Keisarillinen posliinitehdas

Keisarillinen posliinitehdas (ven. Императорский фарфоровый завод, ИФЗ; Imperatorski farforovi zavod, IFZ) on venäläinen posliiniesineitä tuottava tehdas, joka on yksi Euroopan vanhimmista. Se perustettiin vuonna 1744 keisarinna Elisabetin myötävaikutuksella Pietariin ja toimii siellä edelleen. Alkuperäinen nimi vuosina 1744-1765 oli Nevan posliinitehdas.

Tehtaan nimi oli vuoden 1918 jälkeen Valtiollinen posliinitehdas, SFZ (ven. Государственный фарфоровый завод, ГФЗ; Gosudarstvenni farforovi zavod, GFZ), vuonna 1924 Leningradin posliinitehdas, LFZ (ven. Ленинградский фарфоровый завод, ЛФЗ, Leningradski farforovi zavod, LFZ), vuonna 1925 nimeen lisättiin M. V. Lomonosovin nimi, M. V. Lomonosovin mukaan nimetty Leningradin posliinitehdas, LFZ (ven. Ленинградский фарфоровый завод имени М. В. Ломоносова, ЛФЗ). Vuonna 2005 nimi Keisarillinen posliinitehdas otettiin takaisin käyttöön.

1700-luku

Kulho, Nevan posliinitehdas 1749

Nevan posliinitehdas 1744-1765

Kulho, pohjassa Vinogradovin signeeraus W, Nevan posliinitehdas 1749

Posliinin tuotanto Venäjällä alkoi keisarinna Elisabet Petrovnan (1741-1761) aikana. Vuonna 1744 Venäjän Tanskan suurlähettiläs Nikolai Andrejevitš Korff allekirjoitti Tukholmassa sopimuksen Christoph Konrad Gungerin (k. 1748) kanssa posliinimanufaktuurin perustamisesta Pietariin. Tätä varten Gunger, jonka väitettiin tuntevan posliinintuotannon salaisuudet työskenneltyään Euroopan ensimmäisen Meissenin posliinitehtaan (1710- ) mestari Böttgerin alaisena, oli organisoinut Wienin posliinitehtaan (1718-1864) tuotannon aloittamista vuonna 1717 sekä Vezzin posliinitehtaassa (1720-1727) Venetsiassa vuonna 1720 ja maalannut todistettavasti posliinia (hänen maalaamiaan esineitä on säilynyt) Meissenissa vuosina 1732-1737, vietiin salaa Ruotsista Venäjälle.

"Nevan posliinimanufaktuurista" tuli kolmas posliinia valmistava yritys Euroopassa. Sen järjestäminen ja valvonta uskottiin keisarinnan kabinettisihteeri, paroni Ivan Antonovitš Tšerkasoville. Hänen aloitteestaan vuoden 1744 lopussa, Freiburgissa Venäjän tiedeakatemian tukemana opiskellut kaivosinsinööri, Dmitri ivanovitš Vinogradov (1720-1758) tuli assistentiksi posliinimanufaktuuriin. Vinogradoville kuuluu ansio venäläisen posliininvalmistuksen keksimisestä.

Matala lautanen keisarinna Elisabetin "Hänen Majesteettinsa Oma" -yksityisastiastosta, Nevan posliinitehdas Pietari 1756-1762. Ensimmäinen venäläinen pöytä- ja jälkiruoka-astiasto.

Syvä lautanen keisarinna Elisabetin "Hänen Majesteettinsa Oma" -yksityisastiastosta, Nevan posliinitehdas Pietari 1756-1762. Ensimmäinen venäläinen pöytä- ja jälkiruoka-astiasto.

Keisarinna Elisabetin yksityisastiaston esineitä Nevan posliinitehdas 1750-1760-luku.

Kannellinen kuppi ja lautanen, Nevan posliinitehdas n. 1760

Alkemisti Gunger, joka oli yrittänyt aloittaa tuotantoa yrityksessä useita vuosia, osoittautui huijariksi eikä hänen työnsä tuottanut todellisia tuloksia. On mahdollista että paikallisen saven laatu oli hänelle liian erilaista verrattuna Keski-Euroopaan savimaihin. Vinogradov ei vain laatinut kotimaisen posliinimassan reseptiä, vaan myös keksi reseptin lasitteille, posliinimaaleille ja koristeluun käytettävälle kultajauheelle sekä suunnitteli uuneja ja kehitti muovausmenetelmiä. Ensimmäiset näytteet laadukkaista tuotteista saatiin jo vuonna 1747.

Vinogradov lähestyi asiaa kokeellisesti: hän järjesti johdonmukaisesti kokeita, vertasi tuloksia ja kirjasi ne erilliseen päiväkirjaan. Vuoden 1746 lopulla Vinogradov pystyi saamaan tyydyttävää posliinia käyttämällä Gželin valkosavea Moskovan läheltä, Aunuksen kvartsihiekkaa ja alabasteria (luonnonkipsiä) ja polttamalla massan 600-900 °C:ssa. Toinen poltto sen jälkeen, kun tuotteet oli päällystetty lasitteella, suoritettiin noin 1400 °C lämpötilassa. Suurin vaikeus oli teknologisen prosessin puhtaus, lumivalkoisen posliinimassan suojaaminen palamistuotteilta, mikä oli tärkein "kiinalainen salaisuus". Askel askeleelta tekniikkaa parantaen Vinogradov kirjasi kokeidensa tulokset erilliseen päiväkirjaan salakirjoituksella, koska reseptit olivat liikesalaisuuksia. Nämä asiakirjat ovat säilyneet.

