Valkohäntämangusti
| Valkohäntämangusti | |
|---|---|
,_crop.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Feliformia |
| Heimo: | Mangustit Herpestidae |
| Suku: | Valkohäntämangustit Ichneumia |
| Laji: | albicauda |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ichneumia albicauda |
|
 Valkohäntämangustin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Valkohäntämangusti (Ichneumia albicauda)[2] on suurissa osissa Saharan eteläpuolista Afrikkaa ja Arabian niemimaan rannikolla tavattava mangusti. Se on oman valkohäntämangustien sukunsa ainoa laji. Valkohäntämangusti on yöaktiivinen yksineläjä ja se käyttää ravinnokseen etenkin hyönteisiä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt sen elinvoimaiseksi lajiksi.
Taksonomia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohäntämangusti kuuluu valkohäntämangustien sukuun sen ainoana lajina. Laji on läheistä sukua muiden mangustien heimon hiekkamangusteille, termiittimangusteille ja tupsuhäntämangusteille. Valkohäntämangusti on monotyyppinen laji, eli sitä ei yleensä jaeta omiin alalajeihinsa. Jotkut tutkijat ovat kuitenkin aikanaan jakaneet sen kuuteen eri alalajiin etenkin turkin värityksen ja koon erojen perusteella. Erot saattavat olla vain ympäristöllisiä, mutta DNA-tutkimuksissa on myös löydetty joitakin eroja tiettyjen mahdollisten alalajien välillä.[3]
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohäntämangusti on mangustiksi suhteellisen suurikokoinen. Urokset ovat hieman naaraita raskaampia, mutta muuten useimmiten saman kokoisia. Urokset painavat 3,63–5,22 kg ja niiden ruumiin pituus on ilman häntää 574–1040 mm. Naaraiden vastaavat lukemat ovat 3,62–4,99 kg ja 519–591 mm. Väristykseltään valkohäntämangusti on pääosin harmaa. Sen raajat ovat kuitenkin mustat ja muuten harmaan hännän kärki on lajin nimen mukaisesti päästään valkoinen. Päässä valkohäntämangustilla on pyöreät korvat ja mustat huulet. Kallo on jykevä. Etenkin sateisilla alueilla tavataan hyvin tummia tai melanistisia yksilöitä. Väritys kuivemmilla alueilla on harmaampi. Joillakin yksilöillä koko levinneisyysalueella on musta häntä. Länsi-Afrikassa mustahäntäiset yksilöt ovat jopa valkohäntäisiä yleisempiä. Takaraajat ovat eturaajoja vantterammat. Kynnet ovat vahvat ja käyrät.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohäntämangustia tavataan hyvin laajalla alueella Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, sekä osissa Arabian niemimaata. Sen levinneisyysalue käsittää alueita lännessä Senegalista itään Afrikan sarveen saakka, sekä sieltä Afrikan mantereen eteläosiin. Alueella olevia valtioita ovat Angola, Benin, Botswana, Burkina Faso, Djibouti, Egypti, Eritrea, Etelä-Afrikka, Etelä-Sudan, Etiopia, Gambia, Ghana, Guinea, Guinea-Bissau, Jemen, Kamerun, Kenia, Keski-Afrikan tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta, Kongon tasavalta, Lesotho, Malawi, Mali, Mosambik, Namibia, Niger, Nigeria, Norsunluurannikko, Oman, Sambia, Saudi-Arabia, Senegal, Sierra Leone, Somalia, Sudan, Swazimaa, Tšad, Uganda, Yhdistyneet arabiemiraatit ja Zimbabwe.[1] Arabian niemimaalle valkohäntämangusti on levinnyt Afrikasta mahdollisesti noin 32 500 vuotta sitten. Niitä tavataan mantereen lisäksi myös Farasan-saarilla Punaisellamerellä, jonne ne ovat päätyneet mahdollisesti ihmisen tuomina.[3]
