkuin häätääkseen surisevaa mehiläistä. Mutta
kun surina ja kihinä siitä huolimatta yhä jatkui, vimmastui kuningas
ja rupesi näyttämään valtaansa ja voimaansa. Sen huomio kiintyi
lähinnä oleviin esineihin, noihin sen mielestä niin kummallisiin
tavaroihin: mikähän tuokin on tuossa… ja tämä tässä… Muutamia
astioita kiukkuinen karhu löi laudoiksi tantereeseen, toiset saivat
kyydin metsään. Sinne lennähtivät myös muutkin rakkineet, yksinpä
sammuneet kekäleetkin tulensijalta. Karhun vihaa lisäsi se, että hän
saavutti mielestään "voittonsa" liian helposti, ettei kukaan
vastustanut häntä. Karhu olisi toivonut nyt löytävänsä jonkun, jonka
kanssa olisi saanut täysin voimin kamppailla, joka olisi jotakuinkin
tasaväkinen hänen kanssaan. Silloin olisi parempi tilaisuus purkaa
vihaansa ja voittaessa olisi tyytyväisyyden tunne suurempi.

Kun tanner alkoi olla jotenkin "sileä", lähti kontio etsimään tuota
kaipaamaansa tasaväkisempää vastustajaa, — makeata nestettä ei
se enää muistanut. Se nousi takajaloilleen, karjaisi niin että korpi
raikui ja aikoi tarttua sylin suureen kuuseen, mutta horjahtikin ja
kaatui havuseinän läpi majaan. Nyt karhu kohdisti vihansa siellä
olevaan ruisjauhosäkkiin, kopristi siihen etukäpäliensä koukkukynnet
ja rupesi huitomaan tällä lähes sata kiloa painavalla säkillä kuin se
olisi ollut kevyt höyhenpussi, hajoittaen koko kojun ja viimein
paiskaten säkin puun kylkeen sellaisella voimalla, että säkki halkesi
ja jauhot pelmahtivat joka puolelle, tehden mustanruskeasta
Hallakorven hallitsijasta valkean "lumiukon".

Tätä tupsausta mellastaja hiukan hämmästyi ja jäi vähäksi aikaa

ajattelemaan, mikähän se mahtoi oikein olla. Tämä oli karhulle
uutta, sen kokemuspiiriin ei entuudestaan sisältynyt mitään
tämäntapaista. Ihmetellen katseli se karvoihinsa ilmestyneitä valkeita
jauhoja ja nuoleksi niitä käpälistään ja suupielistään. Viimein se
moneen kertaan pudisteli niitä selkäturkistaan, kuten uitettu koira
maalle noustuaan karistaa vettä karvoistaan. Joka tapauksessa
tahtoi karhu päästä eroon tuosta lumen näköisestä,
epämiellyttävästä pölystä, joka kohosi sieraimiin kutkuttamaan,
pannen kiusallisesti aivastelemaan. Karhu tajusi tuon pölyn olevan
jotain Hallakorven valtakuntaan kuulumatonta, epäilyttävää,
vahingollista, ehkä vaarallistakin. Ja siksi karhu tahtoi päästä siitä. Se
vihasi sitä, samoin kuin seutua, josta se oli kotoisin. Karhu vihasi
kaikkea, mikä ei ollut korpeen kuuluvaa, kaikkea joka oli ollut
yhteydessä ihmisen kanssa.

Ikäänkuin jotain epämiellyttävää pakoon lähti karhu mennä

vuhkuroimaan kummulta suolle, jossa se sitten äkäisen sonnin tavoin
vihaisesti ärjähdellen ja päätään puistellen laukkasi edestakaisin niin
että sammaltukot sinkoilivat. Kohta tuli kuitenkin väsymys, täytyi
talttua kävelemään, ja viimein pysähtyi karhu muutamalle
mätäsryhmälle, jossa oli vähän kuivempaa, laskeusi siihen pitkälleen
ja nukahti väsyneenä keskipäivän auringon suloisesti lämmittäessä.
—

Seuraavana yönä, jolloin tähdet kiiluivat, revontulet loimusivat ja

sumu peitti suon, heräsi Hallakorven kuningas. Nukkuessaan se oli
selvinnyt humalastaan. "Viinatehtaalla" toimeenpanemastaan
mellastuksesta ei se muistanut mitään, oudoksuen puisteli vain
viimeisiä jauhoja turkistaan ja nuoleskeli toiseen käpäläänsä
kuivunutta rankkia.