Aluksi manufaktuuri tuotti vain pieniä, alle 50 cm korkuisia esineitä: nuuskarasioita, posliininappeja, rintakorujen sisäosia, tupakkapiippuja, kepin nuppeja ja kuppeja. Vuonna 1756, kun Vinogradovin suunnitelmien mukaan rakennettiin suuri polttouuni, manufaktuurin mestarit alkoivat luoda suurempia tuotteita. Pian tehtaan toimintaa laajennettiin ja kehitettiin kutsumalla ulkomailta asiantuntijoita sekä parantamalla tuotantoprosessia uutta teknologiaa käyttämällä. Tehtaan toiminnasta vastaavat henkilöt vaihtuivat usein. Samoin vaihtuivat tehtaalla toimivat taiteilijat, joista jokainen toi jotakin omaa venäläisen posliinin kehitykseen.

Keisarinna Elisabetin yksityisastiaston esineitä, Nevan posliinitehdas, 1750-1760-luku. Ensimmäinen venäläinen pöytä- ja jälkiruoka-astiasto.

1700-luvun loppupuolella tehtaasta tuli yksi johtavista posliiniesineiden tuottajista Euroopassa. Keisarinna Katariina II Suuri tilasi tehtaalta useita astiastoja omaan palatsiinsa. Tehdas alkoi tuottaa myös taide-esineitä. Posliinifiguurisarja ”Venäjän kansat” sisälsi ihmisfiguureja, jotka edustivat Venäjän imperiumissa asuvia kansallisuuksia. Se oli toteutettu ammattihistorioitsijoiden piirustusten mukaan, ja on erittäin autenttinen ja totuudenmukainen kuvaus eri kansojen pukeutumiskulttuureista. Myöhemmin sarjaa täydennettiin erilaisilla Pietarissa asuvilla ihmisryhmillä kuten työläiset, torikauppiaat yms. Sarjaa jatkettiin 1900-luvun alussa keisari Nikolai II:n käskystä Romanovien suvun 300-vuotisjuhlan kunniaksi. Kaikkiaan sarjaan kuuluu yli 70 erilaista figuuria.

Keisarinna Elisabetin yksityisastiaston tarjoiluvati, Nevan posliinitehdas, 1750-1760-luku

Nuuskarasia, Keisarillinen posliinitehdas n. 1760

Nuuskarasia, Keisarillinen posliinitehdas n. 1760

Todiste siitä erikoistaidosta, jonka ensimmäiset venäläiset posliininvalmistajat saavuttivat muutamassa vuodessa, oli keisarinna Elisabetin juhlaillallisiin tarkoitettu "Hänen Majesteettinsa Oma" -astiasto. Nykyään tämän astiaston esineet on talletettu Eremitaašiin.

Keisarillinen posliinitehdas 1765 ->

Pikari ja lautanen, Keisarillinen posliinitehdas n. 1775

Katariina II:n (1762-1796) valtaannousun myötä manufaktuuri organisoitiin uudelleen ja vuodesta 1765 lähtien se tunnettiin Keisarillisena posliinitehtaana. Siitä hetkestä lähtien kaikki tehtaan tuotteet oli merkitty hallitsevan monarkin monogrammilla. Katariinan aikana tehtaalla työskenteli lahjakas ranskalainen kuvanveistäjä Jacques-Dominique Rachette. Hänen alaisuudessaan tehtaalla vakiintui ranskalaisen taiteen vaikutus ja klassismi, joka korvasi barokin ja rokokoon hienostuneisuuden ja ylellisyyden. Tuotteille oli tunnusomaista tiukka, siro yksinkertaisuus ja muotojen monumentaalisuus. Sisustusta hallitsivat antiikin koristeet ja aiheet.

Kannellinen teekuppi, Keisarillinen posliinitehdas n. 1775

1700-luvun loppu oli venäläisen posliinin kukoistusaikaa, Keisarillinen tehdas nousi yhdeksi Euroopan johtavista. Keisarillisen tehtaan kunnian huipentuma olivat Katariina II:n tilaamat ylelliset astiastokokonaisuudet "Arabesque", (973 osaa 60 hengelle), "Jahtinski", "Kabinetski", joissa osien lukumäärä on jopa tuhat esinettä. Tuotannon perusta muodostui veistoksellisista muotokuvista keisarinnasta ja monihahmoisista, hänen tekojaan ylistäviä pöytäkoristeista. Hänen Majesteettinsa luvalla tehtaalla syntyi perinne veistosten tekemisestä Venäjän kansoja -sarjaan, jossa oli 100 erilaista kuvanveistäjä Jean-Dominique Rachette'n (1744-1809) suunnittelemaa ihmistyyppiä. Jatkossa sarjaa täydennettiin teollisuusmiesten, käsityöläisten ja katukauppiaiden hahmoilla. Tehdas tuotti myös maalattuja maljakoita ja allegorisia maalauksia. Aikalaiset arvostivat "Katariinan posliinia" samalla tavalla kuin suurten mestareiden maalauksia ja veistoksia.

