Aaro Hellaakoski
| Aaro Hellaakoski | |
|---|---|
 Aaro Hellaakoski 1930-luvulla. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 22. kesäkuuta 1893 Oulu |
| Kuollut | 23. marraskuuta 1952 (59 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | suomalainen |
| Ammatti | runoilija, kirjailija, tutkija, opettaja |
| Kirjailija | |
| Kirjallinen suuntaus | modernismi |
| Esikoisteos | Runot (1916) |
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Aaro Antti Hellaakoski (vuoteen 1916 saakka Helaakoski,[1] 22. kesäkuuta 1893 Oulu – 23. marraskuuta 1952 Helsinki) oli suomalainen runoilija, maantieteilijä ja maantieteen opettaja.[2] Hän kirjoitti runoja, mutta myös proosaa ja esseitä. Runoilijana Hellaakoski oli modernismin uranuurtajia Suomessa. Maantieteilijänä hän julkaisi tieteellisiä tutkimuksia ja osallistui oppikirjojen kirjoittamiseen.
Elämä ja tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hellaakosken vanhemmat olivat lehtori Antti Rietrikki Helaakoski ja Aina Maria Lindman. Hänen nuorempi sisarensa oli taidemaalari Aira Helaakoski. Hellaakoski vietti pääosan lapsuus- ja nuorusvuosistaan Oulussa ja pääsi ylioppilaaksi 1913. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa maantiedettä, eläin- ja kasvitiedettä sekä geologiaa ja mineralogiaa ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1919. Ensimmäisen runokokoelmansa hän julkaisi 1916. Hellaakoski väitteli 1928 tohtoriksi, geologian alalta ollut väitöskirja oli nimeltään Puulan järviryhmän kehityshistoria.[3]
Hellaakoski toimi vakinaisena taide- ja kirjallisuusarvostelijana muun muassa Ajassa, Karjalan Aamulehdessä ja Iltalehdessä.[4]
Hellaakosken elämänvaiheet muodostavat kolme jaksoa: vuosina 1916–1928 hän nousi Suomen runoilijoiden eturiviin ja väitteli tohtoriksi, vuosina 1928–1945 hän toimi maantieteilijänä ja vuodesta 1945 alkaen runoilijana.
Runoilija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runoilijanuran alku oli kivinen: Hellaakoski käytti vapaata runomittaa, sai julkaisuistaan pilkallistakin kritiikkiä. Samaan aikaan hän ponnisteli luonnontieteen opinnoissaan. Ensimmäiset runot kuvaavat elämän tarkoituksen etsimistä, mutta seuraavissa kokoelmissaan Hellaakoski löysi rakkaus- ja luontolyriikan sekä pyrkimyksen kauneuteen. Vuonna 1928 ilmestynyt Jääpeili oli aikansa modernein suomalainen runoteos. Sen rytmiikka on vaihteleva vaikkakin silloisia mitallisuuskaavoja rikkova. Saavutuksistaan huolimatta hän kuitenkin päätti siirtyä tieteen pariin.[5]
Hellaakoski työskenteli luonnonhistorian ja maantieteen opettajana eri kouluissa. Vuodesta 1927 Hellaakoski toimi opettajana Helsingin suomalaisessa tyttölyseossa (vuodesta 1935 Tyttönormaalilyseo). Oppilailtaan hän sai lempinimen ”Koukku”.[1] Hän oli myös Helsingin yliopiston dosentti. Hellaakoski harrasti maalausta ja oli perehtynyt taidehistoriaan. Ensimmäisellä Italian-matkallaan hän hämmästytti Italian ja taidehistorian tuntemuksellaan lankonsa Wäinö Aaltosen, joka oli käynyt lukuisia kertoja Italiassa.
