Siirry sisältöön

kallo

Wikisanakirjasta
Katso myös: Kallo
Wikipedia
Katso artikkeli Kallo Wikipediassa, vapaassa tietosanakirjassa.

Suomi

[muokkaa]
sivettihyeenan kallo

Substantiivi

[muokkaa]

kallo (1)

  1. eläimen pään luinen kuori, joka suojaa muun muassa aivoja. Ihmisestä puhuttaessa usein muodossa pääkallo.
    (arkikieltä) Koira sai kuulan kalloonsa. – Koira tapettiin ampumalla.
  2. (kuvaannollisesti, arkikieltä) pää
    Jätin koulun kesken, kun ei mennyt ollenkaan teoria kalloon.

Ääntäminen

[muokkaa]
  • IPA: /ˈkɑlːo/
  • tavutus: kal‧lo

Taivutus

[muokkaa]
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi kallo kallot
genetiivi kallon kallojen
partitiivi kalloa kalloja
akkusatiivi kallo;
kallon
kallot
sisäpaikallissijat
inessiivi kallossa kalloissa
elatiivi kallosta kalloista
illatiivi kalloon kalloihin
ulkopaikallissijat
adessiivi kallolla kalloilla
ablatiivi kallolta kalloilta
allatiivi kallolle kalloille
muut sijamuodot
essiivi kallona kalloina
translatiivi kalloksi kalloiksi
abessiivi kallotta kalloitta
instruktiivi kalloin
komitatiivi kalloine-
+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo kallo-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti-
vartalo
-

Etymologia

[muokkaa]

germaaninen laina[1]

Käännökset

[muokkaa]

Liittyvät sanat

[muokkaa]
Johdokset
[muokkaa]
Yhdyssanat ja sanaliitot
[muokkaa]

kallohonka, kallokuva, kallonkutistaja, kallonmurtuma, kallonpohja, kallovamma, kovakalloinen, paksukalloinen, pääkallo, pääkallokeli, pääkallokiitäjä, pääkallonmetsästys, pääkallonmetsästäjä, pääkallonpaikka

Aiheesta muualla

[muokkaa]
  • kallo Kielitoimiston sanakirjassa

Viitteet

[muokkaa]
  1. Kulonen, Ulla-Maija. Sydämestä syöpään, kalvosta keuhkoon. Suomen lääketieteellisen sanaston etymologiaa. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. 1995 (23). (Verkkoversio. Viitattu 8.7.2012.)