Linux in Action

Go to download the full and correct content document:

https://ebookgrade.com/product/linux-in-action/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Linux in Action David Clinton

https://ebookgrade.com/product/linux-in-action-david-clinton/

ebookgrade.com

Elasticsearch in Action

https://ebookgrade.com/product/elasticsearch-in-action/

ebookgrade.com

Redux in Action

https://ebookgrade.com/product/redux-in-action/

ebookgrade.com

Vue.js in Action

https://ebookgrade.com/product/vue-js-in-action/

ebookgrade.com
Elm in Action

https://ebookgrade.com/product/elm-in-action/

ebookgrade.com

Flutter in Action

https://ebookgrade.com/product/flutter-in-action/

ebookgrade.com

Linux Basics Linux Guide To Learn Linux Commands And Linux

Coding

https://ebookgrade.com/product/linux-basics-linux-guide-to-learn-
linux-commands-and-linux-coding/

ebookgrade.com

Linux Commands Linux For Beginners To Learn Linux Basics

and Linux Command Line

https://ebookgrade.com/product/linux-commands-linux-for-beginners-to-
learn-linux-basics-and-linux-command-line/

ebookgrade.com
Another random document with
no related content on Scribd:
 MIES (mustaviittaisessa valepuvussa, vapauden punainen lakki
päässä, tulee pitäen kastettua juutalaista kädestä).

Muista!

KASTETTU JUUTALAINEN (hiljaan).

Jalosukuinen herra, minä ohjaan teidät, en anna ilmi, kunniani

kautta.

MIES.

Jos väräytät silmääsikään tai nostat sormeasi, niin ammun otsaasi.

Saat ymmärtää, etten välitä sinun elämästäsi, kun olen kerran
pannut omanikin alttiiksi.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Voi, voi, sinä puristat kämmentäni kuin rautapihdeillä. Mitä minun

pitää tehdä?

MIES.

Puhu kanssani kuin tuttavan, äsken saapuneen ystävän kanssa. —

Mitä tanssia tuo on?

KASTETTU JUUTALAINEN.

Vapaiden ihmisten tanssia.

(Miehet ja naiset tanssivat ja laulavat hirsipuun ympärillä.)

KUORO.
 Leipää, ansiota, polttopuita talvisin, lepoa kesäisin — hurraa,
hurraa!

Jumala ei ole säälinyt meitä, hurraa, hurraa!

Kuninkaat eivät ole säälineet meitä, hurraa, hurraa!

Herrat ne ei ole säälineet meitä, hurraa, hurraa!

Jumalaa ja kuninkaita ja herroja nyt kiitämme palveluksestansa,

hurraa, hurraa!

MIES (tytölle).

Minua ilahduttaa että olet niin punakka ja iloinen.

TYTTÖ.

Jo sitä ollaan kyllin kauan varrottu tällaista päivää. Olen saanut

ikäni lautasia pestä, haarukoita kiillottaa rievulla, ystävällistä sanaa
en ole ikänäni kuullut. Vaan onpas se tullut aika minun itseni syödä,
itseni tanssia, hurraa!

MIES.

Tanssi, kansalaisetar.

KASTETTU JUUTALAINEN (hiljaan).

Varjelkoon teitä, jalosukuinen herra. Joku voisi tuntea,

lähtekäämme.

MIES.
 Jos joku minut, tuntee niin olet sinä hukassa. Menkäämme
eteenpäin.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Tuon tammen alla istuu lakeijain klubi.

MIES.

Käykäämme lähemmäksi.

ERÄS LAKEIJA.

Minä olen jo tappanut entisen herrani.

TOINEN LAKEIJA.

Minä etsin yhä paroniani. — Terveydeksesi.

KAMARIPALVELIJA.

Kansalaiset, työtaakan alla, otsa hiessä ja nöyryytyksessä,

kiillottaen kenkiä ja leikaten hiuksia tulimme me tuntemaan
oikeutemme. Koko klubin malja!

LAKEIJAIN KUORO.

Eläköön puheenjohtajamme. Hän johdattaa meitä kunnian tietä.

KAMARIPALVELIJA.

Kiitos, kansalainen.
PALVELIJAIN KUORO.

