Entombed

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Entombed
Tiedot
Toiminnassa 1987–
Tyylilaji death metal, death 'n' roll
Kotipaikka Ruotsi Tukholma, Ruotsi
Laulukieli englanti
Jäsenet

Lars Göran Petrovlaulu
Nico Elgstrandbassokitara
Alex Hellidkitara
Olle Dahlstedtrummut

Levy-yhtiö

Three Man

Aiheesta muualla
www.entombed.org

Entombed on ruotsalainen death metal -yhtye ja yksi suurimmista skandinaavisen death metalin vaikuttajista.

Yhtye oli alkujansa nimellä Nihilist (1987-1989), mutta hajottuaan ja pian uudelleen noustessaan nimeksi vaihtui Entombed. Kokoonpano oli muuttunut ainakin kahden jäsenen osalta, esimerkiksi Johnny Dordevicin korvasi Dismemberistä tuttu David Blomqvist. Jo perustamisvuonnaan yhtye julkaisi demon, But Life Goes On. Ennen vuonna 1990 julkaistua debyyttialbumia Left Hand Path Blomqvist jätti yhtyeen, joten albumin bassoraidat nauhoitti Nicke Andersson ja Uffe Cederlund. Pian kuitenkin Entombediin liittyi uusi basisti, Lars Roserberg.

Vuonna 1991 vokalisti Lars-Göran Petrov erotettiin yhtyeen riveistä, johtuen jatkuvista riidoista Nicken kanssa. Tulevaa albumia varten tarvittiin siis uusi vokalisti, ja se pian löytyikin, Orvar Säfström. Hän ei kuitenkaan kauan viihtynyt Entombedissa, joten samana vuonna julkaistulla Clandestine-albumilla lauloi Nicke Andersson.

Vuonna 1993 julkaistiin EP, jossa lauloi takaisin Entombediin tullut Lars-Göran Petrov. Samana vuonna julkaistiin yhtyeen kolmas albumi, Wolverine Blues. Parin vuoden päästä yhtyeeseen liittyi uusi basisti, Jörgen Sandström. Entombed myös jätti levy-yhtiönsä (Earache Records), ja teki sopimuksen East Westin kanssa. Entombed ei kuitenkaan ollut tyytyväinen tämänkään levy-yhtiön toimintaan, joten vaihtoi taas levy-yhtiötä, tällä kertaa Music for Nationsiin. Vuonna 1997 julkaistiin neljäs albumi, DCLXVI - To Ride, Shoot Straight And Speak The Truth.

Syksyllä 1997 Nicke Andersson jätti yhtyeen, ja hänet korvasi Peter Stjärnvind, joka oli ennen soittanut rumpuja muun muassa yhtyeissä Face Down ja Merciless. Elokuussa 1998 yhtye äänitti albumin Same Difference, joka julkaistiin vielä samana vuonna. Same Difference oli saatavilla myös vinyyli- ja limited edition -versiona.

Entombedin seuraavat vuodet olivat erittäin aktiivisia. Yhtye julkaisutahti oli albumi vuodessa: vuonna 2000 julkaistiin Uprising, 2001 Morning Star, marraskuussa 2002 kokoelma Sons of Satan Praise the Lord, 2003 Inferno, vuonna 2004 livealbumi Unreal Estate, When In Sodom EP (2006) ja vuonna 2007 Serpent Saints.

  • Lars Göran Petrov – laulu
  • Nico Elgstrand – basso
  • Alex Hellid – kitara
  • Olle Dahlstedt – rummut
  • Live (in Holland) (1990)
  • Monkey Puss Live (1998)
  • Unreal Estate (2004)
  • Crawl (1990)
  • Stranger Aeons (1991)
  • Hollowman (1993)
  • Out of Hand (1993)
  • Wreckage (1997)
  • Black Juju (1998)
  • When in Sodom (2006)
  • Night of the Vampire (1995)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]