Siirry sisältöön

suoruus

Wikisanakirjasta

Suomi

[muokkaa]

Substantiivi

[muokkaa]

suoruus (40)

  1. se, että on suora

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈsuo̯ruːs/
  • tavutus: suo‧ruus

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi suoruus suoruudet
genetiivi suoruuden suoruuksien
partitiivi suoruutta suoruuksia
akkusatiivi suoruus;
suoruuden
suoruudet
sisäpaikallissijat
inessiivi suoruudessa suoruuksissa
elatiivi suoruudesta suoruuksista
illatiivi suoruuteen suoruuksiin
ulkopaikallissijat
adessiivi suoruudella suoruuksilla
ablatiivi suoruudelta suoruuksilta
allatiivi suoruudelle suoruuksille
muut sijamuodot
essiivi suoruutena suoruuksina
translatiivi suoruudeksi suoruuksiksi
abessiivi suoruudetta suoruuksitta
instruktiivi suoruuksin
komitatiivi suoruuksine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo -
heikko vartalo suoruude-
vahva vartalo suoruute-
konsonantti-
vartalo
suoruut-

Etymologia

[muokkaa]

sanan suora vartalosta suor- ja suffiksista -uus

Käännökset

[muokkaa]

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • suoruus Kielitoimiston sanakirjassa