Eteisistä, vankiloistamme, syöksyimme kaikki yhtenä miehenä. —

Eläköön!
— Me tunnemme salonkien narrimaisuudet ja irstaudet. — Eläköön!
—
Eläköön!

MIES.

Mitä ovat nuo kaikkein kovimmat ja hurjimmat äänet, jotka tulevat

tuolta vasemmalla olevasta viidakosta.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Se on teurastajain kuoro, jalosukuinen herra.

TEURASTAJAIN KUORO.

Kirveen hamara ja puukko ovat aseemme, teurastus on

elämäämme. Sama meille, karjaako vai herroja teurastamme.

Me voiman ja veren lapset katselemme välinpitämättöminä toisia

heikompia ja valkeampia. Ken meidät kutsuu, hänen me olemme —
herroille härkiä, kansalle herroja teurastamme.

Kirveen hamara ja puukko ovat aseemme, teurastus on

elämäämme, teurastus, teurastus, teurastus.

MIES.
 Noista pidän — he eivät ainakaan puhu mitään kunniasta eikä
filosofiasta. — Hyvää iltaa, rouva.

KASTETTU JUUTALAINEN (hiljaa).

Jalosukuinen herra, sanokaa »kansalaisettareksi» tai »vapaaksi

naiseksi».

NAINEN.

Mitä tuo arvonimi merkitsee, mistä se pääsi — hyi, hyi — sinä

haiset menneisyydeltä.

MIES.

Kieleni sekaantui.

NAINEN.

Olen yhtä vapaa kuin sinäkin, olen riippumaton vaimo, ja annan

yhteiskunnalle rakkauteni siksi, että se on tunnustanut oikeuteni.

MIES.

Yhteiskunta puolestaan on siksi antanut sinulle nuo sormukset ja

nuo ametistivitjat. Oi, kaksinkerroin antelias hyvä yhteiskunta!

NAINEN.

Ei, nämä rihkamat riistin ennen vapautustani — mieheltäni,

viholliseltani, vapauden viholliselta, joka piti minua vankeudessa.

MIES.
 Toivon kansalaisettarelle hauskaa kävelyä!

(Jatkaa matkaansa.)

Ken on tuo kummallinen sotamies, joka nojaa kaksiteräiseen

miekkaan, joka pitää poikkihakattua ihmisen päätä lakkinsa päällä,
toista vyöllään, kolmatta rinnallaan? Eikö se ole kuuluisa Blanchetti,
samanlainen kansan kondottieri nykyään kuin olivat ruhtinasten ja
hallitusten kondottierit ennen?

KASTETTU JUUTALAINEN.

Juuri hän, jalosukuinen herra — vasta viikon on hän ollut

luonamme.

MIES.

Miksi kenraali on niin ajatuksiinsa vaipunut?

BLANCHETTI.

Te näette, kansalaiset, tuon aukeaman vaahterain välissä —

katsokaa tarkoin — eroitatte tuolla vuorella linnan — näen selvästi
kiikarillani muurit, vallihaudat ja neljä tornia.

MIES.

Se on vaikea valloittaa.

BLANCHETTI.
 Tuhat tulimaista! — voithan kiertää hautoja myöten, kaivaa alle
räjäytysjohdot ja…

KASTETTU JUUTALAINEN (vilkuttaen silmiään).

Kenraali, kansalainen.

MIES (hiljaa).

Tunnetko viritetyn hanan viittani alla?

KASTETTU JUUTALAINEN (syrjään).

Voi! voi!

(Ääneen.)

Kuinka olet siis päättänyt, kansalaisemme, kenraali?

BLANCHETTI (miettiväisenä).

Vaikkakin olette veljiäni vapaudessa, ette ole minun veljiäni

nerokkuudessa — voittomme jälkeen saa jokainen kuulla
suunnitelmistani.

(Menee pois.)

MIES (kastetulle).

Annan teille neuvon: surmatkaa hänet, sillä niin alkaa kaikki

ylimyksellisyys.

KÄSITYÖLÄINEN.
 Kirous, kirous.

MIES.

Mitä teet, mies raukka, sen puun alla. Miksi näytät niin
hurjistuneelta ja nääntyneeltä?