On useita syitä siihen, miksi Hellaakoski vuonna 1945 palasi runouden pariin. Ensimmäinen oli sota ja sen aiheuttama syyllisyydentunne, toinen tarve oman kirjailijaminän täydentämiseen. Hän löysi runoihinsa uusia teemoja: uskonnollinen tilitys, luonnonkuvaus ja rakkaus. Hän pystyi myös ilmaisussaan löytämään sen suuruuden, jota oli 35 vuotta sitten tavoitellut. Runokokoelma Sarjoja koostuu erillisistä ja vaihtelevarytmisistä runoista, jotka kuitenkin muodostavat kokonaisuuden. Teoksen realistisissa ja tarkoissa havainnoissa välittyy eletyn hetken ainutkertaisuus yliajallista taustaa vasten.[5]
Avioliitosta kansakoulunopettaja Lempi Alina Aaltosen kanssa syntyi kaksi lasta, Katri (s. 1925) ja Eero (1929–2019),[1] josta tuli hermo- ja mielitauteihin erikoistunut lääkäri[6].
Hellaakoski on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[7]
Saimaan tutkimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hellaakoski nimitti Saimaan Rokansaarta "jään puristamien harjapalteiden luvatuksi maaksi." 120-sivuiseen Suursaimaa-tutkimukseen hän mittasi nelisensataa rantaprofiilia Lappeenrannasta Iisalmeen, Mikkelistä Joensuuhun ulottuvalla alueella. Tutkimus kertoo isosta järvestä, joka edelsi Saimaata. Järvi kallistui etelään jääkauden jälkeisen maankohoamisen seurauksena ja mursi nykyisen laskujokensa Vuoksen.[8]
Suursaimaa-tutkimusta tehdessä Hellaakoski oli kohdannut jälkiä, jotka eivät sopineet siihenastisiin tutkijoiden käsityksiin. Uutta työtä varten Aaro Hellaakoski majoittui kahtena kesänä Rokansaaressa. Hellaakosken tavoitteena oli tehdä tutkimus jääkauden loppuvaiheen vesistöhistoriasta, jota varten hän teki laajoja kenttätöitä Saimaalla, kesällä 1932. Lietvedellä hän mittasi kulkurikivien talvihypyn maailmanennätyksen: arviolta yli tonnin painoinen järkäle oli siirtynyt yli neljä metriä. Rokansaarelta hän kirjasi Suomen maantieteellisen seuran Fennia-sarjan tutkielmaan Jäänpuristuksesta Saimaan Lietvedellä talven 1931 aikana.[9]
Vuonna 1934 Hellaakoski julkaisi teoksen Die Eisstauseen des Saimaa-Gebietes (suom. Saimaan alueen jääjärvet).[10] Teoksessa on Saimaan rantojen profiilipiirroksia, jotka kuvaavat jääjärvien allekkaisia rantapintoja.[11]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Runoteoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Runoja, 1916
- Nimettömiä lauluja, 1918
- Me kaksi, 1920
- Elegiasta oodiin, 1921
- Maininki ja vaahtopää, 1924
- Jääpeili, 1928 (sis. runon Hauen laulu)
- Valitut runot, 1940
- Vartiossa, 1943
- Uusi runo, 1943
- Huojuvat keulat, 1946
- Hiljaisuus, 1949
- Sarjoja, 1952
- Huomenna seestyvää, 1953
- Runot, 1953
- Runot 1916-1928, 1997
Romaaneja ja novelleja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suljettujen ovien takana, 1923, ekspressionistinen romaani
- Iloinen yllätys, 1927, novellikokoelma
Tutkielmia ja esseitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- T. K. Sallinen, 1921
- Kuuntelua, 1950, esseitä.
- Niin kuin minä näin, 1959 (T. K. Sallisesta, Wäinö Aaltosesta ja kuvataiteesta)
- Runon historiaa. Johdannon kirjoittanut Kaarlo Marjanen. WSOY 1964.
- Die Eisstauseen des Saimaa-Gebietes (suom. Saimaan alueen jääjärvet). Fennia 59 ; N:o 4. Universität Helsinki 1934.
Tieteellisiä tutkimuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puulan järviryhmän kehityshistoria. (Väitöskirja) Fennia 51:2, 1928.
- Suursaimaa. (Maantieteellis-geologinen tutkimus) Fennia 43:4, 1922.
- Jäänpuristuksesta Saimaan Lietvedellä talven 1932 aikana. Fennia 3: 17-19, 1933.
Oppikirjoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hellaakoski, Aaro – Tuominen, Kyllikki – Mattila, Jorma: Maa ja sen asukkaat 1. Porvoo: WSOY, 1951.
