Maria Aleksandrovna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Maria Aleksandrovna
Keisarinna Maria Aleksandrovna. Franz Winterhalter, 1857. Eremitaašin taidemuseo, Pietari
Venäjän keisarinna
Valtakausi 2. maaliskuuta 18553. kesäkuuta 1880
Kruunajaiset 7. syyskuuta 1856
Syntynyt 8. elokuuta 1824
Darmstadt, Hessenin suurherttuakunta, Saksan liitto
Kuollut 3. kesäkuuta 1880 (55 vuotta)
Talvipalatsi, Pietari, Venäjä
Hautapaikka Pietari-Paavalin katedraali, Pietari
Puoliso Aleksanteri II (vih. 1841)
Lapset 8, kuusi poikaa ja kaksi tytärtä
Koko nimi Maximilianne Wilhelmine Auguste Sophie Marie
Suku Hessen
Isä Ludvig II, Hessenin suurherttua (1777–1848)
Äiti Wilhelmine Louise, Badenin prinsessa (1788–1836)
Uskonto Venäjän ortodoksi, aiemmin luterilainen

Maria Aleksandrovna (ven. Мария Александровна, synt. Marie Maximilianne Wilhelmine Auguste Sophie; 8. elokuuta 1824 Darmstadt, Hessenin suurherttuakunta3. kesäkuuta (J: 22. toukokuuta) 1880 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisarinna ja keisari Aleksanteri II:n ensimmäinen puoliso vuodesta 1841 lähtien.

Suku ja lapsuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maximilianne Wilhelmine Auguste Sophie Marie oli nuorin Hessenin prinssi Ludvigin (1777–1848) ja Badenin prinsessa Wilhelmine Louisen (1788–1836), Venäjän keisarinna Elisabeth Aleksejevnan sisaren, seitsemästä lapsesta, joista kolme kuoli jo pieninä. Vaikka hänen vanhempansa olivat kaksinkertaisia serkkuja keskenään, he olivat yhteensopimaton pari: Ludvig oli tylsä, ujo ja sulkeutunut, kun taas yksitoista vuotta nuorempi Wilhelmine oli kaunis ja viehättävä. Kahden aikuiseksi eläneen pojan, Ludvigin (tuleva suurherttua Ludvig III, 1806–1877) ja prinssi Karl Wilhelmin Ludvig von Hessen-Darmstadt und bei Rhein (1809–1877) syntymän jälkeen pari erosi Napoleonin sotien myrskyisä vuosina Ludwigin ollessa taistelukentillä.[1]

Yhdentoista vuoden tauon jälkeen prinsessa Wilhelmine sai neljä lasta lisää, mutta hovihuhujen mukaan lasten biologinen isä oli paroni August von Senarclens de Grancy, Hessenin suurherttuan ylitallimestari.[2] Näistä neljästä lapsesta vain Marie ja hänen vanhempi veljensä prinssi Alexander von Hessen-Darmstadt und bei Rhein (1823–1888) elivät aikuisiksi. Vaikka prinssi Ludvig virallisesti tunnusti lapset omikseen, hän ja hänen vaimonsa vieraantuivat toisistaan vuoteen 1827 mennessä.[1]

Vuonna 1828 prinsessa Wilhelmine muutti 5-vuotiaan Alexanderin ja 4-vuotiaan Wilhelmine Marien kanssa ostamaansa Heiligenbergiin linnaan, entiseen nunnaluostariin Jugenheimin kylään 20 km päähän Darmstadtista, jossa sisarukset viettivät suurimman osan lapsuudestaan.[2][3] Vuonna 1829 vanhemmat juhlivat hopeahääpäiväänsä näennäisessä sovussa.[3] Vuonna 1830 isoisä Hessenin suurherttua Ludvig I kuoli ja Marien isästä tuli uusi hallitseva suurherttua Ludvig II. Herttuapari teki vähitellen sovinnon ja käytti Heiligenbergiä kesäkuukausina.[1]