KÄSITYÖLÄINEN.

Kirotut kauppiaat ja tehtaiden hoitajat! Parhaat vuodet, jolloin

muut rakastavat tyttöjä, tappelevat avaralla kentällä, purjehtivat
merien selillä, kituutin minä ahtaassa komerossa silkkiä kutoen.

MIES.

Tyhjennä pikari, jota pidät kädessäsi.

KÄSITYÖLÄINEN.

Voimani ovat lopussa, en jaksa nostaa huulilleni, töin tuskin sain

tänne ryömityksi. Minulle ei enää koita vapauden päivä. Kirotut
kauppiaat, jotka silkkiä myövät, ja herrat, joilla on silkkiä päällään,
kirotut, kirotut.

(Kuolee.)

KASTETTU JUUTALAINEN.

Miten inhoittava ruumis.

MIES.
 Vapauden pelkurilapsi, juutalaisuudesta kastettu kansalainen,
katso tuota elotonta päätä, joka kelluu laskevan auringon verisessä
rusossa.

Minne joutuvat nyt teidän komeat sananne, tasa-arvo, ihmissuvun

täydellisyys ja onni?

KASTETTU JUUTALAINEN (sivulle).

Jospa sinäkin ajoissa kuolisit ja koirat raatelisivat ruumiisi palasiksi.

(Ääneen.)

Päästä minut — minun täytyy tehdä tiliä lähettilästoimestani.

MIES.

Sano, että pidin sinua vakoojana ja siksi otin kiinni.

(Katselee ympärilleen.)

Ihmisäänet vaikenevat takanamme. Edessämme on enää vain

mäntyjä ja kuusia, joissa illan säteet välkähtelevät.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Puiden ylle keräytyy pilviä. Sinun olisi parempi palata oman väkesi
luo, joka jo muutenkin on kauan odottanut sinua pyhän Ignatiuksen
rotkossa.

MIES.
 Kiitos huolenpidostasi, arvoisa juutalainen. Takaisin — tahdon
nähdä kansalaiset vielä kerran illan hämärässä.

ÄÄNI PUIDEN VÄLISTÄ.

Hamin poika toivottaa hyvää yötä vanhalle auringolle.

ÄÄNI OIKEALTA.

Maljasi, sinä vanha vihollisemme, joka olet ajanut meidät työhön

ja helteeseen. Kun huomenna nouset, tapaat orjasi lihapatojen ja
kannujen ääressä — ja nyt, lasini, joudat helvettiin.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Joukko talonpoikia tulee tänne päin.

MIES.

Et saa hievahtaa. Seiso tuon puun takana ja ole vaiti.

TALONPOIKIEN KUORO.

Menkäämme, menkäämme telttojen suojaan, veljiemme luo —

menkäämme, menkäämme vaahterain varjoon, uinumaan, hupaisasti
tarinoimaan illalla — siellä tytöt odottavat meitä — siellä ovat tapetut
härät, entiset auranvetäjät odottavat meitä.

ERÄS ÄÄNI.

Minä vedän häntä ja laahaan, se kyyristelee ja vastustelee — mars

rekryytiksi, mars!
HERRAN ÄÄNI.

Hyvät lapsukaiseni, armoa, armoa.

TOINEN ÄÄNI.

Anna minulle takaisin kaikki verotyöhön menneet päiväni.

KOLMAS ÄÄNI.

Herätäppäs eloon, herra, kasakkaruoskan iskuihin nääntynyt

poikani.

NELJÄS ÄÄNI.

Moukat juovat sinun maljasi, herra, pyytävät sinulta anteeksi,

herra.

TALONPOIKIEN KUORO (ohikulkien).

Vampyyri on imenyt veremme ja hikemme. Nyt se on

vankinamme, emme päästä vampyyriä. Hitto vieköön, hitto vieköön,
sinä saat korkean lopun, — herra kun olet ja suuri herra, niin sinut
vedetään meitä kaikkia korkeammalle. Surma tyranniherroille. Meille
köyhille, meille nälkäisille ja uupuneille, syömistä, lepoa ja juomaa
meille. — Heidän ruumiitaan on oleva kuin lyhteitä pelloilla. Kuin
akanoita puimakoneesta, jää tuhkaa heidän linnoistaan.
Viikatteittemme, kirveittemme ja puintivarstaimme nimessä,
eteenpäin, veljet.

