Lovro Kos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lovro Kos
Henkilötiedot
Syntynyt23. heinäkuuta 1999 (ikä 25)
Mäkihyppääjä
Seura SSK Ilirija
Maailmancup
Voitot 2
Palkintokorokkeella 4

Tietolaatikko päivitetty 3.3.2024

Mitalit
Maa:  Slovenia
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Peking 2022 joukkuemäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Planica 2023 joukkuemäki
Lentomäen MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kulm 2024 joukkuekilpailu

Lovro Kos (s. 23. heinäkuuta 1999) on slovenialainen mäkihyppääjä, joka kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran tammikuussa 2021 ja ylsi ensi kertaa kolmen parhaan joukkoon uudenvuodenpäivänä 2022.[1]

Kos saavutti joukkuemäessä hopeaa Pekingin olympialaisissa 2022. Lisäksi hän sijoittui suurmäessä 11:nneksi ja normaalimäessä 28:nneksi. Planican MM-kilpailuissa 2023 Kos saavutti kultaa joukkuemäessä ja sijoittui normaalimäessä 17:nneksi. Kulmin lentomäen MM-kilpailuissa 2024 hän voitti kultaa joukkuekilpailussa ja sijoittui viidenneksi henkilökohtaisessa kilpailussa.[1]

Kos kilpaili Continental Cupissa ensi kerran syksyllä 2017 ja aktiivisemmin vuodesta 2019 alkaen. Hän on sijoittunut kolme kertaa toiseksi ja kolme kertaa kolmanneksi vuosina 2020–2021. Maailmancupissa hän kilpaili ensimmäisen kerran tammikuussa 2021 Willingenissä. Marraskuussa 2021 hän sijoittui Rukalla 15:nneksi ja saman vuoden joulukuussa Wisłassa kahdeksanneksi. Keski-Euroopan mäkiviikolla 2021–2022 hän sijoittui ensimmäisessä kilpailussa Oberstdorfissa kuudenneksi ja toisessa kilpailussa Garmisch-Partenkirchenissa kolmanneksi.[1] Bischofshofeniin siirretyssä kolmannessa kilpailussa hän kaatui ja menetti mahdollisuutensa mäkiviikon kärkipään sijoituksiin.[1][2] Mäkiviikon päättäneessä toisessa Bischofshofenin kilpailussa hän sijoittui yhdeksänneksi.[1] Mäkiviikon yhteispisteissä Kos oli seitsemäs.[3] Hän sijoittui mäkiviikolla seitsemänneksi myös kaudella 2023–2024[4]. Kaudella 2023–2024 Kos saavutti ensimmäisen maailmancupin osakilpailuvoittonsa Lake Placidin ensimmäisessä kilpailussa. Lake Placidin toisessa kilpailussa hän saavutti jaetun toisen sijan yhdessä Philipp Raimundin kanssa. Hän voitti Lahden ensimmäisen kilpailun. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän oli yhdeksäs.[1]

  1. a b c d e f Lovro Kos Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. Kobayashi gewinnt auch in Bischofshofen - Geiger Vierter Süddeutsche Zeitung. 5.1.2022. Viitattu 8.1.2022. (saksaksi)
  3. Keski-Euroopan mäkiviikko 2021-2022 Etusuora.com. Viitattu 8.1.2022.
  4. FIS Four Hills Tournament (FIS) fis-ski.com. Viitattu 8.1.2024. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.