Wilhelmine Marie varttui äitinsä hoidossa, joka vastasi henkilökohtaisesti hänen koulutuksestaan ​​ja suosi ranskalaista kulttuuria. Hänen opinnoissaan painotettiin erityisesti taloutta, historiaa ja kirjallisuutta.[1] Kun äiti kuoli tuberkuloosiin vuonna 1836, tämän hovirouva ja mahdollinen isän puoleinen tätinsä Marianne von Senarclens de Grancy otti vastuun 11-vuotiaan Marien koulutuksesta noudattaen äitivainajan tekemiä opintosuunnitelmia.[3][4]

Äitinsä kuoleman jälkeen Marie ja Alexander muuttivat pysyvästi isänsä hoviin Darmstadtiin. Sisarukset pysyivät hyvin läheisinä koko elämänsä ajan.[3] Ollessaan jo keisarinna Maria eli vuoden 1855 jälkeenkin, hän vieraili usein veljensä luona Heiligenbergissä.[4] Mariesta tuli läheinen myös kahdelle vanhemmalle veljelleen Ludvig III:lle, Hessenin suurherttualle ja Hessenin prinssi Karlille. Epäily nuorimpien lasten syntyperästä ja perimysoikeudesta varjosti edelleen Marien ja Alexanderin elämää, koska isä Ludvig II oli kylmä ja etäinen heitä kohtaan.[1] Tämä asia vaikutti jopa siihen, ettei Marien nimeä ollut kelpuutettu naimaikäisten saksalaisten prinsessojen luetteloon.

Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna. Vladimir Ivanovitš Gau, 1841

Hessen-Darmstadtin suurherttua Ludvig II:n tytär oli 14-vuotias tavatessaan tulevan puolisonsa, Venäjän kruununperillisen eli tšarevitš Aleksandr Nikolajevitšin, tulevan Aleksanteri II:n, oopperaesityksen yhteydessä vuonna 1838. Kruununperillinen oli lähetetty, kuten isänsä Nikolai I aikanaan, täydentämään kasvatustaan Euroopan kierroksella (Grand Tour) ja samalla tutustumaan morsianehdokkaisiin ja oli matkallaan päätynyt Hesseniin. Aleksandr oli pitänyt siihen saakka tapaamiaan saksalaisprinsessoja ikävystyttävinä ja tyylittöminä. Marie oli liian nuori ehdokkaaksi, joten häntä ei edes otettu huomioon[4] ja hänen hiuksensa olivat yhä vapaina ja lapsellisilla kiharoilla. Marie esiteltiin Aleksandrille täysin odottamatta, tyttö ei tuonut itseään mitenkään esille eikä osannut keimailla mutta keskusteli älykkäästi. Kruununperijän matka-aikataulu muuttui täysin: hän oli laskenut viipyvänsä pari tuntia, mutta sen sijaan hän viipyikin Ludvid II:n perheen parissa kaksi päivää.[5]

Kruununperijä, tšarevitš Aleksandr ja tšarevna Maria Aleksandrovna, Eduard Kaiserin kaiverrus, 1840-luku

Aleksandr oli kuitenkin vakaasti päättänyt mennä naimisiin Marien kanssa, ja lopulta keisari Nikolai I myöntyi poikansa tahtoon. Keisarinna Aleksandra Fjodorovnan luvan saaminen oli vaikeampaa, koska häntä epäilytti Marien mahdollinen epäselvä syntyperä ja se että Marien äiti oli kuollut keuhkotuberkuloosiin. Marie kuitenkin osoitti olevansa kelvollinen venäläisen kruununperijän puolisoksi. Hän oppi venäjän kielen nopeasti kesäkuuhun mennessä. Tuleva anoppi, joka kävi häntä poikkeuksellisesti henkilökohtaisesti tervehtimässä Darmstadtissa, oli näkemäänsä tyytyväinen ja antoi lupansa avioliitolle. Kihlaus julkaistiin huhtikuussa 1840 kun tyttö oli 16-vuotias.[3]

