Digieuro

Digieuron liikkeeseenlaskua
harkittava huolella –
käyttöönotto ei ole
vailla ongelmia.

Kysymyksiä ja vastauksia digieurosta

Mikä digieuro on? Miten se eroaa pankkitilillä olevasta rahasta ja maksukorteilla maksettavasta rahasta?

Digieurosta puhuttaessa on erotettava kaksi eri käsitettä: keskuspankkiraha ja liikepankkiraha. Keskuspankkiraha on keskuspankin taseessa olevaa rahaa, jonka fyysinen olomuoto on käteinen. Käteinen on keskuspankin velkaa käteisen haltijalle. Digitaalisessa muodossa keskuspankkirahaan pääsevät käsiksi vain luottolaitokset, eli pankit. Kuluttajien käyttämä digitaalinen raha taas siirtyy pankkitileiltä toiselle liikepankkirahana – asiakkaiden pankkitalletukset ovat pankkien taseissa pankin asiakkaalta ottamana velkana.

Digieuro on niin sanotusti käteisen digitaalinen vastine. Se ei olisi digitaalisessa muodossa lainkaan luottolaitosten eli pankkien taseessa, vaan suoraan keskuspankin taseessa. Luottolaitokset eivät voisi käyttää digieuroissa olevia talletuksia siten lainkaan omassa lainanannossaan.

Digieuroa voisi käyttää maksusovelluksissa kuluttajien keskinäiseen maksamiseen, verkkokaupoissa maksamiseen ja tulevaisuudessa myös kivijalkaliikkeissä maksamiseen. Digieurolle kaavaillaan myös omaa maksukorttia.

Ketkä digieuroa voisivat käyttää?

Digieuro on tarkoitettu vain yksityisten ihmisten käyttöön. Yritykset ja muut yhteisöt eivät voisi omistaa digieuroja, mutta niiden olisi otettava digieuroja vastaan asiakkailta ja muutettava ne sitten saatuaan liikepankkirahaksi.

Miksi EKP kaavailee digieuron käyttöönottoa?

Valtaosa rahaliikenteestä on digitaalista. Käytännössä vähittäismaksaminen tapahtuu tilisiirtoja lukuun ottamatta lähes kokonaan maksukorteilla. Maksukorttimarkkina taas on vahvasti parin amerikkalaisen suuryhtiön – suurimpina Visa ja Mastercard – hallussa. Niiden etuna on laaja käytettävyys ympäri maailmaa ja toimiva maksuinfrastruktuuri.

Maksukorttijäteille ei ole ilmaantunut vuosikausiin varteenotettavia kilpailijoita. Pelkona on, että näillä yksityisillä yhtiöillä on liian suuri määräysvalta kriittiseen maksuliikenteeseen. EU:n näkökulmasta katsoen maksuliikenne on tässä mielessä liian riippuvainen Yhdysvalloista.

Digieuro toisi kuluttajille maksukorteista riippumattoman tavan tehdä digitaalisia vähittäismaksuja. Määräysvalta olisi Euroopassa eikä riippuvainen nykyisistä harvoista markkinatoimijoista.

Markkinoilla on myös kritiikkiä siitä, että kansainväliset maksukorttiyhtiöt veloittavat jokaisesta korttimaksusta liikaa. Kustannuksen maksavat kaupat ja sitä kautta asiakkaat. Digieurolla haluttaisiin pienentää digitaalisen maksamisen kustannuksia.

Millaisia vaikutuksia digieurolla on rahoitusvakauteen?

Rahoitusvakauteen liittyvä ongelma liittyy keskuspankkirahan ja liikepankkirahan eroon. Jos kansalaiset siirtyisivät laajamittaisesti digieuron eli keskuspankkirahan käyttöön, se pienentäisi vastaavasti pankkien kykyä antaa lainoja. Jokaista ulosmyönnettyä lainaa kohden pankilla on oltava tietty määrä varoja itsellään – joko talletuksina muilta pankkiasiakkailta tai sitten lainaamalla rahaa muualta markkinoilta.

Digitaalisen euron lanseerauksessa suurimpana kärsijänä olisivat pienet pankit. Niiden liiketoiminnassa asiakkailta saadut talletukset ovat merkittävä ja edullisin osa varainhankintaa. Pienten pankkien kohdalla asiakkaiden talletusten väheneminen vaikuttaa suoraan lainanantokykyyn. Digieuro ajaisi täten pankkimarkkinaa kohti suurempia pankkeja, joille varainhankinta muutoin kuin talletusten kautta käy helpommin kuin pienille pankeille.

Pankkikriisien myötä on myös tunnistettu systeemisesti merkittäviä pankkeja, joiden ajautuminen konkurssiin olisi kestämätöntä ja sitä koetetaan kaikin tavoin välttää. Pankit ovat siis liian suuria kaatumaan. Digieuro edesauttaisi juuri suurten pankkien syntymistä.

Jos pankki ajautuu ongelmiin ja syntyy talletuspakoa, siirtäisivät ihmiset varojaan digieuroiksi. Se pahentaisi talletuspakoa entisestään.

Paljonko kansalaisella voisi olla digieuroja?

