Nemili

Nummella

Nämä kadut kaupungin, huvilat ja puutarhat
Kävelytän koiraa ja mieleen palaa vuodet parhaimmat
Tuosta ojasta me silloin fillareita naarattiin
Jälkeen vedonlyönnin jossa jälleen hulluus punnittiin
Koulussa kavereiden kanssa me tytöt jaettiin
Ne kiljui välitunneilla kun niitä takaa ajettiin
Ja kun faijan bändi soitti vein kaikki katsomaan
Kuunnellessain tunsin poltteen - mun piti päästä soittamaan
Mun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin
Minä olin kahdentoista kun me maalle muutettiin
Ja vain vuotta vanhempana katsoin kun faijaa haudattiin
Mutsille jäi neljä lasta, uusi talo velkoineen
Mutta jotenkin se selvis - elämä alkoi uudelleen
Me silloin kavereiden kanssa tämä puisto vallattiin
Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin
Ja me tiedettiin miten koko kylän katuvalot saa sammumaan
Aloin kirjoitella lauluja, ne käsittelivät kuolemaa
Mun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin
Löysin elämäni naisen ja me yhteen muutettiin
Olin kakskytviis kun sanoin: "Please, eikö mentäis naimisiin?"
Nyt meil on omakotitalo, vaimo työkseen opettaa
Minä nukun päivät ja valvon yöt - nää biisit pitää kirjoittaa
Koiran kanssa joskus myöhään harjulle me kiivetään
Ja sieltä käsin katsellaan nukkuvaa Nummelaa
Ja mä kelaan että kaikki taitaa olla kohdallaan
Mä taidan kuulua tänne...
Mun täytyy kävellä näin
Mun täytyy kävellä näin
Kun jotain herää sisälläin