Explorer 1
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
| Explorer 1 | |
|---|---|
 |
|
| COSPAR ID | 1958-001A |
| Organisaatio |
Yhdysvaltain maavoimat, Army Ballistic Missile Agency |
| Valmistaja | Jet Propulsion Laboratory |
| Tehtävätyyppi | teknologiakoe |
| Laukaisu | 1. helmikuuta 1958 03:48 UTC (31. tammikuuta paikallista aikaa) |
| Laukaisualus | Juno I |
| Kohteessa | 111 vrk |
| Loppu | 31. maaliskuuta 1970 |
| Massa | 14 kg |
| Kiertorata | |
| Viitejärjestelmä | Maakeskeinen |
| Isoakselin puolikas | 7 832 km |
| Eksentrisyys | 0,14 |
| Inklinaatio | 33.2° |
| Kiertoaika | 115 minuuttia |
| Apogeum | 2 550 km |
| Perigeum | 358 km |
Explorer 1 oli Yhdysvaltain ensimmäinen satelliitti[1]. Se sai YK:n rekisterissä nimen Satellite 1958 Alpha. Satelliitti laukaistiin osana Yhdysvaltain osuutta kansainväliseen geofysikaaliseen vuoteen (IGY, International Geophysical Year) vuosina 1957–1958.
Toteutus poliittisen paineen alla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Satelliitti oli myös osana presidentti Eisenhowerin sisäpoliittista kampanjaa opposition demokraattien väitteitä vastaan, että Neuvostoliitto on saanut yliotteen ydinaseita kuljettavissa ohjuksissa.
Explorer 1:n rakensi NASAan liitetty entinen US Armyn laboratorio, Jet Propulsion Laboratory (JPL). JPL:n johtaja William Pickering johti itse tätä projektia. Satelliitin tiedelaitteet – geigermittari kosmisten säteiden mittaukseen, lankaristikko ja mikrofoni mikrometeoriittien havainnointiin – suunnitteli James Van Allen Iowan yliopistossa. Satelliitti oli itse asiassa kantoraketin ylin Sergeant-rakettivaihe varustettuna tällä tiedeinstrumentaatiolla ja tietoliikenneyhteydellä. Satelliittin eli raketin asennonsäätö avaruudessa epäonnistui – se alkoi pyöriä päähitausakselinsa ympäri. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta mittauksiin tai radiolinkkiin maahan. Nikkelikadmium-akut toimivat 23. toukokuuta 1958 asti. Aurinkokennot eivät tuolloin olleet käytettävissä, joten akun kapasiteetti rajoitti toiminta-aikaa niin Neuvostoliiton kuin Yhdysvaltain satelliiteissa.
Satelliitti laukaistiin Wernher von Braunin kehittämän Yhdysvaltain maavoimien Redstonen varikolla kehittämän Jupiter-C-kantoraketin muunnoksen Juno I:n avulla. Se oli eräs versio Yhdysvaltain armeijan keskimatkan Redstone-ydinohjuksesta.
Armeija oli halunnut laukaista ensimmäisen satelliitin, jota kehitettiin vuonna 1954 Project Orbiter -projektissa. Projekti peruutettiin vuonna 1955, koska presidentti Eisenhower halusi, että Yhdysvaltain ensimmäinen satelliitti on siviilisatelliitti, jollaisena pidettiin Yhdysvaltain laivaston kehittämää Project Vanguard -satelliittia. Tämä päätös oli ulkopoliittinen ja liittyi avaruusjuridiikkaan – myös Yhdysvalloissa haluttiin saada lain tulkinta, että avaruudessa eri maiden ylilento on sallittua, myös vakoilusatelliiteilla.
Tieteellisesti merkittävä satelliitti
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sputnik 1 -satelliitin laukaisun 4. lokakuuta 1957 jälkeen myös von Braunin tiimi sai rahoituksen Explorer 1 -satelliittiin, joka laukaistiin 1. helmikuuta 1958. Explorer 1 löysi nk. van Allenin säteilyvyöhykkeet.
Explorer 1:n luultiin kauan olevan niin korkealla radalla, että se kiertäisi Maapalloa ikuisesti; tulevaisuuteen sijoitetuissa 1960-luvun nuortenkirjoissa se onkin bongauskohde. Tosiasiassa satelliitin rata aleni hitaasti, kunnes lopulta 31. maaliskuuta 1970 se paloi ilmakehässä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.jpl.nasa.gov/explorer/history/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- USA sai pitkään tyytyä avaruuskisan kakkossijaan Ylen Elävä arkisto