Rahoitusvakausongelmien rajaamiseksi digieuron hallussapidolle on kaavailtu rajaa – kuluttajalle ei voisi olla määrättömästi digieuroja. Yhtenä ehdotuksena on pidetty 3000 euroa kansalaista kohden, mikä on suurin piirtein käteisenä liikkeellä olevien eurojen arvo jaettuna euroalueen kansalaisten lukumäärällä. Finanssialan näkökulmasta kaavailtu summa on varsin suuri. Rajan määrääminen digieurossa on olennaista, mutta siinä on tehtävä punnintaa: mitä pienempi digieurosumma on, sitä pienemmät vaikutukset sillä on rahoitusvakauteen. Jos summa taas on kovin pieni, vaikeutuu sen käytettävyys vähittäismaksamisessa. Hieman suuremmat hankinnat – arvokas elektroniikka, harrastusvälineet, huonekalut, kodinkoneet – voivat olla kertaostoksena useamman tuhat euroa.

Digieuron sanotaan tuovan säästöjä maksamiseen, kun kansainväliset maksukorttiyhtiöt voidaan ohittaa digieuroilla maksettaessa. Onko näin?

Lisääntyvä kilpailu maksujenvälitysmarkkinalle olisi hyvä asia. Maksujärjestelmän rakentaminen ja ylläpito eivät kuitenkaan ole ilmaisia. Kustannukset uuden maksujärjestelmän käyttöönotosta vyöryisivät tavalla tai toisella asiakkaalle. Ilmaisia lounaita ei tässä mielessä ole, vaan rinnakkaisen ja kilpailevan maksujärjestelmän rakentamiseen sekä ylläpitoon uppoaisi runsaasti varoja.

Kaavailujen mukaan pankeilla olisi digieuron jakeluvelvoite – hieman samaan tapaan, kuin niillä on nyt käteisen jakeluvelvoite. Pankit velvoitettaisiin tarjoamaan sovelluksia, joiden avulla digieuroilla maksaminen käytännössä tapahtuisi. Pankkien pitäisi siis rakentaa järjestelmät, joilla asiakkaat maksuja hoitaisivat.

Kuluttajille digieuron käyttäminen olisi maksutonta. Kauppiaat maksaisivat edelleen jokaisesta maksusta osuuden, josta osa tulisi myös maksunvälittäjille eli pankeille. Nykytietojen valossa pankit eivät näe ehdotettua mallia liiketoiminnallisesti kannattavana – käytännössä se tarkoittaisi sitä, että jokainen maksu tuottaisi pankille tappiota.

Kenen vastuulla olisi kouluttaa ihmiset käyttämään digieuroa?

Koulutusvelvoitetta on soviteltu pankeille samoin kuin jakeluvelvoitetta. Myös viranomaisella olisi opastusvelvoite. Digitaaliset ratkaisut ovat osalle väestöstä vaikeita omaksua. Pankkien pitäisi siis opastaa ihmisiä käyttämään palvelua, joka lainsäädäntöehdotuksessa olevan mallin mukaisesti tuottaisi niille tappiota.

Miksi on ongelmallista, että keskuspankki ryhtyy toimijaksi maksujenvälitysmarkkinalle?

Euroopan keskuspankilla on valvovan viranomaisen rooli pankkeihin nähden. Olisi epätasa-arvoista, jos valvojasta tulisi pankeille maksujenvälityksessä myös kilpailija. Digieuron myötä näin kävisi. Se vääristäisi rooleja.

Digieuron sanotaan tuottavan uusia innovaatioita maksamiseen. Onko näin?

Digieuro ei ominaisuuksiltaan ainakaan nykytietojen valossa olisi tuomassa juuri mitään uutta teknistä pohjaa, joiden varaan rakentaa uusia liiketoiminnallisesti kannattavia innovaatioita. Ainut kaavailuissa ollut uusi tekninen ominaisuus olisi sähköinen maksaminen ilman verkkoyhteyttä. Nykyisin digimaksaminen vaatii toimiakseen verkkoyhteyden maksupäätteestä tai mobiililaitteesta, jos maksetaan kuluttajalta toiselle. Digieuroilla maksamisen on kaavailtu onnistuvan myös ilman verkkoa.

Kun liiketoiminnassa kehitetään uusia innovaatioita, on niiden elinehtona liiketoiminnallinen kannattavuus. Toistaiseksi on vaikea nähdä, miten digieuro parantaisi innovointia nykytasosta. Tällä tietoa digieuro tuo maksuja välittäville pankeille lähinnä pakollisia kuluja. Kannattavuutta ei ole näkyvissä. Digieuron käyttöönotto päinvastoin syö pankkien innovointivaraa, sillä kehityspanokset menevät viranomaisen sääntelyssä määräämään pakolliseen kehitystyöhön.

Milloin digieuro otetaan käyttöön?

Päätöstä digieuron liikkeellelaskusta ei ole tehty. EKP on parhaillaan selvittämässä vaikutuksia ja teknisiä ratkaisuja. Digieuron mahdollinen käyttöönottoaikataulu lasketaan vuosissa.