Tuoppi, Keisarillinen posliinitehdas n. 1780, pohjassa käsinmaalattu monogrammileima Є II (Jekaterina eli Katariina II)

Paavali I (1796–1801) peri äitinsä kiinnostuksen posliinitaidetta kohtaan. Hän toimitti tehtaalle suuria tilauksia, vieraili täällä paikan päällä ja esitteli mielellään tehdasta arvostetuille vierailleen. Pavlovilaisen ajan astiastot ovat pienimuotoisempia eivätkä enää niin valtavia. Paavalin aikana muotiin tulivat pienet astiakokonaisuudet: tête-à-tête -astiasto kahdelle hengelle ja solitaire-astiasto yhdelle hengelle. 1700-luvun viimeinen astiasto oli Paavali I:n tilaama astiasto Mikaelinlinnaan. Hänen kamaripaašinsa muistelmien mukaan: "Hallitsija oli äärimmäisen ihailun tilassa, hän suuteli toistuvasti posliinin maalauksia ja sanoi, että tämä oli yksi hänen elämänsä onnellisimmista päivistä."

Kannellinen hajustemaljakko, 1780-1790-luku. Takana Jahtinski-astiaston maljakko, 1785-1787. Keisarillinen posliinitehdas

1800-luku

Vuonna 1800 Pietarissa avattiin kauppa, jossa myytiin tehtaan tuotantoa. Parhaiten kaupaksi menivät suuret ja koristeelliset esineet, kun taas pienemmät ja yksinkertaisemmat tuotteet eivät olleet niin myyviä korkean hinnan vuoksi, koska muitten tehtaitten esineet olivat halvempia.

Vuonna 1802 Aleksanteri I:n käskystä tehdas siirtyi keisarin omistukseen ja siitä lähtien se toimi Venäjän keisarin luottamushenkilöiden johtamana. Keisariperheen tilaukset ja kaikenlainen taloudellinen apu olivat tärkeitä tehtaan toiminnalle. Aleksanteri II ei suhtautunut posliiniin niin intohimoisesti kuin edeltäjänsä ja tästä syystä tehtaan toiminta ja tuotanto alkoi pienentyä ja rappeutua. Tilanne kuitenkin muuttui Aleksanteri III:n aikoina, kun keisari otti henkilökohtaisesti vastuun tehtaan toiminnasta ja taideratkaisuista. Silloin myös keisarin käskystä kaikki keisariperheelle tehtävät esineet tehtiin kahtena kappaleena, toisen sai keisari ja toinen meni tehtaan museoon. Aleksanteri I:n (1801–1825) aikana tehdasta johti kreivi Dmitri Gurjev, joka toteutti mittavan tuotannon uudelleenjärjestelyn. Gurjev ei säästellyt kustannuksia houkutellakseen tehtaalle parhaat kotimaiset ja ulkomaiset käsityöläiset. Taideakatemian professori, kuvanveistäjä Stepan Stepanovitš Pimenov (1784-1833), yksi aikansa merkittävimmistä mestareista, nimitettiin veistosateljeen johtajaksi ja suunnittelijana oli myös arkkitehti Andrei Nikiforovitš Voronikin (1759-1814). Mukaan kutsuttiin myös Ranskan Sèvresin posliinimanufaktuurin parhaat maalarit, A. A. Adam, D. I. Moreau ja J. F. Svebach, venäläisiä mestareita olivat V. F. Meštšerjakov ja S. A. Golovim.

Sotilaslautanen (Erillinen Orenburgin joukko-osasto, 22. jalkaväkidivisioona, Orenburgin linjapataljoona) Keisarillinen posliinitehdas 1842

Aleksanteri I:n aikana keisarillinen posliini ei enää pelkästään kuvastanut keisarin suuria tekoja. Taiteilijat keskittyvät yhä enemmän kansallisiin teemoihin, joihin kiinnostus nousi erityisesti Napoleonin sodan jälkeen. Vuosina 1809–1816 luodusta kreivi, kuvanveistäjä Fjodor Petrovitš Tolstoin (1783-1873) suunnittelemasta Gurjevski-astiaston pääosa on nykyään esillä Pietarhovin valtionmuseon Katariina-rakennuksessa, ja sitä pidetään oikeutetusti Keisarillisen tehtaan loistokkaana työnä. Isänmaallinen sota synnytti myös sarjan "sotilaslautasia", jotka kuvaavat kuuluisia kenraaleja, upseereita ja sotilaita kaikista aselajeista. Myös muotokuvat yleistyivät.

Viinipullon jäähdytysastia, Keisarillinen posliinitehdas 1801-1825

Aleksanteri I:n hallituskaudelta aina 1860-luvun loppuun asti maljakoilla oli erityinen paikka tehtaan valikoimassa. Toiseksi tärkeimmän tuoteryhmän muodostivat edelleen palatsiastiastot. Kullasta on tullut yksi suosituimmista koristemateriaaleista; maisema-, taistelu- ja kaupunkinäkymät olivat tärkeimpiä teemoja.

