Matt Monro
Matt Monro (1. joulukuuta 1930, Lontoo − 7. helmikuuta 1985, Lontoo[1][2]) oli englantilainen viihdelaulaja. Hän nousi kansainvälisesti maineikkaimpien kevyen musiikin laulajien joukkoon 1960-luvulla.
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monron oikea nimi oli Terence Edward Parsons. Hän syntyi pohjoislontoolaisen viisilapsisen perheen kuopukseksi. Monron lapsuus oli ankara, sillä isä kuoli Monron ollessa vasta kolmivuotias, ja hänen äitinsä sairastui myöhemmin. Monro jätti koulun 14-vuotiaana ja liittyi armeijaan 17-vuotiaana, mikä vei hänet pari vuotta myöhemmin Hongkongiin. Monro oli laulanut pienestä pitäen, ja Hongkongissa hän osallistui määrätietoisesti useisiin paikallisiin kykykilpailuihin ja saavutti menestystä. Lopulta hän sai jopa oman radio-ohjelman: ”Terry Parsons Sings”.[2]
Hongkongin menestys ei kuitenkaan seurannut Monroa, kun hän palasi kotiin Englantiin. Hän ajoi linja-autoa, mistä periytyi myöhempi lempinimi ”laulava bussinkuljettaja”, ja loi yhteyksiä muusikoihin. Lopulta hän sai levytyssopimuksen levymerkki Decca Recordsilta pianisti Winifred Atwellin avulla.[2] Atwell myös vaikutti taiteilijanimen ”Matt Monro” valinnassa; aiemmin Monro oli käyttänyt taiteilijanimiä Terry Fitzgerald ja Al Jordan[1]. Monro ei silti vieläkään saavuttanut suosiota, ennen kuin hän levytti salanimellä Fred Flange kappaleen ”You Keep Me Swingin” Peter Sellersin albumille Songs for Swinging Sellers. Kappaleen tuoman maineen ansiosta levy-yhtiö Parlophonen George Martin teki sopimuksen hänen kanssaan. Vuorossa olivat Monron lukuisat menestyskappaleet, ensimmäisenä ”Portrait of My Love” (1960)[2][1]. Hän saavutti nopeasti suosiota Britannian lisäksi myös Yhdysvalloissa, mikä ei ollut tuohon aikaan tyypillistä − esimerkiksi Beatlesin menestys oli vasta edessä.[3]
Parlophone tuotti vuodesta 1960 lähtien kaikkiaan 19 Monron singlelevyä, kahdeksan EP-levyä ja neljä LP-levyä.[3]
Vuonna 1966 Capitol Records kaappasi laulajan itselleen, sillä se halusi kuolleelle Nat King Colelle manttelinperijän talliinsa. Uusi sopimus vaati muuttoa Yhdysvaltoihin, missä Monrosta tuli suosittu televisio- ja yökerhoesiintyjä. Aikaa myöten hän esiintyi stadioneilla ja parhaissa kabareissa viidessä maanosassa. Myöhemmin Monro teki vielä siirron Capitolilta Columbia Recordsiin.[3]
Monro työskenteli muiden muassa Quincy Jonesin, Nelson Riddlen, Mantovanin, Michel Legrandin, Henry Mancinin ja Lontoon filharmonisen sinfoniaorkesterin kanssa. Hänen uraansa kuului myös näytteleminen neljässä elokuvassa vuosina 1966−70 ja yli 40 mainoslevytystä. Hän edusti Britanniaa Eurovision laulukilpailussa 1964 kappaleella ”I Love The Little Things” ja sijoittui toiseksi Italian Gigliola Cinquettin jälkeen[2][1].
Kulissien takana Monro joi ja tupakoi runsaasti, mikä ei vaikuttanut hänen esiintymiseensä, mutta hänen terveytensä kärsi. Hänellä diagnosoitiin maksasyöpä, joka oli niin pitkälle levinnyt, että maksansiirto olisi ollut turha. Huolimatta lähellä odottavasta kuolemasta Monro jatkoi esiintymislavoilla. Hän menehtyi lontoolaisessa sairaalassa 54-vuotiaana.[2][1]
Monro solmi eläessään kaksi avioliittoa, joista hänellä on yhteensä kolme lasta. Kuoleman jälkeenkin Monron suosio on ollut korkea ja hänen levytyksiään myydään cd-levyinä edelleen.
Monron tunnettuja kappaleita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Portrait of My Love” (1960, tunnettu Suomessa nimellä ”Haavekuva”, jonka ovat levyttäneet mm. Olavi Virta, Topi Sorsakoski) ja Teemu Roivainen.
- ”My Kind Of Girl” (1961)[1].
- ”Gonna Build a Mountain” (1961)[1].
- ”Softly As I Leave You” (1962)[1].
- ”From Russia with Love” (James Bond -elokuvan Salainen agentti 007 Istanbulissa (1963) tunnuskappale)[1].
- ”The Music Played” (tunnettu Suomessa Carola Standertskjöldin versiona ”Rakkauden jälkeen”).
- ”I Love The Little Things” (1964; Britannian edustaja Eurovision laulukilpailussa).
- ”Walk Away” (1964; cover Itävallan edustuskappaleesta vuoden 1964 Eurovision laulukilpailussa, Udo Jürgensin tulkitsemasta laulusta ”Warum, nur warum”).
- ”For Mama” (1964; cover Charles Aznavourin kappaleesta ”La Mamma”).
- ”Without You” (1965).
- ”Yesterday” (1965; ensimmäinen cover Beatlesin kyseisestä kappaleesta).
- ”Born Free” (1966; Oscar-palkinnon voittanut elokuvan Elsa − vapaana syntynyt tunnuskappale).
- ”I Will Wait for You” (cover Michel Legrandin säveltämästä tunnuskappaleesta Jacques Demyn elokuvaan Cherbourgin sateenvarjot).
- ”And You Smiled” (1973; Monron viimeinen menestyskappale, vokaaliversio Van der Valk -televisiosarjan tunnusmusiikista).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Monro, Michele: Biography Matt Monro -sivusto. 2005. Michele Monro. Arkistoitu 6.11.2017. Viitattu 17.10.2017.
- ↑ a b c d e f Triggs, John: Matt Monro: Tragedy of the singing bus driver Express. 30.1.2010. Viitattu 17.10.2017.
- ↑ a b c Leonard, Geoff: A concise biography Matt Monro, an Internet tribute -sivusto. 15.6.2003. Arkistoitu 5.1.2008. Viitattu 17.10.2017. (Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matt Monro Internet Movie Databasessa (englanniksi)
| ||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
