Suomen jalkapallomaajoukkue

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. marraskuuta 2024 kello 22.13 käyttäjän Harria (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 28. marraskuuta 2024, perustui tähän versioon.
Tämä artikkeli käsittelee miesten joukkuetta. Naisten joukkueesta, katso Suomen naisten jalkapallomaajoukkue.
Suomi
Lempinimi Huuhkajat
Liitto Suomen Palloliitto (SPL)
Maanosaliitto UEFA (Eurooppa)
Kenttä Helsingin olympiastadion
Valmentaja avoin
Kapteeni Lukas Hradecký
Eniten otteluita Jari Litmanen (137)
Eniten maaleja Teemu Pukki (42)
FIFAn maakoodi FIN
FIFA-ranking 69. (28.11.2024)[1]
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu

 Suomi[2] 2–5 Ruotsi 
(Helsinki, Suomen suuriruhtinaskunta[3]; 22. lokakuuta 1911)

Suurin voitto

 Suomi 10–2 Viro 
(Helsinki, Suomi; 11. elokuuta 1922)
 Suomi 8–0 San Marino 
(Helsinki, Suomi; 17. marraskuuta 2010)

Suurin tappio

 Saksa 13–0 Suomi 
(Leipzig, Saksa; 1. syyskuuta 1940)

MM-kilpailut
Esiintymiset 0 (ensimmäiset –)
EM-kilpailut
Esiintymiset 1 (ensimmäiset 2020)
Paras sijoitus Lohkovaihe

Suomen miesten jalkapallomaajoukkue edustaa Suomea kansainvälisessä jalkapallossa ja toimii Suomen jalkapalloa hallinnoivan Suomen Palloliiton (SPL) alaisuudessa. Jalkapallomaajoukkueesta käytetään lempinimeä Huuhkajat.

Suomen Palloliitto perustettiin vuonna 1907, ja Suomi on ollut Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) jäsen vuodesta 1908. Ensimmäisen maaottelun Suomi pelasi vuonna 1911 Ruotsia vastaan. Suomi osallistui ensimmäisen kerran MM-kisojen karsintoihin vuoden 1938 kisoihin ja EM-kisojen karsintoihin vuoden 1968 kisoihin. Joukkue ei ole selviytynyt kertaakaan MM-kisojen lopputurnaukseen. EM-kisojen lopputurnaukseen Suomi selviytyi ensimmäistä kertaa vuoden 2020 kisojen karsinnoista. Olympialaisten jalkapalloturnaukseen Suomi on osallistunut neljä kertaa (1912, 1936, 1952, 1980). Paras saavutus on neljäs sija vuoden 1912 kisoista. Maajoukkueen korkein sijoitus FIFA-rankingissa on vuodelta 2007, kun Suomi oli maaliskuun rankingissa sijalla 33. Heikoimmillaan Suomi oli rankingissa sijalla 110 heinä- ja elokuussa 2017.

Suomi on pelannut kotiottelunsa Helsingissä Olympiastadionilla vuodesta 1938 alkaen. Stadionin remontin aikana 2016–2019 maajoukkueen päästadionina toimi Tampereen stadion. Suomi palasi takaisin uudistetulle Olympiastadionille syksyllä 2020. Maajoukkueen päävalmentajana toimi marraskuuhun 2024 asti Markku Kanerva, ja maajoukkueen kapteenina toimii Lukas Hradecký. Eniten otteluita päävalmentajana on Olavi Laaksosella (91 ottelua) ja pelaajana Jari Litmasella (137). Maajoukkueen paras maalintekijä on Teemu Pukki (42 maalia).

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen jalkapallon historia
Suomen jalkapallomaajoukkue Tukholman kesäolympialaisissa 1912

Ensimmäisen ottelunsa Suomen maajoukkue pelasi Helsingissä 22. lokakuuta 1911 Ruotsia vastaan. Suomi hävisi ottelun numeroin 2–5. Suomen paras saavutus jalkapallossa on vuoden 1912 Tukholman olympialaisten neljäs sija. Silloin Suomi hävisi pronssiottelussa Alankomaille 0–9.

Ensimmäisen kerran Suomi pyrki MM-kisoihin vuonna 1938, mutta ei saanut karsinnoissa pistettäkään. Arvokisakarsinnoissa Suomen merkittävin yksittäinen saavutus on 2–0 voitto Espanjasta MM-karsintojen kotiottelussa vuonna 1969. Suomi oli 1980-luvulle saakka Euroopan heikoimpia jalkapallomaita – lähinnä Kypros, Islanti, Albania ja Luxemburg olivat samalla tasolla. Harvoja valopilkkuja olivat epäviralliset Pohjoismaiden-mestaruudet[4] 1964 ja 1966. Ennen vuotta 2020 lähimpänä EM- tai MM-lopputurnauspaikka olivat olleet karsittaessa vuoden 1986 MM-kisoihin, joihin selvitäkseen Martti Kuuselan valmentama Suomi olisi tarvinnut karsinnoista kaksi lisäpistettä, sekä karsittaessa vuoden 1998 MM-kisoihin, jolloin Suomi oli Richard Møller Nielsenin alaisuudessa kiinni jatkokarsintapaikassa vielä viimeisen karsintaottelun lisäajan alkaessa. Roy Hodgsonin aikana karsittaessa vuoden 2008 EM-kisoihin Suomi olisi tarvinnut tasapeliin päättyneestä viimeisestä ottelustaan Portugalia vastaan voiton. 1990-luvulta lähtien Suomi ei enää ole ollut Euroopan heikoimpien joukossa, koska Suomen taso on parantunut ulkomailla pelaavien ammattilaisten kasvaneen määrän takia ja Euroopan jalkapalloon on tullut mukaan lukuisia uusia pienmaita.

Lähihistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Richard Møller Nielsenin aika (1996–1999)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tanskalainen Richard Møller Nielsen valittiin Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi vuonna 1996. Hän aloitti valmennustehtävät saman vuoden elokuussa. Nielsenin palkkaaminen oli aikanaan iso panostus Palloliitolle niin tavoitteellisesti kuin rahallisestikin. Nielsen oli valmentanut Tanskan vuoden 1992 Euroopan-mestaruuteen, joten uskottiin, että hän voisi tuoda menestystä myös Suomen kaltaiseen pieneen jalkapallomaahan.

Richard Møller Nielsenin aikana suomalaisen yleisön kiinnostus Suomen maajoukkuetta kohtaan kasvoi, ja varovaisesti alettiin jo haaveilla menestyksestä. Kiinnostuksen lisääntymiseen vaikutti myös se, että samoihin aikoihin suomalaispelaajat alkoivat saada yhä enemmän peliaikaa ja vastuuta ulkomaisissa suurseuroissa.

Suomi kävi Nielsenin johdolla läpi kahdet karsinnat arvoturnauksiin (EM- ja MM-karsinnat), mutta menestystä ei tullut. MM-karsinnoissa menestys oli lähellä, mutta haaveet kaatuivat surullisenkuuluisaan viimeiseen karsintaotteluun Suomi–Unkari. Voitolla Suomi olisi päässyt jatkokarsintaan, jonka voittamalla olisi auennut ensimmäistä kertaa lopputurnauspaikka. Suomi johti aina lisäajalle asti Antti Sumialan maalilla, mutta sitten Unkari tasoitti ottelun vapaapotkun ja sitä seuranneen kulmapotkun jälkeen ihmeellisen "flipperipallon" pompittua maaliin muutaman Suomen pelaajan kautta. Nielsenin valmennusajan suurimpia saavutuksia olivat tasapeli Norjaa vastaan ja voitto Sveitsistä MM-karsinnoissa, voitto Turkista EM-karsinnoissa sekä voitto Belgiasta ja tasapeli Saksaa vastaan ystävyysotteluissa.

Nielsenin oli tarkoitus valmentaa sopimuksen mukaan vuoden 2000 kesään asti, mutta hän sopi Palloliiton kanssa jättävänsä päävalmentajan pestin jo lokakuussa 1999 EM-karsintojen jälkeen.

Antti Muurisen aika (2000–2005)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2000 maajoukkueen uudeksi valmentajaksi valittiin Helsingin Jalkapalloklubissa mainetta niittänyt Antti Muurinen. Hän alkoi ajaa joukkueeseen uutta, hyökkäysvoittoisempaa pelityyliä, joka perustui neljään puolustajaan, kahteen tasapainottavaan keskikenttämieheen, Jari Litmaseen pelintekijänä, kahteen laitahyökkääjään (Mika Nurmela ja Joonas Kolkka) sekä yhteen kärkimieheen (Mikael Forssell).

Muurisen ensimmäinen koetus oli karsinnat vuoden 2002 Japanin ja Etelä-Korean MM-kisoihin. Samaan lohkoon arvottiin kovat Saksa ja Englanti sekä Kreikka ja Albania. Suomi pelasi lohkon suuria, Saksaa ja Englantia vastaan kohtuullisen hyvät ottelut, mutta ei kuitenkaan onnistunut voittamaan näitä. Kotiottelussaan Saksaa vastaan se jo johti ottelua 2–0 Forssellin maaleilla, mutta Saksa kiri kuitenkin tasoihin. Vierasottelu Saksassa taasen päättyi maalittomaan tasapeliin. Englantia vastaan joukkue pelasi kotona myös maalittoman tasapelin, mutta hävisi vieraissa 2–1 johdettuaankin ottelua Aki Riihilahden maalilla.

Suomi jäi karsintalohkonsa kolmanneksi eli rannalle lopputurnauksesta. Palloliitto teki kuitenkin Muurisen kanssa jatkosopimuksen, sillä joukkue oli hyvien Saksa- ja Englanti -otteluiden lisäksi murskannut Kreikan Helsingissä 5–1 sekä voittanut harjoitusotteluissa muun muassa Portugalin, Norjan ja Belgian.

Vuoden 2004 EM-kisojen karsinnoissa samaan lohkoon tulivat Italia, Jugoslavia (helmikuusta 2003 alkaen Serbia ja Montenegro), Wales ja Azerbaidžan. Italiaa pidettiin lohkon selvänä ennakkosuosikkina sekä Serbia ja Montenegroa suosikkina kakkoseksi. Toisin kuitenkin kävi, sillä kakkospaikan otti lohkon yllättäjä Wales. Suomi hävisi karsintojen ensimmäisessä ottelussaan Walesille kotona maalein 2–0 ja pian sen jälkeen myös Serbia ja Montenegrolle. Suomea vaivasivat karsinnoissa loukkaantumishuolet, sillä yleensä joko Litmanen tai Forssell oli loukkaantuneena sivussa. Muurista vastaan alkoikin kohdistua kritiikkiä sen johdosta, että hän pysytteli samassa taktiikassa, vaikka sen avainpelaajat olivat poissa.[5] Hän sai kritiikkiä myös siitä, ettei reagoinut uusiin, kuumiin pelaajiin kuten Mika Väyryseen riittävän ajoissa.

Suomi jäi karsintalohkossaan neljänneksi, mutta Muuriselle annettiin vielä yksi tilaisuus viedä maajoukkue arvokisoihin. Tällä kertaa toivottiin myös parempaa arpaonnea. Lohkosta muodostui kuitenkin jälleen kerran kivikova: Siihen arvottiin Tšekki, Alankomaat, Romania, Makedonia, Armenia ja Andorra.

