Laxmikant Parsekar

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Laxmikant Parsekar
Goan 12. pääministeri
8. marraskuuta 2014 – 14. maaliskuuta 2017
Edeltäjä Manohar Parrikar
Seuraaja Manohar Parrikar
Henkilötiedot
Syntynyt4. heinäkuuta 1956 (ikä 68)
Mandrem, Goa, Portugalin Intia
Tiedot
Puolue Intian kansanpuolue

Laxmikant Parsekar (s. 4. heinäkuuta 1956) on intialainen poliitikko, joka toimi Goan osavaltion pääministerinä vuosina 2014–2017.

Parsekarin poliittinen ura alkoi vuonna 1988, jolloin hän asettui ehdolle Intian kansanpuolueen ehdokkaana Goan osavaltiovaaleihin. Hänen perheensä, joka oli Maharashtrawadi Gomantak Party -puolueen uskollisia äänestäjiä, järkyttyi päätöksestä. Parsekar kommentoi asiaa myöhemmin medialle sanoen, että joutui melkein muuttamaan muualle, koska hänen perheensä ei kyennyt hyväksymään päätöstä. Hän hävisi kyseiset vaalit, kuten kävi myös vuonna 1999. Hän voitti ensimmäistä kertaa vuoden 2002 osavaltiovaaleissa.[1] Hän uusi voittonsa vuoden 2007 vaaleissa ja tuli valituksi uudestaan vuonna 2012. Kun osavaltion silloinen pääministeri Manohar Parrikar siirtyi puolustusministeriksi vuonna 2014, Parsekar otti hänen paikkansa.[2] Puoluetoiminnan ulkopuolella hänet muistetaan Rashtriya Swayamsevak Sangh -järjestön aktivistina.[1]

Pääministerinä toimiessaan hän raportoi goalaisten olevan ärsyyntyneitä nigerialaisten käytöksestä ja asenteista.[3] Aikaisemmin vuonna 2015 hän sanoi vammaisista puhuessaan, että nämä ovat Jumalan virhe, jonka vammaisjärjestöt pyrkivät korjaamaan.[4] Vuonna 2017 hän hävisi osavaltiovaaleissa, mikä päätti hänen uransa Goan pääministerinä.[5] Parsekarin mukaan tappion syy oli, että hän toimi osavaltion pääministerin viran vuoksi liikaa Panajissa eikä siksi ehtinyt muodostaa yhteyttä oman vaalipiirinsä äänestäjiin.[6]

  1. a b Who is Laxmikant Parsekar? NDTV. 8.11.2014. Viitattu 5.12.2019.
  2. Nagvenkar, Mayabhushan: 'Sir' Laxmikant Parsekar from Russian haven is Goa's new chief minister Scroll. 8.11.2014. Viitattu 5.12.2019.
  3. Goans annoyed with Nigerians, their way of life: CM Parsekar Indian Express. 31.5.2016. Viitattu 5.12.2019.
  4. Hindustan Times: Disabled people are God's mistake, says Goa CM Laxmikant Parsekar hindustantimes.com. 22.1.2015. Viitattu 5.12.2019.
  5. Election results 2017: Goa CM Laxmikant Parsekar loses; close contest between Congress, BJP Financial Times. 11.3.2017. Viitattu 4.12.2019.
  6. Kamat, Prakash: I am not a rebel: Laxmikant Parsekar The Hindu. 25.1.2019. Viitattu 5.12.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]