MIES.
 En voinut eroittaa hänen kasvojaan joukon keskeltä.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Kenties on siellä joku jalosukuisen herran tuttava tai sukulainen.

MIES.

Häntä minä halveksin ja teitä minä vihaan — runous kultaa vielä

joskus sen kaiken. — Menkäämme, juutalainen, menkäämme.

(Laskeutuu pensaikkoon.)

*****

Toinen kohta havumetsää. Kunnaita, joilla leimuaa nuotioita.

Kansaa koolla tulisoihtujen valossa.

MIES (sukeltaen esiin alhaalta puiden takaa kastetun juutalaisen

kanssa).

Oksat ovat repineet riekaleiksi vapaudenlakkini. — Mikä

punertavain loimujen helvetti nousee tuolta kahden metsänseinämän
keskeltä, kahden pimeysröykkiön lomasta.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Olemme eksyneet etsiessämme pyhän Ignatiuksen rotkoa.

Takaisin pensaikkoon, sillä täällä toimittaa Leonard uuden uskon
juhlamenoja.

MIES (tullen esiin).

 Jumalan nimessä, menkäämme — sitä juuri olen halunnut. Älä
pelkää, ei kukaan tunne meitä.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Varovasti, hitaasti!

MIES.

Kaikkialla jonkin suurrakennuksen raunioita, joka on saanut kestää

vuosisatoja ennenkuin on kukistunut, pylväitä, jalustoja, otsikkoja,
kappaleiksi lyötyjä kuvapatsaita, sikin sokin piirtokoristeita, joita
kierrettiin muinaisten kaariholvien ympärille. Jaloissani välähti juuri
survottu lasilevy — on kuin Pyhän Neitsyen kasvot olisivat hetkeksi
tulleet näkyviin varjosta ja taas häipyneet — tuossa, katso, on
kokonainen kaariholvi — tuossa on soraan uponnut rautaristikko —
ylhäältä välähti tulisoihdun valo — näen puolet ritarista, joka nukkuu
keskellä hautaa — opas, missä olen?

KASTETTU JUUTALAINEN.

Väkemme teki veristä työtään neljäkymmentä päivää ja yötä. Nyt

he vihdoinkin ovat saaneet hävitetyksi viimeisen kirkon näiltä
tasangoilta. — Nyt juuri kuljemme hautausmaan ohi.

MIES.

Teidän laulunne, uudet ihmiset, kaikuvat katkerilta korvissani —

tummia ihmishaamuja tunkeilee takaa, edestä ja sivuilta, loimut ja
varjot kulkevat tuulen ajamina joukkojen yli kuin elävät henget.

OHIKULKIJA.
 Vapauden nimessä onnittelen teitä molempia.

TOINEN.

Herrojen surman nimessä tervehdin teitä kumpaakin.

KOLMAS.

Miksi ette kiiruhda, tuolla laulavat vapauden papit.

KASTETTU JUUTALAINEN.

On mahdotonta panna vastaan. Kaikkialta sysivät meitä.

MIES.

Kuka on tuo nuori mies, joka seisoo rakennuksen raunioilla? Kolme

roviota palaa hänen allaan, keskellä savua ja hiillosta hän seisoo,
kasvot hehkuvat ja äänessä on mielettömyyden kaiku.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Se on Leonard, vapauden intomielinen profetta. Ympärillä seisovat

meidän uhripappimme, filosofimme, runoilijamme, taiteilijamme,
heidän tyttärensä ja lemmittynsä.

MIES.

Haa! teidän ylimystönne. Näytä minulle hänet, joka sinut lähetti.

KASTETTU JUUTALAINEN.
 En näe häntä täällä.

LEONARD.

Antakaa hänet minun suudeltavakseni, rintaani vasten

puristaakseni, syleilykseni häntä kaunokaistani, riippumatonta,
vapautunutta, verhoista ja ennakkoluuloista paljastunutta vapauden
valittua tytärtä, kihlattuani.