Maajoukkue kykeni selvittämään lohkon pienet maat melko kivuttomasti muun muassa Alexei Eremenko Jr.:n yksilösuoritusten avulla, mutta isot muodostuivat akilleenkantapääksi. Suomi aloitti karsinnat tappiolla Romaniaa vastaan. Alankomaita vastaan se pelasi taas ensimmäiset puoli tuntia hienoa peliä ja johtikin ottelua Teemu Tainion maalilla, mutta Alankomaat nousi kuitenkin 3–1-voittoon. Tšekki-ottelu puolestaan jäi muistoihin katkerana tappiona; Suomi kiri kahden maalin tappioasemasta tasoihin, ja oli vähällä voittaakin ottelun. Maalivahti Petr Čech sai kuitenkin loppuhetkillä torjutuksi Shefki Kuqin puskun. Tätä seuranneesta vastahyökkäyksestä Tšekki teki 4–3-voittomaalin.

Muurisen joutsenlauluksi jäi kuitenkin kotiottelu Alankomaita vastaan. Häneen kohdistunut kritiikki yltyi ottelun alla järjestetyksi mielenosoitukseksi.[5] Itse ottelu taas päättyi Suomen murskatappioon numeroin 0–4.[6] Tämän jälkeen Palloliitto päätti vapauttaa Muurisen tehtävistään ja etsiä loppuihin karsintaotteluihin toisen valmentajan.[7]

Jyrki Heliskoski väliaikaisvalmentajana (2005–2006)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muurisen potkujen jälkeen Palloliitolla oli edessä uuden valmentajan valinta. Nimittämisestä tuli kuitenkin odotettua pitempi prosessi. Palloliitto oli yllättynyt hakijoiden suuresta määrästä ja valitsi lopulta tilapäisratkaisuna Jyrki Heliskosken viemään MM-karsinnat loppuun.[8] Vain muutamaa viikkoa Heliskosken valinnan jälkeen hänen seuraajakseen ilmoitettiin englantilainen Roy Hodgson Heliskosken jatkaessa apuvalmentajana.[9][10]

Heliskosken ensimmäinen maaottelu oli Makedoniaa vastaan, josta Suomi otti melko suvereenin voiton lukemin 3–0. Miehen seuraava ottelu piskuista Andorraa vastaan oli kuitenkin todellinen pettymys. Suomi jäi kaikkien hämmästykseksi maalittomaan tasapeliin. Seuraavassa karsintaottelussa joukkue kuitenkin sisuuntui ja voitti Makedonian lukemin 5–1.

Viimeisissä karsintaotteluissa Romaniaa ja Tšekkiä vastaan esitys oli jälleen hengetön ja ottelut päättyivätkin Suomen tappioihin lukemin 0–1 ja 0–3. Otteluiden alla maajoukkuetta häiritsi muun muassa kohu Shefki Kuqin jäämisestä maajoukkueen ulkopuolelle sekä Romania-ottelun jälkeen tapahtunut Eremenko Juniorin tyttöystävän autotörmäily, jota Alexei todisti matkustajan penkiltä.

Heliskoski kokeili uusia miehiä kuten Ari Nymania, Toni Kalliota ja Markus Heikkistä Muurisen perua olevassa kokoonpanossa, mutta tulokset eivät parantuneet entisestä. Suomen maajoukkue saavutti lopulta Heliskosken ohjauksessa kuudessa ottelussa kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota.

Roy Hodgsonin aika (2006–2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomi pelasi toisessa EM-karsintaottelussaan tasan 1–1 MM-kilpailuissa neljänneksi sijoittuneen Portugalin kanssa.

Englantilaisvalmentaja Roy Hodgsonin oli alun perin määrä aloittaa joukkueen peräsimessä vasta elokuussa 2006. Hän kuitenkin vapautui tehtävästään norjalaisen Viking Stavangerin valmentajana jo aikaisemmin ja ilmaisi halukkuutensa aloittaa heti maajoukkueessa. 16. tammikuuta Palloliitto ja Hodgson allekirjoittivat sopimuksen ja jo 21. tammikuuta Hodgsonin valmentama maajoukkue kohtasi tulokseen 1–1 päättyneessä ottelussa Saksan MM-kisoihin valmistautuneen Saudi-Arabian Riadissa. 25. toukokuuta Suomi otteli niin ikään MM-kisoihin valmistautunutta Ruotsia vastaan. Göteborgin Ullevissa pelattu ottelu päättyi Suomen kannalta lupaavaan maalittomaan tasatulokseen.

Maajoukkueen karsintalohko EM-kisoihin 2008 ei ennakolta muodostunut ylitsepääsemättömäksi esteeksi, vaikka haasteellinen se toki olikin. Lohkossa pelasivat Suomen lisäksi Portugali, Puola, Serbia, Belgia, Armenia, Azerbaidžan sekä Kazakstan.

Suomi valmistautui karsintaan 16. elokuuta Pohjois-Irlantia vastaan pelatulla kotiottelulla. Tulos oli Suomelle suuri pettymys, Pohjois-Irlanti vei voiton maalein 1–2. Suomen ainoasta osumasta vastasi Mika Väyrynen. Ottelussa paluun joukkueeseen tekivät pitkään ulkona maajoukkuekuvioista olleet keskikenttämiehet Jarkko Wiss (TamU) ja Mika Nurmela (HJK).

EM-karsinnat alkoivat 2. syyskuuta vakuuttavalla 1–3-voitolla Puolan Bydgoszczissa. Maalintekijöinä kunnostautuivat Väyrynen ja kahdesti osunut kapteeni Jari Litmanen. Karsintojen ensimmäinen kotipeli pelattiin 6. syyskuuta täyden katsomon edessä Helsingin olympiastadionilla. Vastaan asettui MM-kisoissa 2006 neljänneksi sijoittunut Portugali. Peli oli jälleen vahva näytös Suomelta. Jonatan Johanssonin ottelun alussa tekemä komea maali sai jatkoa Portugalin kärkipelaaja Nuno Gomesin ensimmäisen puoliajan lopun tasoituksesta. Toisen puoliajan aluksi Portugalin Ricardo Costa lensi suihkuun, joka avasi Suomelle mahdollisuuden painostaa vajaamiehistä Portugalia. Ottelun lopputulokseksi jäi kuitenkin 1–1, jolla Suomi säilyi karsintalohkon kärjessä.

Portugali-ottelun jälkeen Suomen kolme seuraavaa ottelua olivat ennakkoon selvästi heikompia joukkueita vastaan. Kuitenkin jo ensimmäinen noista otteluista, 7. lokakuuta 2006 Jerevanissa pelattu vierasottelu Armeniaa vastaan, tuotti Suomelle pettymyksen, kun kotijoukkue onnistui venymään maalittomaan tasapeliin, vaikka Suomi oli hallitseva osapuoli. Erityisesti maalivahti Gevorg Kasparov piti Armeniaa pystyssä tärkeillä torjunnoillaan.[11] Vielä samalla viikolla, 11. lokakuuta, Suomi pelasi toisenkin ottelun Keski-Aasiassa, kun vastaan asettui Kazakstan. Ottelu pelattiin maan suurimmassa kaupungissa Almatyssa. Tällä kertaa yllätyksiä ei tapahtunut, vaan Suomi otti rutiinivoiton maalein 2–0. Maalinteossa kunnostautuivat Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.[12] 15. marraskuuta vastassa oli jälleen Armenia, kun Suomi pelasi vuoden viimeisen maaottelunsa. Palloliitto valitsi ottelun pelipaikaksi poikkeuksellisesti Finnair Stadiumin vedoten taloudellisiin seikkoihin ja siihen, että Finnairin pelialusta on tekonurmi, jonka ansiosta voidaan taata hyväkuntoinen kenttä vielä myöhään syksylläkin. Valinta aiheutti runsaasti ärtymystä suomalaisten jalkapallokannattajien keskuudessa.[13] Itse ottelu päättyi Suomen 1–0-voittoon Mika Nurmelan maalilla, mutta Suomen heikko peliesitys sai silti kovaa kritiikkiä mediassa.[14] Samaan aikaan Suomen olympiajoukkue vahvistettuna muutamalla kokeneemmalla pelaajalla osallistui Vietnamissa pelattuun BV Cupiin.

Karsinnat jatkuivat 28. maaliskuuta 2007 vierasottelulla Azerbaidžania vastaan. Suomen esitys ei taaskaan vakuuttanut. Tuloksena oli yllättävä 1–0-tappio, joka oli kolaus EM-haaveille. Takaiskut jatkuivat 2. kesäkuuta pelatussa odotetussa kotiottelussa Serbiaa vastaan. Serbia voitti ottelun maalein 0–2, mikä oli taas kova kolaus EM-haaveille. 6. kesäkuuta siipirikkoisena otteluun Belgiaa vastaan lähtenyt Suomi oli pakkovoiton edessä. Maajoukkue vastasi huutoon ja otti 2–0-voiton Jonatan Johanssonin ja Alexei Eremenko Juniorin maaleilla. Ottelun aikana kentälle lentäneen Bubi-huuhkajan vuoksi maajoukkueen lempinimeksi on sittemmin muodostunut "Huuhkajat".[15]

8. syyskuuta 2007 vastaan asettui Belgradissa Serbia. Suomi oli ottelussa puolustuskannalla, mutta venyi 0–0-tasapeliin.[16] Muutamaa päivää myöhemmin Puola saapui vierailulle Olympiastadionille. Suomella oli ottelussa hyviä maalipaikkoja, mutta jälleen päädyttiin maalittomaan pistejakoon.[17] 13. lokakuuta vastassa oli Belgia Brysselissä. Suomi teki ottelussa kaksi maalia, jotka kuitenkin molemmat hylättiin paitsioina. Tuloksena oli jo kolmas peräkkäinen 0–0-tasapeli.[18]

100-vuotiaan Palloliiton juhlamaaottelu pelattiin 17. lokakuuta 2007 Espanjaa vastaan. Ottelu päättyi jälleen 0–0-tasapeliin.[19] Katsojia Olympiastadionilla pelatulla ottelulla oli vain 11 751.[20] Juhlamaaottelun yhteydessä lanseerattiin myös Gladiaattorit-kunniakerho ansioituneille entisille maajoukkuepelaajille. Jo aiemmin Pertti Alaja oli nimittänyt Mixu Paatelaisen kunniagladiaattoriksi. Ottelun yhteydessä valittiin lisäksi Leo Houtsonen, Jukka Ikäläinen, Jyrki Nieminen, Jari Rantanen ja Kari Ukkonen.[21]

17. marraskuuta 2007 Suomi oli pakkovoiton edessä kotiottelussa Azerbaidžania vastaan. Azerbaidžan meni ottelussa johtoon, joka asetti Suomen tukalaan tilanteeseen. Mikael Forssellin ja Shefki Kuqin maalit kuitenkin pitivät Suomen EM-haaveet elossa.[22] Ottelussa Jari Litmanen palasi pitkän tauon jälkeen pelikentille.[23] 21. marraskuuta vastaan asettui Portugali vieraissa. Ennakkoon päästäkseen EM-kilpailuihin Suomi tarvitsi voiton lisäksi apua myös Puolalta tai Kazakstanilta, joita vastaan Serbia ei saanut viedä täysiä pisteitä. Serbia ja Puola tasasivatkin pisteet Belgradissa pelatussa ottelussa, mutta kun Suomi ja Portugali jäivät 0–0-tasapeliin, kariutuivat Suomen arvokisahaaveet siltä erää.[24]

Marraskuun 2007 lopussa päävalmentaja Hodgson ilmoitti jättävänsä paikkansa uusien haasteiden vuoksi, vaikka Palloliittokin tarjosi jatkosopimusta.[25] Hodgsonin Suomi pelasi hyvin puolustusvoittoista peliä, josta kertoo sekin, että Suomi päästi karsintojen 14 ottelussa vain seitsemän maalia, vähiten omassa lohkossaan. Vastaavasti Suomi teki 13 maalia, selvästi vähemmän kuin edelle sijoittuneet Puola, Portugali ja Serbia.[26]

Hogdsonin ajan tärkeimpiä tapahtumia suomalaisessa jalkapalloilussa oli kannatustoiminnan kehitys. Karsintojen alun muutamasta sadasta heikosti organisoidusti katsomossa toimineesta yksilöstä kehittyi lähes tuhathenkinen kannattajajoukko. Tämän monella tavalla edelleen hajanaisen ryhmän keskipisteessä ovat Suomen maajoukkueen kannattajat (SMJK).lähde?

