Tammikuu oli hyvä kuuntelukuukausi — mukaan mahtui monenlaista laadukasta kirjallisuutta

Olin koko syksyn kuuntelusuvannossa, josta en millään meinannut päästä ylös. Lähes aina valitsin kaiuttimiin mieluummin musiikkia kuin äänikirjan, mikä ei ole huono sekään — lauloin mukana minkä kerkesin. Olin kuitenkin iloinen, kun tammikuu tasokkaine teoksineen palautti kuunteluvireen ennalleen.

Mitä siis luin?

Elli Lahtinen: Syyntakeettomat. Jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Asiallinen näkökulma vailla ymmärrystä tehtyihin murhiin. Kirja esittelee todellisia rikostapauksia ja käsittelee esimerkiksi mielentilatutkimusta, erilaisia psyyken sairauksia ja mieleltään järkkyneiden hoitoa. Teos toimii erinomaisena tiedon lisääjänä.

Anna Jansson: Talvenkuu. Lyhyissä dekkareissa Maria Wern saa väistyä eläkeläisrouva Gertrudin tieltä. Tässä arvoituksessa Gertrud selvittää, mitä tapahtui viisikymmentä vuotta sitten kadonneelle pikkupojalle. Muutamassa kuuntelutunnissa selviävät mysteerit käyvät pidempien Wern-romaanien odotteluun.

Rahaf Mohammed: Kapinallinen. Pako Saudi-Arabiasta vapauteen. Järkyttävä kuvaus Saudi-Arabian sairaasta yhteiskunnasta ja määrätietoisesta nuoresta naisesta, joka onnistui pakenemaan. Suosittelen. Kirjoitin teoksesta pidemmin täällä.

Joanna Bolouri: Sydänkorjaamo. Vaikka Bolourin pari viime teosta ovat mielestäni olleet melko yhdentekeviä, Sydänkorjaamossa oli taas imua. Romanttisessa romaanissa Nora lähtee vastahakoisesti viikon sinkkuretriitille, jossa joogataan ja manifestoidaan rakkautta. Kriittiseksi naljailuparikseen Nora löytää Willin, joka ei myöskään ole tullut leirille varsinaisesti siksi, että saisi universumin antamaan rakkaudelle mahdollisuuden. Jotain vetoa he alkavat silti tuntea toisiaan kohtaan…

Wilma Ruohisto ja Sara Sieppi: Oliks sulla vielä jotain? Kiinnostava elämäkerta vaikuttajan onnistumisista, vastoinkäymisistä ja kaikkialle seuraavista vihaajista. Teos herätti ajatuksia oman postauksen verran.

Helen Fields: Täydellinen kosto. Jätin Fieldsin edellisen rikosromaanin välistä siksi, että kyllästyin jo kirjailijan tapaan hekumoida murhauhriensa kärsimyksillä. Samaa mässäilyä on tuttuun tyyliin myös Täydellisessä kostossa, mutta juoni on koukuttava — ja tällä kertaa kirjassa on myös ihan aitoa tragediaa, joka koskettaa.

Markus Nummi: Käräjät. Viisikko-kirjapiirissä luetaan tänä vuonna mieskirjailijoiden teoksia, ja huomaan tämänkin kuukauden kirjalistaani katsoessa, että miehiin keskittymiselle on aihetta — jotta lukeminen pysyisi entistäkin monipuolisempana! Nummen kirja oli oiva valinta tammikuulle, sillä se on laadukasta tekstiä naisista, perheistä ja laittomista ”sikiönlähdetyksistä”. Hahmot on luotu taitavasti, eikä kerronta aliarvioi kuuntelijaa.

Toivottavasti helmikuu on yhtä laadukas!

Kirjapiirin helmikuun teos on Juha Itkosen Teoriani perheestä. Itkonen on hyvä kirjoittaja, ja olen pitänyt monesta hänen kirjastaan. Perhekirjaa on tosin moitittu setämiesmäisyydestä — katsotaan, mitä minä tuumin!