Tämä on lupaava artikkeli.

Frederik Willem de Klerk

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Frederik Willem de Klerk
F.W. de Klerk vuonna 2012.
F.W. de Klerk vuonna 2012.
Etelä-Afrikan 7. valtiollinen presidentti
15. elokuuta 1989 – 10. toukokuuta 1994
Edeltäjä Pieter Willem Botha
Seuraaja Nelson Mandela (presidenttinä)
Etelä-Afrikan varapresidentti
10. toukokuuta 1994 – 30. kesäkuuta 1996
Yhdessä Thabo Mbekin kanssa
Presidentti Nelson Mandela
Henkilötiedot
Syntynyt18. maaliskuuta 1936
Johannesburg, Transvaalin provinssi, Etelä-Afrikan unioni
Kuollut11. marraskuuta 2021 (85 vuotta)
Ammatti asianajaja
Puoliso Marike Willemse (1959–1998)
Elita Georgiades (1998–)
Tiedot
Puolue Kansallispuolue
Uskonto protestantti
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1993)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
fwdeklerk.org

Frederik Willem de Klerk tunnetaan nimellä F. W. de Klerk (18. maaliskuuta 1936 Johannesburg, Etelä-Afrikka – 11. marraskuuta 2021[1]) oli eteläafrikkalainen poliitikko, joka toimi maansa valtiollisena presidenttinä vuosina 1989–1994 ja Kansallispuolueen johtajana 1989–1997. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä seuraajansa Nelson Mandelan kanssa apartheid-politiikan lopettamisesta. De Klerk oli Etelä-Afrikan viimeinen vähemmistövallalla valittu presidentti.

Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frederik de Klerkin suku oli merkittävässä asemassa Etelä-Afrikan politiikassa. Hänen isänsä Jan de Klerk toimi ministerinä Hendrik Verwoerdin hallituksessa ja hänen setänsä Johannes Strijdom toimi maan pääministerinä vuosina 1954–1958. De Klerk opiskeli lakimieheksi Potchefstroomin yliopistossa ja valittiin maan parlamenttiin Kansallispuolueen ehdokkaana Vereenigingin vaalipiiristä vuonna 1972. Hänestä tuli ministeri vuonna 1978 ja toimi tulevina vuosina useissa eri ministerintehtävissä. Konservatiivisen puolueen erottua Kansallispuolueesta de Klerkistä tuli puolueen Transvaalin osaston johtaja.[2]

Nousu valtiolliseksi presidentiksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansallispuolueen kenttäväen tyytymättömyys Pieter Willem Bothan toimintaan kasvoi varsinkin tämän aivoverenvuodon jälkeen. 15. elokuuta 1989 Botha joutui eroamaan valtiollisen presidentin tehtävästä painostuksen edessä. De Klerk, joka oli valittu helmikuussa puolueen puheenjohtajaksi, nousi maan uudeksi valtiolliseksi presidentiksi.[3] Hän oli presidentiksi tullessaan melko tuntematon. Hän ei ollut kuulunut keskeisiin ministereihin, ja hänen parlamenttipuheensa olivat antaneet kuvan apartheid-järjestelmän tukijasta.[4]

Presidenttikausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
De Klerk vuonna 1990.

De Klerk oli päätynyt siihen lopputulokseen, että ulko- ja sisäpoliittinen tilanne vaati neuvottelujen aloittamista apartheidia vastustaneiden järjestöjen kanssa. Kun kommunismi oli romahtanut Itä-Euroopassa, oli mahdotonta enää puolustaa Kansallispuolueen muodostaman hallituksen aikaisempaa näkemystä, jonka mukaan Afrikkalaisen kansalliskongressin vastainen taistelu oli osa laajempaa kommunismin vastaista taistelua. Pitkällä aikavälillä myös kansainvälinen taloudellinen painostus tulisi johtamaan maan elintason laskemiseen. De Klerk katsoi, että neuvottelujen avulla olisi mahdollista saavuttaa maan valkoisen väestön kannalta parempi lopputulos silloin, kun ne käytäisiin hallituksen vielä ollessa suhteellisen vahvoilla sotilaallisesti.[5]

