Talvipalatsi
| Talvipalatsi | |
|---|---|
| Зимний дворец | |
 Talvipalatsi Nevajoen vastarannalta |
|
| Sijainti | Pietari, Venäjä |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | palatsi, nykyisin osittain museo |
| Valmistumisvuosi | 1762 |
| Suunnittelija | Bartolomeo Rastrelli |
| Rakennuttaja | Anna I, Elisabet I, Katariina II |
| Runkorakenne | tiili |
| Julkisivumateriaali | rappaus |
| Korkeus | 30 m |
| Kerrosluku | 5 |
 |
|
.jpg)
Talvipalatsi (ven. Зимний дворец, Zimnij dvorets) on Pietarissa sijaitseva entinen Venäjän keisarillinen palatsi, joka toimi Romanov-hallitsijasuvun virallisena asuinpaikkana vuosina 1737–1917. Sen tiloja käyttää nykyään Eremitaašin taidemuseo. Palatsirantakadun ja Palatsiaukion välissä sijaitseva Talvipalatsi on malliesimerkki venäläisestä barokista.
Nykyinen palatsi rakennettiin vuosina 1754–1762 italialaissyntyisen arkkitehdin Bartolomeo Rastrellin piirustusten mukaan. Sen tilasi keisarinna Elisabet, joka kuoli juuri ennen palatsin lopullista valmistumista.[1] Se on neljäs paikalla oleva rakennus. Pietari Suuren rakennuttama alkuperäinen talvipalatsi sijaitsi sen vieressä. Talvipalatsia rakennettiin ja sitä muutettiin lähes jatkuvasti 1730-luvun lopun ja vuoden 1837 välillä, jolloin se vaurioitui pahoin tulipalossa ja rakennettiin heti uudelleen. Keisarit rakensivat palatsinsa monumentaaliseen mittakaavaan, jonka tarkoituksena oli heijastaa Venäjän keisarikunnan valtaa ja voimaa.
Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen palatsi toimi lyhyen aikaa Venäjän väliaikaisen hallituksen kokouspaikkana. Palatsin valtaus vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen aikana oli ratkaiseva tapahtuma neuvostovaltion synnyssä.
Koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvipalatsi on pohjakaavaltaan pitkänomainen suorakulmio, ja sen pääjulkisivu on 215 metriä pitkä ja 30 metriä korkea. Palatsin on laskettu sisältävän 1 886 ovea, 1 945 ikkunaa, 1 500 huonetta ja 117 portaikkoa.[2]
Rakennusaika, 1700-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pietari I Suuren aika 1717–1725 ja sen jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Palattuaan suuren suurlähetystönsä kanssa Euroopan kiertomatkaltaan takaisin Venäjälle vuonna 1698 Pietari I aloitti länsimaalaistamis- ja laajentumispolitiikan, jonka tarkoituksena oli muuttaa Moskovan Venäjän tsaarikunta Venäjän keisariliseksi imperiumiksi ja suureksi eurooppalaiseksi valtioksi. Tämä politiikka ilmeni rakentamisessa, tiilissä ja laastissa, kun uusi pääkaupunki Pietari perustettiin vuonna 1703.[3] Uuden kaupungin kulttuuri ja ulkoasu oli tarkoitettu perinteisen bysanttilaisvaikutteisen venäläisen arkkitehtuurin, silloisen muodikkaan Naryškin-barokin tietoiseksi hylkäämiseksi. Keisari halusi että hänen uusi kaupunkinsa suunnitettaisiin flaamilaiseen renessanssityyliin, joka myöhemmin tunnettiin nimellä 'Pietarin barokki'. Tämän tyylin hän valitsi uuteen palatsiinsa. Ensimmäinen kuninkaallinen asuinpaikka paikalla oli ollut vaatimaton hirsimökki, joka tuolloin tunnettiin nimellä Domik Petra I, (Pietari I talo), joka oli rakennettu vuonna 1704 ja josta oli näkymä Neva-joelle. Vuonna 1711 se kuljetettiin Petrovskaja Naberežnaja -joelle,[4] missä se on edelleen.[5] Kun paikka oli raivattu, keisari aloitti suuremman talon rakentamisen vuosina 1711–1712. Tämän rakennuksen, jota nykyään kutsutaan Ensimmäiseksi talvipalatsiksi, suunnitteli sveitsiläinen arkkitehti Domenico Trezzini.[6]
1700-luku oli Euroopan kuninkaallisessa arkkitehtuurissa suuren kehityksen aikaa, kun linnoitusten tarve vähitellen pieneni. 1500-luvun lopulla alkanut prosessi kiihtyi ja suuret uusklassiset palatsit korvasivat linnoitetut linnat vahvoissa Euroopan maissa. Yksi varhaisimmista ja merkittävimmistä esimerkeistä oli Ludvig XIV:n Versailles, jonka koko ja loisto lisäsi kilpailua Euroopan hallitsijoiden välillä. Venäjän Pietari Suuri, joka halusi edistää kaikkia länsimaisia ajatuksia, halusi nykyaikaisen palatsin kuten kolleegansakin. Toisin kuin jotkin seuraajansa, Pietari I ei kuitenkaan koskaan pyrkinyt kilpailemaan Versailles'in palatsin kanssa.