Stuart Baxterin aika (2008–2010)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hodgsonin seuraajaksi palkattiin hänen maanmiehensä, aikaisemmin muun muassa tulossa olleiden MM-kisojen isäntää Etelä-Afrikkaa valmentanut Stuart Baxter, joka aloitti työssä helmikuussa 2008.[27]

Vuoden 2010 MM-kilpailuiden karsinnoissa Suomi kohtasi edellisistä EM-karsinnoista tutun Azerbaidžanin, Liechtensteinin, EM-kilpailuissa loppuotteluun yltäneen Saksan, Walesin ja EM-välieräjoukkue Venäjän. Menestys karsinnoissa oli vaihtelevaa. Suomi pelasi kaksi tasapeliä Saksaa vastaan ja voitti molemmat ottelunsa Walesiä ja Azerbaidžania vastaan, mutta naapurimaa Venäjälle se hävisi molemmissa otteluissa maalein 3–0. Myös toinen otteluista Liechtensteinia vastaan päättyi tasapeliin, minkä myötä Suomen kohtalona oli jäädä ulos lopputurnauksesta ja taistella lohkon kolmannesta sijasta, jonka se lopulta saavutti kuuden pisteen erolla Walesiin. Suomi voitti kymmenestä ottelustaan viisi ja keräsi 18 pistettä.[28] Suomen paras maalintekijä oli Jonatan Johansson viidellä maalillaan.[29] Jari Litmasen kapteenina korvannut Sami Hyypiä ja Johansson saavuttivat karsintojen aikana sadan pelatun maaottelun rajapyykin.[30][31]

Baxterin aikakauden puheenaiheena oli maajoukkueen pelaajarungon vanheneminen ja vääjäämättä tarpeellinen nuorennusleikkaus. Kasper Hämäläinen, Veli Lampi, Niklas Moisander, Roni Porokara, Berat Sadik ja Tim Sparv tekivät kukin ensiesiintymisensä karsintaottelun avauskokoonpanossa MM 2010 -karsintojen kuluessa.[32] Jo Hodgsonin alaisuudessa debytoinut Roman Eremenko oli maalivahti Jussi Jääskeläisen jälkeen eniten minuutteja pelannut Suomen pelaaja.[29] Pääosin karsinnat vietiin kuitenkin läpi aikaisemmista karsinnoista tutuilla pelaajilla.[33]

Syyskuussa 2010 alkaneissa vuoden 2012 EM-kilpailuiden karsinnoissa Suomi pelasi samassa lohkossa Alankomaiden, Ruotsin, Unkarin, Moldovan ja San Marinon kanssa.[34] Suomi aloitti karsinnat kolmella tappiolla Moldovaa, Alankomaita ja Unkaria vastaan.[35] Marraskuussa 2010 Palloliitto tiedotti Baxterin siirtyvän konsultin rooliin ja kakkosvalmentaja Olli Huttusen nousevan päävalmentajaksi seuraavaan otteluun.[36] Niin ikään marraskuussa Suomen maajoukkue saavutti siihenastisen heikoimman sijoituksensa FIFA-rankingissa, jaettu 87. sija Bahrainin kanssa. Suomi putosi parikymmentä sijaa parissa kuukaudessa, sillä vielä kesä–heinäkuussa sijoitus oli 51.[37] Suomi kohtasi Huttusen alaisuudessa San Marinon karsintaottelussa Helsingissä 17. marraskuuta 2010 ja voitti maalein 8–0, mikä on sen suurinumeroisin voitto arvokisakarsinnoissa.[38] Alkukeväällä 2011 maajoukkueen väliaikaisen valmennusvastuun otti alle 21-vuotiaiden maajoukkueen entinen valmentaja Markku Kanerva, jonka johdolla Suomi pelasi kaksi A-maaottelua.

Mixu Paatelaisen ajan alku ja EM-karsinnat (2011–2012)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Suomen uudeksi päävalmentajaksi valittiin 31. maaliskuuta Mixu Paatelainen. Sopimuksen kesto oli viisi vuotta eli se olisi kattanut vuoden 2016 EM-karsinnat sekä 2016 EM-lopputurnauksen, jos Suomi olisi päässyt kisoihin. EM-kisoihin 2016 pääsy oli yksi Paatelaisen päävalmentaja-ajan päätavoitteista.[39]

Mixu Paatelaisen joukkueeseen tuoma peliryhmitys on 4–5–1, niin sanottu "joulukuusi", jossa laitapuolustajilla on merkittävä osuus hyökkäyksissä. Paatelainen uudisti myös joukkueen pelaajarunkoa ja nosti maajoukkueeseen uusia pelaajia. Niklas Moisanderista tuli Suomen maajoukkueen kapteeni ja useita kokeneempia pelaajia, kuten Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija ja eniten maaotteluja pelannut pelaaja Jari Litmanen jätettiin ulos maajoukkueesta.

Paatelaisen karsintapeli-debyytti, oli kesäkuussa 2011, pelattu vierasottelu San Marinoa vastaan. Suomen esitystä ottelussa arvosteltiin ja ottelusta tuli lopulta varsin niukka voitto. Kokenut hyökkääjä Mikael Forssell laukoi ottelun ainoan maalin, Suomi sai kuitenkin ylipäätään voitosta täydet kolme pistettä.

Seuraavassa ottelussaan Paatelaisen Suomi kohtasi Råsundan stadionilla Ruotsin. Ruotsi oli ottelussa ylivoimainen johtotähtensä Zlatan Ibrahimovicin johdolla. Suomen keskuspuolustus, jossa pelasivat kokeneet Petri Pasanen ja Markus Heikkinen, petti ottelussa pahasti. Ruotsi siirtyi vain muutaman minuutin pelin jälkeen 1–0 johtoon, kun Kim Källström ampui vapaapotkusta pallon Suomen maaliin, ohi maajoukkuedebyyttiään maalissa pelanneen Anssi Jaakkolan. Pian tämän jälkeen Ibrahimovic alkoi dominoida kenttää, ja teki Ruotsille hattutempun. Niin Zlatanin tekemät 2–0 kuin 3–0 maalitkin, edelsivät Suomen heikkoa puolustamista. Ottelun lopussa Emir Bajrami laukoi Ruotsille 5–0 johdon ja Suomen pahin nöyryytys vuosikausiin oli valmis.

Ruotsi-ottelun jälkeen Paatelaisen Suomi pelasi vielä neljä karsintaottelua. Suomi voitti Moldovan 4–1, pelasi 0–0 tasapelin Unkarin kanssa, ja hävisi 1–2 Ruotsille ja 0–2 Hollannille. Suomi sijoittui lopulta EM-karsintalohkonsa neljänneksi. Lohkon voitti Hollanti, perässään Ruotsi. Unkari sijoittui lohkon kolmanneksi, Suomi neljänneksi, Moldova oli viides ja San Marino lohkon viimeinen.

MM-karsinnat Mixu Paatelaisen johdolla (2012–2014)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mixu Paatelaisen aika päävalmentajana jatkui MM-karsintojen merkeissä syyskuussa 2012 ottelulla Ranskaa vastaan. Suomi hävisi Olympiastadionilla pelatun ottelun 0–1. Ranska voitti Abou Diabyn 20. minuutilla tekemällä maalilla.[40]

Karsinnat jatkuivat lokakuussa ottelulla Georgiaa vastaan. Ottelu oli Suomelle vaikea ja vaikeutui entisestään Aleksei Eremenkon saatua punaisen kortin Georgian johtaessa 1–0. Suomen onnistui kuitenkin päästä tasoihin Kasper Hämäläisen arvokkaalla tasoitusmaalilla. Ottelu päättyi tasapeliin ja Suomi avasi pistetilinsä karsinnoissa.[41]

Kun MM-karsinnat vuoden 2014 MM-kisoihin jatkuivat vuoden 2013 puolella, oli Suomella edessään vierasottelu hallitsevaa maailmanmestaria ja Euroopan mestaria Espanjaa vastaan Gijónissa. Paatelainen uudisti Suomen kokoonpanoa ennen ottelua, sillä Teemu Tainio, joka oli ollut sivussa maajoukkueesta kaksi vuotta, palasi nyt Suomen keskikentälle. Paatelainen myös muutti Suomen pelitaktiikkaa otteluun puolustavammaksi. Suomen joukkuepuolustus toimi ottelussa hyvin, ja maalivahti Niki Mäenpään muutaman hyvän torjunnan ansiosta ensimmäinen puoliaika päättyi tasatilanteessa 0–0. Toisella puoliajalla Espanjan painostus kuitenkin tuotti tulosta, kun Espanjan kapteeni, Sergio Ramos puski maansa johtoon 1–0 kulmapotkusta. Tämän jälkeen Espanjan painostus hellitti hieman ja Suomi pääsi otteluun paremmin kiinni. Lopulta Suomi sai laidalta hyvän hyökkäyksen, joka päättyi Alexander Ringin keskitykseen, jonka Teemu Pukki ohjasi, liukumalla, maaliin ja tasoitti ottelun. Ottelu päättyi lopulta tasatulokseen 1–1, mikä oli Suomelta loistava saavutus, ja ottelua on luonnehdittu, jopa "Gijónin ihmeeksi".[42]

Huuhkajien MM-karsinnat jatkuivat kaksoisottelulla Valko-Venäjää vastaan. Noissa kahdessa ottelussa toppari Petri Pasanen teki väkevän paluun Suomen avauskokoonpanoon. Ensimmäinen ottelu, Suomen kotiottelu, päättyi Suomen voittoon 1–0, Kasper Hämäläisen maalilla ja toinen ottelu, joka pelattiin Valko-Venäjän toiseksi suurimmassa kaupungissa Homelissa, päättyi tasapeliin 1–1, jossa Suomen maalin teki hyökkääjä Teemu Pukki.

EM-karsinnat Mixu Paatelaisen johdolla (2014–2015)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Syyskuussa 2014 Suomi aloitti karsinnat vuoden 2016 EM-kisoihin, jotka käytiin Ranskassa. Karsinnat olivat niin sanotut Mixu Paatelaisen pääkarsinnat, joista on tarkoituksena johdattaa Suomi ensimmäistä kertaa jalkapallon arvokisoihin. Avausottelussa Suomi kohtasi piskuisten Färsaarten maajoukkueen vieraissa. Christian Holst vei isäntäjoukkueen johtoon ensimmäisen puoliajan lopulla Niklas Moisanderin pahasta virheestä, mutta Suomi tuli toisella puoliajalla tasoihin ja ohi Riku Riskin kahdella ja Roman Eremenkon yhdellä osumalla. Peli päättyi 3–1.