Maljakko ja vas. lautanen, joissa Pietarhovin suuren suihkulähteen kuva. Ylh. oik. lautanen, jossa kuva Pavlovskin suuresta suihkulähteestä. Keisarillinen posliinitehdas,1825-1850-luku

Nikolai I:n (1825-1855) ajoilta peräisin oleva posliini erottuu virtuoosimaisesta maalauskoristelustaan. Maljakoissa toistettiin taitavasti Eremitaašin kokoelmissa olevien "vanhojen" mestareiden Leonardo da Vincin, Rafaelin, Tizianin, Correggion ja Murillon maalauksia. Kopiointi oli silmiinpistävän tarkasti tehtyä. Muotokuva-, ikoni- ja pienoismaalauksia maljakoille ja 'kerroksille'?(layers) kehitettiin. Eklektinen tyyli, joka vallitsi aikakauden venäläisessä taiteessa, antoi valtavan valikoiman muotoja ja aiheita: antiikki, gotiikka, itämainen ja vanha venäläinen. Erityistä huomiota kiinnitettiin keisarillisten ja suuriruhtinaallisten residenssien seremoniallisten maljakoiden valmistukseen ja moniosaisiin astiastoihin kuten "Etruski", "Gotiikka", "Kruunajaiset" ja Fjodor Grigorjevits Solntsevin Kremlin suureen palatsiin suunnittelema, tehtaan historian suurin astiasto "Kremli", johon kuului 4 000 lautasta. Nikolain aikakauden kuuluisimpia töitä ovat Pjotr ​​U. Ivanovin biskvii eli lasittamattomat posliiniset, rehevät kukkakimput 1840-luvulta. Ne ovat hämmästyttävän realistisia jokaisen terälehden teknisessä täydellisyydessä, joissa käytettiin myös lasitusta ja pronssiosia. Vuonna 1844 Keisarilliseen posliinitehtaan perustamisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi avattiin museo Talvipalatsin varastohuoneiden tuotteista. Aleksanteri III:n alaisuudessa päätettiin tehdä asioita kahtena kappaleena: yksi hoville, toinen museolle. Vuodesta 2001 lähtien museon ainutlaatuinen kokoelma on ollut Valtion Eremitaašin taidemuseon kokoelmissa.

Ikoneita ja pääsiäismunia, Keisarillinen posliinitehdas

Aleksanteri II (1855–1881) ei osoittanut henkilökohtaista kiinnostusta tehtaaseen. 1870-luvulla posliinin tuotanto väheni, mutta hovin pääsiäis- ja joululahjaperinne Paavali I:n ajoilta asti säilyi. Tuotteiden kokoja pienennettiin, polton laatu huononi, viimeistelystä ja koristelusta tuli vaatimattomampaa. Tästä huolimatta tehdas palkittiin Aleksanteri II:n aikakaudella useita kertoja maailmannäyttelyissä: Lontoo 1863, Pariisi 1867 ja Wien 1873, mikä vahvisti maalausosaston johtavaa asemaa eurooppalaisessa posliinintuotannossa. Aleksanteri II:n ja Aleksanteri III:n aikana posliinista valmistettiin astioita, tulisijoja, huonekaluja, seinäkellojen koteloita, lattiavalaisimia, ikonostaaseja ja kukkakimppuja.

Keisarillista posliinia katettuna Kuskovon palatsin ruokasaliin

Tehdas sai uuden sysäyksen kehitykselle Aleksanteri III:n (1881–1894) aikana, joka piti taiteen levittämistä kansallisesti tärkeänä asiana. Tehdasasiantuntijat kävivät työmatkoilla Euroopan parhaissa posliiniyrityksissä, Keisarilliseen tehtaaseen ilmestyi uusia laitteita ja työstökoneita ja rakennettiin moderneja polttouuneja. Aleksanteri III:n aikana tehdas sai tilaukset suurten sarjojen luomisesta: "Kruunaus" ja "Rafael". Jotkut piirustuksista olivat keisarin henkilökohtaisesti toimittamia. Aleksanteri III:n taiteelliset mieltymykset: kiinalaiset ​​ja japanilaiset​​maljakot, terrakotta, värillinen lasitus ja alusmaalaus; heijastuivat pitkälti tuon ajan tehtaan yleiseen tyyliin. Kööpenhaminan kuninkaallisen posliinitehtaan vaikutuksesta taiteilijat G. D. Zimin, K. N. Krasovski, E. Kordes, A. Sonne ja M. Rafael maalasivat vuosina 1892–1894 sarjan maljakoita, jossa käytettiin lasitteen alaista maalausta.

Keisarillista posliinia katettuna Kuskovon palatsin ruokasaliin

Eklektisyys korvautui modernilla tyylillä. Uuden tyylin piirteitä olivat koristelun ja muodon täydellinen alistaminen esineen käyttötarkoitukseen, suuntautuminen luonnollisiin linjoihin, muodon ja sisällön eheys. Venäjän viimeisen keisarin Nikolai II:n (1894–1917) aikana tehdas saavutti teknisesti ja teknologisesti esimerkillisen tilan. Noina vuosina tehdas oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan suojeluksessa, joka määräsi kahden suuren astiastosarjan "Aleksandrinski" ja "Tsarskoje Selo" laitettavaksi tuotannon.