"Tehtaalta" päin rupesi kuulumaan kirveen kalketta ja ihmisten

ääniä.
Viinankeittäjät olivat palanneet hävitetylle salapolttimolleen.

Karhu lähti talvipesälleen. Sakeasta sumusta ja pitkästä matkasta

huolimatta osasi se sinne erehtymättä.

*****

Syystalveen saakka, kun ei ollut paljon lunta eikä kovia, pitkiä

pakkasia, liikuskeli Hallakorven kuningas laajalti valtakunnassaan.
Kun tuli nälkä eikä sattunut saamaan muuta syötävää, palasi se
puolukka- ja karpalokasalleen. Ja kun varasto loppui, meni karhu
juurakon alle ja nukkui talviuneensa. Tuiskuyönä nietostui pesän
suuaukko umpeen. Sille kohdalle lumeen muodostui kuitenkin parin
päivän perästä pieni ruskeareunainen reikä, "ilmaventtiili". Kovakaan
tuisku ei kyennyt pitkäksi aikaa tukkimaan tätä reikää.

Ensi lumilta lähtien koko syystalven ajan oli Hallakorven mökin

keskenkasvuinen poika, innokas eränkävijä, pitänyt silmällä karhun
liikehtimistä, seuraillen sen jälkiä. Siten pääsi hän selville, mihin
suosaarekkeeseen karhu asettui talveksi makaamaan. Tiesipä
tarkalleen makuupesänkin.

Eräänä aamuna päivän valjettua hiihtää junnasi suolla paksussa,

upottavassa lumessa kolme miestä peräkkäin. Jokaisella oli pyssy
selässä. Kohta he pysähtyivät. Edellä hiihtänyt Hallakorven mökin
poika osoitti sauvallaan läheistä suosaareketta. Miehet puhelivat
hiljaa keskenään. Sitten molemmat aikamiehet hiihtivät eri puolille
saareketta, asettuen pyssy kädessä tukevaan asentoon suksilleen
seisomaan. Poika hiihti saarekkeeseen, asetti pyssynsä puuta vasten,
käänsi suksensa ladulle takaisinpäin, taittaa rusautti pitkän
petäjäriuvun, karsi sen ja alkoi sillä sohia kaatuneen kuusen
juurakon alle… äkkiä tuuskahti poika suulleen lumeen, seipään
luiskahtaessa syrjään hänen käsistään. Karhu tarttui näet seipääseen
ja vetäisi siitä, kaataen siten rohkean herättäjänsä, joka kuitenkin
heti tarmokkaasti tarrautui taas kiinni riukuun.

Lumen alta kuului kuin sian röhkäisy, sitten kiukkuista ärinää, ja

pesänsä suun lumikuoren läpi töytäsi nopeasti rohkean pojan eteen
irvistelevä ja karjahteleva Hallakorven kuningas. Se nousi kahdelle
jalalle, aukoi kitaansa ja kopristeli harrottavia, mustia kynsiänsä kuin
olisi se tahtonut sanoa, että tulepas tänne, poikariepu. Silloin sai
poika jalat alleen. Viskaten seipäänsä poikkiteloin karhun rintaa
vasten, siten hämmästyksissään koettaen kiinnittää karhun huomion
siihen saadakseen ennakkomatkaa, lähti poika syvässä lumessa
hätäisesti kahlaamaan pyssynsä ja suksiensa luo. Mesikämmen
sieppasi vihaisesti seipään ja rouskautti sen etukäpälissään poikki
helposti kuin tulitikun, heitti nopeasti kappaleet kauas luotaan kuin
inhoten niitä, ja lähti nelinkontin juosta kuhnustamaan aivan pojan
kintereillä. Pedon punainen kita oli auki, sieraimet levällään ja
niskakarvat pystyssä. Karhu oli äärimmilleen vimmastunut siitä
hävyttömyydestä, että sen makeinta talviunta oli häiritty, seipäällä
kylkeen kolkutettu. Ei sillä hyvä, että valveilla ollessaan sai aina olla
varuillaan ihmistä välttääkseen, nyt ei annettu enää olla rauhassa
omassa pesässäkään. Tästä on tehtävä loppu kerta kaikkiaan, — kun
saisi kiinni tuon kirotun ihmissikiön… Kun karhu näki pojan edessään
ja tunsi voimakkaana saman epämiellyttäviä tunteita herättävän
tuoksun, jonka se monesti oli vainunnut ihmisen jäljissä, heräsi sen
tajuntaan hämärä tietoisuus entisistä seikkailuista ihmisen kanssa ja
niitten synnyttämä, vuosi vuodelta yhä katkerammaksi käynyt viha.
Nyt oli tullut koston hetki.