Karsinnat jatkuivat noin kuukauden päästä kotiottelulla Kreikkaa vastaan Helsingin olympiastadionilla. Uudistunut Kreikka siirtyi vajaan puolen tunnin kohdalla 1–0-johtoon Nikolaos Karelisin osumalla, mutta Suomi tuli jälleen tasoihin, nyt Jarkko Hurmeen upealla volleymaalilla, joka oli myös hänen ensimmäinen A-maaottelumaalinsa. Peli päättyi lopulta 1–1.

Karsinnat jatkuivat Suomen osalta jo seuraavalla viikolla, kun Olympiastadionilla vastaan asettui Romania. Suomi oli ottelussa lähes pakkovoiton edessä, muuten karsintojen alku olisi ollut melko huono. Romania siirtyi 54. minuutilla 0–1 johtoon Bogdan Stancun puskumaalilla. Vain paria minuuttia myöhemmin Alexander Ring sai toisen keltaisen korttinsa ja ajettiin ulos. Suomi joutui jahtaamaan tasoitusta vajaamiehisenä. Kun jäljellä oli viitisen minuuttia, Stancu kruunasi iltansa toisella maalillaan ja Suomi kärsi valtavan pettymyksen hävitessään 0–2.

Suomi pelasi 19. tammikuuta Dubaissa Ruotsia vastaan harjoitusmaaottelun, jonka Suomi voitti lukemin 1–0, pelin keskeyttämisen takia. Muutaman päivän kuluttua Suomi kohtasi Dubaissa myös Jemenin niin ikään harjoitusottelussa, joka päättyi tasapeliin 0–0.

EM-karsinnoissa Suomi kärsi vieraissa 29. maaliskuuta Pohjois-Irlantia vastaan 1–2 tappion heikon esityksen jälkeen. 9. kesäkuuta Suomi kohtasi Turussa Viron, jota vastaan Suomi kärsi jälleen 0–2 tappion, joka oli myös heikko esitys Suomen osalta. Lauantaina 13. kesäkuuta Suomi kohtasi Unkarin ottelussa, josta tarvittiin voitto EM-kisahaaveiden elossa pitämiseksi. Suomi koki 0–1 tappion Unkaria vastaan kotiottelussa. Paatelainen erotettiin päävalmentajan tehtävästä Unkari-ottelun jälkeisenä päivänä[43].

Suomi voittikin sitten väliaikaisen maajoukkueluotsin Markku Kanervan johdolla heti kaksi seuraavaa otteluaan, ensin 4. syyskuuta vieraissa Kreikan 1–0 ja kotona Färsaaret myös 1–0. Ja päätti vuoden 2015 pelit kahteen tasapeliin, ensin 8. lokakuuta vieraissa Romaniaa vastaan 1–1, joka murensi lopullisesti mahdollisuudet päästä EM-kisoihin. Ja sitten kolme päivää myöhemmin 11. lokakuuta Suomi pelasi kotonaan myös 1–1 tasapelin Pohjois-Irlantia vastaan.

Hans Backen valmennuksessa (2016)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalainen Hans Backe aloitti maajoukkueen päävalmentajana vuoden 2016 alussa. Hän teki vuoden 2017 loppuun ulottuvan sopimuksen, joka käsittää lisäksi vuoden 2018 MM-kisat, jos Suomi selviytyy niihin. Sopimus sisältää lisäksi option kahdesta lisävuodesta eli karsinnoista vuoden 2020 EM-turnaukseen. Backe oli aiemmin työskennellyt seuravalmentajana Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei kertaakaan maajoukkueen päävalmentajana.[44]

Backen alaisuudessa Suomi hävisi neljä ensimmäistä harjoitusmaaotteluaan (Ruotsi 0–3, Islanti 0–1, Puola 0–5 ja Norja 0–2) tekemättä maaliakaan maalisuhteen ollessa peräti 0–11.[45] Kesäkuun 1. päivänä 2016 Brysselissä pelatussa ottelussa Suomi ylsi kuitenkin 1–1-tasapeliin maailmanranking-listalla toisena olevaa Belgiaa vastaan, joka tasoitti ottelun vasta aivan sen lopussa.[46] Elokuun 30. päivänä 2016 Saksa voitti Suomen maalein 2–0 Mönchengladbachissa käydyssä harjoitusmaaottelussa.[47] Marraskuun 12. päivänä 2016 Suomi hävisi MM-karsintojen vierasottelussa Odessassa Ukrainalle 0–1. Ottelu oli vuoden viimeinen ja Suomi ei voittanut yhtään ottelua vuonna 2016.[48]

Markku Kanervan valmennuksessa (2016–2024)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyhdynkantajat kisa-asussa vuoden 2021 EM-kilpailujen aikaan.

Markku Kanerva nimitettiin päävalmentajaksi joulukuussa 2016 kolmen vuoden sopimuksella Hans Backen saatua potkut.[49] Kanervan sopimusta jatkettiin tammikuussa 2020 kattamaan myös vuodet 2020–2022.[50] Kanervan johdolla maajoukkue pelasi MM-karsintojen lopun hyvin häviten ainoastaan yhden viidestä viimeisestä ottelusta.[51] Karsintojen jälkeen useita joukkueen runkopelaajia, kuten kapteeni Niklas Moisander ja Perparim Hetemaj, lopetti maajoukkueuransa. Syksyllä 2018 alkaneessa Kansojen liigassa Suomi pelasi C-liigassa. Suomen lohkossa pelasivat Kreikka, Unkari ja Viro. Uudistunut maajoukkue voitti neljä ottelua ja hävisi kaksi, mikä riitti lohkon voittoon ja B-liigaan nousuun.[52]

Karsinnat 2020 EM-kisoihin alkoivat tappiolla Italiaa vastaan, mutta sen jälkeen Suomi otti neljä perättäistä voittoa. Sen jälkeen Suomi hävisi Italialle kotona ja Bosnialle vieraissa. Voitto Armeniasta ja muiden ottelujen päättyminen suotuisasti antoi Suomelle mahdollisuuden varmistaa kaikkien aikojen ensimmäisen arvokisapaikan jo toiseksi viimeisessä ottelussa Liechtensteinia vastaan kotikentällä. Suomi voitti ottelun 3–0 ja lunasti paikan kisoihin sijoittumalla lohkossa toiseksi.[53][54] Palloliitto sai joulukuussa 2019 UEFAlta 10 000 euron sakot, koska ottelun jälkeen sadat kannattajat ryntäsivät kentälle juhlimaan voittoa.[55]

EM-kisoissa Suomen ensimmäinen vastustaja oli Tanska 12. kesäkuuta 2021 Kööpenhaminassa pelatussa ottelussa.[56] Suomi jäi historiansa ensimmäisissä EM-kisoissa alkulohkon kolmanneksi, eikä päässyt jatkoon lohkovaiheesta.[57]

Vuoden 2022 MM-kisojen karsinnoissa Suomi jäi lohkossaan kolmanneksi ja karsiutui kisoista.[58]

Vuoden 2024 EM-kisojen karsinnoissa Suomen lohkossa pelasivat Tanska, Slovenia, Kazakstan, Pohjois-Irlanti ja San Marino. Suomi sijoittui lohkonsa kolmanneksi eikä saavuttanut suoraa EM-kisapaikkaa, mutta selviytyi Kansojen liigan menestyksen turvin jatkokarsintoihin.[59][60] 21. maaliskuuta 2024 Suomi kohtasi jatkokarsintavälierässä Cardiffissa Walesin. Ottelu päättyi Suomen tappioon maalein 1–4.[61]

Kansojen liigan kaudella 2024–2025 Suomen lohkossa pelasivat Kreikka, Englanti ja Irlanti. Suomi sijoittui lohkonsa viimeiseksi hävittyään kaikki kuusi otteluaan, ja putosi Kansojen liigan B-liigasta suoraan C-liigaan.[62] Kritiikki Kanervan asemaa kohtaan maajoukkueen päävalmentajana kasvoi vuoden 2024 aikana tulleen huonon menestyksen johdosta, ja syksyn Kansojen liigan otteluissa kannattajat osoittivat mittansa tulleen täyteen vaatien Kanervalle potkuja.[63] 22. marraskuuta 2024 Palloliiton hallituksen kokouksen päätteeksi ilmoitettiin hallituksen päättäneen erottaa Kanerva tehtävästään A-maajoukkueen päävalmentajana.[64]

Värit ja logot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palloliiton logo 2009–

Suomen jalkapallomaajoukkueen värit ovat olleet perinteisesti valkoinen ja sininen. Nykyisin pelipaitojen ja shortsien värinä kotiotteluissa on valkoinen ja vierasotteluissa sininen.

Suomi esiintyi ensimmäisissä maaotteluissa punaisissa paidoissa. Paidat olivat HIFK:n ja valkoinen tähti oli peitetty leijonavaakunalla. Vuoden 1912 olympialaisissa peliasuun kuului myös valkoiset housut ja sinertävät sukat. Sininen ja valkoinen vakiintuivat Suomen peliasujen väriksi 1920-luvulla. Pelipaidat olivat siniset ja paitaa koristi Suomen lippu.[65] Suomen lippu vaihtui Palloliiton logoon 1970-luvulla ja kotipelipaitojen väri vaihtui valkoiseksi 1990-luvulla.

Palloliiton nykyinen logo otettiin käyttöön vuonna 2009.[66] Nike on toiminut Palloliiton paitatoimittajana vuodesta 2014 alkaen.[67] Aikaisemmin paitatoimittajana toimi Adidas.

  • Kotipeliasu 2008.
    Kotipeliasu 2008.
  • Vieraspeliasu 2008.
    Vieraspeliasu 2008.

Stadionit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Olympiastadion

Suomi pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa (Ruotsi 2–5) vuonna 1911 Helsingissä Eläintarhan kentällä. Ensimmäisen ottelun jälkeen maajoukkue siirtyi pelaamaan vuonna 1915 avatulle Töölön pallokentälle. Ensimmäisen kotiottelun Töölön pallokentällä Suomi pelasi vuonna 1919 (Ruotsi 3–3). Maajoukkue pelasi ”Bolliksella” vuoteen 1937 mennessä yhteensä 49 kotiottelua. Suurin yleisömäärä nähtiin 27. syyskuuta 1936 pelatussa maaottelussa Suomi–Ruotsi (1–2), kun sitä saapui seuraamaan 11 922 katsojaa. Suomi pelasi vielä yhden maaottelun Töölön pallokentällä vuonna 1952, kun Olympiastadion oli varattu Helsingin olympialaisille.[68]

Suurimmat yleisömäärät
Päivä Ottelu Yleisö
1 31.05.1989 Suomi–Hollanti 46 217
2 06.09.2006 Suomi–Portugali 38 015
3 08.06.2005 Suomi–Hollanti 37 786
4 06.09.2013 Suomi–Espanja 37 492
5 10.09.2008 Suomi–Saksa 37 150
6 10.06.2009 Suomi–Venäjä 37 028
7 28.05.1987 Suomi–Brasilia 37 018
8 11.06.2003 Suomi–Italia 36 850
9 11.10.2000 Suomi–Englanti 36 210
10 05.06.1999 Suomi–Turkki 36 042