Art nouveau -posliini ilmensi uusvenäläisen tyylin suuntauksia maalatuissa koristelautasissa ja pääsiäismunissa. Kuuluja taiteilijoita ja kuvanveistäjiä, jotka suunnittelivat tuotteita olivat Konstantin Somov, Léon Bakst, Valentin Serov, Mstislav Valerianovitš Dobužinski (1875-1957) ja Eugene (Jevgeni) Lansere (1875-1946).

Keisarinna Aleksandra Fjodorovnan monogrammilla varustettu pääsiäismuna, Keisarillinen posliinitehdas 1914

1900-luvun alkuun mennessä Keisarillisen tehtaan koristelutekniikat eivät olleet sen huonompia kuin Euroopan teollisuuden saavutukset runsauden suhteen, ja jopa ylittivät ne lasitteenalus maalaustekniikassa. Tehdas oli 1900-luvun puolivälistä lähtien luonut yhteyksiä Mir iskusstva -yhdistyksen taiteilijoihin Konstantin Somoviin, Eugene Lansereen, Sergei Tšehoniniin, mikä vaikutti uusklassismin syntymiseen. Ensimmäisen maailmansodan aikana tehdas alkoi valmistaa teknistä ja kemiallista posliinia. Taideposliinin tuotanto vähennettiin minimiin, vain rintamasotilaille tarkoitettujen pääsiäismunien tuotanto pysyi samassa volyymissa.

Venäjän kansat -figuurisarja, 1780-1800 ja 1907-1917

• 
  Kalastaja, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas, n. 1780-1800
• 
  Jäätelönmyyjä, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Maitotyttö Ohtajoelta (Ohkta), Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Talonpoikaisnainen Inkerinmaalta, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Šamaaninainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Lappalainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Tataari, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Tataarinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Tataarinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Tataarinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Kazanilainen tataarinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Kalmukkimies, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Kalmukkinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Kuriilimies, Jean-Dominique Rachette (1744-1809),Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Karbadimies, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Samojedimies, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Samojedinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Kirgiisimies, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Jakuuttinainen, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Kamšatkalainen mies, Jean-Dominique Rachette (1744-1809), Keisarillinen posliinitehdas n. 1780-1800
• 
  Armenialainen nainen, P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917
• 
  P. P. Kamenski (1858-1922). Keisarillinen posliinitehdas 1907-1917

1900-luku, neuvostoaika

Vallankumouksen jälkeen tehdas siirtyi Koulutuksen kansankomissariaatin alaisuuteen, ja toimi Leninin propagandassuunnitelman mukaisesti. Posliini oli hyvin tehokas materiaali agitaatioon, sillä sen muodot ja värit antoivat paljon valtaa mielikuvitukselle. Sen ajan posliiniesineet käsittelivät Suurta Vallankumousta, sisälsivät nuoren sosialistisen valtion symboliikkaa ja edustivat erilaisia ihmisryhmiä työväenluokasta. Suhteellisen harvinaiset teokset siltä ajalta edustavat venäläistä avantgardea. Jälkensä kuuluisan posliinitehtaan tuotannossa jätti esimerkiksi Kazimir Malevitš, joka suunnitteli ”Juna”-teeastiaston.

Kirjoituspöytäteline, Nikolai Sujetin, Valtion posliinitehdas 1923

Pian vallankumouksen vuonna 1917 jälkeen tehtaan nimi muutettiin Valtiolliseksi posliinitehtaaksi. Vuonna 1924 Petrograd sai nimekseen Leningrad, ja samalla posliinitehtaan nimi muuttui Leningradin posliinitehtaaksi (ven. Ленинградский фарфоровый завод, ЛФЗ). Vuonna 1925 Venäjän tiedeakatemia täytti 200 vuotta, ja sen kunniaksi tehtaan nimeen lisättiin venäläisen tieteen suurmiehen Mihail Lomonosovin nimi. Tämä aiheutti sekaannusta myöhemmin, kun lyhenteen "ЛФЗ" oletettiin liittyvän Lomonosoviin (”Ломоносовский фарфоровый завод”), vaikka todellisuudessa tehdas oli yhä Leningradin posliinitehdas (Ленинградский фарфоровый завод имени М. В. Ломоносова, ЛФЗ). Suomessakin tehtaalla valmistetut tuotteet tunnetaan enemmän Lomonosovin posliinitehtaan tuotantona.

