Teräsmies ja uhka auringosta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Teräsmies ja uhka auringosta
Superman IV: The Quest for Peace
Ohjaaja Sidney J. Furie
Käsikirjoittaja
Perustuu Jerry Siegelin ja Joe Shusterin luomaan Teräsmies-sarjakuvahahmoon
Tuottaja
Säveltäjä
Kuvaaja Ernest Day
Leikkaaja John Shirley
Tuotantosuunnittelija John Graysmark
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdistynyt kuningaskunta
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Warner Bros.
Netflix
Ensi-ilta 24. heinäkuuta 1987
Kesto 90 min.
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 17 000 000 $ (arvio)
Edeltäjä Teräsmies III
Seuraaja Superman Returns
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Teräsmies ja uhka auringosta (Superman IV: The Quest for Peace) on yhdysvaltalainen vuonna 1987 ensi-iltansa saanut supersankarielokuva, jonka on ohjannut Sidney J. Furie ja kirjoittanut Lawrence Konner ja Mark Rosenthal. Elokuva perustuu DC Comicsin hahmoon Supermaniin ja Christopher Reeven kehittämään tarinaan.[1] Elokuvan pääosissa nähdään Reeve, Gene Hackman, Jackie Cooper, Marc McClure, Jon Cryer, Sam Wanamaker, Jim Broadbent, Mariel Hemingway, ja Margot Kidder.

Se on Superman-elokuvasarjan viides elokuva (seuraten vuoden 1984 Supertyttö-elokuvaa) ja on jatko-osa elokuvalle Teräsmies III. Se on sarjan ensimmäinen elokuva, jossa tuottajat Alexander ja Ilya Salkind eivät oleet mukana.[2] Tämän neljännen tuotti halvempiin elokuvatuotantoihin keskittynyt kaksikko Menahem Golan ja Yoram Globus, ja heidän elokuvatuotantofirmansa Cannon Films. Elokuva merkitsee myös Reeven viimeistä esiintymistä Supermanina, joka suostui palaamaan vastineeksi suuresta palkasta ja ydinaseriisuntaa edistävästä tarinasta.[3]

Vähän ennen elokuvan tuotantoa elokuvan tuottaja Cannon Group joutui vakaviin talousongelmiin, joka pakotti huomattavia budjettileikkauksia. Myös 40 minuuttia materiaalia poistettiin negatiivisten testinäytösten jälkeen.[4][5]

Julkaisun jälkeen kriitikot ja fanit halveksuivat sitä laajalti. Arvostelijat vetosivat huonoihin erikoistehosteisiin, epäjohdonmukaisuuksiin ja juonenaukoihin. Elokuvaa on usein kutsuttu yhdeksi kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista. Muita Teräsmies-elokuvia ei julkaistu ennen Superman Returnsia vuonna 2006.

Samalla kun Clark Kent (Christopher Reeve) jatkaa maailman pelastamista Teräsmiehenä, mm. pelastaen venäläisen avaruusaseman miehistön kuolemalta, hänen vihollisensa Lex Luthor (Gene Hackman) lojuu edelleen vankilassa ja määrätään louhostöihin.

Palattua maahan, Clarkille esiintyy omia vaikeuksia, kun hänen työpaikkansa, "Daily Planet"-lehden, ostaa tuulinen David Warfield (Sam Wanamaker), joka haluaa muuttaa perinteisen sanomalehden tabloidiksi. Perry White (Jackie Cooper) erotetaan päätoimittajan tehtävästä, ja Warfieldin tytär Lacy (Mariel Hemmingway) tulee hänen tilalleen ja ihastuu välittömästi Clarkiin, jonka kimppuun hän välittömästi heittäytyy - Lois Lanen (Margot Kidder) suureksi tyytymättömyydeksi.

Saatuaan kirjeen pojalta, joka halusi lopettaa ydinsodan mahdollisuuden, Teräsmies päättää tuhota kaikki maailman ydinaseet ja heittää ne aurinkoon. Sillä välin Lenny Luthor (Jon Cryer) vapauttaa setänsä Lex Luthorin vankilasta. Kaksikko varastaa hiuksen, jonka Teräsmies lahjoitti museolle. Luthor käyttää hiusten sisältämää DNA:ta laitteen luomiseen ja piilottaa sen ydinaseeseen. Kun Teräsmies pudottaa tämän pommin aurinkoon, tähden energia luo olennon, jolla on Kryptonin tason voimia, nimeltä Nuclear Man (Mark Pillow). Nuclear Man:in avulla, Lex Luthorin kykenee toteuttaamaan rikollisimmat suunnitelmansa täysin vapaasti.[6]

 Christopher Reeve  Teräsmies / Clark Kent  
 Gene Hackman  Lex Luthor, Nuclear Man (ääni)  
 Jackie Cooper  Perry White  
 Marc McClure  Jimmy Olsen  
 Jon Cryer  Lenny  
 Sam Wanamaker  David Warfield  
 Mariel Hemingway  Lacy Warfield  
 Mark Pillow  Nuclear Man  
 Margot Kidder  Lois Lane  
 Damian McLawhorn  Jeremy  
 William Hootkins  Harry Howler  
 Jim Broadbent  Jean Pierre Dubois  
 Stanley Lebor  kenraali Romoff  
 Don Fellows  Levon Hornsby  
 Robert Beatty  Yhdysvaltain presidentti  

Reeve esitti tarinan, joka keskittyi ydinasekilpailuun protestina Reykjavikin huippukokouksen epäonnistumisesta ja presidentti Ronald Reaganin armeijan lisääntymisestä ja skeptisyydestä asevalvontaa kohtaan.[3]

Arvioita ja vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Video-oppaassa vuodelta 1994 Bello Romano sanoo näyttelijöiden pelastavan elokuvan naiivin juonen. Hän antaa elokuvalle kaksi tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”keskinkertainen”.[7]

Vuonna 2010, Empire-lehden lukijat äänestivät elokuvan sijalle 40 lehden "50 kaikkien aikojen huonoimman elokuvat"-listalla.[8]

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.