Marinus Anton Donk
Marinus Anton Donk (14. elokuuta 1908 Situbondo, Jaava – 2. syyskuuta 1972 Haag, Alankomaat[1]) oli alankomaalainen sienitieteilijä. Hän kävi koulunsa Haagissa ja kiinnostui jo silloin sienistä, liittyi Hollannin sienitieteelliseen seuraan 1925 ja opiskeli Utrechtin yliopistossa. Hänestä tuli ranskalaisen mykologin Hubert Bourdot'n oppilas. Vuosina 1934–1940 hän toimi opettajana Alankomaiden Itä-Intiassa. Sen jälkeen hän siirtyi Buitenzorgin kasvitieteelliseen puutarhaan nykyisen Bogorin alueella Indonesiassa, ja hän toimi sen johtajana 1947–1955. Hän oli kuitenkin toisen maailmansodan aikana japanilaisten internoimana, ja sillä aikaa hänen julkaisemattomat mykologian käsikirjoituksensa katosivat, minkä seurauksena hän aikoi jättää siinä vaiheessa sienitieteen sikseen ja aikoi ryhtyä pteridologiksi. Vuonna 1952 hänet nimitettiin Bandungin yliopiston professoriksi. Hän palasi Hollantiin 1956 ja tuli Rijksherbariumin mykologisen osaston johtajaksi. Vuonna 1964 hänet nimitettiin Alankomaiden kuninkaallisen tiedeakatemian täysjäseneksi oltuaan sitä ennen kirjenvaihtajajäsenenä. Hän kävi vierailevana professorina Yhdysvalloissa 1970-luvun taitteessa.[2]
Varsinaisesti Marinus Donkin kiinnostuksen kohteena olivat laajat kokonaisuudet, ei niinkään lajisto. Siitä huolimatta häntä konsultoitiin nimistökysymyksissä, ja yhtä lailla hänen läsnäoloaan eri kansainvälisten mykologisten organisaatioiden johdossa vaadittiin hänen tietomääränsä takia. Hän oli muun muassa ensimmäisen Heterobasidiomycetes-symposiumin puheenjohtajana Exeterissä 1971. Hän julkaisi myös paljon.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KNAW Past Members: M.A. Donk (1908–1972) Digitaal Wetenschapshistorisch Centrum. Viitattu 22.10.2017.
- ↑ a b R. A. MAAS GESTERANUS: DR. M. A. DONK, HIS LIFE AND WORK Persoonia 7(2). 1973. Viitattu 22.10.2017.