Sadan päivän uudistukset

Sadan päivän uudistukset olivat Kiinan keisari Guangxun epäonnistunut yritys toteuttaa vuonna 1898 merkittäviä länsimaisten esikuvien innoittamia muutoksia Kiinan hallinnossa ja yhteiskunnassa. Uudistuspolitiikka päättyi kolmen kuukauden jälkeen leskikeisarinna Cixin johtamaan vanhoillisten tahojen palatsivallankaappaukseen.

Uudistuspaineiden taustalla oli Kiinan tappio Japanille vuosien 1894–1895 sodassa. Tämän seurauksena nousi uudistuksia vaatinut liike, jonka johtajiin kuului muun muassa Kang Youwei. Samanaikaisesti monet johtavat virkamiehet, kuten Zhang Zhidong, vaativat länsimaiden mallin mukaista teollistamista ja hallinnon uudistamista kuitenkaan luopumatta kiinalaisesta kulttuuriperinnöstä ja kungfutselaisesta etiikasta. Kun Venäjä ja muut länsimaat ryhtyivät Kiinan sotilaallisen tappion jälkeen vuosina 1897–1898 jakamaan Koillis-Kiinaa etupiireihinsä, Kiinan keisarillinen hallitus alkoi nähdä muutosten toteuttamisen välttämättömänä. Saatuaan tukijoita hovia lähellä olleista piireistä Kang onnistui lopulta saamaan keisarin huomion vaatimuksilleen.

Sadan päivän uudistuskausi käynnistyi 11. kesäkuuta 1898 keisari Guangxun antaessa julistuksen, joka kannusti kiinalaisia opiskelemaan hyödyllisiä ulkomaisia tietoja. Viisi päivää myöhemmin keisari tapasi ensimmäisen kerran henkilökohtaisesti Kangin. Tämän jälkeen uudistuksia varhaisessa vaiheessa ajaneet korkeat virkamiehet jäivät syrjään ja Kangista seuraajineen tuli keisarin tärkeimpiä neuvonantajia uudistusliikkeen jatkamisessa. Merkittäviin Kangin kannattajiin kuului muun muassa Liang Qichao. Uudistusmielisten tärkeimpänä tavoitteena oli uudistaa Kiinan koulutusjärjestelmä ja tehostaa hallintokoneistoa muun muassa lakkauttamalla korkeapalkkaisia laiskanvirkoja. Keisari Guangxu antoi seuraavien kuukausien aikana noin 40 uudistuksiin liittynyttä määräystä, joihin sisältyi muun muassa perinteisen keisarillisen virkatutkintojärjestelmän lakkauttaminen ja täysin uuden koulu- ja yliopistolaitoksen perustaminen sen tilalle. Hallinto, oikeusjärjestelmä ja sotalaitos oli määrä järjestää uusiksi. Lisäksi pyrkimyksenä oli suosia länsimaistyyppistä teollistamista, tieteenharjoitusta ja kaupankäyntiä sekä omaksua länsimainen patenttijärjestelmä.

Varsinkin hallintoon ja armeijaan kohdistuneet uudistussuunnitelmat sekä pyrkimykset kitkeä korruptiota uhkasivat monien etuoikeutettujen ryhmien asemaa. Vanhoilliset tahot ryhmittyivät konservatiiviseksi tiedetyn leskikeisarinna Cixin ympärille, ja tämä sai myös armeijan sekä varsinkin kenraali Yuan Shikain tuekseen. Cixi toteutti 21. syyskuuta vallankaappauksen, ja keisari Guangxu eristettiin palatsiinsa. Kuusi uudistusliikkeen johtajaa vangittiin ja teloitettiin. Kang ja Liang onnistuivat pakenemaan ulkomaille. Suurin osa Guangxun antamista uudistusmääräyksistä peruutettiin ennen kuin niitä oli ehditty toteuttaakaan, ja muun muassa virkatutkintojärjestelmä määrättiin palautettavaksi. Ainoastaan jotkin vaatimattomammat uudistukset, kuten uudenaikaisten koulujen perustaminen, saivat jäädä voimaan. Osana uudistuksia perustettu nykyinen Pekingin yliopisto sai jatkaa toimintaansa, joskin heikennettynä.

Kiinan kärsittyä vielä murskaavamman tappion ja länsimaiden nöyryytyksen boksarikapinan kukistamisen seurauksena vuonna 1901 myös keisarinna Cixi ja hänen hallituksensa tajusivat uudistusten välttämättömyyden ja niitä ryhdyttiin toteuttamaan Zhang Zhidongin johdolla. Muun muassa vanha virkatutkintojärjetelmä määrättiin vuonna 1905 lopullisesti poistettavaksi. Tämä myöhästynyt reformiyritys ei kuitenkaan kyennyt enää pelastamaan keisarikuntaa ja Qing-dynastiaa sen vaikeuksista.