NEIDON ÄÄNI.

Minä riennän sinun luoksesi, rakkaani!

TOINEN NAIS-ÄÄNI.

Katso, minä ojennan sinulle käteni — olen vaipunut maahan

uupumuksesta — olen tahrautunut kulkiessani pitkin suitsuavia
raunioita, armaani.

KOLMAS NAIS-ÄÄNI.

Olen päässyt heidän edelleen. Läpi tuhkan ja helteen, läpi tulen ja

sauhun tulen luoksesi, armaani.

MIES.

Hiukset hajallaan, läähättävin rinnoin kapuaa hän raunioille

intohimoisin liikkein.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Tällaista on joka yö.

LEONARD.

Tule luokseni, tule, oi hekumani, vapauden tytär. Sinä vapiset

jumalaisessa tulessa — pyhä innostus, ota valtaasi minun sieluni.
Kuulkaa kaikki, nyt minä ennustan teille.

MIES.

Naisen pää vaipui, hän menee tainnoksiin.

LEONARD.

Katsokaa, me seisomme molemmat vapautetun, ylösnousseen

ihmissuvun kuvana vanhojen muotojen, vanhan Jumalan raunioilla.
Kunnia meille että olemme Hänen jäsenensä repineet, nyt ovat ne
tomuna ja tuhkana. Ja Hänen henkensä me olemme voittaneet
omalla hengellämme, hänen henkensä on suistunut tyhjyyteen.

NAISTEN KUORO.

Onnellinen, onnellinen on profetan kihlattu. Me seisomme alhaalla

ja kadehdimme hänen kunniaansa.

LEONARD.

Minä julistan uuden maailman, uudelle jumalalle luovutan taivaat.

Vapauden ja hekuman Herra, rahvaan Jumala, jokainen koston uhri,
jokainen tyrannin ruumis olkoon sinun alttarinasi. Verimeriin
hukkukoot ihmissuvun vanhat kyyneleet ja kärsimykset — sen
elämänä olkoon tästä lähtien onni — sen oikeutena tasa-arvoisuus —
ja joka muuta luo, sille hirttonuora ja kirous.
MIESTEN KUORO.

Romahtanut on sorron ja ylpeyden rakennus. Ken siitä yhden

kivenkään korjaa, sille kuolema ja kirous.

KASTETTU JUUTALAINEN (syrjään).

Jehovan häpäisijät, kolmasti syljen teidän perikadoksenne.

MIES.

Kotka, pidä lupauksesi, niin minä nostatan tähän heidän

niskoilleen uuden kirkon Kristukselle.

ÄÄNIÄ SEKAISIN.

Vapaus — onni — hurraa — hei — hellerei — hurraa — hurraa.

PAPPIEN KUORO.

Missä ovat herrat, missä kuninkaat, jotka vielä äsken kuljeskelivat

maan päällä valtikkoineen ja kruunuineen, korskeina ja tuikeina.

MURHAMIES.

Minä olen tappanut kuningas Aleksanterin.

TOINEN.

Minä kuningas Henrikin.

KOLMAS.
 Minä kuningas Emanuelin.

LEONARD.

Kulkekaa pelottomina ja murhatkaa ilman tunnonvaivaa, sillä te

olette valituista valitut, pyhistä pyhimmät, sillä te olette vapauden
marttyrejä, vapauden sankareja.

MURHAMIESTEN KUORO.

Lähtekäämme yön pimeyteen pusertaen tikareja kourissamme,

lähtekäämme, lähtekäämme.

LEONARD.

Herää, sulottareni.

(Kuuluu ukkonen.)

No, antakaa vastaus elävälle Jumalalle. Kohottakaa laulunne,

tulkaa jälestäni kaikki, kaikki. Vielä kerran kierrämme ja tallaamme
maahan kuolleen Jumalan temppelin.

Ja sinä, nosta pääsi, nouse ja herää.

NEITO.

Palan rakkautta sinuun ja Jumalaasi, koko maailmalle jaan

rakkauteni — palan — palan.

MIES.
 Joku on juossut hänen luokseen, vaipunut polvilleen, ponnistaa
voimiaan, sopertaa jotain ja voihkii.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Minä näen, minä näen, se on kuuluisan filosofin poika.

