Ruusun nimi
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Ruusun nimi | |
|---|---|
| Il nome della rosa | |
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Umberto Eco |
| Kieli | italia |
| Genre | rikosromaani, historiallinen romaani |
| Julkaistu | 1980 |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Aira Buffa |
| Kustantaja | WSOY |
| Julkaistu | 1983 |
| ISBN | 951-0-12082-0 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Ruusun nimi (ital. Il nome della rosa) on vuonna 1980 ilmestynyt Umberto Econ kirjoittama dekkarimuotoinen romaani. Kirjan tapahtumat sijoittuvat keskiajalle vuoteen 1327, kuvitteelliseen italialaiseen luostariin. Teoksen on suomentanut Aira Buffa, ja suomennoksen on julkaissut WSOY vuonna 1983.
Romaani sai osakseen maailmanlaajuisen suosion, ja se käännettiin kymmenille kielille. Murhamysteerin suosiota ei haitannut teoksen vaikea ja tiivis sisältö. Eco tuo kansanomaistettuna esiin semiologiset näkemyksensä ja teoriansa kielestä, samat joita hän oli opettanut Torinon yliopistossa.
Kirja kuvaa 1300-luvun luostarielämää hyvin pikkutarkasti. Tapahtumat sijoittuvat benediktiiniläisluostariin aikana, jolloin benediktiinien ja fransiskaanien välillä oli suuria ristiriitoja. Kirja valaisee keskiajan kristinuskossa vallinneita jännitteitä: uskonnollista köyhyyttä korostaneet fransiskaanit olivat katolisen kirkon vallalle suurempi uhka kuin monet harhaoppiset lahkot, kuten apostolici ja dolcinolaiset, joita tuona aikana myös oli paljon. Jos kirkko olisi seurannut fransiskaaneja, sen olisi tullut luopua rikkauksistaan ja maaomaisuuksistaan, jolloin se olisi menettänyt valtansa. Osa kirjassa esiintyvistä henkilöistä, kuten inkvisiittori Bernardo Gui ja minoriitti Michele da Cesena, ovat todellisia historiallisia henkilöitä.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Fransiskaanimunkki William Baskerville matkustaa yhdessä oppipoikansa Adso Melkin (nimetty benediktiiniluostari Stift Melkin mukaan) kanssa luostariin, jossa on tapahtunut murha. William, jolla on hyvä päättelykyky, alkaa Adson kanssa tutkia murhaa ja pian uhreja alkaa tulla lisää. He tajuavat, että tapahtumaketjuun liittyy myös luostarin sokkelomainen kirjasto, johon vain harvalla munkilla on pääsy. Tutkimustensa kuluessa he kohtaavat inkvisition ja karmivan naurun, joka kantautuu kirjastosta. William ja Adso tajuavat, että luostari kätkee sisäänsä salaisuuksia, joita he eivät olisi odottaneet kohtaavansa.
Taustaa ja viittauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]William Baskervillen nimi viittaa sekä toiseen kuvitteelliseen mestarietsivään Sherlock Holmesiin, Arthur Conan Doylen tarinan Baskervillen koiraan että Vilhelm Occamilaiseen, jonka Occamin partaveitsen loogisen periaatteen mukaan selityksistä tulisi aina valita yksinkertaisin, kaikki tosiasiat kattava. Williamin apulaisen Adson nimi on sanaleikki sekä Galileo Galilein dialogista, jossa esiintyy henkilö Simplicio (Adso = ad Simplicio, ”Simpliciolle”), että Sherlock Holmesin apulaisesta tohtori Watsonista.
Yhdellä tasolla kirja on selonteko skolastisesta menetelmästä, joka oli hyvin suosittu 1300-luvun filosofiassa. William esittelee deduktiivisen päättelyn voimaa, erityisesti syllogismeja. Hän kieltäytyy hyväksymästä selitykseksi yksinkertaista demonien riivattuna olemista, vaikka demonologia oli keskiajan katolisessa maailmassa suosittu selitys. Apotti puolestaan on sitä mieltä, että luostari elää viimeisiä päiviä ennen Kristuksen toista tulemista. Myös tätä aihetta käsitellään kirjassa laajasti. William osoittaa empiirisillä kyvyillään, että kyse on jostain paljon maallisemmasta. Hän pitää mielensä avoimena, kerää faktoja ja havaintoja, seuraa puhdasta intuitiotaan ja hyödyntää dialektista metodia. Hän tekee näin päätöksiä siitä, mitä hänen tulisi tutkia, aivan kuten skolastikko. Tarina näyttää myös, kuinka tärkeää on olla valmiina muuttamaan mieltään kun faktat muuttuvat tutkimuksen kuluessa. Vaikka Williamin teorisoidut ratkaisut eivät aina käy yhteen todellisten tapahtumien kanssa, hän ei kykenisi ratkaisemaan luostarin mysteereitä ilman niitä.
