kusta

Suomi

Adverbi

kusta

1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) mistä

   Ja kuin hän nosti silmänsä, näki hän oudon miehen kaupungin kujalla; ja sanoi vanha mies hänelle: kuhunka sinä tahdot? ja kusta sinä tulet? (Biblia, 1776)

   Mistäs tulet, kustas tulet, Poikani iloinen? (Velisurmaaja, Kanteletar)

Aiheesta muualla

• kusta Kielitoimiston sanakirjassa

Pronomini

kusta

1. (interrogatiivinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
2. (indefiniittinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka

Substantiivi

kusta

1. (taivutusmuoto) yksikön partitiivimuoto sanasta kusi

Verbi

kusta (66) (taivutus[luo])

1. (arkikieltä) virtsata
2. (arkikieltä) epäonnistua, mokata

   Kusin ET:n kokeen eilen!

3. (arkikieltä) olla epäilyttävää, olla vialla

   Tämä homma kusee.

   Jokin tässä kusee nyt, ja pahasti.

Ääntäminen

• IPA: /ˈkust̪ɑˣ/
• tavutus: kus‧ta

Käännökset

1. alat. virtsata

englanti: to piss espanja: hacer pis puola: robić siku

turkki: işemek, çiş yapmak venäjä: ссать

Liittyvät sanat

Johdokset

• verbit: kusaista

Idiomit

• kusta muroihin
• kusta silmään – huijata
• kuin juosten kustu – huolimattomasti tehty

Aiheesta muualla

• kusta Kielitoimiston sanakirjassa
• Artikkeli 612 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

Indonesia

Substantiivi

kusta

1. lepra, spitaali

Jaava

Substantiivi

kusta

1. lepra, spitaali

Malaiji

Substantiivi

kusta

1. lepra, spitaali

Sunda

Substantiivi

kusta

1. lepra, spitaali