Japaninkauris
| Japaninkauris | |
|---|---|
 Uros |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Sorkkaeläimet Artiodactyla |
| Heimo: | Hirvieläimet Cervidae |
| Alaheimo: | Jalokauriit Cervinae |
| Suku: | Isokauriit Cervus |
| Laji: | nippon |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cervus nippon |
|
| Alalajit [2] | |
|
|
| Katso myös | |
Japaninkauris eli japaninhirvi eli japaninpeura (Cervus nippon)[5] on jalokauriiden alaheimoon (Cervinae) kuuluva hirvieläinlaji, joka on alun perin kotoisin Itä-Aasiasta.[2][6] Nykyisin sitä tavataan luontaisen elinalueensa ulkopuolelle istutettuna vieraslajina myös Länsi-Aasiassa, Euroopassa, Afrikassa, Pohjois-Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa.[1] Japaninkauris on vapitin ja isokauriin eli saksanhirven (Cervus elaphus) lähisukulainen, ja muodostaa niiden kanssa isokauriiden Cervus-suvun.
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Japaninkauris on kooltaan isokaurista pienempi, mutta muistuttaa sitä jonkin verran ulkoisesti. Kesäaikaan japaninkauriin turkki on ruskeahko ja siinä on valkeita täpliä. Talvisin eläimen väritys on mustanruskea ja osin harmaa. Täysikasvuisen yksilön säkäkorkeus on 80–100 cm[3] ja paino on 50–60 kg. Koko kuitenkin vaihtelee alalajista riippuen: yksi pienikokoisimmista on Japanissa tavattava Cervus nippon nippon -nimialalaji, ja suurimpia ovat pohjoisessa Manner-Aasiassa elävä mantšuriankauris (C. n. mantchuricus) ja korealainen dybowskynhirvi (C. n. hortulorum).[3] Vain uroksella on sarvet, ja ne tippuvat huhti-toukokuussa ja kasvavat syksyksi takaisin. Sarvissa on yleensä enintään kymmenkunta haaraa[3].
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Useat japaninkauriin luontaisella levinneisyysalueella elävistä alalajeista ovat uhanalaisia.[3] Esimerkiksi taiwaninhirvi (C. n. taiouanus) on hävinnyt alkuperäiseltä elinalueeltaan, ja se on säilynyt vain eläintarhoissa[3] ja nyttemmin palautusistutettuna[1]. Pohjoiskiinanhirvi (C. n. mandarinus) ja shanxinhirvi (C. n. grassianus) ovat saattaneet jo kuolla sukupuuttoon.[1]
Vuoden 1860 tienoilla lajia tuotiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, jossa sitä nykyisin tavataan Skotlannin ja Englannin seuduilla. Sitä on istutettu myös Tanskaan, Irlantiin, Saksaan, Ranskaan, Itävaltaan, Puolaan ja Venäjälle. Japaninkauriit ovat Euroopassa paikoitellen risteytyneet alkuperäisten isokauriiden kanssa.
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japaninkauris elää useimmiten tiheissä lehtimetsissä ja liikkuu öisin. Lisääntymisaikana jokainen uros yrittää kerätä itselleen haaremin, jonka naaraiden kanssa se voi paritella. Naaraan tiineys kestää 220 vuorokautta eli noin 7,5 kuukautta. Vasat syntyvät yleensä huhti-toukokuussa.
Erityistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Japaninkauris on määritelty Suomen metsästyslainsäädännössä riistaeläimeksi, nimellä japaninpeura.[7]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Harris, R.B.: Cervus nippon IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Cervus nippon Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 12.3.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l Koivisto, Ilkka; Sarvala, Maija; Liukko, Ulla-Maija (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, Matelijat, s. 57–94. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6
- ↑ Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 1. Aarnikotka–Iibikset, s. 369. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01065-4
- ↑ Japaninkauris (japaninhirvi, japaninpeura) – Cervus nippon Laji.fi Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 10.4.2024.
- ↑ Nummi, Petri & Blomqvist, Leif: Maailman luonto: Nisäkkäät 2, s. 180. Espoo: Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6503-3
- ↑ Metsästyslaki 28.6.1993/615 §5 (Arkistoitu – Internet Archive) Luettu 12.3.2011