Suomi siirtyi vuonna 1938 pelaamaan kotiottelunsa vuoden 1940 olympialaisia varten rakennetulle Olympiastadionille. Stadionin avajaisia vietettiin 12. kesäkuuta 1938, ja Suomi pelasi ensimmäisen maaottelunsa Olympiastadionilla 4. heinäkuuta (Ruotsi 2–4). Jalkapallomaajoukkue pelasi vuosina 1938–1971 yhtä ottelua lukuun ottamatta kaikki kotiottelunsa Helsingissä Olympiastadionilla. Vuodesta 1972 alkaen maaotteluita alettiin pelata myös muilla paikkakunnilla. Suurin yleisömäärä nähtiin 31. toukokuuta 1989 pelatussa vuoden 1990 MM-kisojen karsintaottelussa Suomi–Hollanti (0–1), kun ottelua saapui seuraamaan 46 217 katsojaa. Maajoukkue ei pelannut kotiotteluita Olympiastadionilla vuosina 1993 ja 2004 stadionin remonttien vuoksi.[68] Suomi pelasi viimeisen kotiottelun vanhalla Olympiastadionilla 11. lokakuuta 2015 (P-Irlanti 1–1).[69] Stadion suljettiin vuonna 2016 peruskorjauksen ja uudistamisen ajaksi. Uusi Olympiastadion avattiin elokuussa 2020, ja maajoukkue palasi pelaamaan kotiottelunsa Stadionille 3. syyskuuta 2020 (Wales 0–1). Koronaviruspandemian vuoksi ottelu pelattiin ilman yleisöä.[70] Suomi on pelannut Olympiastadionilla yhteensä 211 kotiottelua ja kaikki jalkapallomaajoukkueen kymmenen suurinta yleisömäärää ovat Stadionilta.[71]

Suomi on pelannut Helsingin jälkeen toiseksi eniten kotiotteluita Tampereella. Ensimmäisen maaottelun Suomi pelasi Tampereella vuonna 1973 (Itä-Saksa 1–5). Maajoukkue on pelannut Tampereen stadionilla yhteensä 15 kotiottelua. Helsingin ulkopuolella pelattujen maaotteluiden suurin yleisömäärä nähtiin Tampereen stadionilla 28. toukokuuta 2004 maaottelussa Suomi–Ruotsi (1–3), kun ottelua saapui seuraamaan 16 500 katsojaa.[68] Myös Ratinan stadionina tunnettu Tampereen stadion toimii maajoukkueen päästadionina Olympiastadionin peruskorjauksen ajan vuosina 2016–2019.[72]

Suomi pelasi ensimmäisen kotiottelun Helsingin ulkopuolella 19. elokuuta 1937 Turun Urheilupuistossa (Viro 0–1). Suomi on pelannut Turussa Urheilupuistossa ja Veritas Stadionilla yhteensä 10 maaottelua. Suurin yleisömäärä Turussa nähtiin 6. syyskuuta 1967 Urheilupuistossa pelatussa vuoden 1968 EM-kisojen karsintaottelussa Suomi–Neuvostoliitto (2–5), kun ottelua saapui seuraamaan 7 793 katsojaa.[68] Maajoukkue pelasi Olympiastadionin peruskorjauksen aikana (2016–2019) otteluita myös Veritas Stadionilla.

Suomi on pelannut arvokisojen karsintaotteluita myös Helsingissä Telia 5G Areenalla (2000, 2006 ja 2019), Lahdessa Lahden stadionilla (1981 ja 1993), Kotkassa Arto Tolsa Areenalla (1981), Kuopiossa Väinölänniemen stadionilla (1982) ja Porissa Porin stadionilla (1984). Muita A-maaotteluita on pelattu mm. Vaasassa Hietalahden jalkapallostadionilla (1972 ja 1988) ja Oulussa Raatin stadionilla (1974). Maajoukkue on pelannut myös yhteensä kuusi maaottelua Lahden suurhallissa (1981, 1982 ja 1984) ja Myyrmäki-hallissa Vantaalla (1993).[68]

Olympiastadion, Helsinki.
Paikkakunta Stadion O V
Helsinki (286) Olympiastadion 228 2024
Töölön pallokenttä 50 1952
Töölön jalkapallostadion 7 2019
Eläintarhan kenttä 1 1911
Tampere (23) Tampereen stadion 23 2019
Turku (14) Veritas Stadion 11 2019
Urheilupuisto 3 1993
Lahti (8) Lahden suurhalli 4 1984
Lahden stadion 4 1993
Kuopio (4) Väinölänniemen stadion 4 1989
Kotka (3) Arto Tolsa Areena 3 1996
Vantaa (3) Myyrmäki-halli 2 1993
Myyrmäen jalkapallostadion 1 2003
Vaasa (2) Hietalahden jalkapallostadion 1 1972
Kaarlen kenttä 1 1988
Mikkeli (2) Mikkelin urheilupuisto 2 1988
Pori (2) Porin stadion 2 1987
Oulu (1) Raatin stadion 1 1974
Kokkola (1) Kokkolan keskuskenttä 1 1983
Rovaniemi (1) Rovaniemen keskuskenttä 1 1983
Kouvola (1) Kouvolan keskuskenttä 1 1984
Iisalmi (1) Sankariniemen stadion 1 1986
Lappeenranta (1) Kimpisen urheilukeskus 1 1986
Äänekoski (1) Äänekosken urheilukenttä 1 1987
Kuusankoski (1) Kuusankosken urheilupuisto 1 1990
Pietarsaari (1) Pietarsaaren keskuskenttä 1 1992
Yhteensä 356
*Vain olympiajoukkueen otteluita isännöineet stadionit kursivoituna.
Taulukko päivitetty 18. marraskuuta 2024.

Kannattajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Suomen Maajoukkueen Kannattajat
Suomen Maajoukkueen Kannattajat Olympiastadionilla vuonna 2009.

Suomen Maajoukkueen Kannattajat (SMJK) on perustettu vuonna 2002. SMJK:n katsomo on ollut vuodesta 2008 alkaen Olympiastadionin pohjoispäädyssä niin sanotussa Pohjoiskaarteessa. Kannattajayhdistys toimii yhteistyössä Palloliiton kanssa ja siinä oli loppuvuodesta 2019 yli 6 000 jäsentä.[73]

Yhdistys järjestää myös matkoja jalkapallomaajoukkueen vierasotteluihin. SMJK on pelannut maaotteluiden alla kannattajien omia otteluita vastustajajoukkueen kannattajaryhmiä vastaan. Yhdistyksellä on myös oma jäsenlehti Huikee Setti!.[74]

Taustahenkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 22. marraskuuta 2024.[75]

Pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat pelaajat on valittu Suomen joukkueeseen Kansojen liigan otteluihin Irlantia ja Kreikkaa vastaan 14. ja 17. marraskuuta 2024.[76][77]

Ottelut ja maalit päivitetty 17. marraskuuta 2024 Kreikkaa vastaan pelatun Kansojen liigan ottelun jälkeen.[78]

# Pel. Pelaaja Syntymäaika (ikä) Ottelut Maalit Joukkue
1 1M Lukas Hradecký (Kapteeni) 24. marraskuuta 1989 (ikä 35) 97 0 Saksa Bayer Leverkusen
12 1M Jesse Joronen 21. maaliskuuta 1993 (ikä 31) 20 0 Italia Venezia
23 1M Carljohan Eriksson 25. huhtikuuta 1995 (ikä 29) 1 0 Norja Sarpsborg 08
– 1M Viljami Sinisalo 11. lokakuuta 2001 (ikä 23) 3 0 Skotlanti Celtic
2 2P Daniel O’Shaughnessy 14. syyskuuta 1994 (ikä 30) 23 1 Suomi HJK
3 2P Juhani Pikkarainen 30. heinäkuuta 1998 (ikä 26) 1 0 Suomi Ilves
4 2P Robert Ivanov 19. syyskuuta 1994 (ikä 30) 35 0 Saksa Eintracht Braunschweig
5 2P Arttu Hoskonen 16. huhtikuuta 1997 (ikä 27) 17 1 Puola Cracovia
13 2P Tuomas Ollila 25. huhtikuuta 2000 (ikä 24) 4 0 Ranska Paris FC
15 2P Miro Tenho 2. huhtikuuta 1995 (ikä 29) 4 0 Ruotsi Djurgårdens IF
17 2P Nikolai Alho 12. maaliskuuta 1993 (ikä 31) 40 0 Kreikka Asteras Tripolis
18 2P Jere Uronen 13. heinäkuuta 1994 (ikä 30) 70 1 Yhdysvallat Charlotte FC
22 2P Ilmari Niskanen 27. lokakuuta 1997 (ikä 27) 23 1 Englanti Exeter City
6 3KK Glen Kamara 28. lokakuuta 1995 (ikä 29) 65 2 Ranska Stade Rennais
11 3KK Onni Valakari 18. elokuuta 1999 (ikä 25) 11 1 Ruotsi AIK
14 3KK Kaan Kairinen 22. joulukuuta 1998 (ikä 26) 19 0 Tšekki Sparta Praha
16 3KK Urho Nissilä 4. huhtikuuta 1996 (ikä 28) 15 0 Unkari Puskás Akadémia
19 3KK Anssi Suhonen 14. tammikuuta 2001 (ikä 23) 8 0 Saksa HSV
– 3KK Matti Peltola 3. heinäkuuta 2002 (ikä 22) 14 0 Yhdysvallat D.C. United
– 3KK Rasmus Schüller 18. kesäkuuta 1991 (ikä 33) 79 0 Ruotsi Djurgårdens IF
7 4H Oliver Antman 15. elokuuta 2001 (ikä 23) 18 6 Alankomaat Go Ahead Eagles
8 4H Robin Lod 17. huhtikuuta 1993 (ikä 31) 74 6 Yhdysvallat Minnesota United
9 4H Benjamin Källman 17. kesäkuuta 1998 (ikä 26) 27 7 Puola Cracovia
10 4H Teemu Pukki 29. maaliskuuta 1990 (ikä 34) 127 42 Yhdysvallat Minnesota United
20 4H Joel Pohjanpalo 13. syyskuuta 1994 (ikä 30) 77 16 Italia Venezia
21 4H Daniel Håkans 26. lokakuuta 2000 (ikä 24) 10 4 Puola Lech Poznań

Viimeaikaiset pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat pelaajat on myös valittu Suomen joukkueeseen viimeisten 12 kuukauden aikana.

Päivitetty 22. marraskuuta 2024.

Pel. Pelaaja Syntymäaika (ikä) Ottelut Maalit Joukkue Viimeisin maajoukkuekutsu
P Tomas Galvez 28. toukokuuta 2005 (ikä 19) 5 0 Itävalta LASK v. Englanti, 13. lokakuuta 2024
P Adam Ståhl 8. lokakuuta 1994 (ikä 30) 3 0 Ruotsi Djurgårdens IF v. Englanti, 13. lokakuuta 2024
P Leo Väisänen 23. heinäkuuta 1997 (ikä 27) 27 0 Yhdysvallat Austin FC v. Englanti, 10. syyskuuta 2024
P Richard Jensen 17. maaliskuuta 1996 (ikä 28) 14 0 Tanska Vejle Boldklub v. Skotlanti, 7. kesäkuuta 2024
P Pyry Soiri 22. syyskuuta 1994 (ikä 30) 45 7 Kreikka Athens Kallithea v. Skotlanti, 7. kesäkuuta 2024
KK Leo Walta 24. kesäkuuta 2003 (ikä 21) 6 0 Ruotsi IK Sirius v. Englanti, 13. lokakuuta 2024
KK Niilo Mäenpää 14. tammikuuta 1998 (ikä 26) 4 0 Ruotsi Halmstads BK v. Skotlanti, 7. kesäkuuta 2024
H Fredrik JensenLoukkaantunut 9. syyskuuta 1997 (ikä 27) 33 8 Saksa FC Augsburg v. Englanti, 13. lokakuuta 2024
H Topi Keskinen 7. maaliskuuta 2003 (ikä 21) 4 0 Skotlanti Aberdeen FC v. Englanti, 13. lokakuuta 2024
H Santeri Haarala 17. joulukuuta 1999 (ikä 25) 0 0 Ruotsi Djurgårdens IF v. Kreikka, 7. syyskuuta 2024
H Juho Talvitie 25. maaliskuuta 2005 (ikä 19) 2 0 Alankomaat Heracles Almelo v. Skotlanti, 7. kesäkuuta 2024
H Casper Terho 24. kesäkuuta 2003 (ikä 21) 2 0 Belgia Union Saint-Gilloise v. Skotlanti, 7. kesäkuuta 2024
Huomautukset
  • Loukkaantunut Pelaaja on loukkaantunut
  • ERO Pelaaja päättänyt maajoukkueuransa

Tulokset ja ohjelma

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo Suomen jalkapallomaajoukkueen otteluista

Kellonajat Suomen aikaa. Paikallinen aika suluissa.