Ensimmäinen Talvipalatsi oli vaatimaton rakennus, jossa oli kaksi kerrosta liuskekivikaton alla.[7] Näyttää siltä, että Pietari kyllästyi pian ensimmäiseen palatsiin, sillä vuonna 1721 Talvipalatsin toinen versio rakennettiin saksalaisen arkkitehti Georg Johann Mattarnovin (k. 1719) johdolla. Mattarnovin palatsi, vaikka olikin vielä hyvin vaatimaton verrattuna muiden Euroopan pääkaupunkien kuninkaallisiin palatseihin, oli kahdessa kerroksessa rustikoidun eli nurkkaharkotetun pohjakerroksen yläpuolella, ja sen keskellä oli pylväiden tukema päätykolmio.[7] Täällä Pietari Suuri kuoli vuonna 1725.
Talvipalatsi ei ollut ainoa palatsi keskeneräisessä kaupungissa eikä edes upein, sillä Pietari I oli käskenyt aatelisia rakentamaan kivitaloja ja asumaan niissä puolet vuodesta. Tämä oli epämieluisa käsky; Pietarin kaupunki oli perustettu suolle, jossa oli vähän auringonvaloa ja siellä sanottiin kasvavan vain kaalia ja nauriita. Puiden kaataminen polttoaineeksi oli kielletty, joten lämmintä vettä saatiin vain kerran viikossa. Vain Pietarin toinen vaimo, Katariina I teeskenteli nauttivansa elämisestä uudessa kaupungissa.[8]
Valtakunnassa käytössä olleen orjatyön tuloksena kaupungin rakentaminen eteni nopeasti. On arvioitu, että 200 000 ihmistä kuoli kahdenkymmenen vuoden aikana kaupunkia rakentaessaan.[8] Eräs tuon ajan diplomaatti, joka kuvaili kaupunkia "nippu kyliä, jotka liittyvät toisiinsa kuten jokin Länsi-Intian plantaasi", vain muutama vuosi myöhemmin kutsui sitä "maailman ihme, kun huomioidaan sen upeat palatsit". [9] Jotkut näistä Pietari I:n rakastaman flaamilaisbarokkityylin palatseista, kuten Kikinin talo ja Menšikovin palatsi, ovat edelleen olemassa.
Pietari Suuren kuoltua vuonna 1725 Pietarin kaupunki oli vielä kaukana hänen näkemästään länsimaisen kulttuurin ja sivilisaation keskuksesta. Monet aristokraatit, jotka keisari oli pakottanut asumaan Pietarissa lähtivät. Sudet liikkuivat aukioilla öisin ja tyytymättömien pakkotyöorjien joukko, joka oli tuotu rakentamaan keisarin uutta kaupunkia ja Baltian laivastoa, kapinoi usein.