Avioliitto ja perhe, elämä tšarevitsin puolisona

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prinsessa Marie saapui Venäjälle syyskuussa 1840 isoveljensä Alexanderin ja kotiopettajattarensa mademoiselle Marianne von Senarclens de Grancyn saattamana. Häntä alettiin kasvattaa kruununperijän eli tšarevitsin puolison ja tulevan keisarinnan tehtäviin. Vilkas hovielämä ja huvittelusesongin pyörteet aiheuttivat kauhua eristyneissä oloissa eläneessä tytössä, joka oli nähnyt isäänsäkin vain harvoin. Kiinalaisessa teatterissa esitettiin ranskalaisia näytelmiä, oopperaa ja balettia. Joka sunnuntai keisarinna Aleksandra Fjodorovna järjesti virallisen juhlaillallisen Aleksanterin palatsissa Tsarskoje Selossa.[6][2]

Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna, 1849. Christina Robertson (1796–1854), skotlantilainen taidemaalari. Eremitaasin taidemuseo, Pietari.
Keisarinna Maria lastensa Marian ja Sergein kanssa 1860-luvun alussa. Taustalla lastenhoitaja eli njanja.

Marien oli käännyttävä myös ortodoksiseen uskontoon ja kasteen yhteydessä hän otti nimekseen Maria Aleksandrovna. Häät pidettiin Talvipalatsissa 16. huhtikuuta 1841, morsiamen ollessa 17-vuotias. Häntä pidettiin erittäin älykkäänä ja vaatimattomana, mutta etäisenä. Nuoripari oli kiintynyt toisiinsa, ja läheinen suhde jatkui Aleksanteri II:n hallituskauden puoliväliin asti 1860-luvulle. Avioliitosta syntyi kuusi poikaa ja kaksi tytärtä,[7] jotka syntyivät muutaman vuoden välein. Vain vanhin tytär ei elänyt aikuiseksi saakka ja kuoli kuusivuotiaana aivokalvontulehdukseen. Maria Aleksandrovna suri tytärtään pitkään, kunnes synnytti hartaasti toivomansa toisen tyttären neljä vuotta myöhemmin.[8]

Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovna sopeutui nopeasti sekä venäjän kielen käyttämiseen että venäläiseen ajattelutapaan. Myöhemmin hänestä tuli panslavististen aatteiden kannattaja. Maria luki paljon etenkin venäläisten modernien kirjailijoiden kuten Mihail Lermontovin, Nikolai Gogolin, Fjodor Dostojevskin ja Ivan Turgenevin teoksia. Hän oli maaorjuuden poistamisen kiihkeä kannattaja.[6] Hän piti puutarhassaan kävelemisestä etenkin Pietarin ulkopuolellaKatariinan palatsissa[9], jossa keisariperhe vietti aikaa keväisin ja syksyisin[10] ja tuotti niihin Saksasta lempikukkiaan kieloja ja kevätesikoita. Seurapiirit pitivät häntä kuitenkin kylmänä, etäisenä, vailla eleganssia tai makua pukeutumisensa suhteen. Häntä kutsuttiin pilkkanimellä la petite bourgeoise allemande, saksalainen pikkuporvari.[11]

Keisarinna Maria puolisonsa ja kahden nuorimman poikansa Sergein, Pavelin ja tyttärensä Marian kanssa vuonna 1864 tai 1865 (keisarinna surupuvussa?)

Maria Aleksandrovnaa hovin huvitukset ja seurapiirijuhlat eivät kiinnostaneet, eikä hän jatkuvien raskauksiensa ja sairastelunsa vuoksi voinut niihin osallistuakaan. Hän piti venäläistä aatelistoa turhamaisena ja kevytmielisenä.[12] [4] Vaikka hovin viralliset vastaanotot ja juhlallisuudet pitkästyttivät häntä, hoiti hän kuitenkin velvollisuutensa: "Elämä hovissa vaati päivittäistä sankaruutta ... Elin kuin vapaaehtoinen palomies, valmiina hyppäämään ylös hälytyksen tullessa. En kuitenkaan ollut aivan varma siitä, minne juosta tai mitä tehdä.”[13]

Elämä keisarinnana ja viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksanteri II kruunaa keisarinna Maria Aleksandrovnan 1856. Mihály Zichy, 1857, yksityiskohta. Eremitaašin taidemuseo, Pietari.

