Riikinkukkokehrääjät
| Riikinkukkokehrääjät | |
|---|---|
 nastakehrääjä (Aglia tau) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Kehrääjämäiset Bombycoidea |
| Heimo: |
Riikinkukkokehrääjät Saturniidae Boisduval, 1837 |
| Alaheimot | |
| Katso myös | |
|
|
|
Riikinkukkokehrääjät (Saturniidae) on kehrääjämäisiin kuuluva , pääasiassa yöaktiivisten perhosten heimo, jonka 165 sukuun kuuluu maailmanlaajuisesti noin 1500 lajia. Heimoon kuuluu maailman kookkaimpia perhoslajeja ja useiden lajien siivissä esiintyy silmätäpliä.
Riikinkukkokehrääjät vaihtelevat keskikokoisista erittäin kookkaisiin. Siipien kärkiväli on tyypillisesti 3–15 cm, mutta heimon suurimmalla lajilla, atlaskehrääjällä (Attacus atlas), peräti 30 cm. Muutamien lajien naarailla siivet ovat surkastuneet tynkämäisiksi. Lajien ulkonäkö vaihtelee paljon, mutta siipien yleisväri vaihtelee harmaan, punertavan, keltaisen, vihreän tai ruskean eri sävyissä. Monilla lajeilla on siiven keskellä samankeskisistä kehistä muodostuva pyöreä, tai kuunsirppiä muistuttava silmätäplä. Toisaalta tällainen tunnusomainen kuvio kuitenkin puuttuu lähes kuudeltasadalta heimon lajilta. Siipikuvioista etusiiven sisempi- ja ulompi poikkiviiru sekä takasiiven ulompi poikkiviiru ja sisempi reunasarake ovatkin luultavasti yleisimmin erottuvat kuviot. Koiraiden etusiiven kärki kaartuu hyvin monilla lajeilla sirppimäisesti ulospäin. Takasiipeen saattaa liittyä kannus, joka eräillä suvun Eudaemonia lajeilla voi olla jopa kuusi kertaa etusiiven pituinen.[1]
Suurin osa riikinkukkokehrääjistä on aktiivisia yöllä, mutta alaheimoissa Agliinae, Saturniinae ja Hemileucinae joidenkin lajien koiraat lentävät myös päivällä. Naaraat ovat selvästi koiraita kookkaampia ja tukevarakenteisempia. Ne houkuttelevat koiraita luokseen erittämiensä feromonien avulla ja lähtevät ensilennolleen usein vasta parittelun jälkeen. Riikinkukkokehrääjien ruumis on siipiväliin verrattuna pieni. Tuntosarvet ovat koirailla tuuheat, kaksinkertaisesti kaksoiskampamaiset, naarailla yleensä yksinkertaisemmat. Verkkosilmät ovat suuret, mutta päälaen pistesilmät ovat surkastuneet tai puuttuvat kokonaan. Myös chaetosemat puuttuvat. Imukärsä on surkastunut, eivätkä aikuiset perhoset nauti ravintoa ja aikuisvaihe jää lyhyeksi.[1] Heimolle ominaisena tuntomerkkinä nilkan rakenne eroaa sukupuolten välillä ja neljäs tarsomeeri löytyy vain naarailta[2].
Toukat ovat kookkaita, täysikasvuisina yleensä 50–100 mm pitkiä. Riikinkukkokehrääjät ovat yleensä polyfageja eli elävät useilla eri ravintokasveilla. Useimmiten toukat elävät yksin, mutta etenkin amerikkalaisen Hemileucinae-alaheimon lajeilla ne muodostavat suuria ryhmiä. Osalla lajeista toukat myrkkypiikkien tai terävien karvojen peittämiä ja nuorilla toukilla saattaa olla näyttäviä ulokkeita, jotka häviävät toukan kasvaessa. Koteloituminen tapahtuu maaperään tai kasvillisuuteen, toukan silkistä rakentaman kotelokehdon sisään. Alueilla, joilla talvehtiminen on tarpeen, kotelo on useimmiten talvehtiva vaihe. Kotelovaihe voi myös kestää useita vuosia, lajilla Epiphora atbarina jopa 12 vuotta.[1]
Valtaosa maailman riikinkukkokehrääjälajeista elää trooppisessa Amerikassa. Pohjois-Amerikassa on 77 lajia. Palearktisella alueella tavataan 20–25 lajia ja Euroopassa lajeja on kymmenkunta.[2] Suomessa tavataan vain kahta riikinkukkokehrääjiin kuuluvaa lajia: nastakehrääjä (Aglia tau) ja riikinkukkokehrääjä (Saturnia pavonia).[3] Joillakin heimon lajeilla on taloudellista merkitystä joko maanviljelyksen tuholaisina tai niiden tuottaman, arvokkaan silkin vuoksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Claude Lemaitre & Joël Minet (1998) "The Bombycoids and their Relatives". Handbuch der Zoologie: Lepidoptera, Moths and Butterflies Vol. 1:. Evolution, Systematics and Biogeography ISBN 3110157047 s. 336–339
- ↑ a b Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 157–158
- ↑ Suomen perhoset: Lasiocampoidea – Geometroidea Luonnontieteellinen keskusmuseo
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pertti Pakkanen: Riikinkukkokehrääjät. Suomen Perhostutkijain Seura.
- A.R. Pittaway: Saturniidae of the Western Palaearctic (englanniksi)
- Saturniidae World: Homepage für den Saturniidenfreund (saksaksi) (englanniksi)
- BugGuide: pohjoisamerikkalaisia lajeja (englanniksi)
- Kuvasto eteläamerikkalaisia lajeja (englanniksi)
- Australialaisia lajeja (englanniksi)
- Tree of Life Web Project (englanniksi)
- Bill Oehlke: World's Largest Saturniidae Site (englanniksi)