Pietari I:n seuraajaksi tuli hänen leskensä Katariina I, joka hallitsi kuolemaansa vuoteen 1727 asti. Häntä seurasi Pietari I:n pojanpoika Pietari II, joka vuonna 1727 laajennutti Georg Mattarnovin suunnittelemaa palatsia huomattavasti arkkitehti Domenico Trezzinin suunnitelmien pohjalta.[5] Kesäpalatsin vuonna 1711 suunnitellut Trezzini oli yksi 'Pietarin barokkityylin' huomattavimmista edustajista. Hän suunnitteli palatsin kokonaan uudelleen ja laajensi Georg Mattarnovin olemassa olevaa Talvipalatsia niin, että Mattarnovin palatsista tuli vain yksi kahdesta päätypaviljongista uuteen, kolmanteen Talvipalatsiin.[7] Kolmas palatsi, kuten toinenkin, edusti 'Pietarin barokkityyliä'.
Pian kolmannen palatsin valmistumisen jälkeen vuonna 1728 keisarillinen hovi muutti Pietarista Moskovaan, ja Talvipalatsi menetti asemansa keisarillisena pääasuntona. Moskova oli jälleen nimetty pääkaupungiksi, mikä oli ollut Pietarin kaupungille myönnetty asema vuonna 1713. Pietari II:n kuoleman jälkeen vuonna 1730 valtaistuin siirtyi Pietari I:n veljentyttärelle, Kuurinmaan herttuattarelle Anna Ivanovnalle.
Keisarinna Annan aika 1730–1740
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uusi keisarinna Anna välitti Pietarista enemmän kuin edeltäjänsä. Hän perusti uudelleen keisarillisen hovin Talvipalatsiin ja vuonna 1732 Pietarin kaupunki korvasi jälleen virallisesti Moskovan Venäjän keisarikunnan pääkaupunkina, minkä aseman se säilytti vuoteen 1918 saakka. Palatessaan Pietariin keisarinna ei kuitenkaan asettunut kolmanteen Talvipalatsin, vaan viereiseen Apraksinin palatsiin. Vuonna 1732 hän tilasi italialaisen arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrellin rakentamaan kokonaan uudelleen Apraksinin palatsin, laajentamaan sitä ja yhdistämään siihen naapuritaloja. Neljännen ja viimeisen Talvipalatsin ydin ei siis ole Pietari I Suuren palatsi, vaan kenraaliamiraali Fjodor Matvejevitš Apraksinin (1661– 1728) palatsi, joka oli karkotettu Viron kuvernööriksi vuonna 1719.[5]
Vaikka keisarinna Anna oli epäsuosittu ja häntä pidettiin "tylsänä, karkeana, lihavana, ankarana ja ilkeänä", hän halusi luoda hoviinsa sivistyneemmän ja hienostuneemman ilmapiirin. Hän suunnitteli uusia värejä palvelijoittensa asuihin ja sima sekä vodka korvattiin samppanjalla ja burgundillaisella punaviinillä. Hän kehotti pajareja korvaamaan entiset huonekalunsa mahonki- ja eebenpuuhuonekaluilla, mutta hänen oma makunsa sisustuksessa käsitti umpikultaisen peilipöydän ja hopeisen rubiineilla upotetun "helpotusjakkaraan" (toiletti-tuoli). Tällaista loiston ja ylellisyyden taustaa vasten hän järjesti ensimmäiset juhlansa Talvipalatsin vastikään valmistuneessa puutarhamaisessa galleriassa, joka keskellä Venäjän talvea muistutti appelsiinilehtoa.[8]
Talvipalatsin neljäs versio tuli olemaan arkkitehti Rastrellin jatkuva rakennus- ja suunnitteluhanke koko keisarinna Annan hallituskauden ajan.