2. helmikuuta 1990 de Klerk ilmoitti laillistavansa apartheidia vastustaneet järjestöt, vapauttavansa Nelson Mandelan ja satoja muita poliittisia vankeja ja olevansa valmis aloittamaan neuvottelut kaikkien osapuolien kanssa uudesta perustuslaista.[6]

Neuvottelujen aikana poliittinen väkivalta maassa lisääntyi valkoisten, etupäässä afrikaanerinationalististen äärioikeistolaisten liikkeiden ja Inkatha-vapauspuolueen toiminnan vuoksi. Myös maan turvallisuuspoliisi käytti rikollisia keinoja apartheid-hallinnon vastaisen kapinan kukistamiseen. Myöhemmin on saatu todisteita siitä, ettei presidentti de Klerk ollut todennäköisesti täysin tietoinen turvallisuuspoliisin toimista, vaan niiden takana oli ”kolmas voima”, joka koostui pääasiassa armeijan upseereista ja turvallisuusjoukkojen johtajista. Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki arveli, että tarkoituksena oli luoda maahan sekasorto, jonka jälkeen de Klerk olisi voitu syrjäyttää ”järjestyksen palauttamiseksi”.[7]

Presidenttikauden jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Afrikan ensimmäisissä vapaissa vaaleissa vuonna 1994 Kansallispuolue nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja de Klerkistä tuli kansallisen yhtenäisyyden hallituksessa varapresidentti. De Klerk erosi tehtävästä vuonna 1996 samalla kun Kansallispuolue jätti hallituksen ja siirtyi oppositioon. Elokuussa 1997 de Klerk jätti tehtävänsä Kansallispuolueen johtajana ja luopui politiikasta, omien sanojensa mukaan puolueen ja maan edun vuoksi.[2]

Kun Etelä-Afrikan Totuuskomissio esitti raporttinsa vuonna 1998, siitä puuttui de Klerkiä käsittelevä osa. Se poistettiin, kun de Klerk uhkasi haastaa komission oikeuteen. Hän oli aiemmin suostunut komission haastateltavaksi, mutta vaati poistettavaksi osaa, jossa häntä syytettiin pommiattentaateista mustien vapautusliikkeiden toimistoihin.[8] [9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ BREAKING | Former president FW de Klerk, 85, has died
  2. ↑ a b "de Klerk, F(rederik) W(illem)." Biographies. Answers Corporation, 2006. Answers.com 13 Feb. 2008. http://www.answers.com/topic/frederik-willem-de-klerk
  3. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 102. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
  4. ↑ Clark, Nancy L. & Worger, William H.: Seminar Studies in History: South Africa - The Rise and Fall of Apartheid, s. 103. Pearson Education Limited, 2004. ISBN 0-582-41437-7
  5. ↑ Martin Meredith: The Faith of Africa: A History of Fifty Years of Independendence, s. 436–437. Public Affairs. ISBN 978-1-58648-398-2
  6. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 5–14,106–108. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4 ,
    AAddress by the State President, Mr FW de Klerk, DMS, at the opening of the second session of the ninth parliament of the republic of South Africa, Cape Town, 2 February 1990 2 Februay 1990. South African Government Information website. Arkistoitu 15 joulukuu 2004. Viitattu 1.6. 2007. (englanniksi)
  7. ↑ Allister Sparks: Tomorrow Is Another Country, s. 156-157. The University of Chicago Press, 1995. ISBN 0-226-76855-4
  8. ↑ South Africa's Stinging Truths NY Times
  9. ↑ FW de Klerk: Overseer of transition BBC News 1998

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nobelin rauhanpalkinnon saajat
1901–1925

1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes

1926–1950

1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr

1951–1975

1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov

1976–2000

1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim

2001–

2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi 2024: Nihon Hidankyō

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Frederik_Willem_de_Klerk&oldid=22787097”