kaisla

Katso myös: Kaisla

Suomi

Kaisla (Schoenoplectus lacustris)

Substantiivi

kaisla (9)

1. (taksonomia) mikä tahansa kaislojen sukuun (Scirpus) kuuluva sarakasvien laji tai sellaisen yksilö
2. järvikaislojen sukuun kuuluva laji Schoenoplectus lacustris tai sen yksilö
3. (puhekieltä, yleisesti) mikä tahansa vesistössä kasvava heinäkasvien laji tai sellaisen yksilö
4. (puhekieltä, erityisesti) edellisiin kuuluva järviruoko

Ääntäminen

• IPA: /ˈkɑi̯slɑ/
• tavutus: kais‧la

Etymologia

• vanha germaaninen laina, jonka rekonstruoitu alkumuoto on *gaisilan (> muun muassa ruotsin gissel); sanalla on useissa lähisukukielissä vastineita kuten inkeroisen klaisa, karjalan kaisla, vatjan glaisa ja viron kaisel; sanojen epäsäännölliset äänteenmuutokset ja runsaat murteelliset variantit selittyvät germaanisen sanan suomensukuisten kielten puhujan kannalta oudolla äänneasulla

Käännökset

1. mikä tahansa Scirpus-suvun sarakasvi

Ks. röyhykaisla

2. Schoenoplectus lacustris

Ks. järvikaisla

3. mikä tahansa vesistössä kasvava heinäkasvi

englanti: bulrush, reed espanja: junco m. romania: papură f. ruotsi: säv

saksa: Binse f., Teichbinse f. ukraina: комиш m. venäjä: камыш

4. järviruoko

Ks. järviruoko

Liittyvät sanat

• rantaluikka, ryti

Johdokset

• substantiivit: kaislikko

Yhdyssanat

• juurtokaisla, järvikaisla, kaislakori, kaislamatto, kaislasara, kaislavene, korpikaisla, litteäkaisla, merikaisla, pallokaisla, papyruskaisla, ruskokaisla, röyhykaisla, sinikaisla, sädekaisla

Aiheesta muualla

• kaisla Kielitoimiston sanakirjassa
• kaisla Suomen etymologisessa sanakirjassa