Pikkuhanhikki
| Pikkuhanhikki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Äärimmäisen uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Kladi: | Rosidit |
| Lahko: | Rosales |
| Heimo: | Ruusukasvit Rosaceae |
| Alaheimo: | Rosoideae |
| Tribus: | Potentilleae |
| Alatribus: | Potentillinae[1] |
| Suku: | Sormihanhikit Potentilla |
| Laji: | verna |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Pikkuhanhikki (Potentilla verna)[3] on eurooppalainen sormihanhikkilaji. Suomessa lajia tavataan harvinaisena lähinnä Ahvenanmaalla. Suomessa pikkuhanhikki on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi[3] ja se on rauhoitettu koko maassa[4].
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Monivuotinen pikkuhanhikki on suikerteleva ja juurehtiva. Sen haarat ovat puutuneita ja kasvavat 5–15 cm pitkiksi. Kasvilla on sekä kukattomia että kukallisia lehtiruusukkeita. Ruohomaiset kukintohaarat ovat 5–10 cm korkeita, pystyjä tai kohenevia ja suorakarvaisia. Aluslehtien lapa viisisorminen, ylempien lehtien lapa kolmisorminen. Lehdykät ovat kärkipuolelta hammaslaitaisia, vastapuikeita, päältä kiiltäviä ja kaljuja, mutta alta karvaisia. Täysin keltaisten kukkien terälehdet ovat verholehtiä pidempiä. Pikkuhanhikki kukkii touko-kesäkuussa.[5]
Pikkuhanhikki muistuttaa hyvin läheisesti samoilla kasvupaikoilla esiintyvää sakarahanhikkia (P. neumanniana, aik. P. subarenaria) ja niitä on välillä erittäin hankala erottaa toisistaan niiden monimuotoisuuden takia. Lajit ilmeisesti myös risteytyvät keskenään, vaikka ne pääasiassa lisääntyvätkin kasvullisesti.[6][7]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pikkuhanhikin levinneisyysalue ulottuu Espanjasta ja Britteinsaarilta halki Keski- ja Itä-Euroopan Puolaan ja Bulgariaan saakka. Pohjoisimpana sitä tavataan eteläisessä Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suomen esiintymät ovat pääasiassa Ahvenanmaalta. Manner-Suomesta tunnetaan vain yksi esiintymä Suomusjärveltä. Pikkuhanhikki lienee Suomessa muinaistulokas, ja sen tunnetut esiintymät ovat lähinnä vanhojen merireittien varsilla.[7]
Laji on taantunut Suomessa. Vuoden 2000 uhanalaisuusarvioinnissa se luokiteltiin vaarantuneeksi ja vuonna 2010 erittäin uhanalaiseksi. Vuodesta 2019 lähtien se on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi.[3]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalkinsuosijana pikkuhanhikkia tavataan kalkkipitoisilla, kuivilla kalliokedoilla tai kivikkoniityillä. Laji on huono kilpailija, joten kasvupaikkojen laidunnus on tärkeää, jotta kilpailevat kasvilajit pysyvät matalina. Laidunnuksen loppuminen onkin suurin uhka pikkuhanhikkiesiintymille.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kettunen, Taina: Pikkuhanhikki. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 216.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Stevens, P. F.: Rosaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 2.4.2021.
- ↑ Potentilla verna L. Plants of the World Online. Viitattu 2.4.2021.
- ↑ a b c Pikkuhanhikki – Potentilla verna Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ Rauhoitetut lajit luonnonsuojeluasetuksessa (160/1997) (PDF) (s. 7) Ympäristöministeriö. Viitattu 3.2.2022.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 256.
- ↑ Kasviatlas 2008, hakuavain pikkuhanhikki[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Kettunen 1997, s. 216.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kasviatlas 2022: Pikkuhanhikin (Potentilla verna) levinneisyys Suomessa.
- Luontoportti: Pikkuhanhikki (Potentilla verna)