Lars Nelson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Lars Nelson
Lars Nelson
Maa:  Ruotsi
Miesten maastohiihto
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Sotši 2014 4x10 km viesti

Lars Nelson (s. 19. elokuuta 1985) on ruotsalainen maastohiihtäjä.[1]

Maailmancupissa Nelson kilpaili ensimmäisen kerran Kuusamossa marraskuussa 2011. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Tour de Skillä 2011–2012, jonka lopputuloksissa hän sijoittui 30:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon Nelson hiihti ensimmäisen kerran Toblachin 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa helmikuussa 2014 oltuaan seitsemäs. Parhaimmillaan hän on sijoittunut viidenneksi Oslon perinteisen hiihtotavan 50 kilometrin yhteislähtökilpailussa maaliskuussa 2014.[1]

Sotšin olympialaisissa 2014 Nelson sijoittui 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa kymmenenneksi ja 15 kilometrin perinteisellä 15:nneksi. Viestistä hän voitti olympiakultaa yhdessä Ruotsin joukkueen kanssa. Falunin MM-kilpailuissa 2015 hän oli 30 kilometrin yhdistelmäkilpailussa neljästoista.[1]

  1. a b c Lars Nelson Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]