LEONARD.

Mitä tahdot, Herman?

HERMAN.

Ylipappi, anna minulle pyhä voitelu murhatöihin.

LEONARD (uhripapeille).

Antakaa minulle öljy, tikari ja myrkky.

(Hermanille.)

Öljyllä, jolla ennen on voideltu kuninkaita, voitelen nyt sinut

kuninkaita surmaamaan — entisten ritarien ja herrojen aseet panen
herrojen hävittämiseksi sinun käsiisi — rintaasi ripustan medaljongin,
myrkkyä täyden — minne ei rautasi ylety, siellä jäytäköön ja
polttakoon myrkky tyrannien sisuksia. — Mene ja hävitä vanhat
sukupolvet kaikista maan ääristä.

MIES.

Hän läksi liikkeelle ja nousee joukon etunenässä mäelle.

KASTETTU JUUTALAINEN.
 Väistykäämme tieltä.

MIES.

Ei, minä tahdon nähdä loppuun tämän unen.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Kolmasti sylkäisen sinua.

(Miehelle.)

Leonard saattaa tuntea minut, jalosukuinen herra. Katso miten

suuri puukko riippuu hänen ryntäisillään.

MIES.

Peitä itsesi minun vaipallani — Mitä naisia ne ovat, jotka tanssivat

edessämme.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Kreivittäriä ja ruhtinattaria, jotka ovat jättäneet miehensä ja

siirtyneet meidän uskoomme.

MIES.

Muinoin ne olivat enkeleitäni. — Joukko on tulvinut kaikkialta

hänen ympärilleen — hän on nyt hävinnyt näkyvistäni tungokseen,
vain soitosta arvaan, että hän etenee meistä. Tule jälestäni, tuolta on
meidän helpompi nähdä.

(Vetäytyy muurin jätteelle.)

KASTETTU JUUTALAINEN.

Voi, voi, voi, kuka hyvänsä voi huomata meidät täältä.

MIES.

Minä näen hänet taas. Toiset naiset tunkeilevat hänen jälestään

kalpeina, mielettöminä, kouristuksissaan. Filosofin poika suu
vaahdossa pudistelee tikaria. — He tulevat nyt pohjoisen tornin
raunioille.

He pysähtyivät — tanssivat soraläjässä — repivät maahan

pystyynjääneitä holvikaaria — heittävät kipunoita kaatuneille
alttareille ja risteille. Liekit nousevat ja ajavat savupatsaita edellään.
Voi teitä, voi teitä.

LEONARD.

Voi ihmisiä, jotka vielä kumartavat kuollutta Jumalaa.

MIES.

Mustat peikot kääntyvät tänne ja tulevat kiireesti meitä kohti.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Voi Abraham!

MIES.

Kotka, eihän toki hetkeni liene vielä tullut?

KASTETTU JUUTALAINEN.
 Me olemme hukassa.

LEONARD (pysähtyy kulkiessaan ohi).

Mikä mies sinä olet, veli, jolla on kasvot noin korskeina? Miksi et
liity seuraamme?

MIES.

Olen kiiruhtanut kaukaa kuultuani teidän kumousliikkeenne

herätyshuudon. Olen espanjalaisen klubin murhaaja ja vastikään
saapunut.

LEONARD.

Entä tuo toinen, miksi hän on piilottanut päänsä viittasi poimuihin?

MIES.

Hän on nuorempi veljeni. Hän on antanut sanan, ettei näytä

kasvojaan ihmisille ennenkuin on surmannut vähintään jonkin
paronin.

LEONARD.

Kenen kuolemasta voit sinä itse ylpeillä?

MIES.

Vasta kaksi päivää ennen matkalle lähtöä antoivat vanhemmat

veljeni minulle pyhän voitelun.

LEONARD.
 Kuka sinulla sitten on mielessä?

MIES.

Sinä ensimäisenä, jos olet meille uskoton.

LEONARD.

Veli, sitä varten saat tästä tikarini.

(Vetää tikarin vyönsä alta.)

MIES (ottaa esiin oman tikarinsa).