2020

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2021

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[79]

2022

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2023

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2024

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kisat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on osallistunut MM-kisojen karsintoihin yhteensä 19 kertaa, mutta ei ole selviytynyt kertaakaan lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran Suomi osallistui karsintoihin vuoden 1938 turnaukseen. Suomi ei voittanut yhtään karsintaottelua vuoden 1938, 1950, 1954, 1958 ja 1962 kisojen karsinnoissa. Ensimmäisen karsintaottelun Suomi voitti vuoden 1966 kisojen karsinnoissa (2–0 Puola). Lähimpänä lopputurnauspaikka on ollut vuoden 1986 kisojen karsinnoissa, jolloin Suomi jäi vain kaksi pistettä lohkon kakkossijasta ja suorasta kisapaikasta. Vuoden 1998 MM-kisojen karsinnoissa Suomi ylsi pisteen päähän lohkon kakkossijasta ja jatkokarsintapaikasta. Viimeisen ottelun tasapeli (1–1 Unkari) jätti Suomen kuitenkin lohkon kolmanneksi.

MM-kisat MM-karsinnat Päävalmentaja(t)
Vuosi Kierros Sijoitus O V T H TM PM O V T H TM PM
Uruguay 1930 Ei osallistunut Ei osallistunut
Italia 1934
Ranska 1938 Karsiutui lopputurnauksesta 3 0 0 3 0 7 Fabra[80]
Brasilia 1950 3 0 1 2 2 12 Lehtonen
Sveitsi 1954 4 0 2 2 7 13
Ruotsi 1958 4 0 0 4 2 19 Weinreich
Chile 1962 4 0 0 4 3 12 Lehtonen
Englanti 1966 6 1 0 5 5 20 Laaksonen
Meksiko 1970 6 1 0 5 6 28
Länsi-Saksa 1974 6 1 1 4 3 21
Argentiina 1978 6 2 0 4 11 16 Rytkönen
Espanja 1982 8 1 0 7 4 27 Malm
Meksiko 1986 8 3 2 3 7 12 Kuusela
Italia 1990 6 1 1 4 4 16 Vakkila
Yhdysvallat 1994 10 2 1 7 9 18 Vakkila, Lindholm[81]
Ranska 1998 8 3 2 3 11 12 Møller Nielsen
Etelä-Korea Japani 2002 8 3 3 2 12 7 Muurinen
Saksa 2006 12 5 1 6 21 19 Muurinen, Heliskoski[82]
Etelä-Afrikka 2010 10 5 3 2 14 14 Baxter
Brasilia 2014 8 2 3 3 5 9 Paatelainen
Venäjä 2018 10 2 3 5 9 13 Backe, Kanerva[83]
Qatar 2022 8 3 2 3 10 10 Kanerva
Kanada Meksiko Yhdysvallat 2026 Päätetään myöhemmin Päätetään myöhemmin
Marokko Portugali Espanja 2030
Saudi-Arabia 2034
Yhteensä 0/22 138 35 25 78 145 305
Suomi-Hollanti jalkapallon MM-karsintaottelu Helsingin Olympiastadionilla 31.5.1989. Peliä seurasi ennätyksellinen yleisömäärä 46 217 katsojaa. Hollanti voitti pelin 1-0.

EM-kisat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on osallistunut EM-kisojen karsintoihin yhteensä 14 kertaa ja edennyt kerran karsinnoista lopputurnaukseen. Ensimmäisen kerran Suomi osallistui karsintoihin vuoden 1968 turnaukseen. Suomi ei voittanut yhtään karsintaottelua vuoden 1968, 1972 ja 1976 kisojen karsinnoissa. Ensimmäisen karsintaottelun Suomi voitti vuoden 1980 kisojen karsinnoissa (3–0 Kreikka). Ensimmäisen kerran lopputurnauspaikka oli lähellä noissa samaisissa karsinnoissa, jolloin Suomi jäi vain pisteen päähän lohkon voitosta ja suorasta kisapaikasta. Toisen kerran lopputurnauspaikka oli lähellä vuoden 2008 kisojen karsinnoissa, kun Suomi ylsi kolmen pisteen päähän lohkon kakkossijasta ja suorasta kisapaikasta. Tuolloin karsintojen päätöspelissä Portugalin vieraana voitto olisi vienyt Suomen kisoihin, mutta ottelu päättyi 0–0. Historiallisen ensimmäisen arvokisojen lopputurnauspaikan Suomi saavutti vuoden 2020 kisojen karsinnoissa. Suomi varmisti lohkon kakkossijan ja suoran lopputurnauspaikan karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussa, kun se voitti kotiottelussa Liechtensteinin maalein 3–0.

Lopputurnaukseen Suomi arvottiin B-lohkoon Tanskan, Venäjän ja Belgian seuraksi. Historiallisessa avauspelissään Kööpenhaminan Parken-stadionilla Suomi kohtasi isäntäjoukkue Tanskan. Ottelu sai 42. minuutilla järkyttävän käänteen, kun jo vaarallisuuttaan esitellyt Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen sai rajaheittoa antaessaan sydämenpysähdyksen ja tuupertui kentälle. Erikseniä elvytettiin pitkään kentällä, kunnes hänet kuljetettiin sairaalahoitoon, ja hän selviytyi. Kohtauksen vuoksi ottelu oli pitkään keskeytettynä, kunnes se päätettiin pelata loppuun. Eriksenin kohtalo sekoitti Tanskan pelin ja johti mm. kapteeni Simon Kjærin vaihtamiseen. Pelin 60. minuutilla Suomi käytti ensimmäisen laukauksensa (tuolloin Tanskalla 18, joista 4 kohti maalia) loistavasti hyödykseen, kun Joel Pohjanpalo puski vieraat johtoon. Tanska sai vielä rangaistuspotkun, jonka Lukáš Hradecký torjui, ja lopulta 1–0 riitti Suomen voittoon. Tämän jälkeen Huuhkajat matkusti Pietariin. Pohjanpalo ehti luulla puskeneensa Suomen johtoon myös Venäjää vastaan jo pelin alkuminuuteilla, mutta videotarkastuksen jälkeen osuma hylättiin paitsiona. Lopulta Venäjä voitti 1–0 Aleksei Mirantšukin ensimmäisen puoliajan lisäajalla tekemällä maalilla. Belgia taas kaatoi Suomen 2–0 Hradeckýn omalla maalilla sekä Romelu Lukakun osumalla. Näin Belgia voitti lohkon täydellä 9 pisteellä, kun taas muut joukkueet keräsivät kukin 3 pistettä, ja alettiin vertailla näiden keskinäisiä pelejä. Parhaiten tästä selvisi Tanska, joka eteni lohkokakkosena suoraan jatkoon. Kolmas oli Suomi ja jumbona Venäjä, joten Huuhkajat joutui jännittämään vielä päiviä, riittääkö alkulohkon saldo neljän parhaan lohkokolmosen joukkoon ja pudotuspelipaikkaan. Suomi sijoittui vertailussa lopulta viidenneksi ja karsiutui siis ensimmäisenä jatkosta. Joukkueen lopullinen sijoitus 24 maan turnauksessa oli 17.

EM-kisat EM-karsinnat Päävalmentaja(t)
Vuosi Kierros Sijoitus O V T H TM PM O V T H TM PM
Ranska 1960 Ei osallistunut Ei osallistunut
Espanja 1964
Italia 1968 Karsiutui lopputurnauksesta 6 0 2 4 5 12 Laaksonen
Belgia 1972 6 0 1 5 1 16
Jugoslavia 1976 6 0 1 5 3 13 Laaksonen, Rytkönen[84]
Italia 1980 6 2 2 2 10 15 Rytkönen, Malm[85]
Ranska 1984 6 0 1 5 3 14 Kuusela
Länsi-Saksa 1988 6 1 1 4 4 10
Ruotsi 1992 8 1 4 3 5 8 Vakkila
Englanti 1996 10 5 0 5 18 18 Lindholm, Ikäläinen[86]
Belgia Alankomaat 2000 8 3 1 4 13 13 Møller Nielsen
Portugali 2004 8 3 1 4 9 10 Muurinen
Itävalta Sveitsi 2008 14 6 6 2 13 7 Hodgson
Puola Ukraina 2012 10 3 1 6 16 16 Baxter, Huttunen, Paatelainen[87]
Ranska 2016 10 3 3 4 9 10 Paatelainen, Kanerva[88]
2020 Lohkovaihe 17. (24) 3 1 0 2 1 3 10 6 0 4 16 10 Kanerva
Saksa 2024 Karsiutui lopputurnauksesta 10 6 0 4 18 10 Kanerva
Yhdistynyt kuningaskunta Irlanti 2028 Päätetään myöhemmin Päätetään myöhemmin
Italia Turkki 2032
Yhteensä 1/16 3 1 0 2 1 3 124 39 24 61 143 182

Kansojen liiga

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi osallistui Kansojen liigaan ensimmäistä kertaa kaudella 2018–2019. Suomi voitti C-liigassa oman lohkonsa ja nousi suoraan B-liigaan. Kaudella 2020–2021 Suomi sijoittui lohkossaan toiseksi ja säilytti paikkansa B-liigassa. Kaudella 2022–2023 Suomi sijoittui jälleen lohkossaan toiseksi ja säilytti paikkansa B-liigassa. Kaudella 2024–2025 Suomi ei onnistunut saamaan yhtään pistettä, ja putosi siten suoraan C-liigaan.

Kansojen liiga Päävalmentaja(t)
Vuosi Liiga Lohko Sija O V T H TM PM N/P Sijoitus
2018–19 C 2 1. 6 4 0 2 5 3 28. Kanerva
2020–21 B 4 2. 6 4 0 2 7 5 Muuttumaton 21. Kanerva
2022–23 B 3 2. 6 2 2 2 8 6 Muuttumaton 21. Kanerva
2024–25 B 2 4. 6 0 0 6 2 13 Kanerva
Yhteensä 24 10 2 12 22 27 21.

Olympialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi on osallistunut olympialaisten jalkapalloturnaukseen yhteensä neljä kertaa. Ensimmäisen kerran jalkapallomaajoukkue osallistui vuoden 1912 olympiaturnaukseen. Suomi sijoittui turnauksessa neljänneksi, kun joukkue eteni pronssiotteluun, mutta hävisi sen Hollannille maalein 0–9. Olympialaiset olivat jalkapallomaajoukkueiden tärkein turnaus ennen ensimmäisiä vuoden 1930 MM-kisoja. Toisen kerran Suomi osallistui olympialaisiin vuoden 1936 turnauksessa, mutta pelit päättyivät ensimmäisellä kierroksella (3–7 Peru). Vuoden 1952 olympialaisiin Suomi osallistui isäntäjoukkueena, mutta kotiturnauksen ottelut jäivät myös yhteen (3–4 Itävalta).