Propagandaposliini-lautanen, Sergei Tsehonin (1878–1936). Kesk. 1. Komsomolin rintanappi "KIM" [Nuorten kommunistinen internationaali]. Ympärillä kirjaimet "CCCP" [USSR]. Tekstin käännös: Komsomolets [komsomolin jäsen] Leninin opintojen kautta R.C.P.(b.) [Venäjän kommunistisen puolueen (bolsevikkien)] riveihin! Lomonosovin posliinitehdas, Leningrad 1925

Tehtaan yhteydessä toimivan museon kokoelma jouduttiin evakuoimaan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran esineet evakuoitiin Petroskoihin syksyllä 1917, minkä jälkeen kokoelma palasi takaisin vuonna 1918. Toisen kerran esineet evakuoitiin sodan aikana vuonna 1941 Uralin Irbitin kaupunkiin. Neuvostoliiton aikana tehdas valmisti valtavan määrän design-esineitä, joita myytiin kohtuuhinnalla kaikille halukkaille. ”ЛФЗ”-leimalla varustetut figuurit koristivat monien ihmisten asuntoja. Suuri osa tehtaan tuotteista myytiin myös ulkomaille. Juuri neuvostoaikana ilmestyivät tunnetuimmat tehtaan figuurit, kuten esimerkiksi eläimet-sarja.

Maalattu lautanen, Leningradin posliinitehdas, V. P. Belkin 1920

Punalippua pitelevä merimies, Natalia Danko, Valtion posliinitehdas 1923

Vuonna 1918 yritys kansallistettiin. Nyt valtion posliinitehdas joutui koulutuksen kansankomissariaatin lainkäyttövaltaan. Tehdas sai tehtäväkseen valmistaa "propagandaposliinia sanan ylimmässä merkityksessä, vallankumouksellista sisällöltään, muodoltaan täydellistä ja teknisesti moitteetonta". 1920-luvun posliini on mielenkiintoinen sivu koriste- ja taidetaiteen historiassa. Se heijastaa historiallisella tarkkuudella ja ehdottomalla totuudella proletaarisen vallankumouksen ensimmäisten vuosien tunnelmaa. Posliinista, joka oli aiemmin saatavilla vain kapealle ihmisryhmälle, tuli ensimmäinen, kirkkain ja mielikuvituksellisin vallankumouksen ideoiden julistaja.

Ompelijatar kirjoo punalippua, Valtion posliinitehdas LFZ, Natalia Danko 1920

"Sadonkorjaaja" šakkinappula, Natalia Danko, Valtion posliinitehdas 1922

"Orja"-figuuri, šakkinappula. Natalia Danko, Valtion posliinitehdas 1922

Sergei Tšehoninin johdolla, jota myöhemmin kutsuttiin "Neuvosto-imperiumin mestariksi", Aleksandr Štšetšina-Pototskaja, Maria Lebedeva, Mihail M. Adamovitš ja Rudolf F. Wilde osallistuivat propaganda-posliinin luomiseen. Konstantin Malevits ja Vasili Kandinski. Ja vaikka suuntaus suprematismiin Valtion posliinitehtaassa eli SFZ:ssä osoittautui lyhytaikaiseksi, Nikolai Suetinin ansiosta, joka johti myöhemmin tehtaan taidelaboratoriota monta vuotta, tämän taidesuunnan perusperiaatteista tuli elimillinen osa yrityksen taiteellista perinnettä. Kuvanveistäjät Natalia Danko (šakkipeli "Punainen ja valkoinen", "Punalippua pitelevä merimies", 1922–1923) ja Vasili Kuznetsov kuvasivat töissään aikakauden vallankumouksellista paatosta. Vuonna 1931 perustettiin taidelaboratorio, johon kuuluivat Aleksei V. Vorobjovski, joka työskenteli perinteisen posliinimaalauksen mestarina yli 60 vuoden ajan; Ivan I. Riznitš, Mihail N. Moh, T. N. Bespalova-Mihaleva, L. V. Protopopova ja A. M. Jefimova.

Samanaikaisesti tehdas kehitti menestyksekkäästi kemiallisen ja teknisen posliinin tuotantoa, ensimmäistä kertaa tehtiin optista lasia. Vuonna 1925, Venäjän tiedeakatemian 200-vuotisjuhlan yhteydessä, tehdas nimettiin merkittävän venäläisen tiedemiehen Mihail Lomonosovin mukaan. Ideologisia tehtäviä vartioivien sosialistisen realismin periaatteet ja 1930-1950-luvun valtion tilausten virallinen tyyli eivät kadottaneet tehtaan taiteilijoiden perinteisiä taitoja. He tekivät edelleen seremoniallisia maljakoita, maalauksia ja muotokuvia, jotka osoittivat "vanhan" posliinikoulun upeaa ammattitaitoa.

Kaksi kuukautta toisen maailmansodan alkamisen jälkeen, 22. elokuuta 1941, suurin osa Valtion Lomonosoville nimetyn posliinitehtaan laitteista ja monet tuhannet esineet tehtaan museon kokoelmasta evakuoitiin Irbitin kaupunkiin Sverdlovskin alueelle. Siellä käynnistettiin mahdollisimman lyhyessä ajassa autokipinöiden tuotanto tankkien ja muiden sotilaslaitteiden polttomoottoreille. Leningradissa Nevan tehtaan edessä seisoi kolme sotalaivaa, joiden naamiointiin tehtaan taiteilijat osallistuivat käyttämällä posliinimaaleja. Tehdas valmisti astioita Leningradin sairaaloille, kunnes polttoainevarastot loppuivat.