Nikolai I kuoli keuhkokuumeeseen helmikuussa 1855. Krimin sota oli käynnissä ja päättyi Sevastopolin antautumiseen. Uuden keisarin ja keisarinnan kruunajaiset järjestettiin 14.-26. elokuuta [juliaanisen kalenterin mukaan] 1856 Moskovassa ja varsinainen kruunajaisseremonia 7. syyskuuta (J: 26. elokuuta] Ylösnousemuksen eli Uspenskin katedraalissa Kremlissä kesti viisi tuntia.

Koska leskikeisarinna oli asemaltaan hallitsevan keisarin puolison yläpuolella, keisarinna Maria Aleksandrovna otti vasta Aleksandra Fjodorovnan kuoltua vuonna 1860 suuremman roolin hyväntekeväisyystoiminnassa. Hänen avullaan Venäjälle perustettiin Punainen Risti, josta tuli nopeasti suurin ja varakkain julkinen organisaatio. Hänen organisoimanaan ja johdollaan se keräsi valtavia rahasummia, jotka hyväntekijät joka puolelta Keisarikuntaa olivat lahjoittaneet. Naiskomiteat keräsivät kaksi kertaa enemmän varoja kuin maakuntien komiteat keskimäärin.[6]

Keisarinna Maria Aleksandrovna oli Punaisen Ristin ylin suojelija: hän suojeli 5 sairaalaa, 12 köyhäintaloa, 30 hoitolaitosta, 2 opistoa, 38 kymnaasia, 156 alkeiskoulua ja 5 yksityistä hyväntekeväisyysjärjestöä. Keisarinna Maria laajensi hyväntekeväisyystoimintaa Venäjän ja Turkin sodan aikana vuosina 1877–1878 varustamalla omalla kustannuksellaan sairaalajunia. Uuden aikakauden alkua naisten koulutuksessa Venäjällä merkitsivät hänen vuonna 1872 perustamansa avoimet naiskoulutusoppilaitokset, joissa opiskelijat saivat fysiikan, kemian ja lääketieteen oppitunteja.[6]

Maria Aleksandrovna pysyi pitkään keisarin lähimpänä neuvonantajana ja uskottuna, mutta vähitellen keisarinna yhä enemmän vetäytyi mietiskelyn ja uskonnon piiriin. Etenkin rakastetun pojan, kruununperijä Nikolai Aleksandrovitšin kuolema selkäydintulehdukseen ja tuberkuloosiin 24. huhtikuuta 1865 järkytti keisarinnaa, eikä hän toipunut tästä tragediasta täysin koskaan ja käytti tästä lähtien mustaa surupukua. Keisari etääntyi vähitellen syrjäänvetäytyvästä puolisostaan, jota lääkäri oli kieltänyt tulemasta uudelleen raskaaksi viimeisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1860 ja tuberkuloosin alkaessa näyttää ensioireita. Tämä tarkoitti sukupuolisen kanssakäymisen loppumista puolisoiden välillä. Aviomies alkoi kiinnostua hovin kaunottarista, joita hän tapasi hovin juhlissa. Vuosikymmenen puolivälissä 45-vuotias Aleksanteri II rakastui 16-vuotiaaseen ruhtinatar Jekaterina Dolgorukovaan, jonka holhouksen hän oli ottanut vastuulleen. Suhde kehittyi julkiseksi ja siitä syntyi neljä lasta, jotka elivät Talvipalatsissa eli saman katon alla aviovaimo Maria Aleksandrovnan kanssa.[4]

Keisarinnalla todettiin vuonna 1872 keuhkotuberkuloosi, ja hän oleskeli sen jälkeen paljon terveyskylpylöissä kuten Saksassa Bad Kissingenissä ja Bad Schwalbachissa, Italiassa, Etelä-Ranskassa ja erityisesti häntä varten henkilääkärin neuvosta vuonna 1872 rakennetussa Eriklik-nimisessä puuhuvilassa Livadijan palatsin mailla Jaltan alueella Krimin eteläkärjessä, poissa Pietari kosteasta ilmastosta, joka oli aiheuttanut hänelle yskää ja kuumeilua jo nuoresta alkaen. Bad Kissingenissä hän tapasi vuonna 1864 nuoren Baijerin kuningas Ludvig II:n ja he olivat kirjeenvaihdossa vuoden verran, kunnes hovissa liikkuneiden juorujen vuoksi se oli lopetettava.[4]

