Nenana

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nenana

Koordinaatit: 64°33′29″N, 149°5′26″W

Valtio Yhdysvallat
Osavaltio Alaska
Piirikunta Yukon-Koyukuk
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 15,8 km²
 – Josta vettä 0,2 km² (0,99 %)
Väkiluku 402
 – Väestötiheys 25,7 as./km²
Aikavyöhyke UTC-9

Nenana on kaupunki Alaskassa. Se sijaitsee Tananajoen etelärannalla, itään Nenanajoen suulta. Vuoden 2004 väestönlaskennassa kaupungin asukasluku oli 542. Vuonna 2000[1][vanhentunut linkki] väestöstä 41,04 % oli Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoihin kuuluvia. Kaupungissa toimii liittovaltion tunnustama heimoyhteisö Nenana Native Association.

Nenana on läntisintä athabascoihin kuuluvien tanana-intiaanien aluetta. Alun perin kylä tunnettiin nimellä Tortella, joka oli muunnos intiaanikielisestä sanasta toghotthele, "vuori, joka on samansuuntainen joen kanssa". Varhaiset löytöretkeilijät, kuten Allen, Harper ja Bates, vierailivat Tananan laaksossa vuosina 1875 ja 1885. Tananat olivat kuitenkin tavanneet eurooppalaisia jo aiemmin: Tananan kylässä venäläisillä oli tapana vaihtaa länsimaisia hyödykkeitä turkiksiin. Kun Fairbanksista löydettiin kultaa vuonna 1902, toiminta alueella vilkastui. Jim Duke avasi ensimmäisen kauppahuoneen Nenanaan vuonna 1903. Lähetysasema ja koulu avattiin joen yläjuoksulle vuonna 1905 ja postikonttori vuonna 1908. Vuonna 1915 rautatien rakentaminen kaksinkertaisti väkimäärän. Kaupunkioikeudet Nenana sai vuonna 1921.lähde?

Rautatie valmistui 1923, ja näihin aikoihin kaupungissa asui viitisentuhatta ihmistä. Rakennustyön loppuminen merkitsi kuitenkin myös taloudellista taantumaa, ja vuonna 1930 asukkaita oli enää 291. Vuonna 1961 avattiin 34 kilometriä Nenanasta lounaaseen ilmavoimien tukikohta Clear Air Force Station.lähde?

  1. American FactFinder (Community facts -haulla kaupungin nimi, piirikunta) US Census Bureau. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]