Frankfurtin koulukunta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Max Horkheimer (edessä vasemmalla), Theodor Adorno (edessä oikealla) ja Jürgen Habermas (taustalla oikealla) Heidelbergissä vuonna 1965.

Frankfurtin koulukunta, usein myös Frankfurtin kriittinen koulukunta, tarkoittaa Frankfurtin yliopistoon 1920-luvulla perustettua Sosiaalitutkimuksen instituuttia, jota myöhemmin alettiin kutsua Frankfurtin koulukunnaksi.[1] Sen keskeisiä hahmoja Max Horkheimerin ohella olivat Theodor Adorno, Herbert Marcuse, Erich Fromm,[1] Leo Löwenthal ja Friedrich Pollock[2]. Myöhemmin johtaviksi teoreetikoiksi ovat nousseet Jürgen Habermas ja Axel Honneth. Koulukunnan keskeisiä taustavaikuttajia olivat esimerkiksi Karl Marx ja Sigmund Freud, joiden ajattelua he yhdistelivät omiin teorioihinsa.[2]

Frankfurtin kriittinen koulukunta kehittyi Institut für Sozialforschung -instituutin piirissä.[2] Se oli osa mannermaisessa filosofiassa vaikuttanutta niin sanottua kriittistä teoriaa. Ilmaisu kriittinen teoria (saks. Kritische Theorie) on peräisin Horkheimerin ohjelmajulistuksenomaisen artikkelin Traditionelle und kritische Theorie (1937) otsikosta. Horkheimer tarkoitti kriittisellä teorialla yhteiskuntateoriaa, joka kritisoi ja pyrkii muuttamaan yhteiskuntaa kokonaisuutena. Näin kriittinen teoria on vastakkainen perinteiselle yhteiskuntateorialle, joka pyrki ainoastaan ymmärtämään tai selittämään (ja sitä kautta tukemaan vallitsevaa) yhteiskuntaa.lähde?

Kriittisen teorian pääteoksena pidetään Horkheimerin ja Adornon 1944–1947 laatimaa esseekokoelmaa Valistuksen dialektiikka.lähde?

Adolf Hitlerin noustua 1933 valtaan ryhmän jäsenet, joista useimmat olivat juutalaisia, muuttivat ulkomaille, ja ryhmän toiminta jatkui Yhdysvalloissa.[1] Maanpaossa Yhdysvalloissa Horkheimer ja Adorno tutkivat totalitäärisiä hallintoja. Toisen maailmansodan jälkeen Horkheimerin ja Adornon töitä alettiin kutsua Frankfurtin koulukunnaksi. Kansallissosialismin kauden jälkeen kriittinen teoria koki merkittävän nousun. Monet Adornon opiskelijoista etsivät rationaalista selitystä kansallissosialistisen ajan tapahtumille. Kriittinen teoria tarjosi tämän.lähde? Nykyään kriittisen teorian keskeinen edustaja on Jürgen Habermas[1].

Kriittisen teorian keskeiset kiinnostuksen kohteet ovat talous, yksilön kehitys ja kulttuuri. Marxilaisista ja psykoanalyyttisistä näkökulmista käsin kriittinen teoria suhtautuu kriittisesti erityisesti "yhteiskuntaan". Yhteiskuntaa ei pidetä ainoastaan tietyn aikakauden ihmisten kokonaisuutena vaan pikemminkin niinä olosuhteina, jotka vallitsevat ja hallitsevat yksilöitä. Näin ne muokkaavat ihmisten luonnetta ja toimintamahdollisuuksia suuremmassa määrin, kuin mitä he voivat vaikuttaa yhteiskunnan rakentumiseen. Sosialisaatiolla, joukkotiedotusvälineillä ja massakulttuurilla on tässä keskeinen välittäjän rooli.

Kriittisen teorian mukaan kapitalistisessa yhteiskunnassa lisääntyvän teknistymisen, tieteellisen edistyksen ja tästä seuraavan byrokratisoitumisen takia yksilöt vieraantuvat ja siten yksilön merkitys katoaa. Yksilöiden välisistä suhteista tulee traditionaalisten siteiden löyhtyessä tavaravälitteisiä ja ne muuttuvat entistä enemmän taloudellisiksi vaihtosuhteiksi.

Oppi katsoo, että tästä seuraa täysin hallittu maailma, joka kontrolloi yksilöä sosiaalisesti ja alistaa idealismin, nonkonformismin, epäkonventionaalisuuden ja luovuuden. Kriittinen teoria edellyttää, että filosofialla tulisi olla yhteiskunnassa keskeinen ja käytännöllinen rooli paremman tulevan yhteiskunnan luomiseksi.

Koulukunnan tunnettuja jäseniä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b c d Leena Sharma: Senkin kommari. Suomen Kuvalehti, 16.4.2021, nro 15.
  2. a b c Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 781. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Moisio, Olli-Pekka (toim.): Kritiikin lupaus: Näkökulmia Frankfurtin koulun kriittiseen teoriaan. (SoPhi 29) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1999. ISBN 951-39-0422-9
  • Neumann, Franz – Marcuse, Herbert – Kirchheimer, Otto: Secret Reports on Nazi Germany: The Franfurt School Contribution to the War Effort. (Edited by Raffaele Laudani) Princeton: Princeton University Press, 2013. ISBN 978-0-691-13413-0
  • Pekkola, Mika (toim.): Kriittinen teoria ja Marx. (SoPhi 115) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2011. ISBN 978-951-39-4278-6 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]