Poika sai sukset jalkoihinsa ja sauvat käsiinsä, mutta ei ennättänyt

ottaa vähän syrjemmästä pyssyään, vaan lykkäytyi liukumaan
kummulta suolle. Juuri kun hän oli sinne pääsemäisillään, töksähti
suksen kärki lumen alla olevaan kiveen ja poika kaatui syvälle
lumeen aivan karhun eteen. Poika luuli nyt viimeisen hetkensä
tulleen. Silmänräpäystä nopeampana välähdyksenä kulki hänen
silmiensä editse pienoiskuva koko hänen elämästään. Näinkö tämän
piti päättyä? Ja mitä seuraa tämän jälestä? Elämä, joka oli usein
tuntunut harmaalta ja yksitoikkoiselta, keskitti kaiken
viehätysvoimansa viimeisiin hetkiin. Miten houkuttelevaa olisi elää ja
miten toisin eläisin nyt, jos saisin jatkaa!

Kuin tietämättään poika seuraavassa silmänräpäyksessä

jännittäytyi ponnahtamaan ylös hangesta, jatkaakseen
pakenemistaan… Karhu luuli nyt tavoittaneensa vihollisensa.
Tyydytystä tuntien se nosti suuren etukäpälänsä voimakkaaseen
lyöntiin… samassa kajahti pyssynlaukaus etempää. Kuula raapaisi
haavan karhun lapaan.

Pyssyn pamahdus oli karhulle ennestään hyvinkin tuttu ääni,

peloittavin kaikesta kauheasta, mitä se tiesi, pahempi kuin kuulan
repäisyn kirvely. Pamahduksen salaperäisyys, käsittämättömyys
kauhisti karhua. Tuollainen pamahdus edusti jotain voittamatonta,
jota oli turha yrittääkään vastustaa. Sen karhu tiesi aikaisemmistakin
kokemuksistaan, ja siitä oli karhun mielestä myös kyllin selvänä
todistuksena nytkin tuon salaperäisen, kauhean voittamattoman
"puraisu" lavassa.
 Näin ollen ei karhulla ollut muuta pelastumiskeinoa kuin kiireinen
pako. Takaa-ajonsa vauhdista se ponnahti äkkiä syrjään ja lähti
laukkaamaan niin paljon kuin pääsi.

Sen jälkeen ammuttiin useita laukauksia, mutta kun välimatka oli

pitkä, pöläyttelivät luodit vain lunta sen vierestä.

Poika kömpi ihmeissään hangesta, jääden katsomaan kuin

lumottuna jo etäällä suota pitkin pakenevaa karhua, joka eteni
verrattain joutuisasti: tasajalkapotkaisuin laukkasi se paksussa
lumessa.

Ensimmäisen laukauksen ampunut mies riisui kiireesti turkin, takin

ja liivitkin yltään, latasi pyssynsä, heitti sen selkäänsä ja ponnistautui
hiihtämään karhun jälkeen.

Pakolaisella oli hyvä ennakkomatka; sitä ei enää näkynytkään.

Jäljet, joihin oli tipahdellut verta, johtivat suolta kuusikkoon ja sieltä
jyrkkää rinnettä alas lammen jäälle. Suksimies painautui perässä.
Lammen rannalle jouduttuaan näki hän mielipahakseen karhun juuri
pääsevän jo toiselle rannalle ja katoavan metsään. Niin iso ja
kömpelön näköinen eläin kuin karhu onkin, juoksee se kuitenkin
hämmästyttävän nopeasti. Nyt sen kulkua tosin hidasti paljon
upottava, pehmeä lumi, joten hiihtäjä olisi piankin päässyt
ampumamatkan päähän siitä, jollei lammen jäällä olisi ollut
hyyhmää, joka jäädytti suksien pohjat. Niitä puukolla puhtaiksi
raaputtaessa meni monta minuuttia hukkaan. Se suututti miestä.
Useita "sarvipäitä" tuli siinä sanotuksi.

Selvittyään taas taipaleelle, sai mies ponnistella lujasti pitkän aikaa

ennen kuin sai karhun näkyviinsä: pienenpuoleisen nevan takana
vuovautui karhu ylös erästä jyrkkää mäentörmää. Löyhässä lumessa