Veli, siihen työhön omanikin riittää.

VÄKIJOUKON ÄÄNI.

Eläköön Leonard. Eläköön espanjalainen murhamies.

LEONARD.

Saavu huomenna johtaja-kansalaisen teltan luo.

PAPPIEN KUORO.

Tervehdimme sinua, vieraamme, vapauden hengen nimessä —

sinun kädessäsi on osa pelastuksestamme. Ken taistelee
taukoamatta, ken murhaa arkailematta, ken uskoo voittoon päivin ja
öin, se vihdoin voittaa.

(Menevät ohi.)
FILOSOFIEN KUORO.

Me olemme kohottaneet ihmissuvun lapsuudestaan. Me olemme

temmanneet totuuden pimeyden povesta kirkkauteen. Taistele sen
puolesta, murhaa ja kaadu.

(Menevät ohi.)

FILOSOFIN POIKA.

Toveri ja veli, muinaisen pyhimyksen vadista juon sinun maljasi.

Näkemiin.

(Heittää vadin menemään.)

TYTTÖ (tanssien).

Murhaa minulle ruhtinas Juhana.

TOINEN.

Minulle kreivi Henrik.

LAPSET.

Me pyydämme kiltisti ylimyksen päätä.

TOISET.

Onnea ja menestystä tikarillesi.

TAITEILIJAIN KUORO.
 Tähän goottilaisen temppelin raunioille me rakennamme uuden
temppelin. Siinä ei saa olla kuvia eikä kuvapatsaita — holvit pitkistä
tikareista, pylväät kahdeksasta ihmisen päästä, ja kunkin pylvään
huippu kuin hiukset, joista veri tihkuu. Alttari yksin olkoon valkea ja
vain yksi merkki sen päällä: vapauden lakki — hurraa!

TOISET.

Eteenpäin, eteenpäin, aamu jo sarastaa.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Hirttävät meidät heti. Missä on hirsipuu?

MIES.

Vaiti, juutalainen. He lentävät jo Leonardin jälestä eivätkä enää

katsele meitä. — Luon viimeisen silmäyksen, kokoan vielä kerran
ajatuksiini tuon kaaoksen, joka nousee ajan syvyyksistä, pimeyden
helmasta minua ja kaikkia veljiäni tuhoamaan. Mielettömyyden
ajamat, epätoivon repimät ajatukseni kiertävät koko voimallaan.

Jumalani, anna minulle voimaa, jota et ole koskaan minulta

kieltänyt, ja minä suljen yhteen sanaan tämän uuden, äärettömän
maailman, joka ei itse ymmärrä itseään. Mutta se sanani on tuleva
koko tulevaisuuden runoudeksi.

ÄÄNI ILMASTA.

Sinä sepität draamaa.

MIES.
 Kiitos neuvostasi. — Kostoa isieni häväistystä tomusta, kirous
uusille
sukupolville. Niiden pyörre ympäröi minut, vaan ei vie mukaansa. —
Kotka, kotka, pidä lupauksesi. — Mutta nyt seuraa minua laaksoon
pyhän
Ignatiuksen linnahautaan.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Päivä on jo lähellä. En lähde enää kauemmas.

MIES.

Näytä minulle tie, minä päästän sinut sitten.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Minne kuletat minua keskellä sumua ja raunioita, ohdakkeita ja

tuhkaa?
Armahda minua, armahda.

MIES.

Eteenpäin, eteenpäin ja alas minun kanssani. Joukkojen viimeiset

laulut vaikenevat takanamme. Siellä täällä enää liekehtii tulisoihtu.
Näetkö noiden kalpeiden usvahöyryjen, noiden kosteiden puiden
välissä menneisyyden varjoja, kuuletko noita valittavia ääniä?

KASTETTU JUUTALAINEN.

Usva peittää kaikki. Me kiidämme yhä alemmas.

HENKIEN KUORO METSÄSTÄ.

Itkekäämme Kristuksen tähden, poisajetun ja piinatun Kristuksen

tähden.
Missä on jumalamme, missä on hänen kirkkonsa?

MIES.

Pian, pian miekan kahvaan ja taisteluun. Minä annan Hänet teille

takaisin. Tuhansiin risteihin ristiinnaulitsen Hänen vihollisensa.

