Alain Fabien Maurice Marcel Delon (French: [alɛ̃ dəlɔ̃]; born 8 November 1935) is a French actor and businessman, with French-Swiss dual citizenship since 1999. Delon became one of Europe's most prominent actors and screen "heart throbs" in the 1960s. He achieved critical acclaim for roles in films such as Rocco and His Brothers (1960), Purple Noon (1960), L'Eclisse (1962), The Leopard (1963), Lost Command (1966) and Le Samouraï (1967). Over the course of his career Delon worked with many well-known directors, including Luchino Visconti, Jean-Luc Godard, Jean-Pierre Melville, Michelangelo Antonioni and Louis Malle.
Delon acquired Swiss citizenship on 23 September 1999, and the company managing products sold under his name is based in Geneva. He is a citizen of the community of Chêne-Bougeries in the canton of Geneva.
Delon was born in Sceaux, Seine (now Hauts-de-Seine), Île-de-France, a suburb of Paris. His parents, Édith (née Arnold) and Fabien Delon, divorced when Delon was four. Both remarried, and Delon has a half-sister and two half-brothers. His paternal grandmother was Corsican, from Prunelli-di-Fiumorbo. He attended a Roman Catholic boarding school, the first of several schools from which he was expelled because of unruly behavior. Teachers once tried to convince him to enter the priesthood because of his aptitude in religious studies.
Illan tullen tahtoisin sut viedä oopperaan
Ja juhlimaan kuin huomista ei olisikaan
Vaikka ois väelle sikari ortaan
Ja jos tahtoisin naurattaa käyttäisin omaa rahaa
Mutta kun illan tullen työpäivän täyteen saan
Niin nousen R-junaan
Minä taidan olla tavallinen aivan
Ja Rhodokselle joskus taas sinut vien
Tavernaan jossa suomeksi meitä palvellaan
Ja tarjoilijan hymy on kuin helminauhaa
Siitä pari helmeä puuttuu, multa ei puutu mitään
Kun onnelliseksi tehdä sut saan
Illan tullen veisin sut sellaiseen paikkaan
Jossa puhutaan että kun Concorde lopetti lentonsa
Mihin tässä maailmassa voi enää luottaa
Illan tullen veisin sut ihan mihin vaan
Mutta kun illan tullen lapset saan nukkumaan
On pakko silmät ummistaa
Minä taidan olla tavallinen aivan
Ja Rhodokselle joskus taas sinut vien
Tavernaan jossa suomeksi meitä palvellaan
Ja tarjoilijan hymy on kuin helminauhaa
Siitä pari helmeä puuttuu, multa ei puutu mitään
Kun onnelliseksi tehdä sut saan
Minä taidan olla tavallinen aivan
Kun Itäkeskukseen sut vien,
Susta eksyn, pyydän kuuluttamaan
Kovaäänisistä nimes kuulla saan
Kumpa kaikki tietäs sulle kuulun mä vaan