Keisarinna Elisabetin aika 1741–1762
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pietari Suuren tytär suuriruhtinatar Elisabet syrjäytti keisarinna Annan seuraajana vuonna 1740 syntyneen lapsikeisari Iivana VI:n verettömässä vallankaappauksessa. Uusi keisarinna Elisabet, jonka pääasunto oli Pietarin Kesäpalatsi (nykyisen Mikaelinlinnan paikalla), johti Talvipalatsissa hovia, jota historioitsija Vasili Kljutševski kuvaili myöhemmin "kullatun kurjuuden" tyyssijaksi.[8]
Elisabetin hallituskaudella arkkitehti Bartolomeo Rastrelli, joka oli työskennellyt alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti, kehitti vuonna 1753 aivan uuden, valtavamittakaavaisen suunnitelman eli nykyisen Talvipalatsin. Palatsin nopeasta valmistumisesta tuli keisarinnalle kunnia-asia, joka piti palatsia kansallisen arvovallan symbolina. Meneillään olevan Seitsenvuotisen sodan sekä Venäjän kansalle että armeijalle aiheuttaman puutteen ei annettu haitata rakennustöiden edistymistä.[10]
Palatsissa kerrotaan olevan 1 500 huonetta, 1 786 ovea ja 1 945 ikkunaa, sekä hallintotoimistot ja keisarillisen perheen asuintilat, jotka on järjestetty kahteen enfiladiin eli huoneriviin Jordan-portaikon ylimmältä tasolta lukien. Rakennuksen nopeasta valmistumisesta tuli keisarinnalle tärkeä asia, ja työtä jatkettiin ympäri vuoden, jopa talven ankarimpina kuukausina. Hankkeeseen oli varattu 859 555 ruplaa, raha koottiin valtion majataloissa perittävällä verolla, mutta vaikka työläiset ansaitsivat vain yhden ruplan kuukaudessa, työt jouduttiin keskeyttämään väliaikaisesti varojen puutteen vuoksi. Lopulta suola- ja alkoholiveroja korottamalla katettiin ylimääräiset kustannukset ja sen lisäksi ihmiset jotutuivat maksamaan veroja sodankäymiseen. Elisabetin uskomaton tuhlaavaisuus hyödytti kuitenkin suuresti maan infrastruktuuria. Hän tarvitsi tavaroita eri puolilta maailmaa, ja hänen tilaamanaan parannettiin teitä koko Venäjällä.[11] Rakennuksen lopullinen hinta oli 2 500 000 ruplaa.[12]
Vuoteen 1759 mennessä, vähän ennen Elisabetin kuolemaa, nimensä arvoinen Talvipalatsi oli valmistumassa. Hallitsija vietti Talvipalatsissa kylmät talvikaudet; kesäisin hän asui noin 20 kilometrin päässä Tsarskoje Selossa (nykyinen Puškin) sijaitsevassa Katariinan palatsissa tai Pietarhovissa.
1800-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n aika 1801–1855
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvipalatsi oli keisariperheen sekä asuin- että edustuspalatsi yli 150 vuotta, ja palatsin sisustusta on tuona aikana muutettu monia kertoja. Palatsissa oli tulipalo vuonna 1837, jonka jälkeen osa tuhoutuneesta sisustuksesta entistettiin lähes arkkitehti Bartolomeo Rastrellin alkuperäisten suunnitelmien mukaiseksi ja osa sisustuksesta muutettiin. Suunnittelutyöstä vastasivat pietarilaiset arkkitehdit Vasili Stasov ja Aleksandr Brjullov. Julkisivu korjattiin alkuperäisen kaltaiseksi.
Rastrellin suunnitelemassa asussa on säilynyt palatsin edustusportaikko, nimeltään Jordan-portaikko (nimi liittyy ortodoksisen loppiaisen vedenpyhitysjuhlaan eli symboloi Jeesuksen kastetta Jordanvirrassa) tai Suurlähettiläiden portaikko, joka on koristeltu runsain valkoisin ja kullatuin stukkokoristein ja peilein. Portaikko johtaa Rastrellin suunnittelemaan pylväikkögalleriaan alemmassa kerroksessa.