Suuriruhtinatar Maria Aleksandrovnan makuuhuone Talvipalatsissa vuonna 1859.
Keisarinnan makuuhuone Talvipalatsissa, sisustettuna vielä Aleksandra Fjodorovnan ajan asuun vuonna 1859

Maria Aleksandrovna kuoli 55-vuotiaana Talvipalatsissa Pietarissa 8. kesäkuuta 1880. Samaan aikaan hänen aviomiehensä keisari oleskeli uuden perheensä eli Jekaterina Dolgorukovan ja heidän lastensa kanssa Katariinan palatsissa Tsarskoje Selossa. Keisarinna Maria on haudattu Pietari-Paavalin linnoituksen katedraaliin Pietarissa. Hänen aviomiehensä Aleksanteri II kuoli pommiattentaatissa yhdeksän kuukautta myöhemmin maaliskuussa 1881.

Mariinski-teatteri, Marijinskyi-palatsi, Maarianhamina ja Tampereen Mariankatu[14] on nimetty hänen mukaansa. Hän rahoitti Mariinski-teatterin rakentamisen ja hyväksyi rakennussuunnitelmat. Palatsin nimesi hänen mukaansa puoliso Aleksanteri II, joka 1870-luvulla kunnostutti 1740-luvulta olevan palatsin Kiovassa, joka sijaitsi keisarinnan matkareitillä Pietarista Krimille.

Vuonna 2011 Venäjä lahjoitti keisarinnaa esittävän patsaan Maarianhaminan kaupungille, koska kaupunki on nimetty Maria Aleksandrovnan mukaan.[15]

  1. a b c d e [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. Heiligenberg: Our Ardently Loved Hill. Published in Royalty Digest. No 49. July 1995.
  2. a b c [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Korneva, Galina & Cheboksarova, Tatiana. Russia & Europe: Dynastic Ties, Eurohistory, 2013. ISBN 978-0-9854603-2-7
  3. a b c d e [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. Romanov Autumn:Stories from the last century of Imperial Russia. Sutton Publishing, 2000. ISBN 9780750923378
  4. a b c d e f Maria Aleksandrovna www.histouring.com. Viitattu 24.5.2023. (englanniksi)
  5. [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Zeepvat, Charlotte. The Camera and the Tsars, Sutton Publishing, 2004. ISBN 0-7509-3049-7.
  6. a b c d [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Cowles, Virginia. The Romanovs. Harper & Ross, 1971. Ss. 71, 185. ISBN 978-0-06-010908-0
  7. Alexander II | emperor of Russia | Britannica www.britannica.com. 25.4.2023. Viitattu 25.5.2023. (englanniksi)
  8. Alexander II. (tsar). Encyclopædia Britannica, 1911. Artikkelin verkkoversio.
  9. Fifth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
  10. 2nd Part Fifth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 28.7.2023.
  11. [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Van der Kiste, John. The Romanovs 1818–1959. Sutton Publishing, 1999. ISBN 0-7509-2275-3
  12. [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] King, Greg: Livadia in the Reign of Alexander II. Published in Imperial Crimea: Estates Enchanment & The Last of the Romanovs. CreateSpace Independent Publishing Platform, 2017. ISBN 978-1981436828
  13. [Lähde Wikipedian englanninkielisessä artikkelissa] Radzinsky, Edvard: Alexander II: The Last Great Tsar. Free Press, 2006. ISBN 978-0743284264
  14. Helen, Olli & Seppänen, Jouko: Tampere kartalla, s. 77. Tampere: Tampere-Seura, 2015. ISBN 978-952-5558-23-4
  15. Nya Åland: Venäjän keisarinnaa esittävän patsaan kaulaan ilmestyi hirttosilmukka Helsingin Sanomat. 27.12.2022. Viitattu 9.6.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.