Isovesipääsky

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Isovesipääsky
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurpat Scolopacidae
Suku: Vesipääskyt Phalaropus
Laji: fulicarius
Kaksiosainen nimi

Phalaropus fulicarius
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Isovesipääsky Wikispeciesissä
  Isovesipääsky Commonsissa

Isovesipääsky (Phalaropus fulicarius) on arktisten alueiden kahlaajalintulaji. Suomessa sitä tavataan satunnaisesti, ei edes vuosittain. Se vaikuttaa usein pelottomalta ja päästää ihmisen varsin lähelle.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nokka on suora ja paksumpi kuin vesipääskyllä. Naaras on isompi ja värikkäämpi kuin koiras. Pituus on 20–23 cm, siipien kärkiväli 35–40 cm, paino 35–70 g.

Isovesipääsky pesii Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisimmissa osissa, Euroopassa Islannissa ja Huippuvuorilla. Maailman populaation koko on 1–1,9 miljoonaa yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1] Se muuttaa meriä pitkin trooppisille merialueille talveksi. Pääosa kannasta viettää talvensa planktonrikkailla vesillä Atlantilla Afrikan länsipuolella ja Tyynellämerellä Etelä-Amerikan länsipuolella.[2]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isovesipääsky pesii rannikolla kostealla tundralla tai joskus myös kuivemmilla alueilla, mutta aina makean veden tai murtoveden läheisyydessä.[3]

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isovesipääsky tekee pesänsä veden ympäröimään mättääseen. Lajin sukupuoliroolit ovat käänteiset. Kirkkaamman väriset naaraat kokoontuvat kosimaan koiraita, jotka ne jättävät munien munimisen jälkeen hautomaan ja hoitamaan poikaset.[3]

Isovesipääskyn ravinto koostuu pääasiassa hyönteisplanktonista, poikkeuksellisesti myös siemenistä.

  1. a b BirdLife International: Phalaropus fulicarius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.5.2014. (englanniksi)
  2. Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong.
  3. a b Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 162. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.