Aleksandr Gortšakov
| Aleksandr Gortšakov | |
|---|---|
| Александр Горчаков | |
 Aleksandr Gortšakov, Nikolai Bogatksin maalaama muotokuva vuodelta 1876. |
|
| Venäjän ulkoministeri | |
| Edeltäjä | Karl Nesselrode |
| Seuraaja | Nikolai Giers |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 15. kesäkuuta 1798 Haapsalu, Viro |
| Kuollut | 11. maaliskuuta 1883 (84 vuotta) Baden-Baden, Saksa |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Aleksandr Mihailovitš Gortšakov (ven. Алекса́ндр Миха́йлович Горчако́в; 15. kesäkuuta (J: 4. kesäkuuta) 1798 Haapsalu, Viro – 11. maaliskuuta (J: 27. helmikuuta) 1883 Baden-Baden, Saksa)[1] oli venäläinen ruhtinas ja valtiomies, joka toimi Venäjän ulkoministerinä vuosina 1856–1882.
Aleksandr Gortšakov kuului venäläiseen Gortšakovin aatelissukuun, joka juontaa juurensa Rurikin ajoilta saakka.[2] Gortšakov aloitti diplomaattiuransa vuonna 1817 ja osallistui vuosina 1820–1822 Venäjän delegaatiohin Troppaun, Laibachin ja Veronan kongresseissa. Sen jälkeen hän työskenteli Venäjän lähetystöissä eri puolilla Länsi-Eurooppaa.[1] Vuosina 1841–1850 hän oli Venäjän lähettiläänä Stuttgartissa, 1850–1854 Saksan liiton liittopäivillä ja 1854–1856 Wienissä.[2] Kun Venäjän ulkoministeri Karl Robert Nesselrode erosi Krimin sodan jälkeen, Gortšakov nimitettiin hänen seuraajakseen huhtikuussa 1856.[1]
Ulkoministeriksi tultuaan Gortšakov otti välittömästi tavoitteekseen Venäjän suurvalta-aseman palauttamisen ja pyrki parantamaan maan suhteita Ranskaan ja Preussiin.[1] Vastaavasti hän antoi suhteiden Itävaltaan kylmentyä.[2] Puolan kapinan murskaaminen vuonna 1863 tosin viilensi Venäjän ja Ranskan välit, mutta suhteiden rakennus Preussin suuntaan onnistui paremmin. Tyytyväisenä tsaari Aleksanteri II nimitti Gortšakovin myös valtakunnan kansleriksi vuonna 1866. Saksan–Ranskan sodan aikana 1870–1871 Venäjä sai Gortšakovin ansiosta kumottua Krimin sodan jälkeiseen Pariisin rauhansopimukseen sisältyneet rajoitukset, jotka kielsivät sitä pitämästä sotalaivastoa Mustallamerellä tai linnoittamasta meren rannikoita.[1]
Vuonna 1873 Venäjä solmi Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa kolmen keisarin liittona tunnetun löyhän puolustusliiton. Gortšakovin ja Saksan valtakunnankansleri Otto von Bismarckin välille syntynyt kilpailuasetelma kuitenkin haittasi liiton toimintaa, eikä Gortšakov kyennyt estämään liiton hajoamista vuonna 1875 puhjenneen Balkanin kriisin jälkeen. Samoihin aikoihin hänen otteensa alkoi heiketä eikä hän kyennyt estämään panslavismin vaikutuksen voimistumista Venäjän ulkopolitiikassa. Turkin sodan jälkeen Gortšakovin alaisena palvellut kreivi Nikolai Ignatjev pääsi sanelemaan turkkilaisille ankarat San Stefanon rauhanehdot, jotka muut Euroopan suurvallat vuorostaan kumosivat Berliinin kongressissa ja korvasivat Venäjälle vähemmän edullisilla ehdoilla. Gortšakov ei kyennyt estämään näitäkään tapahtumia ja piti Berliinin kongressia uransa pahimpana epäonnistumisena.[1] Viimeisinä vuosinaan hän ei huonon terveytensä vuoksi enää juurikaan osallistunut kansainvälisiin tapaamisiin ja jätti vuonna 1880 ulkopolitiikan hoidon apulaiselleen Nikolai Giersille. Gortšakov luopui muodollisesti virastaan huhtikuussa 1882.[2]
Aleksandr Gortšakov oli kenraali Mihail Gortšakovin serkku.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksandr Gortšakov Wikimedia Commonsissa
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