Vuoden 1956 olympialaisista alkaen ennen lopputurnausta pelattiin karsinnat. Ensimmäisen kerran Suomi osallistui karsintoihin vuoden 1960 turnaukseen. Vuoden 1980, 1984 ja 1988 olympialaisten karsintoihin Suomi osallistui A-maajoukkueen rinnalle perustetulla olympiajoukkueella. Suomi pääsi vuoden 1980 olympialaisten lopputurnaukseen, kun karsintalohkon ykkönen Norja ja kakkonen Länsi-Saksa boikotoivat kisoja. Olympiajoukkue pelasi Moskovan kisoissa kolme lohkovaiheen ottelua (0–2 Jugoslavia, 0–0 Irak, 3–0 Costa Rica), ja pelit päättyivät alkulohkoon. Vuoden 1992 olympialaisista alkaen olympiajalkapallo muutettiin alle 23-vuotiaiden turnaukseksi.

Palloliitto laskee olympiajalkapallon ottelut virallisiksi A-maaotteluiksi, vaikka vastustaja on esiintynyt amatööri- tai B-maajoukkueellaan.

Suomi ja Iso-Britannia Tukholman olympialaisten välierässä vuonna 1912.
Olympialaiset Olympiakarsinnat
Vuosi Kierros Sijoitus O V T H TM PM O V T H TM PM
Iso-Britannia 1908 Ei osallistunut Ei karsintoja
Ruotsi 1912 Pronssiottelu 4. (11) 4 2 0 2 5 16 Ei karsintoja
Belgia 1920 Ei osallistunut Ei karsintoja
Ranska 1924
Alankomaat 1928
Natsi-Saksa 1936 1. kierros 9.–16. (16) 1 0 0 1 3 7
Iso-Britannia 1948 Ei osallistunut
Suomi 1952 1. kierros 9.–16. (25) 1 0 0 1 3 4
Australia 1956 Karsiutui lopputurnauksesta Ei osallistunut
Italia 1960 4 1 0 3 7 13
Japani 1964 2 0 0 2 0 11
Meksiko 1968 4 1 2 1 3 4
Länsi-Saksa 1972 Ei osallistunut
Kanada 1976 2 0 1 1 4 6
Neuvostoliitto 1980 Lohkovaihe 9. (16) 3 1 1 1 3 2 6 1 3 2 6 6
Yhdysvallat 1984 Karsiutui lopputurnauksesta 8 0 2 6 5 17
Etelä-Korea 1988 8 2 0 6 5 15
Yhteensä Pronssiottelu 4/17 9 3 1 5 14 29 34 5 8 21 30 72
*Punainen reunus merkkinä kotiturnauksesta.
**Lopputurnaukseen osallistuneiden joukkueiden määrä suluissa.

PM-kisat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
PM-kisat
Vuosi Kierros Sijoitus O V T H TM PM
1924–28 Ei osallistunut
1929–32 Lohkovaihe 4. (4) 12 2 2 8 23 52
1933–36 Lohkovaihe 4. (4) 12 3 1 8 18 36
1937–47 Lohkovaihe 4. (4) 12 1 1 10 12 51
1948–51 Lohkovaihe 4. (4) 12 1 3 8 11 28
1952–55 Lohkovaihe 4. (4) 12 1 1 10 13 53
1956–59 Lohkovaihe 4. (4) 12 0 1 11 8 44
1960–63 Lohkovaihe 4. (4) 12 2 2 8 14 37
1964–67 Lohkovaihe 3. (4) 12 5 2 5 14 17
1968–71 Lohkovaihe 4. (4) 12 0 4 8 10 31
1972–77 Lohkovaihe 4. (4) 12 1 4 7 10 26
1978–80 Lohkovaihe 4. (4) 6 0 2 4 3 12
1981–85 Lohkovaihe 4. (4) 6 1 1 4 7 11
2000–01 Mestari 1. (6) 5 4 0 1 7 3
Yhteensä 1 mestaruus 13/14 137 21 24 92 150 401
*Turnaukseen osallistuneiden joukkueiden määrä suluissa.

Tilastot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kaikkien pelaajien ottelut ja maalit, katso Luettelo Suomen maajoukkueessa A-maaotteluita pelanneista jalkapalloilijoista‎.

Eniten otteluita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jari Litmanen on Suomen eniten A-maaotteluita (137) pelannut pelaaja.

Päivitetty 18. marraskuuta 2024.[89]

Nykyiset pelaajat lihavoituna.

# Pelaaja Vuodet Ottelut Maalit
1 Jari Litmanen 1989–2010 137 32
2 Teemu Pukki 2009– 127 42
3 Jonatan Johansson 1996–2010 105 22
Sami Hyypiä 1992–2010 105 5
5 Ari Hjelm 1983–1996 100 20
6 Joonas Kolkka 1994–2010 98 11
7 Lukas Hradecký 2010– 97 0
8 Mikael Forssell 1999–2014 87 29
9 Tim Sparv 2009–2021 84 1
Erkka Petäjä 1983–1994 84 0

Parhaat maalintekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 18. marraskuuta 2024.[89]

Nykyiset pelaajat lihavoituna.

# Pelaaja Vuodet Maalit Ottelut Keskiarvo
1 Teemu Pukki 2009– 42 127 0.33
2 Jari Litmanen 1989–2010 32 137 0.23
3 Mikael Forssell 1999–2014 29 87 0.33
4 Jonatan Johansson 1996–2010 22 105 0.20
5 Ari Hjelm 1983–1996 20 100 0.20
6 Mixu Paatelainen 1986–2000 18 70 0.25
7 Verner Eklöf 1919–1926 17 32 0.53
8 Aulis Koponen 1924–1935 16 38 0.42
Gunnar Åström 1923–1937 16 43 0.37
Joel Pohjanpalo 2012– 16 77 0.21

Nuorimmat debytantit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyiset pelaajat lihavoituna.

Suomen jalkapallomaajoukkueen nuorimmat debytantit
No. Pelaaja Debyytti Ikä Viitteet
1. Pasi Rautiainen 5.2.1979 17 v 202 pv [90]
2. Eino Soinio 27.6.1912 17 v 229 pv [90]
3. Miska Ylitolva 26.3.2022 17 v 307 pv [90]

Päävalmentajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 22. marraskuuta 2024.[91][92]

Väliaikaiset päävalmentajat kursivoituna.

Päävalmentaja Vuodet O V T H V%
1911–1935 97 29 13 55
Natsi-Saksa Ferdinand Fabra 1936–1937 8 1 1 6 12,5
1937–1938 9 3 0 6
Unkari Gábor Obitz 1939 7 1 0 6 14,3
1940–1943 6 0 1 5
Ruotsi Axel Mårtensson 1945 2 0 0 2 0,0
Suomi Niilo Tammisalo 1946 3 0 0 3 0,0
1947 1 0 0 1
Suomi Aatos Lehtonen 1947–1955 51 7 9 35 13,7
Länsi-Saksa Kurt Weinreich 1955–1958 22 3 1 18 13,6
Suomi Aatos Lehtonen 1959–1961 19 3 0 16 15,8
Suomi Olavi Laaksonen 1962–1974 91 16 20 55 17,6
Suomi Martti Kosma 1975 2 0 0 2 0,0
Suomi Aulis Rytkönen 1975–1978 30 8 4 18 26,7
Suomi Esko Malm 1979–1981 31 6 7 18 19,4
Suomi Martti Kuusela 1982–1987 60 9 13 38 15,0
Suomi Jukka Vakkila 1988–1992 51 8 21 22 15,7
Suomi Tommy Lindholm 1993–1994 25 5 7 13 20,0
Suomi Jukka Ikäläinen 1994–1996 21 7 4 10 33,3
Tanska Richard Møller Nielsen 1996–1999 34 9 13 12 26,5
Suomi Antti Muurinen 2000–2005 72 34 12 26 47,2
Suomi Jyrki Heliskoski 2005 6 2 2 2 33,3
Englanti Roy Hodgson 2006–2007 22 6 11 5 27,3
Skotlanti Stuart Baxter 2008–2010 28 8 5 15 28,6
Suomi Olli Huttunen 2010 1 1 0 0 100,0
Suomi Markku Kanerva 2011 2 0 1 1 0,0
Suomi Mixu Paatelainen 2011–2015 45 17 11 17 37,8
Suomi Markku Kanerva 2015 4 2 2 0 50,0
Ruotsi Hans Backe 2016 11 0 2 9 0,0
Suomi Markku Kanerva 2017–2024 89 36 14 39 40,4

Lisäksi Jarl Öhman toimi vuonna 1922 neljässä ottelussa pelaajavalmentajana, Jiří Pešek vuonna 1979 kuudessa ottelussa olympiajoukkueen valmentajana ja Jukka Vakkila vuosina 1986–1987 kahdeksassa ottelussa olympiajoukkueen valmentajana. Palloliitto laskee olympiajoukkueen ottelut virallisiksi A-maaotteluiksi.

Saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lopputurnaus (0): –
  • Lopputurnaus (1): 2020
  • Mestaruus (1): 2000–01
  • Korkein sijoitus: 33. (3/2007)