Lajia esiintyy ruohikoilla, savanneilla ja metsämailla aina 3 500 metrin korkeuksille saakka. Kosteilla metsillä niitä ei tavata. Samaan tapaan ne puuttuvat puurajan yläpuolella olevilta alueilta, sekä aavikoilta ja puoliaavikoilta. Lajia tavataan myös ihmisasutuksen seassa. Laji on yleinen ja suurimmillaan tavataan 4,3 yksilöä neliökilometriä kohden.[1]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valkohäntämangustit ovat yöaktiivisia ja ne elävät pääosin yksin. Useampia yksilöitä voidaan kuitenkin havaita paikoilla, joilla ravintoa on runsaasti. Lajin yksilöt ovat territoriaalisia. Urosten alue saattaa kuitenkin olla päällekkäinen naaraiden kanssa. Aggressiiviset kohtaamiset ovat kuitenkin ilmeisesti harvinaisia. Yksilöt välttelevät toisiaan hajumerkkien perusteella. Valkohäntämangusti merkitsee alueensa anaalirauhasen eritteillä. Alueen koko vaihtelee ympäristöstä riippuen. Valkohäntämangustit viettävät päivän valoisan ajan pesäkolossaan. Pesiä voi olla useampia ja yhtä käytetään tavallisesti ennen uuteen siirtymistä 5-15 päivää. Myöhemmin valkohäntämangusti voi palata vanhalle pesälleen.[3]
Valkohäntämangustien pääasiallista ravintoa ovat erilaiset hyönteiset. Pienemmissä määrin ne käyttävät ravinnokseen myös sammakkoeläimiä, lintuja ja matelijoita. Selkärankaiset korostuvat ravintona etenkin kuivina kausina. Laji syö vain harvoin kasvisperäistä ravintoa. Joskus sen on havaittu syövän raatoja. Ravintonsa valkohäntämangusti löytää pääasiassa hajuaistinsa avulla. Ravintoa se etsii öisin ja keskimäärin 6–8 tuntia. Ravinnonhaussa se voi liikkua päivittäin 4–5 kilometriä.[3]
Valkohäntämangustit lisääntyvät eri alueilla eri aikoina. Uros ja naaras parittelevat parin tunnin aikana useampaan otteeseen. Poikaset syntyvät pesäkolossa. Kerralla syntyy yhdestä neljään poikasta. Poikaset alkavat liikkua yksin pesän ulkopuolella noin yhdeksän kuukauden ikäisinä.[3]
Valkohäntämangusti jää ajoittain suurempien petoeläinten, kuten leijonan, leopardin ja hyeenakoiran saaliiksi. Niitä tappavat myös koirat. Laji ei ole kuitenkaan erityisen tyypillinen saaliseläin muille petoeläimille. Valkohäntämangustilla tavattavia loisia ovat esimerkiksi Pseudandrya mkuzii, Arthrocephalus gambiense, Amblyomma hebraeum, Haemaphysalis zumpti, Hyalomma truncatum, Rhipicephalus appendiculatus, Haemaphysalis leachi ja Ctenocephalides damarensis.[3]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt valkohäntämangustin elinvoimaiseksi lajiksi. Sitä tavataan laajalla alueella ja se on suhteellisen yleinen. Lajilla ei uskota olevan suuria uhkia. Lajin yksilöitä saattaa kuolla vaippasakaalien ja aavikkoilvesten hävittämisen yhteydessä.[1] Niitä voi kuolla myös liikenteessä.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Do Linh San: Ichneumia albicauda IUCN Red List of Threatened Species. Version 3.1. 2015. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.2.2022. (englanniksi)
- ↑ Valkohäntämangusti – Ichneumia albicauda Laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 12.2.2022.
- ↑ a b c d e f g h Kingdon, J. & Hoffmann, M. (toim.): Mammals of Africa. Volume V: Carnivores, Pangolins, Equids and Rhinoceroses, s. 342-346. Bloomsbury Publishing, 2013. ISBN 978-1-4081-8994-8 (englanniksi)