- Hellaakoski, Aaro – Tuominen, Kyllikki – Mattila, Jorma: Maa ja sen asukkaat 2. Porvoo: WSOY, 1952.
Palkintoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sävellyksiä runoihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sävellyksiä Hellaakosken runoihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hellaakosken runoja ovat säveltäneet muiden muassa Pekka Kostiainen, Tauno Marttinen, Einojuhani Rautavaara, Kari Rydman, Esa Pethman, Richard Järnefelt, Ilkka (Petri) Pettersson, Heikki Sarmanto, Alex Freeman, ja 500 kg lihaa.[12]
Hellaakosken runoihin tehtyjen sävellysten levytyksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sarmanto, Heikki: Syksy ja muita lauluja. (Sisällys: Satakieli herää, Satakieli laulaa, Satakielen ahdistus, Surviaisten tanssi, Hauen laulu, Kesäyö, Laulu.) Hi-Hat 1976.
- Lyra All Stars & Johanna Iivanainen: Satakieli CD. (Sisällys: Satakieli-sarja (1–10), Hauen laulu, Viatonten valssi ja Vieretyksin.) Lyra 2006.
- Suuri joukko muita levytyksiä[13]
Tutkimuksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pulkkinen, Veijo: Aaro Hellaakosken Me kaksi -runoelman tekstuaalinen variaatio ja sen tulkinta. Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain. Tekstuaalitieteet (erikoisnumero), 2010, nro 3, s. 6–31. Artikkelin verkkoversio.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
- Kupiainen, Unto: Aaro Hellaakoski: Ihminen ja runoilija. WSOY Porvoo 1953.
- Pieni tietosanakirja
- Tarkka, Pekka: Nuori Aaro. Hellaakosken tiede taide ja runous 1893-1928. Siltala 2022.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Majamaa, Raija: Hellaakoski, Aaro (1893–1952) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 8.8.2004 (päivitetty 12.9.2022). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 12.11.2022.
- ↑ Tikkanen, Matti: Aaro Hellaakoski – runoileva maantieteilijä [Aaro Hellakoski, a poet and a geographer]. Terra, 1993, 105. vsk, nro 2, s. 67-82. Helsinki: Suomen maantieteellinen seura.
- ↑ Biografiskt lexikon för Finland 3. Republiken A–L (2011)
- ↑ Kriitikko ja esseisti Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – Maakuntakirjasto. Viitattu 12.11.2022.
- ↑ a b Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1683–1685, art. Hellaakoski, Aaro. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6
- ↑ Hellaakoski, Antti & Peltonen, Päivi: Ihmisten ja luonnon kuuntelija. Muistokirjoitus. Helsingin Sanomat. 28.8.2019, s. B17. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Helsingin seurakuntayhtymän hautahaku Hautahaku. Viitattu 3.1.2024.
- ↑ Tarkka, Pekka: Maantieteilijä ja runoilija Rokansaarella. (s. 33) Suomen luonto, tammikuu 2024, nro 1/2024. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Tarkka, Pekka: Maantieteilijä ja runoilija Rokansaarella. (s. 34) Suomen luonto, tammikuu 2024, nro 1/2024. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Aaro Hellaakoski: Die Eisstauseen des Saimaa-Gebietes. Helsinki: Universität Helsinki, 1934. Teoksen verkkoversio (viitattu 3.2.2024).
- ↑ Tarkka, Pekka: Maantieteilijä ja runoilija Rokansaarella. (s. 35) Suomen luonto, tammikuu 2024, nro 1/2024. Suomen luonnonsuojeluliitto.
- ↑ Fono.fi-tietokanta fono.fi. Viitattu 28.1.2010.
- ↑ Aaro Hellaakoski – bibliografia Kirjailijat Oulussa. Oulun kaupunginkirjasto – Maakuntakirjasto. Viitattu 30.10.2014.[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Aaro Hellaakoski Kirjasampo.fi-sivustolla
- Oulun kaupunginkirjasto: Pohjoista kirjallisuutta: Aaro Hellaakoski
- Runoja (1916) – (Gutenberg.org)
- Nimettömiä lauluja (1918) – (Gutenberg.org)
- Ylen Elävä arkisto – Aaro Hellaakoski: Hauen laulu
| ||||||||||||||||||||||