Kuten Econ teokset yleensäkin, myös Ruusun nimi sisältää oppineita viittauksia. Sokea kirjastonhoitaja Jorge Burgoslainen on sanaleikki argentiinalaisesta kirjailijasta Jorge Luis Borgesista, joka on vaikuttanut Ecoon suuresti. Borges oli sokea viimeisinä vuosinaan, ja hän oli Argentiinan kansalliskirjaston hoitaja. Hänen novellinsa Baabelin kirjasto on vaikuttanut Econ kirjan salaiseen luostarikirjastoon. Kirjoittaessaan kirjaa Eco työskenteli Toronton yliopistossa. Kirjassa esiintyvän kirjaston portaat muistuttavat Robarts Libraryn portaita. Kirjassa on kauttaaltaan useita latinankielisiä lainauksia, osa aitoja ja osa keksittyjä. Kirjassa keskustellaan Aristoteleen filosofiasta ja muun muassa islamilaisten filosofien kirjoittamista kommentaareista, sekä millenaristisista harhaopeista kuten fraticelleistä. Kirjassa viitataan useisiin filosofeihin, moniin anakronistisesti, kuten muun muassa Ludwig Wittgensteiniin.
Kirjassa kuvatun luostarin esikuvana on ollut Sacra di San Michelen luostari Piemontessa.[1]
Eco oli tunnettu semiootikko, jonka oppilaat mielellään hyödyntävät tämän teoksia pyrkiessään selittämään tieteenalaansa. Econ kertomatyylille olivat tyypillisiä tarinat tarinoiden sisällä, faktojen ja fiktion sekoittaminen sekä tarkoituksellinen kielellinen epämääräisyys. Ratkaisu kirjan keskeisimpään murhamysteeriin löytyy Aristoteleen komediaa käsittelevästä teoksesta. Se on mahdollisesti ollut osa hänen Runousoppiaan, jonka tekstiä ei kuitenkaan ole säilynyt. Eco kuvaa silti sen sisältöä monipuolisesti, ja hänen henkilöhahmonsa reagoivat siihen ajalleen ominaisesti. Vaikka kirjan sisältö ja reaktio on kuvattu realistisesti, se perustuu paljolti Econ oppineisiin arvauksiin ja mielikuvitukseen. Kirjasta on käytännössä mahdotonta erottaa kaikkia historiallisia faktoja fiktiosta.
Vaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Myöhemmin Ruusun nimen kaltaisia kirjoja, jotka yhdistävät eurooppalaista kulttuurihistoriaa jännityskertomukseen, ovat kirjoittaneet muun muassa Arturo Pérez-Reverte ja populaarikirjallisuudessa Dan Brown. He eivät kuitenkaan ole oppineita, joten heillä ei ole Econ vahvaa kompetenssia kirjojensa teemoitteluun.
Elokuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruusun nimestä tehtiin elokuva vuonna 1986. Sen ohjasi Jean-Jacques Annaud. Päärooleissa William Baskervillea näytteli Sean Connery ja Adsoa Christian Slater.
Näyttämösovitus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruusun nimen ensimmäinen suomenkielinen näyttämösovitus kantaesitettiin vuonna 2008 Rovaniemellä. Dramatisoinnin teki Lauri Sipari, ja näytelmän ohjasi Tytti Oittinen.
Kuunnelma
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleisradion Radioteatteri teki Ruusun nimestä keväällä 2011 kolmiosaisen kuunnelman. Siinä kertojaa, vanhaa Adsoa esittää Esko Salminen, William Baskervillea Kari Heiskanen ja nuorta Adsoa Aaro Wichmann. Kuunnelman on sovittanut Lauri Sipari (2010), ohjannut Vilppu Kiljunen ja äänisuunnittelun tehnyt Ari Mursula.[2]
Televisiosarja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2019 sai ensi-iltansa italialais-saksalainen romaanin pohjalta tehty televisiosarja. Ohjaajana oli Giacomo Battiato ja pääosaa näytteli John Turturro.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Marie Pujolas: L'abbaye qui a inspiré "Le Nom de la rose" d'Umberto Eco bientôt classée à l'Unesco ? Franceinfo. Viitattu 17.6.2022. (ranskaksi)
- ↑ Radioteatteri esittää: Ruusun nimi Yle Areena
- ↑ Series review: The Name of the Rose Cineuropa. 1.3.2019. Viitattu 29.3.2020.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Stift Melk -luostari (Arkistoitu – Internet Archive).
- Analyysi kirjasta (Internet Archive) (englanniksi)