Cobalt Net-astiasto, suunnitelija Anna Jatskevitš 1944-1949 ->

Piiritetyn Leningradin saarrosta selvisivät tehtaan johtavista taiteilijoista Nikolai Suetin, Tatjana Bezpalova-Mihaleva, Jelena Kubarskaja, Lidia Lebedinskaja ja Aleksandra Štšekatihina-Pototskaja. Vuoden 1943 lopussa tehtaan taidelaboratorio aloitti Suetin johdolla toimintansa uudelleen. Vuonna 1944, tehtaan 200-vuotisjuhlan aattona, taiteilija Anna Jatskevitš kehitti Cobalt Net-geometrisen kuvion, josta tuli Keisarillisen posliinin tunnusmerkki. Jatskevitš otti perustaksi keisarinna Elisabetille tehdyn "Hänen Majesteettinsa Oma" -yksityisastiaston. Saarron purkamisen, museon laitteiden ja kokoelman palauttamisen jälkeen tehtaalla aloitettiin tuotannon käynnistämistä. Tehtaan päätuote olivat saniteettilaitteet, joita kaupungin jälleenrakentaminen kipeästi tarvitsi. Vähitellen jatkettiin taideposliinin tuotantoa. 1950-luvun astiastoilla ja maljakoilla oli lakoniset ja harmoniset muodot; ne oli koristeltu hienolla, elegantilla alus- ja päällysmaalauksella. Niitä suunnittelivat taiteilijat Vladimir L. Semjonov, Serafima E. Jakovleva ja Anna A. Jatskevitš.

Cobalt Net -teeastiasto, Anna Jatskevits 1944-1944 ->

Hruštšovin "suojasään" aikana 1960-luvulla tehdas kääntyi takaisin 1920-luvun mottoihin: "Taidetta arkeen" ja "Taidetta tuotantoon". Stalinin ajan mahtipontisuuden ja liiallisen koristelun jälkeen kiinnostus palasi valkoiseen posliiniin, tuotteiden muodon ja rakentavan lakonismin työstämiseen. Näinä vuosina Nina Slavina ja Inna Olevskaja olivat ehdolla maan johtavien koriste- ja taidetaiteen mestareiden joukossa, ja laajensivat posliinin ideaa luomalla suurenmoisia moniaiheisia kompositioita. Myös sellaiset taiteilijat ja kuvanveistäjät kuin Eduard Krimmer, Anna Leporskaja, Vladimir Semjonov ja Serafima Jakovleva työskentelivät aktiivisesti tehtaalla. Alkuperäisen, suuren mestarin Vladimir Gorodetskin taide muotoutui.

Kylpevä tyttö, Leningradin posliinitehdas, 1960-luku

Maan vanhimman yrityksen vaiheittainen jälleenrakennus, uusien laitteiden ja tekniikoiden käyttöönotto posliinin valmistukseen mahdollisti tuotevalikoiman merkittävän lisäämisen ja monipuolistamisen. 1960-luvun lopulla tehdas loi teknologian ja toteutti ohutseinäisten luuposliinituotteiden teollisen tuotannon lisäämällä niiden valkoisuutta, ohuutta ja läpikuultavuutta. Tästä kehityksestä ryhmälle tehtaan asiantuntijoita myönnettiin Neuvostoliiton valtionpalkinto tieteen ja teknologian alalla. Taiteilijat N. B. Guseva ja N. P. Slavina saivat mahdollisuuden laajentaa luovaa valikoimaansa luomalla uusia muotoja ja maalauksia tästä hämmästyttävästä materiaalista. Tehdas osallistui 1970-luvulla aktiivisesti kotimaisiin ja kansainvälisiin taide- ja teollisuusnäyttelyihin. Taideosasto säilytti johtajuutensa upeiden taideteosten luomisessa, maalattuja posliinipaneeleja ja astiastoja suunnitelivat taiteilijat A. V. Larionov ja T. V. Afanas'eva. Vuonna 1980 "erityisenä tunnustuksena tuotannon ja kansainvälisen yhteistyön kehittämisestä" tehtaalle myönnettiin arvostettu kansainvälinen "Golden Mercury" palkinto.

1990-2000 -luku

Tehdas jatkoi toimintaansa myös Neuvostoliiton hajoamimisen jälkeen. LFZ yksityistettiin vuonna 1993 nimellä "Lomonosovin posliinitehdas". Tuolloin alkoi laaja vienti maihin, joissa Lomonosovin posliiniesineet eivät olleet tuttuja, erityisesti Yhdysvaltoihin ja Japaniin. Kohlberg Kravis Roberts & Company ja U.S. Russia Investment Fund omistivat tehtaasta 51% vuoteen 1999 asti, jolloin Venäjän hallitus kansallisti yrityksen.

Vuonna 2002 LFZ myytiin Nikoilin toimitusjohtajalle Nikolai Tsvetkoville. Vuonna 2005 osakkaiden päätöksellä yritykselle palautettiin alkuperäinen nimi Keisarillinen posliinitehdas (ven. Императорский фарфоровый завод). Nykyään yritys tekee luksustuotteita brändillä Keisarillinen posliini (ven. Императорский фарфор).

Leimat

Tehtaan tuotteisiin laitettavat leimat muuttuivat usein. Keisariajan leimat kehittyivät yksinkertaisista Venäjän vaakunoista monimutkaisiiksi kuvioiiksi, joissa oli kruunuja ja koristeellisia kirjaimia. Vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen, väliaikaisen hallituksen aikana, Keisarillisen tehtaan tuotteisiin laitettiin vihreä leimat, kaksipäinen kotka ympyrässä ja vuosiluku 1917.