Italialaissyntyinen arkkitehti Carlo Rossi suunnitteli vuonna 1826 Sotagalleria-salin Napoleonia vastaan käydyn sodan muistoksi. Pitkänomaisen salin seinillä on 332 kenraalin muotokuvat, jotka ovat vuosina 1822-1828 maalanneet englantilainen muotokuvamaalari George Dawe (1781–1829) sekä hänen avustajansa, maaorja Aleksandr Poljakov (1801–1835) ja baltiansaksalainen taiteilija Wilhelm August Golicke (1802–1848). Vuoden 1837 tulipalossa muotokuvat saatiin pelastettua, ja sali rakennettiin uudelleen Vasili Stasovin suunnittelemana, jonka käsialaa on myös Yrjönsali eli Suuri valtaistuinsali. Aleksandr Brjullovin suunnitelmien mukaan on rakennettu muun muassa Aleksanterinsali ja molempien Aleksandra Fjodorovna -nimisten keisarinnojen suosima vihreällä malakiitti-kivellä koristeltu Malakiittisali, jota pidetään yhtenä Talvipalatsin upeimmista saleista. Jordanin portaiden yläpäästä on pääsy Kenttämarsalkkojen saliin, jonka suunnitteli ranskalaissyntyinen arkkitehti Auguste de Montferrand ja joka valmistui vuonna 1833.[1]
Talvipalatsin julkisivuun ei ole tehty muutoksia, vaan se on yhä arkkitehti Rastrellin luomassa asussa. Turkoosiin vivahtavaa vaaleanvihreää julkisivua rytmittävät valkoiset pilasterit, joiden jatkeena katon reunalla on pronssisia patsaita ja koristemaljoja.[1]
1900-luku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1917 Talvipalatsissa kokoontui helmikuun vallankumouksen jälkeen asetettu Venäjän Venäjän väliaikainen hallitus. Talvipalatsi vallattiin lokakuun vallankumouksessa vuonna 1917. Rakennus liitettiin vuonna 1922 Eremitaašin museoon.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Kaurinkoski, Kaarina: ”Eremitaaši”, Pietarin palatsit, s. 7–14. (2. uudistettu painos) Vantaa: Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-053-9
- ↑ Figes, Orlando: "Chapter 1". Natasha's Dance: A Cultural History of Russia. Penguin UK, 2018. ISBN 9780141989594
- ↑ Massie, Robert K.: Peter the Great: His Life and World. Ballantine Books, New York, 1981. Ss. 234–243, 355–366. ISBN 978-0-345-29806-5
- ↑ Petrovskaya Naberezhnaya (Peter's quay) in St. Petersburg, Russia www.saint-petersburg.com. Viitattu 30.7.2023.
- ↑ a b c Petrakova, A. : "Palace of Fjodor Matvejevits Apraksin". The Russian Antique, 2001. Arkistoitu 16.12.2008.
- ↑ Sveitsiläistä arkkitehtuuria Nevalla. Trezzini, töiden luettelo 1711
- ↑ a b c Budberg, Moura: Great Palaces (The Winter Palace). London: Hamlyn Publishing Group Ltd, 1969. Ss. 194–201. ISBN 978-0-600-01682-3
- ↑ a b c d Cowles, Virginia: The Romanovs. William Collins, Sons & Company Ltd, London 1971. Ss. 49, 58, 64-65, 68, 93-94. ISBN 978-0002117241
- ↑ Hughes, Lindsey: Russia in the Age of Peter the Great. Yale University Press, New Haven, Connecticut, 1998. S. 216. ISBN 978-0-300-07539-7
- ↑ Brumfield, William Craft: Gold in azure: one thousand years of Russian architecture. D. R. Godine, 1983. S. 264. [linkki ei enää toimi]
- ↑ Talbot Rice, Tamara: Elizabeth, Empress of Russia. Praeger, 1970. S. 148. ISBN 978-0297001096
- ↑ Orloff, Alexander & Shvidkovsky, Dmitri: Saint Petersburg: Architecture of the Tsars. Abbeville Press, New York, 1996. ISBN 978-0-7892-0217-8
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Talvipalatsi Wikimedia Commonsissa
| Yleistä | .svg) | |
|---|---|---|
| Maantiede | ||
| Koulutus ja tiede | ||
| Kulttuuri |
| |
| Liikenne | ||
| Hallinnollinen jako | ||
| Nähtävyydet | ||
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Maantieteelliset | |
