Sileäkarvainennoutaja
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Sileäkarvainen noutaja | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Englanti,  Iso-Britannia |
| Määrä | Suomessa rekisteröity 7 776[1] |
| Rodun syntyaika | 1800-luku |
| Alkuperäinen käyttö | noutava lintukoira |
| Nykyinen käyttö | metsästys- ja harrastuskoira, seurakoira |
| Elinikä | n. 8–10 vuotta |
| Muita nimityksiä | flatti, flätti, Flat-coated Retriever, retriever à poil plat, cobrador de pelo liso, siledakarvaline retriiver, Wavy-coated Retriever, Black Wavy Retriever, Smooth-coated Retriever, Gamekeeper's Dog |
| FCI-luokitus |
ryhmä 8 Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat alaryhmä 1 Noutajat #121 |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 25–32 kg |
| Säkäkorkeus | 56–58 cm |
| Väritys | musta tai maksanruskea |
Sileäkarvainen noutaja (engl. Flat-Coated Retriever) on alun perin Isosta-Britanniasta kotoisin oleva koirarotu. Se on erikoistunut pienriistan talteenottoon sekä maalla että vedessä.
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rodun ihannesäkäkorkeus vaihtelee 56–61 sentin ja paino 25–35 (nartuilla) ja 30–40 (uroksilla) kilon välillä. Sileäkarvainen noutaja on rakenteeltaan keskivahva, voimakkuudeltaan suunnilleen irlanninsetterin ja kultaisennoutajan välistä. Turkki on keskipitkä, tiheä ja kiiltävä. Ihanteellisesti sen pitäisi olla sileä ja suora. Taipumusta aaltomaiseen karvaan ilmenee silloin tällöin rotua kutsuttiin aluksi "pitkäkarvaiseksi noutajaksi", mutta myöhemmin turkki silottui ja samalla nimi muuttui nykyiseen muotoon. Väri on joko musta tai maksanruskea, ensin mainittu on yleisempi. Sileäkarvaisella noutajalla on lihaksikaat leuat ja suuri kuono sekä korostumaton otsa. Korvat ovat veltot ja suhteellisen lyhyet.
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sileäkarvaisen noutajan luonnetta kuvaillaan ulospäinsuuntautuneeksi, uskolliseksi ja ystävälliseksi. Se on tuntemattomampi ja vähemmän suosittu kuin labradorinnoutaja ja kultainennoutaja. Sileäkarvainen noutaja on miellyttämisenhaluinen, mutta saattaa olla vaikeampi kouluttaa kuin kultainennoutaja ja labradorinnoutaja. Rotu voi osoittaa jääräpäisiä luonteenpiirteitä, eikä keskittymiskyky ole aina kovin hyvä. Siksi on parasta tehdä koulutusjaksoista koiralle hauskoja, viihdyttäviä ja suhteellisen lyhyitä.
Tätä rotua suositellaan erityisesti lapsiperheille. Se tulee hyvin toimeen kissojen, muiden koirien, pienten lemmikkieläinten ja tuntemattomienkin ihmisten kanssa. Sosiaalistaminen ja tottelevaisuuskoulutus ovat hyvin suositeltavia. Näillä koirilla on taipumus olla hyvin riehakkaita nuorina, ja ne tarvitsevan paljon koulutusta koko elämänsä ajan. Joskus niitä sanotaan "koirien Peter Paneiksi", koska ne eivät koskaan kasva aikuisiksi vaan ovat leikkisiä ja pentumaisia koko ikänsä. Sileäkarvainen noutaja on silti mitä ihanteellisin seurakoira, mutta tarvitsee hyvin paljon virikkeitä ja aktiviteettia. Se ei sovi pelkästään seurakoiraksi, vaan omistajan tulee järjestää koiralleen paljon toimintaa. Sileäkarvaisen noutajan tulisi saada toteuttaa synnynnäisiä metsästysviettejään, joten omistajan on hyvä harjoitella koiransa kanssa vähintään taipumuskokeisiin. Muita rodulle sopivia lajeja ovat agility, TOKO, PK, VEPE, MEJÄ jne.
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu syntyi 1800-luvun lopussa, jolloin se sai suosiota riistanvartijan koirana. Osa sen syntyperästä on todennäköisesti lähtöisin Pohjois-Amerikasta tuoduista newfoundlandinkoirista, labradorinnoutajista ja chesapeakelahdennoutajista. Erään teorian mukaan sileäkarvainen noutaja olisi brittiläisten settereiden ja labradorinnoutajan varhaisen version (saintjohninkoira) välisten risteytysten tulos. Joidenkin mukaan jalostuksessa olisi vaikuttanut pienessä määrin myös skotlanninpaimenkoira.[2]
Esiintulonsa jälkeen sileäkarvainen noutaja alkoi nopeasti saada suosiota metsästyskoirana, ja vuodesta 1873 vuoteen 1915 näiden koirien määrä kasvoi nopeasti. Pian tämän jälkeen rodun suosio laski niin paljon, että toisen maailmansodan jälkeen rotu oli vaarassa kuolla sukupuuttoon. 1960-luvun alussa rodun suosio alkoi jälleen lisääntyä, ja nykyisin sileäkarvainen noutaja on elinvoimainen rotu.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KoiraNet-jalostustietojärjestelmä (Suomen Kennelliitto, 9.3.2019)
- ↑ Morris, Desmond. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1000 Dog Breeds, s. 287. Trafalgar Square, 2008: North Pomfret, Vermont.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta sileäkarvainen noutaja Wikimedia Commonsissa
- Suomen Sileäkarvaiset Noutajat ry
- American Kennel Club (englanniksi)