Friedrich Schleiermacher

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Friedrich Daniel Ernst Schleiermacher

Friedrich Daniel Ernst Schleiermacher (21. marraskuuta 1768 Breslau, Sleesia12. helmikuuta 1834 Berliini) oli preussilainen teologi ja filosofi.

Schleiermacher sijoittuu teologiansa kanssa romantiikan vuosisataan. Tämän ajan mukaisesti hän painottaa tunteen ja itsetiedostuksen merkitystä kristillisessä teologiassa. Hänen mukaansa kristillinen usko ja teologia liittyvät "absoluuttiseen riippuvuuden tarpeeseen", eikä uskonnon olemusta voi tämän vuoksi tavoittaa yksin järjen kautta.[1]

Schleiermacher haluaa sanoutua irti valistukselle tyypillisestä tavasta nähdä Kristuksen kuoleman merkitys vain moraalisena tai eettisenä esikuvana. Tämän sijaan hän haluaa korostaa sen uskonnollista pelastukseen liittyvää arvoa. Hänen mukaansa Kristus on ihmisen jumalatietoisuuden esikuva ja äärimmäinen esimerkki ihmisen hurskaudesta.[2]

Hermeneutiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Schleiermacher pitää hermeneutiikkaa kaikkia tekstejä koskevana ymmärtämismetodina. Hänen mukaansa tekstit tulisi käsittää elämänilmauksiksi. Tekstin ymmärtämisen tulisi olla mahdollisimman holistista ja perustua lingvistiseen ja psykologiseen ymmärtämiseen. Lingvistisessä osassa tekstin merkitystä tarkastellaan osana laajempia teksti- ja kulttuurikokonaisuuksia. Psykologisessa prosessissa tärkeää olisi asettua tai eläytyä kirjoittajan psykologiseen elämäntilanteeseen ja elämänhistoriaan. Tämän vuoksi tekstin ymmärtäminen vaatii mahdollisimman paljon historiallista taustatietoa. Ymmärtäminen on luonteeltaan kehämäistä, mutta paranee hermeneuttisen kehän prosessissa jatkuvasti.[3]

Schleiermacherin kootut teokset on julkaistu kolmessa osassa:

  1. Teologiset teokset (11 osaa)
  2. Saarnat (10 osaa)
  3. Filosofiset ja sekalaiset teokset (9 osaa)
  • Über die Religion.: Reden an die Gebildeten unter ihren Verächtern (1799; Göttingen 1906, suom. Puheita uskonnosta: Sen sivistyneille halveksijoille. (Suomentanut Aina Lähteenoja) Porvoo: WSOY, 1920. )
  • Monologen (1800; 1902)
  • Platonin teosten saksankielinen käännös (osat 1–5, 1804–1810; osa 6. Valtio 1828)
  • Grundlinien einer Kritik der bisherigen Sittenlehre (1803)
  • Kurze Darstellung des theologischen Studiums (1811)
  • Der christliche Glaube nach den Grundsätzen der evangelischen Kirche (1821–1822, 2. muutettu painos 1830–1831; 6. painos 1884)
  • Pädagogische Schriften (Piatz, 3. painos, 1902)
  1. McGrath, Kristillisen uskon perusteet, Gummerus 1999, 108–111.
  2. McGrath, Kristillisen uskon perusteet, Gummerus 1999, 441–443.
  3. Vår tids filosofi, Del 1, Redactör P. Loubcke, Forum 1995, 35–38, 165–167.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]