haltija
Suomi
[muokkaa]Substantiivi
[muokkaa]haltija (12)
- (oikeustiede) henkilö, jolla on hallintaoikeus tai tosiasiallinen hallinta kiinteään tai irtaimeen omaisuuteen; ei välttämättä omistaja
- Jos autolla on rekisterissä sekä omistaja että haltija, haltija on verovelvollinen.
- haltia, luonnossa tai kodin piirissä vaikuttava uskomusolento
Ääntäminen
[muokkaa]- IPA: /ˈhɑlt̪ijɑ/
- tavutus: hal‧ti‧ja
Taivutus
[muokkaa]| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | haltija | haltijat |
| genetiivi | haltijan | haltijoiden haltijoitten (haltijain) |
| partitiivi | haltijaa | haltijoita |
| akkusatiivi | haltija; haltijan |
haltijat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | haltijassa | haltijoissa |
| elatiivi | haltijasta | haltijoista |
| illatiivi | haltijaan | haltijoihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | haltijalla | haltijoilla |
| ablatiivi | haltijalta | haltijoilta |
| allatiivi | haltijalle | haltijoille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | haltijana | haltijoina |
| translatiivi | haltijaksi | haltijoiksi |
| abessiivi | haltijatta | haltijoitta |
| instruktiivi | – | haltijoin |
| komitatiivi | – | haltijoine- + omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | haltija- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo |
- | |
Etymologia
[muokkaa]vanha germaaninen laina[1]
Käännökset
[muokkaa]Liittyvät sanat
[muokkaa]Synonyymit
[muokkaa]Yhdyssanat
[muokkaa]haltijakortti, haltijaosake, haltijapaperi, haltijavelkakirja
Aiheesta muualla
[muokkaa]Viitteet
[muokkaa]- ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.
- ↑ STT. (25.10.2013). "Haltia vai haltija?" Iltalehti. Viitattu 5.2.2014.