Oligopoli
Oligopoli on epätäydellisen kilpailun muoto, jossa markkinoilla on vain muutama tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Oligopolille on usein ominaista kilpailun vähäisyys ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea tai matala hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Oligopolin toimijoilla saattaa olla "hiljainen kartelli", jossa ei ole varsinaisesti sovittu mitään hintatasosta mutta jossa tilanne kaikin puolin pyritään pitämään vakaana. Tutkimusten mukaan oligopolistinen markkinatilanne lisää myyjien voittoja jopa 20 prosentilla.
Teoreettinen oligopolitutkimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Oligopoleista on runsaasti teoreettista kirjallisuutta, jossa hyödynnetään peliteoriaa. Kuten toimialan taloustieteessä ja yrityksen teoriassa yleensä, oligopoliteoriassa useimmiten oletetaan yritysten maksimoivan voittoaan. Teoreettisessa oligopolitutkimuksessa käytetään etenkin Bertrand- ja Cournot-kilpailun käsitteitä.
Bertrand-oligopoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Bertrand-oligopolissa yritysten päätösmuuttujana on hinta, mikä vastaa yleistä käsitystä siitä, mistä yrityksen johto voi päättää. Bertrand-oligopoli on Nash-tasapainossa, jos yhdenkään yrityksen ei kannata muuttaa hintaansa, jos se olettaa, ettei yksikään kilpailija muuta omaansa. Malli kuvaa tilannetta, jossa yritys pystyy helposti lisäämään tuotantoaan minkään kapasiteettirajoitteen estämättä. Bertrand-oligopolissa hinnat ovat strategisia komplementteja: kilpailijan hinnanalennukseen kannattaa vastata omalla hinnanalennuksella, siis toimimalla samoin kuin kilpailija.
Cournot-oligopoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Antoine Augustin Cournotin Cournot-oligopolissa yritysten päätösmuuttujana on tuotannon määrä. Hinnaksi muodostuu korkein hinta, jolla tuotanto vielä saadaan kaupaksi, mutta yritykset eivät varsinaisesti valitse hintaa. Toimiala on ns. Nash-tasapainossa, jos yhdenkään yrityksen ei kannata muuttaa tuotantonsa määrää, jos se olettaa, ettei yksikään kilpailija muuta omaa tuotantoaan.
Cournot-oligopoliin perustuvat mallit sopivat parhaiten kuvaamaan toimialoja, joilla yritysten kapasiteetti on rajallinen ja sen muuttaminen on vaikeaa ja hidasta. Tällöin kapasiteetti-investointi on erittäin tärkeä strateginen päätös. D Kreps ja J Scheinkman ovat osoittaneet[1], että jos yritykset päättävät ensin kapasiteetistaan ja sitten hinnoistaan, lopputulos on sama kuin puhtaassa Cournot-oligopolissa.
Cournot-kilpailussa tuotantomäärät ovat strategisia substituutteja: kilpailijan tuotannonlisäykseen kannattaa vastata omalla tuotannon vähentämisellä, siis toimimalla toisin kuin kilpailija. Tämäkin teoreettisten mallien tulema on helppo mieltää: jos kilpailija on laajentanut kapasiteettiaan, markkinoilla ei ole enää tilaa, joten paras reaktio näihin laajennuksiin on pidättyä omista kapasiteetti-investoinneista.
Bertrand- ja Cournot-oligopolin erot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useimmissa tapauksissa Bertrand-kilpailu on mallien valossa "kovempaa" siinä mielessä, että hinnat ovat lähempänä tuotantokustannuksia ja siis alemmat. Jos yritysten tuotteet ovat asiakkaiden kannalta täysin identtisiä, eikä heillä ole mitään syytä suosia jotain myyjää, puhdas Bertrand-kilpailu johtaa eräänlaiseen "hintasotaan". Asiakkaat ostavat aina halvinta, joten järkevintä on periä hiukan alempaa hintaa kuin kilpailija. Ainoastaan alimman hinnan asettanut saa asiakkaita. Jos kaikki yritykset yrittävät myydä hiukan halvemmalla kuin kilpailijansa, ajaudutaan lopulta tilanteeseen, jossa hinta on painunut tuotantokustannusten tasolle. On houkuttelevampaa poistua markkinoilta kuin myydä tuotantokustannuksia halvemmalla. Lopputulos hintojen ja tuotannon määrän osalta on yleensä sama kuin täydellisessä kilpailussa: kustannukset saadaan juuri ja juuri katetuksi, mutta pyrkimykset myydä voitolla kaatuvat kilpailijoiden aggressiiviseen kilpailuun. Hyvinkin keskittynyt toimiala on tällaisessa tilanteessa erittäin kilpailtu. Sen sijaan Cournot-kilpailu on kovaa vain, jos yrityksiä on erittäin paljon, jolloin kyseessä ei enää ole harvojen yritysten oligopoli.
Hypoteesi Bertrand-kilpailun kovuudesta Cournot-kilpailuun verrattuna on saanut tukea empiirisestä tutkimuksesta. Käyttäen aineistona tietoa 81 brittiläisestä teollisuustoimialasta J Haskel ja C Martin osoittivat[2], että yritysten kannattavuus on paras toimialoilla, joilla useiden yritysten johtajat raportoivat kapasiteettiongelmista, ja joilla oli melko vähän yrityksiä. Tällainen toimialahan vastaa parhaiten Cournot-oligopolin olettamuksia. Kapasiteettirajoitteet ei-keskittyneillä toimialoilla eivät olleet vahvassa yhteydessä kannattavuuteen, mikä on sopusoinnussa teorian kanssa.
Esimerkkejä oligopolista
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomessa yli 80 prosenttia päivittäistavarakaupasta on keskittynyt kahdella toimijalla; S-ryhmälle ja K-ryhmälle. lähde?
- Pohjoismaiset sähkömarkkinat ovat oligopoliset; niillä toimii vain kourallinen muita selvästi suurempia yrityksiä
- Yksityistetty katsastustoiminta
- Yksityistetty kuljettajatutkintojen vastaanotto
- Digita
- Suomessa taksijärjestelmän tarveharkintainen lupien myöntäminen on aiheuttanut alalle oligopolin.
- 2020-luvulle mennessä yksityisen terveydenhuollon oli kaapannut neljä jättiä: Attendo, Mehiläinen, Pihlajalinna ja Terveystalo.[3], vaikka ne ovatkin yrittäneet ostaa toistensa osuuksia. Niidenmäärääväää markkina-asemaa on vahvistanut sote-uudistus, jossa julkisista sote-alueista vastaavalla organisaatiolla ei ole verotusoikeutta vaan ne saavat rahansa valtion supistuvasta budjetoinnista.
Muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yhdysvalloissa tupakkateollisuus on keskittynyt muutamalle tuottajalle, joista suurin on Altria Group.
- Lentokoneteollisuus on maailmanskaalassa kolmen jätin, Boeing, Airbus ja Embraer, oligopoli.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ 1983, RAND Journal of Economics 14
- ↑ 1994, The Journal of Industrial Economics XLII
- ↑ https://www.hs.fi/talous/art-2000009212444.html