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j Ottelu pelattiin koronaviruspandemian vuoksi ilman yleisöä.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Men's Ranking FIFA. Viitattu 28.11.2024. (englanniksi)
  2. ↑ Finland national football team results 24.12.2023. eu-football.info. Arkistoitu 1.3.2023. Viitattu 24.12.2023.
  3. ↑ Suomen suuriruhtinaskunta, Venäjän keisarikunta
  4. ↑ http://www.rsssf.com/tablesn/nordic.html
  5. ↑ a b Kyllästyneet fanit vaativat Muurisen eroa Futismaailma.com. 11.6.2005. Arkistoitu 5.10.2011. Viitattu 30.11.2007.
  6. ↑ Hollanti murskasi Suomen haaveet MM-kisapaikasta 8.6.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  7. ↑ Palloliitto: Muuriselle seuraaja jo syksyksi 21.6.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  8. ↑ Heliskoski valmentaa MM-karsinnat loppuun 25.7.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  9. ↑ Hodgson maajoukkueen peräsimeen elokuussa 2006 18.8.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  10. ↑ Hämäläinen iloitsi Hodgsonin löydöstä 19.8.2005. MTV3. Viitattu 30.11.2007.
  11. ↑ Suomi jäi tasapeliin Armeniassa palloliitto.fi. 7.10.2006. Suomen Palloliitto. Viitattu 21.9.2011.
  12. ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=83079 Suomen Palloliitto: Litmanen löi alkutahdit Suomen voitolle (11.10.2006)
  13. ↑ http://futisforum2.org/index.php?topic=6235.0 FutisForum²: Jari Litmanen: Armenia-peli pelattava Olympiastadionilla! (11.11.06)
  14. ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=84330 Suomen Palloliitto: Suomi kaatoi täpärästi Armenian (15.11.2006)
  15. ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/futis/uutiset.shtml/arkistot/futis/2007/06/534073 MTV3: Benficalla kotka, Futismaajoukkueella huuhkaja (8.6.2007)
  16. ↑ http://www.hs.fi/urheilu/artikkeli/Suomi+vei+pisteen+Belgradin+illassa/1135230160189 (Arkistoitu – Internet Archive) HS: Suomi vei pisteen Belgradin illassa
  17. ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=99620
  18. ↑ http://www.iltalehti.fi/jalkapallo/200710136715125_jp.shtml (Arkistoitu – Internet Archive)
  19. ↑ Suomi ja Espanja maalittomaan harjoitusottelussa MTV3 Internet. 17.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
  20. ↑ Palloliiton Hämäläinen pettyi juhlaottelun yleisömäärään MTV3 Internet. 18.10.2007. Viitattu 20.10.2007.
  21. ↑ Palloliitolta Gladiaattorit-kunniakerho Sonera Plaza. 17.10.2007. Viitattu 20.10.2007.[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Kuqin pää piti EM-unelman elossa MTV3.fi. 17.11.2007. MTV Oy. Viitattu 21.9.2011.
  23. ↑ Hodgson: Litmasen mukaanotto viisasta MTV3.fi. 18.11.2007. MTV Oy. Viitattu 21.9.2011.
  24. ↑ http://www.mtv3.fi/urheilu/arkisto.shtml/arkistot/futis/2007/11/584341
  25. ↑ http://www.palloliitto.fi/viestinta/?num=103424
  26. ↑ http://www.uefa.com/competitions/euro/standings/round=2241/group=2630.html
  27. ↑ Stuart Baxter Huuhkajien päävalmentajaksi 28.1.2008. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
  28. ↑ Group 4 FIFA. Arkistoitu 8.4.2009. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  29. ↑ a b Finland FIFA. Arkistoitu 12.3.2009. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  30. ↑ Kippari-Hyypiälle sata täyteen 12.8.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
  31. ↑ Johansson ei ole ehtinyt juuri merkkipaalua miettiä 13.10.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 19.10.2009.
  32. ↑ Pelaajat Suomen Palloliitto. Viitattu 16.6.2015.
  33. ↑ Suomi pelaa kunniasta 8.10.2009. MTV3. Viitattu 19.10.2009.
  34. ↑ EURO 2012 qualifying draw in full 7.2.2010. UEFA. Viitattu 7.2.2010. (englanniksi)
  35. ↑ Suomen Palloliitto - Miesten A-maajoukkue 2010. Suomen Palloliitto. Viitattu 18.10.2010.
  36. ↑ Olli Huttunen päävalmentajana San Marino-ottelussa 9.11.2010. Suomen Palloliitto. Viitattu 9.11.2010.
  37. ↑ Suomen maajoukkue teki uuden huonousennätyksen 17.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 17.11.2010.[vanhentunut linkki]
  38. ↑ Mikael Forssell vei pelipallon palkintokaappiin 17.11.2010. Helsingin Sanomat. Viitattu 1.4.2011.[vanhentunut linkki]
  39. ↑ Mixusta uusi päävalmentaja - viiden vuoden sopimus!
  40. ↑ Miettinen, Ville: Ranska piti Suomen aisoissa Olympiastadionilla Yle Urheilu. 7.9.2012. Viitattu 29.6.2014.
  41. ↑ Lehtonen, Samu: Eremenko junior ulos, Suomi puristi vajaalla tasapeliin Yle Urheilu. 12.10.2012. Viitattu 29.6.2014.
  42. ↑ http://www.mtv.fi/sport/jalkapallo/maajoukkue/artikkeli/ihme-gijonin-illassa-huuhkajat-ryosti-pisteen-maailman-parhailta/4025072
  43. ↑ Mixu Paatelainen on saanut potkut
  44. ↑ Ruotsalainen Hans Backe on uusi Huuhkaja-luotsi 12.8.2015. MTV Oy. Viitattu 6.12.2015.
  45. ↑ Suomi romahti jalkapallon maailmanlistalla www.iltalehti.fi. Viitattu 9.4.2016.
  46. ↑ Belgia tasoitti viime minuuteilla - Suomelta erinomainen jakso www.iltalehti.fi. Viitattu 2.6.2016.
  47. ↑ Saksa löi Huuhkajat - Suomi jäi maaleitta iltalehti.fi. Viitattu 1.9.2016.
  48. ↑ MM-kärsintä sai jatkoa – Huuhkajat hävisi taas Ilta-Sanomat. 12.11.2016. Viitattu 12.11.2016.
  49. ↑ Markku Kanerva A-maajoukkueen päävalmentajaksi 12.12.2016. Suomen palloliitto. Viitattu 27.2.2017.
  50. ↑ Markku Kanervalle jatkosopimus Huuhkajiin! Asetti heti Suomelle kovan tavoitteen www.iltalehti.fi. Viitattu 4.1.2020.
  51. ↑ World Cup 2018 Qualifying RSSSF. Viitattu 11.12.2019.
  52. ↑ Virtanen, Ari: HS-analyysi: Huuhkajien menestys rakentui vaivihkaa, mutta varmasti ja yllättävän nopeasti Helsingin Sanomat. 16.11.2019. Viitattu 11.12.2019.
  53. ↑ European Championship 2020 - Qualifying - Group J RSSSF. Viitattu 11.12.2019.
  54. ↑ Ville Väänänen: Me teimme historiaa – Suomi EM-kisoihin! Ilta-Sanomat. 15.11.2019. Viitattu 15.11.2019.
  55. ↑ Huuhkaja-fanien rynnistys kentälle johti 10 000 euron sakkoihin Palloliitolle Helsingin Sanomat. 17.12.2019. Viitattu 17.12.2019.
  56. ↑ Huuhkajat kohtaa Ruotsin kesäkuussa – tie kohti EM-kisoja hahmottuu www.iltalehti.fi. Viitattu 9.12.2019.
  57. ↑ Suomen EM-turnaus päättyi – Huuhkajat matkaa torstaina kotiin www.palloliitto.fi. 2021-6-23. Viitattu 13.10.2021.
  58. ↑ Is- Stt: Suomen MM-unelma murskaantui: Ranska tyylitteli voittoon, vaisu Bosnia ei auttanut – IS seurasi Ilta-Sanomat. 16.11.2021. Viitattu 17.11.2021.
  59. ↑ Jalkapallo | Soiri upotti maaleillaan San Marinon, Galvez syötti maalin – ”olimme kärsivällisiä” Helsingin Sanomat. 20.11.2023. Viitattu 26.11.2023.
  60. ↑ San Marino-Finland | Groups | European Qualifiers 2024 UEFA.com. Viitattu 26.11.2023. (englanniksi)
  61. ↑ Hyvää yötä, Huuhkajat – Fiasko Walesissa www.iltalehti.fi. Viitattu 4.6.2024.
  62. ↑ Groups UEFA.com. Viitattu 22.11.2024. (englanniksi)
  63. ↑ Untamala, Eemil & Virtanen, Ari: Huuhkajat: Markku Kanerva apeana - "Katsotaan, miten käy" is.fi. 17.11.2024. Viitattu 22.11.2024.
  64. ↑ Markku Kanerva on vapautettu tehtävästään 22.11.2024. Suomen Palloliitto. Viitattu 22.11.2024.
  65. ↑ Yrjö Lautela, Göran Wallén (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 81–83. Teos, 2007.
  66. ↑ SPL:n ilme muuttui Palloliitto 31.12.2008.
  67. ↑ Nikesta Palloliiton uusi varustepartneri Palloliitto 3.4.2014.
  68. ↑ a b c d e Yrjö Lautela, Göran Wallén (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 365–405. Teos, 2007.
  69. ↑ Huuhkajat kiri lopussa tasoihin Pohjois-Irlantia vastaan – Lod pirteä karsintadebyytissään YLE Urheilu 11.10.2015.
  70. ↑ Wales rokotti vastahyökkäyksestä ja aiheutti Huuhkajille karvaan tappion Olympiastadionilla YLE Urheilu 3.9.2020.
  71. ↑ Jalkapallokirja 2017, s. 196. Suomen Palloliitto, 2017.
  72. ↑ Huuhkajien kotikentäksi Tampereen Ratina Olympiastadionin remontin ajaksi YLE Urheilu 2.10.2014.
  73. ↑ Suomesta haettu hanakasti lippuja jalkapallon EM-turnaukseen YLE Urheilu 18.12.2019.
  74. ↑ Suomen maajoukkueen kannattajat SMJK.
  75. ↑ Huuhkajat Suomen Palloliitto. Viitattu 28.8.2024.
  76. ↑ Huuhkajat nimetty marraskuun UEFA Nations League -otteluihin 8.11.2024. Suomen Palloliitto. Viitattu 8.11.2024.
  77. ↑ Muutoksia Huuhkajien pelaajaryhmään 15.11.2024. Suomen Palloliitto. Viitattu 15.11.2024.
  78. ↑ Finland - Detailed squad 23/24 Transfermarkt. Viitattu 2.6.2024.
  79. ↑ UEFA.com: Finland - UEFA EURO 2020 - Matches UEFA.com. Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
  80. ↑ Fabra toimi valmentajana kahdessa ensimmäisessä karsintaottelussa.
  81. ↑ Vakkila toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Lindholm toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  82. ↑ Muurinen toimi valmentajana seitsemässä karsintaottelussa. Heliskoski toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  83. ↑ Backe toimi valmentajana neljässä ensimmäisessä karsintaottelussa. Kanerva toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  84. ↑ Laaksonen toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Rytkönen toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  85. ↑ Rytkönen toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Malm toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  86. ↑ Lindholm toimi valmentajana kahdessa ensimmäisessä karsintaottelussa. Ikäläinen toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  87. ↑ Baxter toimi valmentajana kolmessa ensimmäisessä karsintaottelussa ja Huttunen sen jälkeen yhdessä. Paatelainen toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  88. ↑ Baxter toimi valmentajana kuudessa karsintaottelussa. Kanerva toimi valmentajana lopuissa karsintaotteluissa.
  89. ↑ a b Huuhkajien kokoonpano huuhkajat.com. Viitattu 29.11.2022.
  90. ↑ a b c Ari Virtanen: Miska Ylitolva teki historiaa Huuhkajissa. Helsingin Sanomat, 27.3.2022, s. A33. Helsinki: Sanoma Oyj. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.3.2022.
  91. ↑ Jalkapallokirja 2020, s. 218. Suomen Palloliitto, 2020.
  92. ↑ Yrjö Lautela, Göran Wallén (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa, s. 365–405. Teos, 2007.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Airio, Iina; Walden Timo: Huuhkajat. Suomi-futiksen sankariaika. Helsinki: Otava, 2010. ISBN 978-951-1-24121-8
  • Eerola, Antti: Punapaidoista Huuhkajiksi. Suomen jalkapallomaajoukkueen historia. Helsinki: Siltala, 2015. ISBN 978-952-234-250-8
  • Kanerva, Juha (toim.): Jalkapallon pikkujättiläinen. Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 2003. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
  • Kanerva, Juha; Kasila, Markku; Lavikainen, Jouni; Rantala, Kalle; Tikander, Vesa: Kivinen kisamatka. Miesten jalkapallomaajoukkueen historia. Helsinki: Docendo, 2020. ISBN 978-952-291-799-7
  • Lautela, Yrjö; Wallén, Göran (toim.): Rakas jalkapallo. Sata vuotta suomalaista jalkapalloa. Helsinki: Teos, 2007. ISBN 978-951-851-068-3
  • Virtanen, Ari: Oi Suomi on! Huuhkajien tie jalkapallon EM-kilpailuihin. Helsinki: HS Kirjat, 2020. ISBN 978-952-365-018-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suomen jalkapallomaajoukkue.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_jalkapallomaajoukkue&oldid=22857835”