Neuvostoajan alkuvaiheessa leimat muuttuivat radikaalisti, ja sisälsivät neuvosto-symboliikkaa. Lisäksi leimoja saatettiin muuttaa ajankohtaisten tapahtumien mukaan, esim. rahankeruu Volgan alueen Povolžyen nälänhätään vuonna 1921. Vuonna 1923 tehdas vietti Puna-armeijan 5-vuotisjuhlavuotta osana Koulutuksen kansankomissariaatin toimintaa. Tätä varten Sergei V. Tšehonin kehitti uuden leiman, jota käytettiin koko vuoden 1923 ajan: sirppi, vasara ja numero 5, myöhemmin sirppi, vasara, numero 5, lyhenne KNP ja vuosiluvut 1918-1923. Tätä leimaa käytettiin vuoteen 1936 asti, jolloin aloitettiin uuden leiman käyttöönotto: lyhenne "LFZ", joka käytettiin useiden vuosien ajan. Vuonna 1923 Leningradin posliinitehtaan tuotteet (LFZ) merkittiin suprematististen taiteilijoiden Kazimir Malevitšin, Nikolai Suetinin ja Ilja Tšašnikin mustalla neliöllä ja kirjoituksella "Suprematism".

1930-luvulla tehtaan tuotanto kasvoi valtavasti ja leimoja alettiin painaa, sen sijaan että niitä maalattiin käsin. Tästä syystä tuon ajan leimat olivat usein huonosti näkyvissä.

Vuonna 1937 ensimmäistä kertaa ilmestyi kuuluisa ЛФЗ-logo (LFZ), jonka suunnitteli tehtaan taiteilija Anna Jatskevitš. 1950-luvusta alkaen leimat olivat pääsääntöisesti ЛФЗ-logoja, mutta niiden ulkonäkö erosi alkuperäisestä ja logon lisäksi saattoi nähdä muitakin tietoja. Esimerkiksi 1950-luvulta lähtien leima saattoi sisältää logon lisäksi tietoja teoksesta. Logon yläpuolelle kirjoitettiin kuvion vaikeusasteryhmä (ven. группа сложности, ГР, gruppa složnosti), joka vaihteli 6 ja 15 välillä. Harvoissa tilanteissa, kun kuvio oli huomattavasti monimutkaisempi kuin ylin mahdollinen 15 ryhmä, logon yläpuolelle kirjoitettiin ”ВНЕ ГР” eli ”ryhmien ulkopuolella”.

Logon alapuolella taas kerrottiin posliinin laatutasosta. Paras posliinilaatu merkittiin ”1c”, ja leima oli tällöin punainen, keskitasoinen posliini oli ”2c”, ja leima oli sininen, kun taas heikoin posliinilaatu merkittiin ”3c”, ja leima oli vihreä. Englanninkielistä tekstiä leimoissa esiintyi, jos tuote oli tarkoitettu vientiin. ЛФЗ-logo säilyi myös Neuvostoliiton romahduksen jälkeen, mutta poistui käytöstä yrityksen nimen muututtua.

Lomosovin posliinitehtaan leima LFZ, Neuvostoliiton aika 1987-1989

Ensimmäinen Neuvostoliiton jälkeinen vientileima esineitten pohjassa oli punainen LFZ (ЛФЗ) -monogrammi, jossa oli punaisella leimattu teksti "Made in Russia". Vuoden 2002 jälkeen ilmestyi uusi vientileima, jossa oli punainen tai sininen LFZ-monogrammi sekä sanat "Hand Decorated, 1744, St. Petersburg, Russia". Vuoden 2005 jälkeisiin esineisiin on leimattu "Imperial Porcelain, 1744, St. Petersburg" sekä kaksipäinen keisarilinen kotka.

Neuvostoliiton jälkeinen punainen vientileima, 1993-2002

Aiheesta muualla

• Agarkova, Galina Dmitrijevna: 250 years of Lomonosov Porcelain Manufacture St. Petersburg 1744-1994. Desertina, Lomonossow Porzellanmanufaktur, 1994. ISBN 3856372318, 9783856372316
• Hyvönen, Heikki: Venäläistä posliinia: Vera Saarelan kokoelma Suomen kansallismuseo. Russian Porcelain: Collection Vera Saarela National Museum of Finland. Vera Saarelan säätiö, 1982. ISBN 9519932518
• Gollerbach, E. F. & Farmakovskogo, M. V.: History of the State Porcelain Factory. Russian Artistic Porcelain.. Gosizdat, Leningrad 1924. S. 9-16 . [ru]
• Luuposliini. Keisarillinen posliinitehdas. Luuposliinin luomisen 40-vuotispäivä Venäjällä. (PDF) 25 sivua (28.4.2009) [ru]
• Keisarillisen posliinitehtaan virallinen nettisivu (englanniksi)
• Lomonosovin posliinitehtaan ja Keisarillisen posliinitehtaan leimat 1917-2012 (englanniksi)
• Propaganda-posliini