HENKIEN KUORO.

Me vartioitsimme alttareja ja pyhiä muistomerkkejä, kellojen kaiun

kannoimme siivillämme uskoville, urkujen sävelissä soivat meidän
äänemme, tuomiokirkon ikkunalasien väikkeessä, sen pilarien
varjoissa, pyhän pikarin loisteessa, Herran Ruumiin siunaamisessa oli
elämämme. Minne me nyt painamme päämme.

MIES.

Päivä kirkastuu kirkastumistaan. Heidän haamunsa haihtuvat

aamuruskon säteissä.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Tuonne menee tiesi, siellä alkaa linnahauta.

MIES.

Hoi! — Jesus ja sapelini.

 (Ottaen lakkinsa ja pistäen rahaa siihen.)

Ota muistoksi tämä ja tunnussana samalla kertaa.

KASTETTU JUUTALAINEN.

Olethan, jalosukuinen herra, sanallasi taannut turvallisuuden sille,

joka tänään puoliyön aikaan…

MIES.

Vanha aatelismies ei toista sanaansa kahta kertaa. — Jesus ja

sapelini.

ÄÄNI PENSAIKOSTA.

Maria ja sapelimme. — Eläköön herramme.

MIES.

Usko, tule minuun! — Hyvästi, kansalainen.

Usko, tule minuun! —Jesus ja Maria.

*****

Yö. Pensaikko. Puita.

PANKRATIUS (väelleen).

Asettukaa kasvot nurmea vasten, maatkaa ääneti, tulta ei saa

raapaista, ei edes piippuun. Ja heti ensimäisestä laukauksesta
rientäkää minulle avuksi. Jollei laukausta kuulu, älkää liikahtako
ennen selvää päivää.

LEONARD.

Kansalainen, vannotan sinua vielä kerran.

PANKRATIUS.

Pysy tuossa petäjässä kiinni ja ajattele siinä.

LEONARD.

Ota ainakin minut mukaasi. Hän on herra, hän on aristokratti ja

petturi.

PANKRATIUS (käskien kädellään hänen jäämään).

Vanhat aatelismiehet pitävät joskus sanansa.

*****

Pitkähkö huone. Vallasnaisten ja ritarien kuvia siellä täällä seinillä.

Perällä pilari, jolla riippuu vaakuna kilpi. Mies istuu pienen
marmoripöydän ääressä, jolla on lamppu, pari pistolia, ratsusapeli ja
kello. Vastapäätä toinen pieni pöytä, hopeisia kannuja ja pikareja.

MIES.

Muinoin tähän samaan vuorokauden aikaan keskellä uhkaavia

vaaroja ja samallaisia ajatuksia ilmestyi Brutukselle Cesarin henki.
 Ja minäkin odotan nyt samallaista näkyä. Hetken kuluttua seisoo
edessäni mies ilman nimeä, ilman esi-isiä, ilman suojelusenkeliä,
mies, joka on noussut tyhjyydestä ja alkaa kenties uuden
aikakauden, jollen minä syökse häntä nurinniskoin takaisin
olemattomuuteen.

Esi-isäni, sytyttäkää minuun se henki, joka on tehnyt teidät

maailman valtiaiksi, kaikki leijonasydämenne antakaa minun rintaani,
ohimoittenne uljuus vuotakoon otsalleni. Usko Kristukseen ja Hänen
kirkkoonsa, sokea, taipumaton, palava usko, teidän tekojenne
innostaja maan päällä, kuolemattoman kunnian toivo taivaassa,
laskeutukoon minun päälleni ja minä olen murhaava ja polttava
viholliseni, minä sadan sukupolven poika, teidän ajatustenne ja
toimienne, teidän hyveittenne ja paheittenne viimeinen perijä.

(Kello lyö kaksitoista.)

Nyt olen valmis.

(Nousee.)

ASEPUKUINEN PALVELIJA (astuu sisään).

Jalosukuinen herra, mies jonka piti tulla, on saapunut ja odottaa.

MIES.

Tulkoon sisään.

(Palvelija poistuu.)

PANKRATIUS (käyden sisään).